*Sis. mainoslinkin
Julkaisin vähän aikaa sitten postauksen, jossa kerroin taloudellisen tilanteeni olevan tällä hetkellä se, että sijoitusteni tuotto kattaa menoni. Toki haluan korostaa, että en elä elämää, joka edellyttää valtavia summia, vaan ihan vain tavallista, minusta mukavalta tuntuvaa arkea, jolla ei ole suuri hintalappu – itseasiassa arkeni hintalappu on jopa huomattavasti keskivertokulutusta matalampi, koska yksinkertaisesti vain koen saavani hyvää elämää pienellä rahalla Suomessakin.
(Esimerkiksi Ylen artikkeli esitti marraskuussa 2025, että Helsingissä yksin asuvan alle 45-vuotiaan naisen kohtuullinen budjetti kuukaudessa olisi 1565 euroa eli 18 780 euroa vuodessa ja koen itse tämän varsin runsaaksi tavallisessa arjessani.)
Yleisimmät kysymykset, jotka aiheesta varsinkin Instagramissa puhuessani saankin ovat, että kuinka paljon rahaa sijoituksissa täytyy olla, jotta niillä voi elää ja minkä kokoinen sijoitussalkku riittää palkkatöiden lopettamiseen?
Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen: Sijoituksissa tulee olla sen verran rahaa, että ne tuottavat enemmän kuin mitä omat elinkustannukset ovat (ja mielellään toki vähän enemmänkin, jotta sijoitukset eivät ala huveta).
Se, minkä verran sijoitukset sitten tuottavat riippuu tietysti täysin siitä, että mihin rahansa on sijoittanut.
Yleisimmin taloudellista vapautta tavoittelevat sijoittavat rahansa matalakuluisiin (tai jopa kuluttomiin) passiivisiin indeksirahastoihin, sillä niitä pidetään yksittäisten osakkeiden poimintaa turvallisempana valintana.
Siinä missä yksittäisiä osakkeita ostavan tulee olla perehtynyt tarkemmin ostokohteisiinsa ja niiden menestykseen, voi passiivinen indeksisijoittaja ottaa iisimmin: hänen rahansa ovat rahastossa, joka sisältää hieman kaikkea, eli sekä paremmin että myös huonommin menestyneitä osakkeita, joiden keskivertotuoton hän sitten saa ja tyypillisesti tämän tuoton ajatellaan laskennallisesti olevan keskimäärin 7% vuodessa.
Kun rahaston on vielä valinnut niin, että sen kulut ovat minimaaliset (itse pidän 0,20% kuluja maksimina), jää tuotosta mahdollisimman paljon itselleen.
(Toinen vaihtoehto on sijoittaa rahansa osinkoja maksavien yritysten osakkeisiin ja elää osinkotuotoilla, mutta en käsittele tätä vaihtoehtoa tässä postauksessa eikä se ole omakaan valintani monistakaan syistä.)
Perinteinen 4 prosentin sääntö
Perinteisimmän säännön mukaan ajatellaan, että henkilö voi sanoa olevansa taloudellisesti riippumaton kun hänellä on pörssin keskivertotuottoa (tämän ajatellaan usein olevan n. 7%) tuottavissa sijoituksissa summa, josta hän voi nostaa vuodessa 4% ja se prosenttiosuus riittää kattamaan kaikki hänen menonsa.
Käytännössä tämä sijoituksissa oleva summa on sama kuin henkilön vuosikulut x 25. Jos siis tarvitsee vuodessa 40 000 euroa elämiseen, tulee sijoituksissa olla miljoona euroa. Jos taas onnistuisi elämään vuodessa 4000 eurolla, tulisi sijoituksissa olla 100 000 euroa.
Käytännössä useimmat kuitenkin menevät rahantarpeineen johonkin näiden välimaastoon ja erilaiset elämäntilanteet vaikuttavat asiaan paljon (ja tietysti laskelmissa tulisi ottaa huomioon myös verotus, josta lisää myöhempänä).
