Meikkivoideihastus: Lancôme Teint Idole Ultra Wear

*Sis. mainoslinkin

Lancôme uudisti vähän aikaa sitten yhden suosituimmista meikkivoiteistaan ja halusin tietysti uteliaana heti kokeilla uuden Teint Idole Ultra Wear -meikkivoiteen. Aiempien kokemuksieni mukaan kyseisen meikin sävyvalikoimassa ei ollut omalle iholleni sopivaa sävyä, sillä ne olivat jo lähtökohtaisesti minulle liian tummia ja tummuivat vielä reilusti lisää ihollani, joten kokeilin tämän uuden tulokkaan vaaleimman sävyn suurella mielenkiinnolla.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Jo meikkivoiteen edeltäjä on ollut monien suosikki sen ihanan ohuen, mutta silti hyvin peittävän ja kestävän koostumuksensa ansiosta. Muistan pitäneeni siitä itsekin ja kironneeni siksi usein huonoa sävyvalikoimaa, joten oli kiinnostavaa paitsi nähdä, oliko sävyvalikoima parantanut, myös selvittää, voisiko sen koostumus olla entistäkin parempi.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Ostin kokeiluun meikkivoiteen sen vaaleimmassa sävyssä 005 Beige Ivoire, joka voi nimensä perusteella olla joko keltapohjainen beige tai punapohjainen ivory. Jäin siis jännityksellä odottamaan, kumpaa meikkivoide olisi ja olisiko se minulle kerrankin tarpeeksi vaalea. Toivottavasti se olisi niin sopivasti molempia, että se olisi jo varsin neutraali!

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Minun ja tämän meikkivoiteen lempi roihahti hieman hitaasti, mutta roihahtipa sitten kuitenkin – ja varsin suurella liekillä vieläpä.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

En pitänyt meikkivoiteesta aluksi yhtään muuten kuin sen sävyn puolesta. Käytän ihollani mielelläni melko täyteläisiä kosteusvoiteita ja tämä ei vaan millään toiminut niiden kanssa. Yritin pari kertaa, mutta joka kerta meikkivoide jäi vain kosteusvoiteen päälle ikävänä ja vähän jopa suttuiselta näyttävänä kerroksena, joka ei pysynyt siistinä koko päivää. Ehdin jo todeta työkaverillenikin sen olevan ihollani aivan surkea, kunnes sitten kokeilin sitä kevyemmän kosteusvoiteen kanssa. Olin heti myyty.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15 005

Ensinnäkin meikkvoide levittyi nyt iholleni aivan ihanan ohuen, kevyen ja luonnollisen tuntuisena – melkein kuin sitä ei edes olisi ollut ihollani. Se ei tuntunut tippaakaan rasvaiselta, mutta ei silti puuterimaisen kuivaltakaan. Jo yksi kerros tasoitti ihon sävyä loistavasti, mutta tuotetta pystyi silti helposti kerrostamaan iholle lisää peittävyyttä halutessaan. Sävy 005 näytti myös kerrankin olevan iholleni sopiva, mikä tuntui suoranaiselta ihmeeltä.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Levitän tämän meikkivoiteen iholleni sormin, sillä ovaalisivellin ei ole tuntunut levittävän sitä optimaalisesti. Meikkivoiteen sulauttaminen iholle vaatii aina myös kostealla Beautyblenderillä viimeistelyn, mutta sen teen joka tapauksessa aina ja lopputulos on sen pienen lisävaivan arvoinen (enkä osaisi jättää enää meikkivoiteen viimeistelyä kostealla Beautyblenderillä edes väliinkään).

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Rakastan tämän luomaa lopputulosta, sillä meikkivoide on kasvoillani kuin toinen iho. Kiinnitän sen puuterilla ja sen jälkeen voin lakata ajattelemasta sitä koko päiväksi. Meikkivoide lupaili, ettei se jätä ihoa puuterisen kuivan näköiseksi eikä se tosiaan sitä tehnytkään, mikä on varsin poikkeuksellista näin pitkäkestoiselta meikkivoiteelta.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Minulla on ollut ongelmana Lancômen meikkivoiteiden kanssa niiden tummuminen iholla ja kädelle kokeillessani tämäkin meikkivoide näytti niin tekevän. Tässä kuvassa alempi rannu on iholla parisen minuuttia ollutta meikkivoidetta ja ylempi puolestaan vasta pullosta otettua. Jännitinkin hieman, muuttuisiko tämä kasvoillanikin päivän aikana liian tummaksi. Yllätyksekseni niin ei kuitenkaan ole käynyt ja meikkipohja on pysynyt sopivan vaaleana koko päivän.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Meikkivoide kestää iholla hyvin eikä ihoni tunnu liiemmin rasvoittuvan sen kanssa. Tämä onkin siis kuin unelma! Meikkivoide ei minusta sovi kuivalle iholle, sillä se ei tosiaan oikein toimi täyteläisemmän kosteusvoiteen päällä. Käytän tätä itse nyt aina välillä, mutta koska ihoni vaatii talvella rasvaisempia voiteita, pääsee tämä aktiivisempaan käyttöön vasta keväämmällä.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Jos vertaan tätä muihin paljon kehumiini meikkivoiteisiin niin Estée Lauderin Double Wear  tuntuu tätä puuterimaisemmalta ja hieman kuivemmalta, Clarinsin Everlasting Foundation hitusen paksummalta ja Oriflamen Everlasting Foundation puolestaan on selvästi täyteläisempi ja voidemaisempi, eli sopii paremmin kuivemmalle iholle. MAC Studio Fix Fluid on minusta hieman kuin tämä, mutta tämä tuntuu iholla vieläkin huomaamattomammalta ja MAC sopii paremmin myös hitusen kuivallekin iholle.

