”Millä värjäät hiuksiasi?”

Minulta kysytään nykyään jostain syystä todella usein, millä värjään hiuksiani, sillä väri on kuulemma varsin luonnollisen näköinen. Mukavaa kuulla, että se näyttää luonnolliselta, sillä se on tosiaan täysin luonnollinen – en ole nimittäin enää kohta kahteen vuoteen värjännyt tai vaalentanut hiuksiani.

Lopetin hiusteni värjäämisen tummiksi halutessani selvittää niiden oikean värin (ja kyllästyttyäni näkemään vaivaa tyvikasvun kuukausittaisen värjäämisen eteen). Nyt parin vuoden jälkeen alan päästä siitä kärryille, mutta se yllättää minut silti todella usein – en nimittäin itsekään ota siitä edelleenkään oikein selvää!

Ostolakossa hiusten väri

Hiusteni päällimmäiset osat näyttävät varsin vaaleilta ja kesäisin aurinko vaalentaa niitä entisestään. Viime heinäkuussa ne näyttivätkin tältä (toki valaistuskin on kuvassa hieman viileämpi):

Ostolakossa hiusten väri

Kokeilen paljon erilaisia hopeashampoita, hopeahoitoaineita, hopeanaamioita, hiuksiin jätettäviä hopeasuihkeita ja hopeavaahtoja sekä hiuksia kirkastavia shampoita, joten hiusteni viikoittain hieman vaihteleva sävy riippuu myös paljon niistä.  Pääosin se on kuitenkin varsin vaalea.

Ostolakossa hiusten väri

Tutkin välillä hiusten tyveä valokuvissa miettien, että näyttäpä se tummalta.

Ostolakossa hiusten väri

Kun sitten alan tarkastella sitä lähempää ei se enää näytäkään tummalta:

Ostolakossa hiusten väri

Joissakin valoissa näyttää, että hiuksissa olisi selvästi tummempi tyvi.

Ostolakossa hiusten väri

Kun sitten yritän paikallistaa sen kohdan, jossa tuo tummemman tyven raja menee, ei sitä enää löydykään hiuksista valon taittaessa niiden sävyä taas erilailla.

Ostolakossa hiusten väri

Koska hiukseni vaalenevat auringossa helposti, on niiden sävy kirkkaimmillaan ja vaaleimmillaan päällimmäisien hiusosioiden pituuksissa. Alemmat hiusosiot ovat sen sijaan tummempia, mikä puolestaan tuo hiuksiin minusta jopa varsin hauskaa raidoitettua fiilistä. Itseasiassa hiuksissani vaikuttaisi olevan luonnostaan jopa varsin lämpimiä vivahteita, jotka korostuvat paikoittain.

Ostolakossa hiusten väri

Koska kokeilen mielelläni erilaisia hopeatuotteita, saattaa värisekamelskaan sujahtaa aina välillä hieman enemmänkin violettisia pigmenttejä napanneita hiusosioita, mikä lisää kirjavuutta entisestään. Koska hiusten tyvi ei myöskään ole yhtä kirkkaan vaalea kuin pituuksien sävy, saattaa se taas joskus tummentua entisestään intensiivisen sävyisten hopeashampoiden vaikutuksesta.

Ostolakossa hiusten väri

Hiusteni sävy voi siis näyttää joistakin kulmista katsottuna tältä…

Ostolakossa hiusten väri

…ja joistakin kulmista katsottuna taas puolestaan tältä.

Ostolakossa hiusten väri

Hiusten vetäminen nutturalle paljastaa niiden tyven perisuomalaisen sävyn sen korostuessa nutturalla olevien hiusten kirkkaamman vaalea vivahdetta vasten. Kun sitten paahteisina ja hikoiluttavina kesäpäivinä vedän tukan nutturalle, vaalenevat nuokin osiot jälleen tasoihin muiden hiusten kanssa.

Ostolakossa hiusten väri

Minulta on tosiaan monesti pyydetty postausta siitä, kuinka värjään hiuksiani ja mitä hiusväriä tarkalleen ottaen siihen käytän. Valitettavasti en siis ymmärrettävästi osaa antaa vinkkejä samanlaiseen lopputulokseen pääsystä – varsinkin, kun tukkani sävy tosiaan näyttää vaihtelevan paljonkin. Hyviä hopeatuotteita osaan kyllä nykyään suositella paljonkin ja lupaan tehdä pian postauksen, johon kokoan yhteen ne kaikki omat suosikkini.

Ostolakossa vaaleat hiukset

Tässä vielä pieni muistutus vuosien takaa siitä, miltä musta tukkani näytti. Pitkiä hiuksia minulla on ikävä, mutta muuten viihdyn paremmin tässä vaaleassa tukassa, joka sekin onneksi kasvaa kokoajan.