Jokainen passiivisiin indeksirahastoihin sijoitettu 100 000 euroa tuo (keskimäärin) 4000 euroa lisää käyttörahaa, eli vaikkapa 300 000 eurolla käytettävissä olisi vuodessa 12 000 euroa, eli 1000 euroa/kk (miinus tietysti taas ne verot).
Jos on iso asuntolaina ja kolme lasta Helsingin keskustassa, ovat menot väkisinkin suuremmat kuin henkilöllä, joka asuu ilman lapsia Karkkilassa yksiössä, jonka asuntolaina on maksettu ja jolla on näin ollen maksettavanaan kuukausittain vain pieni yhtiövastike, ruokakulut ja muut pakolliset laskut.
Jokaisen tilanne on omanlaisensa kuten ylipäätään myös se, minkä verran kokee tarpeelliseksi käyttää rahaa asioihin kuten ruokakauppaan, vaatteisiin, kodin hankintoihin, harrastuksiin, matkusteluun, liikennöintiin ja vapaa-aikaan ylipäätään.
4% sääntö mahdollistaa sen, että sijoituksista ei koskaan oteta kaikkia tuottoja, jolloin sijoitukset eivät todennäköisesti pääse ehtymään. Summa on reilusti alle pörssin keskivertotuoton siksi, että siinä huomioidaan inflaatio sekä myös se, ettei joka vuosi tuota aina keskimääräistä tuottoa, vaan joku vuosi voi olla parempi, toinen taas huonompi ja välillä jopa miinusmerkkinen.
Konservatiivisemmissa arvioissa eniten varautumista kaipaavat valitsevat jopa kolmen prosentin säännön, eli kolmen prosentin tuoton tulisi kattaa heidän vuosimenonsa.
Miksi en noudata 4% sääntöä
Ajattelen itse, että 4% sääntö on yksinkertaistettu ohjelinja, joka antaa kyllä ihan pätevän linjauksen asiasta, mutta omalla kohdallani en noudata sitä täysin.
Tai siis kyllä, elän tälläkin hetkellä elämää, jossa rahoittaisin elämäni neljällä prosentilla sijoitusteni tuotosta, mutta kokisin ahdistavaksi ajatuksen, että elämässäni olisi niin vähän liikkumavaraa. On eri asia valita elää edullisesti kuin joutua väkisin elämään pienellä rahalla.
Ajattelen, että 4% sääntö on hyvä linjaus, mutta en koe tarpeelliseksi noudattaa sitä siksi, että minulla on elämäntilanteessani joustovaraa.
Voin olla tällä hetkellä tienaamatta ja tekemättä töitä, mutta tarpeen tullen voin myös valita toisin ja tehdä töitä. Sekään ei myöskään tarkoita, että minun tarvitsisi silloin tehdä kokopäiväisesti töitä, vaan voin myös valita kattaa osan elinkustannuksistani sijoitusten tuotolla ja osan taas työtuloilla.
(Itseasiassa haluaisin useamman pohtivan myös sitä, ettei päivätöiden tekeminen tarvitse olla joko-tai-juttu, vaan joskus riittävä summa sijoituksissa voi mahdollistaa sen, että töissä voi tehdä lyhyempää työviikkoa ja/tai työn voi vaihtaa muuten vain vähemmän kuluttavaan siitä huolimatta, että sillä tienaisi vähemmän.)
Minulle on olennaista vain se, että sijoitukseni tuottavat enemmän kuin mitä niistä itse nostan rahaa ulos ja että en laita itseäni elämäntilanteeseen, jossa olisin pakotettu kuluttamaan suuria summia joka kuukausi.
En siis toisin sanoen rakentaisi itselleni loukkua, joka maksaa paljon, vaan haluan pysyä tilanteessa, jossa voin ketterästi valita myös vähentää elinkustannuksiani esimerkiksi asuinympäristöä muuttamalla – oli se sitten Suomessa asuntoa vaihtamalla tai tarvittaessa vaikka edullisempaan maahan elämään lähtemällä.
En siis sitoutuisi kalliiseen asuntoon (paitsi ehkä tilapäisesti, jos esimerkiksi sen vuokraaminen olisi sillä hetkellä mielestäni jostakin muusta syystä hyvä valinta), autoon tai ylipäätään mihinkään tilanteeseen, josta olisi haastava päästä pois mikäli taloustilanne muuttuisi (esimerkiksi suuri droppaus pörssissä, jotka jatkuisi vuosia).