Tälle uudistukselle lähtee minulta erittäin iso peukku!

*Lancôme Teint Idole Ultra Wear -meikkivoide löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.

Lancome Teint Idole Ultra Wear SPF 15

Joko joku muu on kokeillut Lancômen uutta Teint Idole Ultra Wear -meikkivoidetta?

29 kommenttia artikkeliin ”Meikkivoideihastus: Lancôme Teint Idole Ultra Wear”

  1. Heippa Virve, anteeksi aiheeseen liittymätön kommentti.
    Tai nos asiani vierestä voisin avatuakkin asioista, joiden vuoksi luen blogiasi:)
    Lancomen meikkivoiteet olivat ennen lemppareitani, nyt olen löytänyt toimivia halpismerkeiltä Rimmel ja Essence (alle 10€ hintaluokassa). Sain Oriflamen esitelemäsi ja sen alusvoiteenkin ystävältäni ja pohdin, tarttis kokeilla.
    Tykään noista nenänmustapääjutusta.
    Etude House Baking Powder B.B Deep Cleansing Foam, voitko laittaa kuvan millaisena mössönä aine tulee purkista kädelle? Mietin onko koostumus Dermalogican kuivan kuorintajauheen kaltaista,tuo siis sekoitetaan veteen. Vai olisko toi joku uusi juttu.
    Tilailin mustaa peel off naamiota, ihokarvanpoistolaitteita ja kulmakarvasabluunoita Japanistaja sain ihanan setin ”rompetta” pikkurahalla ja olen innokkaasti testaillut (minä joka ennen en halpiskosmetiikkaa uskaltanut käyttää).

    Ihastuin joskus aiemmin esittelemääsi Benefitin kulmakarvapakkaukseen ja sen sabluunaan.
    Myykö sitä jokin, joka toimittaa Suomeen? Haluaisin sellaisen ostaa. Mutten keksinyt ketään kuka toimittaa Suomeen.

    Vastaa
    • Tuo Etude Housen tuote ei ole samanlaista jauhetta kuin Dermatologican putsari (voisi olla aika hankalaa pakata sellaista tuubimuotoon) vaan ihan vain tavallisen voideputsarin näköistä. Koostumuksessa voi sitten tuotetta iholle hierossa erottaa hieman leivinjauhemaista rakeisuutta. 🙂

      En ole valitettavasti itsekään keksinyt, mistä Benefitin tuotteita saisi Suomeen tilattua. :/

      Vastaa
  2. Hei! Osaisitko auttaa, mikähän sävy Estee Lauderin Double wear meikkivoiteesta olisi lähellä Diorin Forever meikkivoiteen sävyä 020? Mieluummin keltaiseen taittava tai neutraali sävy, kuin punaiseen.

    Vastaa
  3. Moikka vielä Virvelle, oot laittanut hiuslatvalainejuttuja…osaisitko heittää vikan lempparisi, jolla saat laineet pituuksiin.
    Helposti, sellaset huolettomat.
    Juttuvinkiksi, jos ei ole jo olleista mielessä 🙂
    Nimimerkki, ihan oma lehmä ojassa…

    Vastaa
    • Teen latvoihin yleensä parissa minuutissa helpot ja huolettomat laineet muotoiluraudan avulla. Parin viikon sisään tulossa juttua lemppariraudastani ja tästä aiheesta. Postaus odottaa jo ajastusjonossa! 🙂

      Vastaa
  4. Hei, olen itsekin ollut tuon meikkivoiteen fani joskus vaikkakin se on ollut liian tumma ja punertava iholleni 🙁 Oliko tämä uutukainen siis punaiseen vai keltaiseen taittuva sävy? Olisi ihanaa löytää joku hyvä ja peittävä sävy mutta keltaisena.

