Beauty News: Clinique, GlamGlow, Estee Lauder ja Maybelline

Maanantai on jälleen se päivä, kun listaan teille kosmetiikkamaailman mielenkiintoisimpia tuotebongauksiani. Koska en tosiaan enää noin vaan pääse pyörähtämään Suomessa kaupoilla, on inspiraatiota täytynyt hakea hieman kauempaakin. Tämän vuoksi postausten konseptia on täytynyt muuttaa sen verran, etten enää raportoi teille ihan suoraan vain juuri Suomen hyllyille kolahtaneista tuotteista, mutta ainakin näiden vinkkien perusteella voi saada ideoita siihen, mitä kannattaa lähteä maailmalta metsästämään ja mitä voi jäädä odottelemaan Suomeen, jos sitä ei sieltä vielä löydy.
Itseäni kuluneen viikon aikana eniten ilahduttanut tuotebongaus on ollut Cliniquen uusi Just Browsing Brush-On Styling Mousse, joka on kulmille tarkoitettu sävyä ja kiinnitystä tuova tuote. Mousse-koostumuksen lisäksi tuotteessa kiinnosti aivan erityisesti sen ihastuttavan pikkuriikkinen harja, jonka ansiosta sen levitys on tarkkaa ja kätevää. Kukapa ei olisi toivonut, että joku olisi vihdoin tajunnut laittaa näihin kulmatuotteisiin tarpeeksi pienen harjan!
Viikon toinenkin huippumahtavan kuuloinen tuotebongaus on Cliniquelta. Clinique Moisture Surge Melting Mask Balm on nimittäin jotain aivan mielettömän mahtavan kuuloista! Pieni 14 ml purnukka on nimittäin nimensä mukaisesti kiinteää balmia, joka sulaa iholle ja jota voidaan käyttää naamiona joko ihan yön yli tai kymmenen minuutin pikapelastajana. Tuote sopii myös hellimään paikallisestikin erityisen kuivaa ihoa aina silloin, kun kuivuus käy sietämättömäksi. Vaikka purkki on pieni, lupaillaan sen olevan aivan erityisen riittoisa. Tämä jos joku todellakin kiinnostaa!
Viikon kolman mielenkiintoisuus on GlamGlow Poutmud Fizzy Lip -duopakkaus, joka hellii huulia. Huipputuotteistaan tunnetun GlamGlown uutuustuote sisältää itseasiassa kaksi huulille hellää ja huolellista hoitoa antavaa tehotuotetta: Toinen purkki kätkee sisälleen Fizzy Lip Exfoliating Treatment -huulikuorinnan ja toinen puolestaan Wet Lip Balm Treatment -huulihoidon. Ihanuudesta voi lukea lisää Sephoran sivulta.
En ole itse mitenkään erityisen aktiivinen huulten kuorija, mutta koska GlamGlow on kerta toisensa jälkeen onnistunut vakuuttamaan minut kyvyistään tehdä tavallisenkin kuuloisista tuotteista epätavallisen loistavia en voi olla miettimättä, onko tässäkin tuotteessa jotain aivan uskomattoman loistavaa.
Viikon neljännestä tuoteuutuudesta joku jo vinkkasikin minulle viimeviikolla kun esittelin toisen hieman tuntemattomamman merkin vastaavaa tuotetta. Estee Lauder Double Wear Makeup To Go Liquid Compact -meikkivoide on nimittäin myös uuden korealaisen innovaation mukainen nestemäinen meikkivoide, joka on pakattu kätevään puuterirasiaa muistuttavaan pakkaukseen, jonka sisäkannelle saa nappia painamalla annosteltua itselleen sopivan määrän meikkivoidetta. (Lisätietoa tuotteesta täältä.)
Katsotaan, kuinka monelle merkille vastaava tuotepakkaus vielä lähiaikoina ilmestyy!
Viikon viidentenä ja viimeisenä kosmetiikkauutisena haluaisin vielä lohduttaa niitä, joista tuntuu usein, ettei ripsiväri vaan millään levity ripsiin siististi ja kauniisti. Älkää huoliko, jos joku kysyy asiasta niin voitte sanoa, että teillä on ripsissä Maybellinen uutta Colossal Chaotic Lash! Mascaraa ja lopputuloksen kuuluukin näyttää siltä.
Kyllä, lopputulos on tarkoitettu juurikin niihin hetkiin, kun tavallinen siisti lopputulos ei vaan tunnu siltä omalta jutulta. Te tiedätte, että tykkään näyttävistä ripsistä, mutta nyt taisi tulla jo vähän liiankin näyttävää jälkeä minun makuuni… (Lisätietoa ripsiväristä löytyy täältä.)
Löytyikö uutuuksien joukosta jotain erityisen kiinnostavaa?

9 kommenttia artikkeliin ”Beauty News: Clinique, GlamGlow, Estee Lauder ja Maybelline”

  1. "Koska en tosiaan enää noin vaan pääse pyörähtämään Suomessa kaupoilla…"

    Mitä minä esimerkiksi Lontoon perspektiivistä näen, suomalaiset eivät todellankaan nykyään asu ihan metsässä, vaan netistä saa aikalailla yhtä sun toista 😀

  2. Hmm tuo huulihoito vaikuttaa lupaavalta, oon huulten kuorimisesa ja varsinki rasvaamisesa kyllä melko epeli. 😀 Samoin tuo ripeästi kuulostaa mielenkiintoiselta, saiskohan sillä mun tikkuripsiin jotain näkyvyyttä.. 🙂

  3. Siis nyt!! Ton Cliniquen haluan välittömästi, ihan täydellisen kuuloinen tuote <3 Samoin Glamglown huuliduo kuulostaa aivan ihanalta!

    Mä tykkään näistä sun uutispostauksista ihan hirmuisesti, kiitos paljon hyvistä vinkeistä 🙂

  4. Tuota Maybellinen ripsaria on näkynyt amerikkalaisten youtubettajien videoissa. Sillähän on mahdollista saada ihan siistiäkin jälkeä. Jos kuitenkin haluaa tuommoset sotkuripset, niin normaalin levityksen jälkeen, harja kuuluu kääntää pystyasentoon ja kuljettaa sitä ripsiä pitkin niin, että ne menee kasaan. Aika outo look mun mielestä kylläkin 😀

  5. Chaotic Lash! kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä nyt kerrankin saisi tarpeeksi massaa ripsiin? Yleensä mun ripset jää tosi ohuiksi, Maybellinen normi Colossal on ainoa kokeilemani maskara joka saa aikaan jotain näyttävää. Siksi oonki innoissanni tästä pikkusiskosta 🙂

Kommentointi on suljettu.