Erävoitto

Tiedän ihmisiä, jotka villiintyvät Stockan kosmetiikkaosastolla. Tiedän ihmisiä, jotka villiintyvät päästessään Kicksiin. Tiedän myös ihmisiä, jotka todenteolla villiintyvät päästessään tax freehen. Ja nyt tiedän yhden, joka meinasi villiintyä totaalisesti päästyään Prismaan.

Meillähän ei siis ole omaa autoa käytössä tässä pienessä kahden hengen taloudessamme ja ruokaostokset tehdäänkin aina läheisissä, mutta kuitenkin suht suurissa S-marketissa tai K-kaupassa. Isommat marketit sijaitsevat sellaisilla paikoilla, että niille on varsin huonot yhteydet julkisilla kulkuneuvoilla, eli pääsen niille vain harvoin. Nyt minulla kuitenkin sattui olemaan asiaa Prisman lähistölle ja Prismaanhan oli tietysti poikettava -varsinkin, kun olin aivan yksin ja aikaa olisi vaikka kuinka!

Ette voi uskoa, kuinka paljon aikaa yksi ihminen saa tuhlattua ihan vaan Prisman kosmetiikkapuolella! Toki tuotevalikoima oli suureksi osaksi sama kuin läheisessä S-marketissamme, mutta silti. Nyt minulla oli aikaa tutkia kaikkea ja kaikkea oli niin paljon ja ilmavammin ja seassa oli erilaisia tuotteita ja uusia tuotteita ja tuttuja tuotteita ja…lääh!

Vietin hyllyjen välissä lähes puolituntia. Kävin kaikki hyllyt läpi, hypistelin, räpläilin ja tutkin sisältöjä. Päätin ostavani vaikka kuinka monta tuotetta! Olin aivan täpinöissäni!

Päätin kuitenkin olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä. Kävelin ympäri kauppaa ja palasin sitten kosmetiikkapuolelle (tai no, tarkemmin sanottuna oikeastaan ihonhoitopuolelle, sillä siellä minä lähinnä viihdyin). Päätin, etten ostaisi sitä kaikkea, mitä olin juuri suunnitellut ostavani. Päätin toimia järjellä.

Nappasin käsiini Herbinan Sensitive-linjan kasvoveden. Pullo oli kätevän pieni ja olin juuri lähdössä reissuun, eli matkakokoinen kasvovesi olisi ehdottomasti tarpeen. Ja olisi kivaa kokeilla jotain uutta. Samoilla verukkeilla nappasin hyllystä myös saman linjan puhdistusvaahdon.

Myös matkakokoinen silmämeikinpoistoaine voisi olla näppärä. En viitsisi millään raahata Lumenen silmämeikinpuhdistusainetta mukanani ja Rainbown silmämeikinpoistoaine oli niin näppärän kokoisen näköisessä purkissa ja varsin kiinnostava sisältönsä puolesta, joten se oli pakko poimia hyllystä.

Ja sitäpaitsi Herbinan Kosteuttava kasvonaamio olisi myös ihana kokeilla ja se olisi niin halpakin! Noukin senkin hyllystä.

Kun lähdin kävelemään kassalle, aloin pohtimaan ostoksiani. (Thank God olin isossa kaupassa ja kassoille kävely vei aikaa!) En tarvinnut välttämättä Herbinan putsaria, sillä minulta löytyisi varmasti joku tyhjä purkki, johon voisin omaani reissua varten purkittaa. Vein putsarin takaisin.

Sitten tajusin, etten välttämättä tarvitsisi kasvovettäkään ja että sen ostaminen vanhojen loputtua saisi aikaan paljon paremman tunteen verrattuna siihen tunteeseen, mikä syntyisi, jos ostaisin sen jo nyt. Palautin kasvovedenkin siis hyllyyn.

Sitten tajusin, että Rainbown silmämeikinpoistoaine on ihan täsmälleen samankokoisessa 100 millin purkissa kuin Lumenen vastaava ja koska Lumenestani oli enää kolmannes jäljellä, olisi sitä kevyempi raahata mukana. Sitä paitsi olen seuraavat päivät muutenkin niin kosteissa ja oudoissa olosuhteissa ja tilanteissa, että matkaan lähtee vain lämpimällä vedellä lähtevän Cliniquen Lash Powerin minikoko. Paikoilleen siis silmämeikinpoistoainekin.

Siinä minä sitten seisoin rutistaen käsissäni Herbinan Kosteuttavaa Naamiota. Mieleni teki saada edes jotakin kivaa ja olin jo pidemmän aikaa halunnut tutustua tuotteeseen. Tahdoin hullun lailla (ihan kirjaimellisesti…) ostaa tuotteen ja viedä sen kanssani kotiin.