    Vastaa
      • Hyvä juttu, saattaa siis mennä omalle ostoslistalle 🙂 Kyselin lähinnä siksi että muistan sinun sanoneen, että ihosi taittuu ehkä enemmän punaiseen päin? Korjaa jos olen väärässä 😀

        Vastaa
  5. Hei!
    Lancômen meikkivoiteet ovat minunkin suosikkejani mutta mikä todella herättää
    huomioni postauksen kuvissa on kerrassaan upeat ripsesi!
    Mitähän ripsiväriä käytit kuvissa?

    Vastaa
    • Kiitos! Ripsissä on Max Factorin uutta 2000 Calorie Curl Addict -ripsiväriä, josta olen tykännyt kovasti. Tässä pari päivää sitten julkaistu postaus siitä. 🙂

      Vastaa
    • En tiedä kuuluuko Suomessa kivijalkamyymälöiden valikoimaan, mutta omani ostin tosiaan eleveniltä. On vain ollut niin suosittu sävy, että on jo eleveniltä nyt loppu eikä olla saatu lisää vielä. :/

      Vastaa
  6. Hitsi vie kuinka täydellisen sävyinen huulipuna! Mikä mahtaa olla kyseessä?
    Tuo korostuspuuteri on muuten todellakin upean näköinen, tekisi mieli hankkia melkein vain meikkipöydän koristukseksi.

    Vastaa
    • Kiitos! Huulilla on Zuii Organic -merkin Flora Sheerlips Lipstick sävyssä Begonia. Instassani on tästä myös tarkempaa kuvaa. 🙂

      Vastaa
  7. Hei,

    Minulla on Teint Idole Ultra sävyssä 010. Hiukkasen ehkä tyhmä kysymys, mutta ovatko sävykoodit samat tässä päivitetyssä tuotteessa?

    Vastaa
    • En ole kurkistanut, onko muitakin sävyjä päivitetty kuin tätä 005-sävyä, joka oli minusta ainakin ennen tummempi ja punaisempi, mutta yleensä sävyt ovat olleet melko vastaavat. En vanno pyhästi, mutta uskoisin. 🙂

      Vastaa
        • Tulethan sitten huikkaamaan, etä millainen sävy oli vanhaan verrttuna, kiinnostaa varmasti monia! 🙂

          Vastaa
  8. Moi Virve!
    Tarkoittaako tämä uudistus nyt sitä, että Teint Idole Ultra 24h jää pois valikoimasta? Että tämä Ultra Wear korvaa sen kokonaan?

    Vastaa
    • Kyllä, vanha Teint Idole Ultra 24h on jäänyt pois valikoimasta ja tämä uudistettu Teint Idole Ultra Wear -versio on korvannut sen. 🙂

      Vastaa
  9. Hei ja iso kiitos tästä postauksesta! Löysin tänne Googlen kautta, kun etsin tietoa uudesta Teint Idole Ultra Wearista 🙂 Itse olen käyttänyt tuota vanhaa versiota 24h. Ja olen ihmetellyt, kun levittäessä sävy on näyttänyt ihan oikealta mutta hetken kuluttua liian tummalta. Eikä ole tullut mielenkään, että se voi tuolla lailla muuttua iholla tummemmaksi! Mutta tein itsekin tuon kämmenselkä testin ja tosiaan sävy muuttuu muutamassa minuutissa paljon tummemmaksi. Nyt tilasin itselleni tuon 005 ja jännityksellä odotan olisiko se sopivampi. Aikaisemmin olen käyttänyt sävyä 01 Beige Albâtrea. Tuote on muuten minustakin niin huippu, että tosiaan toivon, että sävy olisi sopivampi!

    Vastaa
  10. Tämä uusi Teint Idole Ultra Wear on sama meikkivoide kuin Teint Idole Ultra 24h. Uusi lanseeraus tehtiin, jotta saadaan uusia kuluttajia ja uusi pakkaus. Tuo 005 kuuluu Suomessa ihan kivijalkamyymälöiden normaalivalikoimaan ja samainen 005 sävy löytyi jo aiemmasta Teint idole ultra 24h versiosta. Ainakaan kouluttaja ei puhunut että olisi mitään uutta koostumukseen tehty, ainoastaan uudelleen lanseeraus ja uusi pakkaus 🙂 Uudesta meikkivoiteesta uskaltaa siis ottaa ihan saman sävyn käyttöön, mitä on käyttänyt Teint idole ultra 24h versiostakin. Saa oikaista jos oon saanut väärää tietoa, mutta näillä tiedoilla itse ainakin olen tuotetta myynyt 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti