Kuten kerroin, siirryin tavaroiden vähentämisessä viimeksi tuoksuihin.
Minulle on kertynyt töiden kautta paljon hajuvesiä, sillä moni firma palkitsee niillä työntekijöitä hyvin tehdystä työstä. Olen itse melko nirso hajuvesieni kanssa ja palkintoina saamani tuoksut jäävätkin lähes poikkeuksetta käyttämättä. Yleensä jemmailen näitä tuoksuja kotona ollen aina se, jolta löytyy viimehetken lahjaidea jollekin.
Nyt päätin kuitenkin, että pois vaan nuo kaikki ylimääräiset, turha näitä on hautoa sitä pahaa päivää ja yllättävää lahjantarvetta ajatellen.
Matkaan lähti mm. Bossin Jour ja Nuit -tuoksut, jotka ovat periaatteessa ihanan kevyitä ja helppoja tuoksuja, mutta jotka muuttuvat omalla ihollani pistäviksi eivätkä yhtään niin kevyiksi ja helpoiksi. Myös Michael Kors sai kyytiä, sillä se on liian voimakas tuoksu makuuni.
Givenchyn tuoksut ovat harvoin makuuni enkä edes kunnolla muistanut, mille tämä tuoksu tuoksui, joten tuskin tulisin sitä kaiholla muistelemaankaan.
Diorin uudehko Eau Délice on ihan mukava makeahko tuoksu, muttei silti yhtään minun juttuni.
Ardenin Green Tea -tuoksun sadastuhannes versio Green Tea Honeysuckle ei ole ollut ihan minun juttuni, joten mitäpä sitäkään hillomaan.
Estee Lauderin Pleasures Eau Fraichesta muistelisin jopa tykänneeni, mutten silti nähnyt mitään järkeä jemmata pulloa itselläni minulla ollessa jo ihan tarpeeksi tuoksuja ja tuoksun ollessa vain ”muistaakseni ihan mukava”.
Teoriassa tässä olisi ollut viikoksi tavaranvähennystä, mutta koska minulla on tällä hetkellä niin hyvä draivi päällä projektini suhteen, en malta antaa tämän viikon olla vielä tässä vaan vähentelen tällä viikolla vielä lisääkin. Muistelen sitten joskus jonain tulevaisuuden saamattomampana päivänä tätä päivää, jona annoin jo etukäteen kyytiä tavaroille useamman päivän edestä…
Millaisia tuoksujemmailijoita te olette? Säästättekö kaikki lahjaksi saamanne tuoksut vai annatteko/myyttekö ne suosiolla eteenpäin?
Multa lähtee eteenpäin ne, joita en käytä. Toisaalta, poikaystävän ostamia en ole kehdannut laittaa eteenpäin, vaikka niitä tulee harvoin käytettyä.
et haluaisi lähettää minulle tuota diorin/bossin tuoksua? maksan tottakai postikulut ja kernaasti hieman rahaakin!
Nämä ovat valitettavasti jo kaikki lähteneet uusiin koteihin. :/
Mä en omista kuin kaksi täysikokoista tuoksua, ja testereitä onkin sitten muutama. Tykkään testereissä siitä että jos tuoksu ei ole mieluinen niin, se on helppo ujuttaas kaverille testiin. Täysikokoisetkin tuoksut on mulla ollut jo 3-4vuotta, eikä ne lopu koskaan..
Diorin nuit ja addict ovat omalla haavelistallani…
No tasan ei mee nallekarkit. Mulla on kyllä vielä Pradan tuoksua yli puolipulloa jäljellä, riittänee ens jouluun, sit tarttee valita kuman toivon vai ratkeenko johon muuhun.
Tämä sinun tavaranvähennysprojektisi on saanut minutkin katsomaan tämän yksiön tavaramäärää kriittisin silmin ja toteamaan että mielekkäämpää olisi jos tavaraa olisi vähemmän. En kuitenkaan antele tavaroita pois vaan pikkuhiljaa yritän alhaisilla hinnoilla sellaisia tuotteita myydä jotka kaupaksi menevät. Lähinnä tämä tapahtuu facebookin kirppareilla. Tosin iso kasa naistenlehtiä päätyi vihdoin ja viimein lehtikeräykseen, miten sitä voikaan säilytellä jotain cosmopolitaneja ymym.
Olen myöskin melkoinen meikkien ym hamstraaja eikä kuukausittain tuleva Livbox auta asiaa, mutta nyt olen yrittänyt pitää linjaa, että uutta tuotetta ei osteta jos vanhaa vastaavaa on jäljellä. Tästä tosin lipsutaan hyvien alennusmyyntien kohdalla :DD
Mulle hajuvedet on intohimo. Tykkään kosmetiikasta muutenkin, mutta hajuvedet on ihan ykkösjuttu ja kiinnostuksen kohde. Tällä hetkellä mulla on 24 tuoksua ja määrä kasvaa uhkaavasti jatkuvasti. Kaikki niistä ei ole täydellisiä mutta mä en vaan raaski luopua niistä! Pari tuoksua on tällä hetkellä vessan raikastajina ja kolmas ehkä menossa siihen tehtävään. Saanpahan muistoksi edes nätit pullot, mä kerään niitäkin 😉
-Piia
Järjestä seuraavan kerran blogiarvonta, kun aiot heittää pois/antaa eteenpäin kosmetiikkavarastostasi! 🙂
voi räkä kun kerkeät luopua tälläisistä ihanuuksista. boss jour ja pleasures olisi saanut lukijalta hyvän kodin. 😀
"Kaikki lahjaksi saamanne hajuvedet"… En ole koskaan saanut lahjaksi hajuvettä, vaikka kohta 40 v. mittarissa… ehkäpä ens vuonna!
Rakastan tuoksuja ja käytän päivittäin. Saan mieheltäni lahjaksi ja hänelle aina annan listan mistä valita muuten valitsen omat tuoksuni itse.Olen siinä tosi tarkka. Pulloja löytyy 16 kpl avattuna, käytän mielialan mukaan jopa nukkumaan mennessä .Laatikollinen sängyn alla vielä avaamattomia ja kaikki menee omaan käyttöön.