*Sis. mainoslinkkejä
Blogihistoriani kenties toivotuin postaus on ehdottomasti ollut teksti, joka kokoaisi yhteen parhaat tuotteet mustapäiden nitistykseen. Olen esitellyt varsinkin kuluneen vuoden aikana valtavan määrän erilaisia mustapäätuotteita aina komedoraudasta mustapääimuriin asti, joten on täysin ymmärrettävää, että kaikkien postauksien keskellä voi jäädä hyvinkin epäselväksi, mitkä ovat oikeasti olleet niitä parhaita tuotteita.
Lue myös: Opas epäpuhtaan ihon hoitoon – kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää
Tässäpä ne parhaat löytämäni mustapäitä vähentävät tuotteet ja samalla myös linkit niitä tarkemmin käsitelleisiin postauksiin nyt sitten olisivat:
1. Blackhead Killer Peel Off Mask ja JorgObé Peel Off Mask
En osaa päättää, kumpi näistä naamioista olisi parempi, sillä molemmat ovat aivan loistavia. Sekä Blackhead Killer Peel Off Mask että JorgObé Peel Off Mask myyvät meillä töissä joka päivä aivan hulluna ja molemmilla on faninsa. Molemmat mustat naamiot kuivuvat kasvoille napakaksi kalvoksi, jonka iholta repäisemällä mukaan lähtee niin mustapäitä kuin muitakin hentoja epäpuhtauksia ja ihokarvojakin.
Olen kuullut enemmän ”minulla ei ainakaan toiminut” -kommentteja Blackhead Killer -naamiosta, mutta useimpien kohdalla tuote on kuitenkin toiminut heti paremmin, kun sitä on levittänyt iholle ohuemman kerroksen, joka myös kuivuu epäpuhtauksia napakammin iholta irrottavaksi kalvoksi.
Tuote on pakattu yksittäisiin pusseihin ja yksi pussillinen on monien iholle liikaa, jolloin sitä tulee helposti levittäneeksi liian paksun kerroksen, minkä vuoksi se ei myöskään kuivu tarpeeksi hyvin toimi siksi tarpeeksi tehokkaasti. Molemmilla tuotteilla on kuitenkin kannattajansa ja ne ovat minusta käytössä ihan yhtä hyviä, joten en osaa itse valita voittajaa.
*Blackhead Killer Peel Off Mask löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.
*JorgObé Peel Off Mask löytyy myynnistä Kicksin verkkokaupasta täältä.
2. Bioré Pore Pack -mustapäälaput
Peel Off- mustapäänaamiot ovat käteviä tuotteita, jos mustapäitä on laajemmalla ihoalueella. Jos mustapääongelma keskittyy kuitenkin etupäässä nenän alueelle, ovat tehokkaat mustapäälaput välttämättömyys. Bioré-merkin mustista Pore Pack -lapuista on tullut suoranainen kulttituote, jonka nimeen ihmiset ympäri maailman vannovat.
Laput kuivuvat napakasti iholle ja kiskovat tiukassakin istuneita mustapäitä todella tehokkaasti irti. Parasta on, että mustapäälappujen mustan värin vuoksi saalistaan voi lopuksi ihastella laastareiden pinnalta vaivatta. Lappuja kannattaa käyttää iholla suihkun tai höyrytyksen jälkeen, jotta niistä saa parhaan tehon irti.
Bioré-tuotteita myydään nykyään myös Suomessa, mutta minulle on jäänyt epäselväksi, ovatko nämä aasialaiset laastarit samaa tavaraa kuin meillä myynnissä olevat. Olen joskus kuullut väitteen, että nämä alkuperäiset versiot olisivat tehokkaampia, mutta en ole itse päässyt vertaamaan tuotteita keskenään.
Lue myös: Opas sekaihon hoitoon
3. Skiniso PoreBeauty Nose Pack
Jos kaikenlainen ihon repiminen ja kiskominen ei innosta, niin Skinmiso Pore Beauty Nose Pack on ehdoton tehotuote hankkia. Kolmiosaisen mustapäätuotteen ensimmäinen vaihe auttaa talia työntymään ihohuokosista ulos todella tehokkaasti. Mustapäät voi sitten kerätä iholta vanupuikoilla tai komedoraudalla ja iholle asetetaan sen jälkeen sitä rauhoittava lappu.