Järki kuitenkin voitti. Kilttinä tyttönä palautin viimeisenkin käsissäni pitelemäni tuotteen hyllyyn ajatellen, että jos en kerran muitakaan tarvinnut, voin vallan hyvin elää ilman tätäkin. Naamio olisi paljon mukavempaa ostaa sitten, kun sille olisi oikeasti tarvetta.

Ja niin minä lähdin kaupast tyhjin käsin lähes 45 minuutin pohdiskelun jälkeen ja pysyinpä vielä tiukkana tutkiessani myöhemmin Hennesillä ekosertifikaatin saaneita tuotteita (kyllä, Hennesiltäkin löytyy moisia muutamalla eurolla) sekä muita ihastuttavia ja ennenkaikkea ihastuttavan halpoja vartaloemulsiota ja voiteita.

Erävoitto.

28 kommenttia artikkeliin ”Erävoitto”

  1. Olipas ihanan jännittävä postaus! Ihan oikeasti jännitin eteenpäin lukiessani, että kuinkahan tässä käy.. 😀 Ja olin ihan varma, että kyllä sieltä jotain pientä lähti mukaan, mutta kuinkas ollakaan! 🙂
    Itselläni on tuo Herbinan naamio ja oon kyllä tykänny kovasti.. Joten hyvää kannattaa odottaa!

  2. Teit kyllä ekstrahyvän valinnan ainakin Rainbowin silmämeikinputsarin kohdalla, kyseisestä litkusta ei ole poistamaan kunnolla minkäänlaista meikkiä. Hyvin harva kosmetiikka on aiheuttanut mun silmille mitään reaktiota, mutta tuon käyttämisen jälkeen silmiä kirveli vartin. Se tuoksuukin ihan saippualta.

  3. Hei onnea, tuo oli aika hienoa 😀 tiedän itsekin tuon tilanteen ja miten hienoa se on kun ei sitten ostakaan mitään niistä himotuista 😛

  4. Ah ihanaa että joku kokee samanlaisen villiintymisen myös Prismassa! 😉 Tai noh, minä villiinnyn joka paikassa missä on kosmetiikkaa Stockalla, Kickseissä, Prismassa… Same same but different! Hyvä että veit kaikki tuotteet takaisin: ajattele miten paljon rahaakin säästit: 4xedullinen tuote=melkein kuin 1 kunnon merkkituote! 🙂 Matematiikkaa…

  5. Vau!! Seuraavan kerran kun saat ostaa jotakin aivan luvan kanssa niin tulee entistä parempi tunne kun muistelet sitä miten voitit itsesi jo kerran!! Hyvä Virve!!

  6. Luonteenlujuus senkuin voimistuu näemmä =D Hyvä hyvä! Mä muuten luulen että olin tänään sun asiakkaana. Ostin vihreän Dependin kynsilakanpoistoaineen (ihan sinun suositusten perusteella). Meinasin kysyä myyjältä että oletko sinä Virve, mutta takanani seisova toinen asiakas pakotti vain pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja vähin äänin poistumaan paikalta. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan sanoakin jotain =D

  7. Onnea! Se on aina hieno tunne kun järki voittaa mieliteot 🙂 Mutta kokeilehan toki joskus sitä Herbinan kosteuttavaa naamioita, se tuoksuu ihanalle ja kosteuttaakin mukavasti edulliseen hintaansa nähden.

  8. Täällä on yksi joka villiintyy missä vain missä myydään kosmetiikkaa 😀

    Kirjoittelin just omaan blogiini miten mulla lähti lapanen tassusta Lidlin kosmetiikkahyllyllä…huh huh 😀

  9. Olen tosi ylpeä sinusta! 🙂

    Hankin muuten tänään Dependin ympäristöystävällisen kynsilakanpoistoaineen, ja se on tosi hyvä! Kiitos suosituksesta siis, enää en osta muuta.

    T. taas yksi uskollinen lukija, joka ei koskaan kommentoi

  10. Hyvä! Mullekin on aika usein käynyt noin. 😀 Mutta D'OH! Olisin halunnut kuulla kommentteja siitä Herbinan kosteuttavasta naamiosta… 😀 Millasia ekosertifikaatin saaneita tuotteita Hennesillä sitten myydään? Satutko muistamaan? 🙂

  11. Virve, oon ylpeä susta!

    Lisäksi kysyisin tiiätkö mitään Talika nimisestä ripsiöljystä (tai joku sellainen..?). Itseä kiinnostaisi kokeilla, mutta olisi kiva tietää jos sulla on siitä jotain sanottavaa 🙂
    (netanttilan sivuilta saisi tilattua 19 eurolla)

    -Maol

  12. hyvä että pääsit kaupasta tyhjin käsin lähtemään, vaikka onhan se aina harmi jättää ihania tuotteita kaupan hyllyille!
    rainbown silmämeikinpoistoaine tosin oli hyvä jättääkin. sen luvattiin poistavan myös vedenkestävä silmämeikki, mutta vielä mitä, sain irti tuskin mitään vartinkaan jynssäämisen jälkeen.. samaa sai kyllä tehdä vesiliukoisenkin ripsarin kanssa vaikka se lähtikin hieman paremmin. haju oli myös aivan kamala ja voi luoja, miten kyseinen myrkky kirveli silmiä! 🙁

  13. Hieno homma! Itsekin onnistun välillä tuossa, joskus paremmin, joskus huonommin.

    Se Herbinan puhdistusvaahto on tosi kiva tuote ja juuri kätevän kokoinen raahattavaksi mukana.

