Sain useampi kuukausi sitten blogini kautta testattavakseni V 10 Plus -merkin Hyaluronic Acid Serumin.
Japanissa valmistetut V 10 Plus -tuotteet ovat saaneet netissä paljon kehuja ja seerumeita on saatavilla kymmentä eri laatua.
Valitsin itse kuivuuteen taipuvaisen ihoni vuoksi kokeiluuni hyaluronihappoa sisältävän sinipulloisen tapauksen.
Tuote lupasi paitsi kosteuttaa myös kiinteyttää ihoani. Jälkimmäiseen minulla ei vielä ole liiemmin tarvetta, mutta hyvä lisäkosteutus on varsinkin näin talvisaikaan aina tarpeen.
Seerumia levitetään puhdistetulle iholle aamuin illoin ennen hoitovoidetta ja minulla olikin käytössä melkoinen määrä itsehillintää, että maltoin tyytyä noihin määrättyyn kolmeen pieneen pisaraan. Minä kun olin halinnut laittaa pisaran tuotetta otsalle, pisarat poskille sekä pisaran nenälle ja leualle.
Myönnän, että odotin tuotteelta melkoisia ihmeitä. Jotain suurenmoista taikaahan näissä tuotteissa olisi oltava, kun näistä niin on vauhkottu.
Yllätyin kovasti siitä, kuinka vesimäisen kevyt tuotteen koostumus oli. Olin odottanut jotain hieman seerumimaisen täyteläisempää enkä missään tapauksessa näin vesimäisen ohutta ja tuotteen koostumus hämmensikin minua hieman.
V10 Plus -merkin kotisivuilla lupaillaan iholla näkyvän eroa jo kymmenessä päivässä. Onko ihollani sitten näkynyt selkeää eroa?
Olisin ihan hirveästi halunnut sanoa, että kyllä, tämä tuote mullisti ihoni, mutta en ikävä kyllä voi sanoa niin. En nimittäin rehellisesti sanottuna huomannut ihollani sen suurempaa eroa oli tämä sitten käytössä tai ei.
Olen nyt käyttänyt tuotetta yli puoli pulloa sen kolmen (okei, välillä neljän) pisaran puolipäivävauhdilla ja käytön kyllä pullon loppuun, mutta minun on todettava, että tämä tuote oli minulle hieman pettymys. Kun valikoin kokeiluuni tuotetta, oli tämä ehdoton ykkösvalinta ihoni pintakuivuuden huomioonottaen, mutta tämä ei vaan loppujen lopuksi silti vakuuttanut minua. Olen yrittänyt käyttää tämän kanssa kosteuttavia aineosia sisältäviä voiteita, jotta tuotteen hyaluronihappo sitoisi itseensä kosteutta mahdollisimman tehokkaasti. Olen myös yrittänyt varsinkin yöaikaan käyttää hieman rasvaisempia voiteita, jotta sidottu kosteus lukittuisi iholle. Loppujen lopuksi kaikki kikkailu on kuitenkin tuntunut hieman turhalta, sillä en ole huomannut mitään radikaalia eroa ihoni kosteustasapainossa.
Ehkä tuote sopisi paremmin iäkkäämmälle iholle, jolla hyaluronihapon aiheuttama ihosoluja pullistava (”plumping”) efekti näkyisi selkeämmin ihon siloituksena ja tämä oli vaan turha tuote 27-vuotiaalle iholleni? Ehkäpä tummanvihreään pulloon pakattu keramidiseerumi olisikin ollut iholleni parempi vaihtoehto?
Niin tai näin, mutta minusta ja tästä ei ole tullut bestiksiä. Vaan onko teistä tullut hyviä ystäviä jonkun V 10 Plus -merkin seerumin kanssa?
V 10 Plus -merkin tuotteita myyvät Suomessa apteekit.
Joo voin sanoa ,että 52v. ihoni on nauttinut tästä tuotteesta enkä minäkään mitään kolmea tippaa laittanut vaan loraus kämmeneen ja levitin ja iho imi hetkessä. Tuloksia saa käyttämällä säännöllisesti koska naama roikkuu taas lopetettaessa. Kallis tuote 82,-( sain lahjaksi onneksi).
Ostin pikkupullon ja olen nyt viikon verran käyttänyt tätä. Aivan ihana tuote ja tykkään kun on juurikin huomaamaton ja vesimäinen koostumus eikä mikään silikoni/öljyseos, joka jää iholle pyörimään. Tuote imeytyy hetkessä ja iho tuntuu tosi hyvältä. Ei kuitenkaan riitä yksinään korppuiholleni vaan käytän päivä/yövoiteen kanssa. Ainoa moite on hinta, joten enpä tiedä ostanko kuitenkaan toista kertaa kun noita hyaluronihapposeerumeita on markkinoilla niin paljon että testattavaa riittää.