Kolmas vaihe on ihohuokosia häivyttävä ja ihoa tasoittava voide, joka tuo mattaisen pinnan. Kerran viikossa käytettävät laput auttavat pitämään ihohuokoset puhtaampina ja ehkäisemään uusien mustapäiden muodostumista.
Tässä tuotteessa on todellakin taikaa ja jos minun tulisi nimetä yksi suosikkituote mustapäiden poistamiseen sanoisin, että se on tämä.
Lue myös: Parhaat The Ordinary -tuotteet epäpuhtaalle iholle
4. Mustapääpinsetit
En ymmärrä, kuinka olen ikinä voinut elää ilman mustapääpinsettejä. Käytin aiemmin komedorautaa, mutta se jäi välittömästi eläkkeelle, kun sain tehdä tuttavuutta näiden pinsettien kanssa. Pinsettien kärki puristaa ihohuokosten ympäryksiä täydellisen tehokkaasti, mutta silti hellävaraisesti, minkä ansiosta niissä jumissa olleet ihomadot putkahtavat esiin vaivattomasti. Nämä pinsetit ovat yksi mullistavimmista ihonhoidon apuvälineistä, joita olen koskaan kokeillut!
Mustapääpinsetit ovat täydellinen tuote käytettäviksi Skinmiso-naamiosetin tukena, sillä Skinmiso-setin ensimmäinen vaihe saa epäpuhtaudet todellakin tursuamaan ulos koloistaan ja pinsetit auttavat nipistämään iholta kaiken irrotettavissa olevan.
Joskus hauduttelen nenääni ensin Skinmison ensimmäisellä vaiheella, puristelen siitä sen jälkeen ulos tavaraa mustapääpinseteillä ja heitän päälle vielä Biorén mustapäälapun varmistaakseni, että kaikki irrotettavissa olevat mustapäät todellakin ovat varmasti poissa.
Lue myös: Mitkä ainesosat tukkivat ihohuokosia?
5. FOREO LUNA -kasvoharja
Minulle kaikkein tärkein tuote tai tässä tapauksessa laite mustapäiden päivittäisessä ennaltaehkäisyssä on kuitenkin FOREO Luna. Mikrovärähtelyä hyödyntävä ihonpuhdistuslaite auttaa selvästi ennaltaehkäisemään ihohuokosteni tukkeutumista ja mustapäiden muodostumista ja huomaan jo parissa päivässä mustapäiden lisääntyneen nenälläni ellen olen käyttänyt FOREO-ihonpuhdistuslaitettani.
Tarvitsen sen tueksi kuitenkin myös muita hoitotuotteita, mutta sen mustapäitä ennaltaehkäisevä vaikutus on niin selkeä, että en tahdo enää olla ilman laitettani. Lisäksi Foreolla on niin positiivinen vaikutus ihoni kuntoon mm. sen heleyttävän vaikutuksen vuoksi, etten enää tahtoisi elää ilman sitä.
*FOREO LUNA -kasvoharjoja myy Elevenin verkkokauppa täällä.
6. COSRX BHA Blackhead Power Liquid
Jos mustapäiden muodostumisen ennaltaehkäisyyn tahtoo kuitenkin panostaa vielä entisestään, niin korealaisen COSRX-merkin maailmanlaajuiseen kulttimaiseeseen nousseen BHA Blackhead Power Liquid -hoitonesteen hankkiminen on suoranainen välttämättömyys. Tuotteen taika perustuu ihoa kuoriviin BHA-happoihin, jotka voivat rasvaliukoisuutensa vuoksi imeytyä ihohuokosiin ja kuoria niiden sisältä mustapäitä muodostavia liiallista talia ja ehkäistä ihohuokosten tukkeutumista.
Foreon ohella tämä onkin ehdoton must have -tuote nimenomaan ennaltaehkäisemään ihoni tukkeutumista.
COSRX BHA Blackhead Power Liquid -nestettä ei tällä hetkellä saa Suomesta kovin helposti käsiinsä, joten hyvä vaihtoehto sille on *Paula’s Choice Skin Perfecting 2% BHA Liquid Exfoliant, jota myy Suomessa Skincityn verkkokauppa.
Lue myös: 7 vinkkiä finnien ja epäpuhtaan ihon hoitoon
Mitkä ovat teidän suosikkituotteitanne mustapäitä vastaan?
Jos haluat oppia lisää ihonhoidosta, tilaa kirjani Täydellinen iho täältä.