    Elli76

  14. Komppaan Anonyymeja; Rainbow silmämeikinpoistoaine on hirveää myrkkyä. Ei poista kunnolla edes vesiliukoista silmämeikkiä ja aiheuttaa kirvelyä. Hyvä että jäi hyllyyn. 🙂

    -Amalia

  15. Anonyymi: Kiitos varoituksesta! 🙂

    Anonyymi: Ajattelinkin, että on paljon mukavempi saada jotain oikeasti kivaa ihan oikeaan tarpeeseen sitten. 🙂

    Anonyymi: Kiitos. 🙂

    Beauty Smartie: Tai sitten monta hyvää tuotetta? 😉

    .Nekku.: Jei! 🙂

    angela: 🙂

    Hannukkaz: Tämä oli siis epätoivoinen yritys puhdistaa omaatuntoani virheistä, joita en ollut vielä edes tehnyt. 😉

    Rhia: Muistankin myyneeni sen jollekin, en vain muista kunnolla kasvoja, kun oli pientä purkuhässäkkää menossa (kuten varmasti huomasitkin). 🙂

    Sarppa: Ehdottomasti kokeilen. 🙂

    Anonyymi: Jeee!! 🙂

    meri: 🙂

    Nonnu: Myös Lidl voi olla paha paikka… 😉

    Plaz^: Jee!! 🙂

    taas yksi uskollinen lukija, joka ei koskaan kommentoi: Mutta kiva, että kommentoit nyt. 😉

    JLCHARLOTT4: Kyllä tuo Herbinakin vielä saa vuoronsa. 🙂
    Hennesillä oli kahdella eri tuoksulla muistaakseni käsivoiteet, kuorinnat vartalolle, vartalovoiteet ja suihkugeelit.

    Maol: Jos ripsesi ovat hauraat ja tarvitsevat kosteutusta ja vahvistusta, niin tuo kyllä hoitaa niitä. Jos ripsien katkeilu, kuivuminen ja irtoilu eivät ole ongelmana, ei tuo tuo lipsiisi mitään lisätuuheutta tai pituutta. 🙂

    Sinisilmä: Hah! 🙂

    Pääsky: 🙂

    Anonyymi: No kylläpä tuota nyt on haukuttu. Hyvä siis, että jäi. :/

    nanna: 🙂

    Elli76: Ehdottomasti kyllä vielä testattava. 🙂

    Amalia: Höh, kai se vaan on hyväksyttävä sitten, vaikka mieli tekisikin kokeilla. 🙂

  16. H&M:lla on NIIIN ihania kosteusvoiteita, shimmerisiä lotioneita ja ylellisiä suihkugeelejä.. TODELLA ylellisissä hohtavan pinkeissä purkeissa, mukana metallinhohtoa ja kaikkea "kalliin" näköistä! ja tuoksu.. aivan kuin My Little Ponyt! <3

  17. Multa löytyy Herbinan kuorinta ja naamio, ja taidan olla jotenkin poikkeava kun omaa ihoani ne kuivattivat aika tavalla. Kuorinta oli mielestäni aika rakeista ja ei mitenkään hellävaraista. Naamio kirveli ensimmäiset 5 minuuttia ja kasvoja punoitti, lopputuloksena kasvoja kiristi ja oli jopa hiukan hilseilyä…Mulla on aknevoide käytössä, joten voi olla että ihoni on tavallista herkempi tällä hetkellä.
    Tuoksu muistutti vienosti marjajogurttia (ei hyvällä tavalla). Hyvä ettet ostanut näitä tuotteita =)
    Tää oli nyt aika negatiivinen arviointi ja tosiaan vain omia kokemuksiani tuotteista.

    Lopuksi kiitokset todella hyvästä blogista jota olen alkukesästä asti seurannut, mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoin.

  18. Anonyymi: Täytyykin siis odottaa, että Rottakuuri loppuu ja ihoni palaa normaaliksi. Tällä hetkellä se on sen verran ohut paikoittain, että monet aineet punottavat ja ärsyttävät.
    Kiitos varoituksesta. 🙂

Kommentointi on suljettu.