Oman sijoitussalkkuni keskituotto
Salkkuni keskimääräinen vuosituotto on viimeisten kuuden vuoden (2020-2025) aikana ollut keskimäärin reilut 9%, mikä on hyvin tyypillinen tuotto passiiviselle indeksisijoittajalle. Käytännössä se tarkoittaa, että jos sijoituksissa olisi siis vaikkapa 250 000 euroa, olisi keskimääräinen vuosituotto 22 500 euroa.
(Jos elinkustannukset siis olisivat sen aiemmin maininneeni Ylen artikkelin mukaiset, tulisi minulla olla sijoituksissa 210 000 euroa, joiden voisin 9% tuotolla odottaa tuottavan 18 900 euroa vuodessa.)
Oma periaatteeni on siis, että en rakenna elämää, joka maksaa enemmän kuin tuo vuosituotto on ja pysyn itseasiassa nytkin merkittävästi alle sen.
Ajattelen, että välillä voin kuitenkin käyttää johonkin enemmän rahaa jos taloustilanne näyttää hyvältä, mutta pyrin pitämään pakolliset kuukausikuluni melko matalina.
Pysyn kuitenkin tosiaan tilanteessa, jossa voin reagoida tarvittaessa nopeastikin siihen, jos pörssi alkaa laahaamaan. Yksi huono vuosi ei kaada maata, mutta toisena sellaisena voisin jo alkaa tarkastella menojani tarkemmin ja tarvittaessa toimimaan niin, että menoni pienenisivät kunnes pörssi taas lähtisi nousuun.
Itse sijoitan Nordnetissa, jossa olen hajauttanut sijoitukseni Nordnetin kuluttomiin indeksirahastoihin (Suomi, Norja, Ruotsi) ja muutamaan muuhun matalakuluiseen (0,20%) rahastoon (Eurooppa, USA, Tanska). Tämä hajautus on palvellut minua hyvin, sillä Pohjoismaatkin ovat loppujen lopuksi keskenään varsin erilaisia markkinoita ja niiden rahastojen tuottojen vaihtelut tasapainottavat toisiaan hyvin.
Olen valinnut Nordnetin sekä siksi, että se on ollut sekä Ruotsissa että Suomessa asuessani niin helppo valinta (sekä käytön että verotuksen hoitamisen puolesta) plus siksi, että se on käsittääkseni ainoa pankki, joka tarjoaa sisäänheittotuotteenaan kuluttomia indeksirahastoja, jotka ovat loistavia silloin, kun sijoitustensa tuotosta haluaa pitää mahdollisimman suuren osan.
*Nordnetiin voi avata Suomessa maksutta sijoitustilin helposti täältä.
Muista huomioida sijoitusten verotus
Suomessa pääomatuloista (jollaisiksi sijoitustuotot lasketaan) maksetaan 30% veroa 30 000 euroon asti ja 34% sen ylittävältä summalta.
Yleisin väärinkäsitys on, että jos 10 000 euron sijoitus on vaikkapa tuottanut 1000 euroa ja sitä myydään tuhannella eurolla, tulisi maksettavaksi 300 euroa veroa ja käteen jäisi vain 700 euroa.
Homma ei kuitenkaan mene näin, sillä sijoituksia myydessä ei koskaan myydä vain voittoa vaan myös sitä sijoitusta, johon on itse laittanut rahaa.
Otetaan yksinkertainen esimerkki:
Ostit vuosia sitten Louis Vuittonin laukun, joka maksoi silloin 700 euroa, se jäi sinulla kuitenkin vaille käyttöä ja nyt vuosikymmentä myöhemmin uusien Vuittonin laukkujen arvo on noussut niin paljon, että voit myydä sen tuhannella eurolla eli tehdä voittoa 300 euroa.