Lue myös:
Mustapääsi eivät ehkä olekaan mustapäitä
Mitä iholle kannattaa levittää mustapäiden poiston jälkeen?
Miksi mustapäitä kannattaa poista, kun ne kuitenkin palaavat aina takaisin?
Hei, tuli mieleen että mitä sitten kannattaisi laittaa iholle sen jälkeen kun on mustapäitä poistanut iholtaan?
Kun ihohuokoset ovat ”tyhjinä” mustapäiden poiston jälkeen, on minusta iholle parasta levittää antioksidantteja (kuten C-vitamiinia) sisältäviä hoitotuotteita, jotka auttavat ehkäisemään talin hapettumista ja uusien mustapäiden muodostumista. 🙂
Itse pyyhin ihon tavallisesti ensin puhtaaksi hieman alkoholia sisältävällä kasvovedellä ja levitän sen jälkeen sille seerumia.
Tämä oli erinomainen postaus, sain hyviä vinkkejä eri tuotteista, ja mitä luultavimmin muutaman otan kokeiluun. Osaatko suositella joitain tiettyjä tuotteita, jotka olisivat hyviä erityisesti mustapäiden poiston jälkeen?
BHA-happoa sisältävät tuotteet ovat loistavia, eli vaikka The Ordinaryn salisyylihappo. 🙂
Tässä postauksessa aiheesta: https://blogit.terve.fi/ostolakossa/mita-iholle-mustapaiden-poiston-jalkeen/
Mahtavaa, että jaksoit koota parhaat tuotteet yhteen postaukseen, kiitos 🙂
Mukavaa, että postauksesta on apua! 🙂
Sini kysyi hyvän kysymyksen, mäkin oon miettiny että mitä pitäisi laittaa esimerkiksi yksittäisen mustapään päälle – kuivattavaa, rauhoittavaa vai mitä…
Oletko muuten kokeillut Elizavecca Hell-Pore Clean Up peeling maskis? Olen netistä lukenut kehuja mutta myös että on kovin kivulias. Ajattelin tilata testiin 🙂
Miten joku jaksaa värkätä tällaisten kans! Menkää kosmetologille ihonpuhdistukseen niin tulee kunnolla hoidettua.
Yksi kerta kosmetologilla tuo tietysti hetkellisen avun, mutta valitettavasti sillä ei saa mustapäihin pysyvää ratkaisua, ellei kotihoito ole kunnossa. 🙂
Vastaus tuohon, että mitä iholle kannattaa mustapäiden poiston jälkeen levittää tulee nyt vähän viiveellä! 🙂 Minusta parasta on levittää iholle antioksidantteja sisältävää seerumia, eli esimerkiksi joku C-vitamiiniseerumi toimii loistavasti. Antioksidantit auttavat ehkäisemään talin hapettumista ja sen myötä uusien mustapäidenkin syntyä.
Tuota Elizavecca Hell-Pore Clean Up Peeling Maskia en ole jostain syystä edes tajunnut tilata kokeiluun. Kiitos vinkistä, täytynee hankkia se! 🙂
Mun kollega on lähdössä käymään korealaisen tyttöystävänsä luona ensi viikolla ja kuumeisesti teen listaa tuotteista mitkä pyydän häntä tuomaan! Oon vertaillu hintoja vähän myös, mitkä tuotteet on Koreassa edullisempia kuin eBayssä ja mitkä voin tilata myöhemmin eBaystä. Tällä hetkellä näyttäis että innisfree ja skinfood merkkeinä on selkeästi edullisempia koreasta tuotuina. Niinpä listalla on nyt ainakin tuo Elizaveccan Peeling Mask (voidaan vertailla kokemuksia sit!) ja Innifreeltä Jeju Volcanic Pore Clay Mask ja Green Tea Balancing Lotion päiväkäyttöön. Taisin saada sinne myös pari essenceä ja yhden kosteusvoiteen ja kasan naamioita jajajaja… 😀
Hankalaa on miettiminen! Jos tulee innifreen tai Skinfoodin suhteen vinkkejä niin otetaan vastaan 😉
Ps. Piti kiittää jo aiemmin kun suosittelit mulle myös Mizonilta Snail Repair Eye Creamia! Se on ollu käytössä myt kuukauden ajan ja toimii loistavasti etenkin aamuisin meikin alla, eikö turvota yöllä. Pikkuisen hinkuisin hieman kosteuttavampaa yöksi, mutta en ole perehtynyt asiaan vielä… 🙂