Ostolakossa tumma tukka

Viihdyttekö te omassa hiusvärissänne?

Edit. Minulta kysytään usein myös, että kuinka sain hiukseni mustista vaaleiksi. Tässä kolme vanhempaa postausta, joista löytyy lisätietoja tuosta (h**vetillisestä) projektista:

Matkani blondiuteen – näin vaalenin mustasta vaaleaan

I’m getting blonder eli C-vitamiinipesu ja Sunkissed Jelly

On my way to Blonderland – hiukset mustista vaaleiksi

22 kommenttia artikkeliin ””Millä värjäät hiuksiasi?””

  1. Olipas outoa nähdä tummatukkainen Virve postauksen lopussa! (Kauniita naisia toki molemmat). Olen kohtalotoverisi, eli edellisen kerran tukka värjätty 20v sitten ja silti vastailen samaan (raitablondi kultatukka täällä). Tyytyväinen olen, vaikka sateenkaaritukka houkuttelisikin aika usein. Ylläpito vaan vähän liian vaativaa tämmöiselle tukkahomssulle.

    • Minullakin on tullut viimeaikoina hirveä himo vaaleanpunaiseen tai ruusukultaiseen tukkaan, mutta on ollut mukavaa saada olla hiuslaiska kun ei tarvitse miettiä värin ylläpitoa. 🙂

  2. Oma hiusvärini on minulle vähän liian tumma, koska olin lapsena blondi.

    Kuinka kauan muuten pitää olla auringossa, että hiukset vaalenevat? Minulle ei ole koskaan käynyt niin. Nykyisin käytänkin hattua paahteessa, mutta nuorempanakaan en muista…

    • En ole koskaan ajatellut asiaa sen kummemmin, huomaan vaan aina etelän lomilla ja muuten paljon auringossa oltuani, että hiuksista on tullut vaaleammat. En osaa yhtään sanoa, kuinka nopeasti tukkani vaalenee ja on varmaan tukkakohtaistakin. 🙂

  3. Hiukseni ovat omalta väriltään ehkäpä keskiruskeaa hieman tummemmat.. Olen värjännyt nyt noin 6-7 vuotta hiuksiani mustiksi ja siinä kyllä viihdyn älyttömän hyvin. Pidän hiuksia pääasiassa kiinni, joten juurikasvu ei näy mitenkään häiritsevästi, vaikka värjään juuren vain noin 2-3 kk välein. Blondi en ole koskaan ollut, enkä sellaiseksi koskaan haluakaan. Kerrankin niin, että näin on hyvä. 😀

  4. Virve, hiuksesi ovat todella kauniin variset! Kateeksi kay…itse olen maantienvarinen hiirenruskea, mutta vaaleita raitoja ja toisinaan tummia ohuita raitoja on laitettu jo iat ajat. Vaalea vaan tuppaa kellastumaan kovin nopeasti, vaikka kaytankin hopeatuotteita.
    Ihanat ripset kuvissasi, kerro heti mascaran nimi please!
    Ja minusta vaalea pukee sinua paremmin kuin tumma, makuasia tietenkin.

    • Ainakin alimmissa vaaleiden hiusten kuvissa muistelisin olleen IsaDora Big Bold Extreme Ultimate Volume Mascara -ripsivärin, josta löytyy aiempi postaus täältä. 🙂

  5. Minua taas hiuksiasi enemmän kiinnostaa kulmakarvasi. 😀 Viimeisessä kuvassa kulmasi ovat todella kapeat, mutta nykyisin sinulla on tuuheat kulmat. Miten pitkään meni, että sait tuuheat kulmat takaisin? Viimeinen kerta, kun nypin kulmiani liikaa oli 05/2016 ja tuntuu, ettei luonnollinen tuuheus palaudu millään… 🙁

    • Taisi mennä vuodesta 2014 eteenpäin pitkälle toista vuotta, että sain edes nykyisen tuuheuteni, johon huijaan kyllä kynällä vähän lisää. Kulmat olivat noin ohuina muistaakseni ehkä reilun vuoden vain, eli ehkä siksi ovat suostuneet vielä kasvamaan takaisin. 🙂

  6. Miten käytännössä toteutit ton sun siirtymisen tummasta vaaleaan? Vaalensitko hiukset kokonaan ja annoit sitten vaan kasvaa ulos vai kuinka?