Et kuitenkaan voi tietenkään myydä pelkkää tuota voittosummaa, vaan saadaksesi rahasi sinun on myytävä laukku ihan kokonaisuudessaan, eli vaihtaa rahaksi 700 euroa sinulle maksanut laukku ja ottaa siihen päälle 300 euroa lisää tuottoa.
Sama homma pätee sijoituksiin, eli kun salkkusi näyttää tuottaneen vaikkapa 10 000 euroa voittoa ja myyt rahastojasi 1000 eurolla, et ole myymässä pelkkiä voittoja, vaan myyt samalla myös alkuperäistä pääomaa, jonka olet itse sijoittanut.
Vaikka kaikki sijoittamasi summat näkyvät yhtenä pottina tarkastellessasi, kuinka paljon olet johinkin nimenomaiseen rahastoon sijoittanut, ovat ne kaikki silti erillisiä ostotapahtumia, joilla on jokaisella ns. oma elämä ja summalle kasvaa tuottoa sen ostohetken arvon mukaan. Suomessa oletuksena on ensin ostettu, ensin myyty -periaate (FIFO), eli ensin myydään vanhimmat osuudet ja pankki toimii tämän mukaisesti automaattisesti.
Esimerkki: Olet ostanut rahasto-osuuksia 909 eurolla ja nyt niiden arvo on noussut 10% eli tuhanteen euroon. Kun myyt ne, saat 1 000 euroa, josta 909 euroa on oma alkuperäinen sijoituksesi ja 91 euroa on voittoa. Veroa maksat vain voitosta: 91 × 0,30 = noin 27 euroa. Käteen jää noin 973 euroa.
Sama toimii, vaikka olisit ostanut samaa rahastoa monta kertaa eri hinnoilla. Jokaisella ostolla on oma ostohintansa, ja vero lasketaan niiden osuuksien mukaan, jotka myyt.
Homma on monille selkeä silloin, kun puhutaan yksittäisestä rahasto-ostosta, mutta kun rahastoja on ostanut vaikkapa kymmenen vuotta ja niiden arvo on kasvanut sinä aikana 80 000 euroa tulee helposti ajatelleeksi, että niitä myydessä myy nimenomaan pelkkää voittoa, josta kaikesta tulisi maksaa veroa, vaikka näin ei tosiaankaan ole.
(En halua tehdä asiasta turhan monimutkaista, joten heitän tähän perään vielä pelkän maininnan hankintameno-olettamasta, joka on vaihtoehtoinen tapa verottaa myytyjä rahastoja ja voi olla joissakin tapauksissa kannattavampi verotustapa. Lisää tietoa hankintameno-olettamasta voi lukea vaikkapa tästä artikkelista.)
Hätäjarrusumma
Koska olen itse melkoinen varmanpäällepelaaja mitä tulee raha-asioihini, olen päättänyt mielessäni ns. hätäjarrusumman, jonka alle varallisuuteni laskiessa en haluaisi enää kuluttaa rahojani, vaan valitsisin tienata lisää rahaa pörssin ulkopuolella.
Kaikilla meillä on oma mukavuusalueensa, mutta raha-asioissa olen itse todella riskien välttelijä, mikä tarkoittaa omalla kohdallani, että jos varallisuuteni syystä tai toisesta laskisi alle 200 000 euroon, painaisin hätäjarrua eli keksisin keinon tienata lisää – oli se sitten jollekin muulle töitä tekemällä tai itseni työllistämällä.
Summa on noin korkea siksi, että tietäisin, ettei minulla vielä siinäkään vaiheessa olisi mitään kiirettä keksiä talouttani tasapainottavaa ratkaisua ja joutua ottamaan vastaan vain jotain työtä (eli toisin sanoen tekemään töitä vain rahasta), vaan pystyisin etsimään tai kehittämään minulle mieluisaa tulonlähdettä tarvittaessa jopa vuosia (noh, vaikka pitkälti yli vuosikymmenen) ilman, että tuntisin taloudellista painetta.
Tämän summan määritteleminen minulle itselleni on tuonut minulle mielenrauhaa ja mielenrauha on nimenomaan se, mitä käyttö- säästö ja sijoitustileillä olevilla rahoilla itselleni haluan ostaa.