Ooh, vautsi!!! Yksi tuotemerkki, jonka tuotteisiin kannattaa tutustua on Laneige. Merkin Water Sleeping Mask, Water Bank Moisture Cream (ja Hydrating Gel), Water Bank Essence ja Water Bank Duble Layering Oil ovat kaikki supersuosittuja tuotteita, joita itsekin himoitsen. Monilla niillä on hintaa kuitenkin juuri eBayssa juuri sen verran, että tilattaessa voivat jäädä tulliin, minkä vuoksi en ole itse ostanut. Meinasin ostaa kaikki nyt Singaporesta, mutta päätin sitten laittaa jarrut päälle ja ostaa ne Bangkokista kun sinne muutan. 🙂
Ja ihan mahtavaa, että tuo Mizonin silmänympärysvoide on toiminut! Minullakin on vielä etsinnässä täyteläisen kosteuttava silmänympärysvoide joltain korealaiselta merkiltä, mutta e ovat siellä niin kiven alla, että etsinnät vain jatkuvat…
Water Bank Essenceä/Seerumia haluaisinkin testata mutta ovat tosiaan eBayssä kovin kalliita. Water Sleeping Maskista olen lukenut myös paljon, mutta yönaamio-askel on mulla vielä ottamatta… Laneigen Lip Maskia sen sijaan kiinnostaisi kokeilla!
Oletko lukenut arvioita Innisfreen Orchid Eye Creamista? Mun mielestä tuo Orchid Eye Cream on saanut hyviä arvosteluita, ja on kuulema erittäin ”creamy” 🙂
Kiitos kattavasta postauksesta, sekä AHA ja BHA happojen esittelystä! 🙂
Mukavaa, että näistä on hyötyä! 🙂
Ihana postaus! Joskin itse keskityn mustapäänhoidossa niiden preventioon kuorimalla ihoa kahdesti viikossa, minua on peloteltu liikaa että jää reikiä naamaan jos koittaa ”väkisin” poistaa..
Joo, hommassa kannattaa ehdottomasti olla hellävarainen. 🙂 Mustapäät ovat pääosin ihohuokosiin kovettunutta talia ja muhiessaan paikoillaan pitkään ne voivat venyttää ihohuokosia. Kun pitkään muhineen mustapään sitten puristaa ulos, on ihohuokonen laajentunut. Tämän vuoksi niitä onkin tärkeää paitsi ennaltaehkäistä myös poistaa ajoissa vielä siinä vaiheessa, kun ihohuokonen ei ole päässyt venymään pahasti. 🙂
Mitä tekisit sellaisille mustapäille, jotka ovat jo venyneet valtaviin mittoihin? Olen vältellyt kuorimista, lappuja ym. koska alueella on myös laajentuneita verisuonia, jotka ovat tulleet vieläpä aikoinaan juuri mustapäiden puristelusta (mitä nykyisin välttelen). Mutta jotain pitäisi tehdä kuitenkin näille valtaville mustapäille.
Ihana Virve, kiitos taas kerran!
Tilasin kunnon setin mustapäiden häätöön, mies ei vielä tiedäkään mikä odottaa…
Ja itselleni taitaa tulla samassa paketissa jotain kivaa Etude Houselta!
Jos vielä postaustoivetta saa esittää, niin teini-ikäisen POJAN äitinä (äiti, jolla ei minkäänlaista omakohtaista kokemusta finnien hoidosta…) kuulisin mielelläni hieman näppyläisen ihon hoidosta. Poikaa ei tietenkään ihonhoito tässä vaiheessa kiinnosta, suihkussa käyminen on se minkä pitäis riittää
Eli joku superhelppo, nopea ihonhoidon rutiini, onko sellaista? Nyt käytössä Lumenen suoja-puhdistus, mutta pieniä näppyjä kasvoissa on jo muutama. Jos jotenkin voisi ehkäistä tilannetta pahentumasta?
Ruokavalio toki myös vaikuttaa ihon kuntoon, mutta jos jotain olisi tehtävissä ulkoisestikin.
Kiitos tosi paljon kaikesta jo tähän asti!