  7. Vähän samanlaista urakkaa olisi täällä edessä. Lähemmäs 10 vuotta sitten olen edellisen kerran nähnyt juurikasvua enempää luonnollista hiusväriäni, mikä onkin se perus mitäänsanomattoman ruskea. Muutoin olen viihtynyt lähinnä mustassa, ajoittaisia muita värikokeiluja unohtamatta.
    Nyt musta on alkanut tuntua liian tummalta ja olisi ihan kiva, kun ei tarvitsisi parin kuukauden välein huolehtia juurikasvusta. Oma suunnitelma on mennä vaaleaan ruskeaan kampaajan avustuksella ja katsoa myöhemmin, kiinnostaako tuhkainen blondi tms. Ennen sitä yritän kyllä kasvatella viimeisimmän (ja viimeisen!) hiusmalli-reissun jäljiltä nyrhityt kutrini takaisin polkka-pituuteen…

    • Suosittelen kyllä itsekin näin jälkiviisaana tuota maltillista siirtymistä ja kampaajan avustuksella. Ja on ollut tosiaan mukavaa, ettei enää tarvitse huolehtia siitä tyvikasvusta ollenkaan. 🙂

  8. Hei! Oletko huomannut että oma värisi rasvoittuisi jotenkin nopeampaa kuin aiemmin värjätty tukka? Itse yritin puoli vuotta kasvattaa omaa väriä mutta juuri rasvoittui niin kamalan nopeasti että päivittäin joutui käymään suihkussa. Heti kun vaalennan tyven, shampoopesua ei tarvitse kuin joka kolmas päivä. Ei vaan jaksa sitä rasvaliimalettiä, kun värjäämäton hius oli itselläni myös ällö lattea ja liian sileä 😀 toisaalta haluaisin kovasti kasvattaa joskus sen oman värin. Osaatko sanoa miksi oman värinen tukka rasvoittuu niin kovasti?

    • En ole huomannut mitään tällaista koskaan, vuosikaudet olen pessyt hiukset aina samalla pesuvälillä. Hiusten värjääminen on hiuspohjalle pientä rääkkäystä, joten sillä voi varmasti olla kuivattava vaikutus, mistä tuo ilmiö saattaa ehkä johtua.

    • No sinäpä sen sanoit! Oon ihmetelly vuoden tätä rasvapäätä, mutta en olekaan värjännyt sitä viime keväästä, onpas kiva todeta tämäkin sitte

    • Ehkä pitäisi vaan yrittää totuttaa hiuksia pidempään pesuväliin, juuri eräs ystävä jätti shampoopesua vähemmälle ja tukka tuntuu kuulemma pehmeämmältä eikä jossain vaiheessa sitten enää rasvoitukaan läheskään niin nopeasti 🙂

  9. Kasvatin oman värin, joka on maantienharmaa, tyvestä viileä, auringon vaalentamat osiot taas kullankeltaiset. Oma väri on kaikkea muuta kuin tasainen 😀 Talvella hiusten niskaosuus on lähes tumma, samoin ohimoilta puskeva tyvi, kun taas auringonvaalentama latva riitelee lämpimän sävyisenä kylmää tyveä vasten. Olenko sitten vaalea, tumma vai tummanvaalea, ota siitä selkoa 😀

    • Luonnollisen sävyisissä hiuksissa on kyllä usein tosiaan varsin reippaasti näitä erilaisia vivahteita! 😀

  10. Tämä kommentti menee vähän hiuksista yli, mutta kokeile onneani 🙂

    Olen ihan höpsähtänyt värianalyysiin ja mun on ollut vaikeaa löytää eri värivuodenaikojen joukosta omaani. Esimerkkien naisilla on usein värjätyt hiukset ja meikkiä naamassa ja se sekoittaa. Minulla on luonnostaan tosi samanlainen väritys kuin sinulla. Vaaleat hiukset, joissa on sekaisin beigeä, viileää ja punaisia vivahteita. Vähän tummemmat silmät kuin luonnoblondeilla ehkä yleensä. Muutama pisama ja vaalea melko neutraali iho. Viihdyn väreissäni aika hyvin (sitähän sä kysyit), mutta olisi kiva päästä omiin väreihin sopivasta tyylistä paremmin jyvälle vuosien hiusvärjäilyn jälkeen.

    Oletko siis yhtään perehtynyt värianalyysiin ja oletko jopa tullut johonkin tulokseen siitä mikä vuodenaika olisit? Kiinnostaisi kovasti kuulla 🙂

    • Täytyy itseasiassa myöntää, että en ole koskaan saanut aikaiseksi tutustua värianalyysiin. Käytän värejä, jotka tuntuvat itsestäni hyvältä, mutta ehkä pitäisi joskus vihdoin tutustua tuohon analyysiin! 🙂

Kommentointi on suljettu.