V10 Plus seerumeissa on tarkoituksella vesipohja; on pyritty siihen että tuotteessa ei olisi veden lisäksi juuri muuta kuin hoitavia tehoaineita konsentroidusti. Kosmeettinen tuote määritelläänkin seerumiksi nimenomaan sillä perusteella, sisältääkö se tarpeeksi korkeissa pitoisuuksissa tehoaineita. Sillä, onko se öljymäinen vai vesimäinen, ei ole merkitystä. Jos on käyttänyt aiemmin öljymäistä seerumia, voi olla harhaluulo että seerumin kuuluu olla sellainen. Kuitenkin monet tehoaineet kulkeutuvat ja imeytyvät ihoon paremmin vesipohjasta, ja mm vesipohjaisuuden takia V10 Plus seerumeita voi käyttää muiden sarjojen tuotteiden kanssa.
Hyaluronihappo molekyyli sitoo itseensä litroittain vettä; siihen perustuu sen "pullistava" vaikutus. 25-vuodesta lähtien ihon luonnollisen hyaluronihapon pitoisuus vähenee. Sen takia iho kuivuu ja rypistyy, tulee "lommoposket". Luonnollisesti jos hyaluronihappoa iholla vielä on runsaasti, voi ihon kuivuminen johtua muista asioista, eli tässä tapauksessa voi tosiaan olla että Keramidi tai Aminohappo seerumeista olisi saatu täsmällisempää apua ongelmaan. Jos kuitenkin on yli 30-vuotias, on todennäköistä, että iho ottaa ylimääräisen hyaluronihapon janoisena vastaan. Ongelma monissa hyaluronihappovalmisteissa on se, että hyaluronihappomolekyyli on vaikeasti imeytyvä. V10 Plus Hyaluronihappo Seerumissa on käytetty patentoitua pienimolekyylistä hyaluronihappoa, ja lisäksi vesipohjalla ja lysolesitiinin lisäyksellä on pyritty parantamaan imeytyvyyttä. Teho on tutkitusti huippulaatua, lisäksi Suomessa tämä seerumi on 2. suosituin heti C-vitamiini Seerumin jälkeen, maailmalla Hyaluronihappo Seerumi on kaikista V10 Plus seerumeista suosituin ja eniten myydyin! Heti Suomen markkinoille tultuaan se sai Glorian kuukauden paras tuote -palkinnon (huhtikuu 2012) ja vielä merkityksellisemmän vuoden 2012 paras ihonhoitotuote -palkinnon arvostetussa ja tunnetussa ranskalaisessa L'Officiell lehdessä.
Toivottavasti käyttäjät edelleen luottavat ja ihastelevat tätä tuotetta, josta niin monet ovat saaneet avun! Tämä olikin ensimmäinen palaute Suomessa (2 vuoden aikana), jossa tällä tuotteella ei oltu saatu toivottua ihon kosteutus apua, se kertoo jo jotain 🙂
Nina Forssell, Ihola Oy/ V10 Plus
Kiitos vastauksestasi! 🙂
Veikkaan tosiaan, että kyse oli vaan siitä, etteivät tarpeet ja vaikutukset nyt vain kohdanneet ja että oma ihoni olisi hyötynyt enemmän jostakin toisesta sarjan seerumista. Itseasiassa nyt muiden positiivisia kommentteja luettuani päätin testamentata loput pullosta 60+ äidilleni, jonka iholla varmasti näkee selkeämpiä vaikutuksia ja seuraan niitä mielenkiinnolla.
Minulla on kuitenkin edelleen positiivinen mielikuva sarjasta, sillä niin paljon positiivista olen sen tuotteista kuullut. Eihän tosiaan ole olemassakaan ns. huonoja tuotteita, on vaan erilaisia tarpeita ja tällä kertaa tuotteen tuoma vaikutus ei vaan näkynyt niin selkeästi ihollani, joka voi sitten ilmeisen hyvin jo ilman seerumiakin (mikä ei toisaalta ole näillä kosmetiikkatuotteilla läträilyillä ja kokeiluilla ihme…). 🙂
Mulla on se keltainen versio ja tekee kyllä tehtävänsä ja poistaa kaiken kiillon jne, mutta minäkin luulen että vaikka tämä olikin epäpuhtaalle iholle tarkoitettu niin minulle olisi ollut parempi jokin toinen väri. Plo lähes täysi eli jos joku on kiinnostunut vaihtokauppoihin niin im ready:)
Onko kukaan käyttänyt Kauneusmaailman Skinplus Hyaluronihappo seerumia tai Botox Efect seerumia, ovat paljon halvempia kuin V10plus seerumit, mutta en tiedä ovatko yhtä tehokkaita. Hinta 30 ml noin 34-38€ ? Kiinnostaisi kokeilla mutta en tiedä uskallanko. Olen 57-vuotias, joten jotain kiinteytystä tarvitsisin iholleni.
Tuulia