Toivottavasti tuotteet osoittautuvat loistaviksi! 🙂
Ihana postaustoive, kiitos! Miesten ihonhoidosta ja varsinkin nuorten miesten ihonhoidosta pitäisikin postata enemmän. Tähän hätään minulla on kuitenkin pari tehovinkkiä, joita on mukava käyttää ja jotka tuovat niin konkreettisia vaikutuksia, että ihonhoidosta innostumatonkin adoptoi ne nopeasti rutiiniinsa. 🙂
Tässä postauksessa esittelemäni Etude House Baking Powder B.B Deep Cleansing Foam on minusta loistava tuote hieman epäpuhtauksiin taipuvaisen ihon hoitoon, sillä se kuorii ihoa hyvin hellästi (sopii omalla, helposti kuivuvalla ihollani silti päivittäiseen käyttöön) ja auttaa sekä ehkäisemään isompia epäpuhtauksia että pääsemään eroon pienistä röhelmistä. Tuote vaahtoaa kivasti ja hellästi kuorivan vaikutuksen ansiosta iho tuntuu heti pehmeämmältä ja näyttää kirkkaammalta. Usein tuntuu, että miesten varsinkin on saatava välittömästi konkreettisia todisteita siitä, että tuote toimii ja tämä todellakin tuo niitä. 🙂
Nuoria miehiä ei usein kiinnosta kosteusvoiteen käyttö, sillä moni kokee sen vain tuovan iholle klähmäisen tunteen. Jos pojan iho ei ole kuiva ja hoidettavana on lähinnä niitä nuoren iholle tyypillisiä epäpuhtauksia ja ihonhoitorutiiniin saa tyrkättyä yhden tuotteen, niin tuo tässä postauksessa esitelty COSRX BHA Blackhead Power Liquid voisi olla loistava. Se auttaa ehkäisemään ihohuokosten tukkeutumista ja pitämään ihon kirkkaana ilman, että iholle jää tippaakaan klähmäistä tunnetta.
Näillä kahdella tuotteella pääsee jo varmasti pitkälle ja saa hyviä tuloksia! 🙂
Kiitos vinkeistä!
Tuon Cosrx:n power liquidin just tilasin miehelle. Sehän on hyvä jos käy sekä isälle että pojalle, esimerkin voima on mahtava, toivottavasti
Toi on myös niin totta, että miesten/poikien täytyy nähdä se vaahto tai väri tai mikä tahansa, että tuotetta voi käyttää!
Kohta poika tarvii myös parranajokoneen… erilaisille ihotyypeille ja partahaivenille löytynee erilaisia laitteita….? Miten tämä onkin niin tärkeä asia nyt pojan kohdalla
Onkohan olemassa ketään teinipoika-bloggaajaa tai tubettajaa joka käsittelee näitä aiheita
Just tilasin teiltä ton JorgOben maskin, enkä malta oottaaaa et pääsen kokeilee sen!
Toivottavasti tykkäät! 🙂 Tule sitten kertomaan, että miten toimi. 🙂
Ostin tuon naamion mutta nyt jäi epäselväksi, kuuluuko tämän kaltaiset naamiot repäistä hitaasti vai nopeasti kasvoilta?
Kiitos kattavasta postauksesta! Koitan itsekin päästä mustapäistä eroon ja päädyin kokeilemaan iholle Cosrx:n BHA-liousta. Olen käyttänyt liousta kolme kertaa, kerran viikossa ja ekoilla kerroilla ilmeni pientä kihelmöintiä. Kolmannella kerralla ihoni reagoi siihen poskista punoittamalla ja seuraavana päivänä naamaan ilmestyi pieniä näppyjä. Käsittääkseni kyseessä ei voi olla ”purging”-ilmiö, koska reaktio oli välitön. Ilmeisesti liuos on liian vahvaa. Onko olemassa mitään toista kemiallista, mustapäitä ehkäisevää kuorintaa?
Entäs uskallanko kokeilla mustapäälaastareita herkähkölle, poskista talvella verisuonet paljastaville sekaiholle?
Löysin aiheesta jonkinnäköisen artikkelin: https://www.google.fi/amp/www.refinery29.com/amp/2016/12/134059/pore-strips-pros-cons-alternatives
Mitä enemmän lukee kosmetiikkaan liittyviä juttuja niin tajuaa, että tavallisena kuluttajana on aika hukassa 😀 Etenkin kemilliseen kuorintaan liittyvää tietoa on paljon.