Bangkok, täältä tullaan – tänään on muuttopäivä!

Muistaakseni se oli kevättalvea, kun heitin miehelleni ilmoille puoliksi leikilläni ja puoliksi tosissani ajatuksen siitä, että muuttaisimme Lontooseen. Yllätyksekseni mies innostui ajatuksesta ja katselimmekin erilaisia asuntovaihtoehtoja, jotka olivat tosin hieman hintavia. Lontoossa oli loppujen lopuksi muuten melko edullista elää, mutta asumiskustannukset nousevat helposti korkeiksi ja varsinkaan minulle rakkaan Tower Bridgen alueelta ei saa asuntoa ihan halvalla.

SIngapore Ostolakossa Virve Vee - 1 (11)

Meistä alkoi myös tuntua, että ehkä joku lämmin kohde voisi sittenkin olla mukavampi. Mietimme vaihtoehtoja, sillä kohteen tuli tietysti olla sellainen, että se sopi meille mollemmille. Miehellä oli asian suhteen hieman vähemmän rajoituksia, mutta minulle oli tärkeää, että paikassa olisi hyvä kosmetiikkatarjonta. Aasia houkutteli meitä kovasti ja loppujen lopuksi vaihtoehdot typistyivät muutamiin.

Rakastan Etelä-Koreaa, mutta en tällä hetkellä varsinaisesti ole kiinnostunut muuttamaan sinne. Hong Kong houkutteli myös, mutta Bangkokin kohdalla innostuimme todella jostain syytä. Asuminen siellä ei ole kallista, ruoka ja eläminen on erittäin halpaa, aurinkoa ja lämpöä riittää, ihmiset ovat iloisia ja mikä minulle oli erityisen  tärkeää, on siellä aivan loistava kosmetiikkatarjonta.

Ostolakossa Singapore kosmetiikka

Voi kuulostaa ehkä hieman hullulta päättää muuttaa puoleksi vuodeksi paikkaan, jossa ei ole käynyt aiemmin. Mieheni ei ole koskaan lomaillut Bangkokissa tai Thaimassa ja minun kokemukseni rajoittuvat siihen, kun 12-vuotiaana vietin perheeni kanssa kahden viikon loman Bangkokissa ja Hua Hinissa. Muistan vain Bangkokin saunamaisen kuumuuden ja muutaman nähtävyyden, mutta en mitään muuta.

Meitä ei kuitenkaan kiinnostanut lähteä etukäteen lomalle katsomaan paikkoja vaan päätimme, että jos kerran seikkailaan niin seikkaillaan sitten kunnolla. Eihän se nyt ainakaan kamalaa voisi olla. Ja niin syntyi päätös siitä, että tämä pieni kahden yksikön perhe muuttaa Bangkokiin.

Singapore Ostolakossa Virve Vee

Minä olen asunut koti-Suomen lisäksi Ruotsissa ja Englannissa, mutta mieheni ei ole koskaan asunut ulkomailla. Niin kliseistä kuin se onkin, laajentaa ulkomailla asuminen maailmankuvaa ja tekee ihmiselle ehdottomasti hyvää. Mies olikin innoissaan ajatuksesta, että saisi kokea sen.

Teimme päätöksen Thaimaahan muutosta kesän korvilla, mutta meidän oli lykättävä sen toteutusta vuoden 2018 alkuun mieheni työprojektin vuoksi. Muutto Bangkokiin onkin jatkuvasti tuntunut vain hullulta idealta, joka toteutuu sitten joskus.

Japani loma - 1 (20)

Joulukuussa aloin tajuta, että se joskus onkin jo ihan nurkan takana ja kotia tuli alkaa valmistella siihen. Aloin jo viikkoja ennen muuttoa tyhjentää kotona laatikoita ja komeroita varmistaen, että kaikki olisi valmiina vuokralaisiamme varten enkä räjähtäisi stressistä ennen muuttopäivää. Mies naureskeli, mutta oli lopulta tyytyväinen, että olin kehottanut hänetkin mukaan järjestelyihin niin ajoissa. Ikuisena aikaoptimistina hän nimittäin joutui silti tuskailemaan vielä muutamaa päivää ennen muuttoa miettien, ehtiikö saada kaiken hoidettua ja kyllä meillä meni silti tänään aamuyön puolelle, että päästiin nukkumaan.

Viimeisinä viikkoina yhteisiä ruokahetkiämme ovat hallinneet erilaiset YouTube-videot, joiden avulla olemme tutustuneet tulevaan asuinmaahamme. Paitsi että olemme katsoneet videoita must see -nähtävyyksistä ja must do -jutuista, olemme myös opiskelleet parhaamme mukaan thai-kulttuuria ja yrittäneet jopa oppia ihan vähän kieltäkin perusfraasien kautta. Kaikki nämä ovat olleet todella mielenkiintoisia ja ennen kaikkea tärkeitä juttuja ennen muuttoa ja lupaan, että ripaus thaimaalaista elämääni tulee varmasti näkymään täällä bloginkin puolella jossain määrin.

Japani loma - 1 (8)

Tänään onkin sitten yhtäkkiä se päivä, joka on tuntunut aina olevan jossain kaukana tulevaisuudessa ja jonka en oikein vieläkään usko olevan täällä. Minusta ei tunnu, että olisimme ihan oikeasti muuttamassa, mutta ehkä sen tajuaa tässä vielä. Nyt lähinnä tuntuu, että olemme lähdössä lomalle jonnekin. Emmehän me nyt oikeasti voineet saada päähämme muuttaa Bangkokiin ja vieläpä ihan oikeasti lopulta toteuttaneet päähänpistomme…!

Japani loma - 1 (10)

Iiiiik!!!

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

23 kommenttia artikkeliin ”Bangkok, täältä tullaan – tänään on muuttopäivä!”

  1. Nostan hattua rohkeudellenne lähteä 🙂 Olen itse myös salaa haaveillut muutosta ulkomaille, mutta toistaiseksi pysytellään vielä haaveilun asteella. Toivottavasti kotiudutte hyvin, jään innolla odottamaan postauksia uudesta asuinpaikasta!

    https://tyttoharmaasilmainen.blogspot.fi/

  2. arvostan rohkeutta ja odotan innolla postauksia siellä elämisestä! 🙂

  3. Toivottavasti bangkokilainen arki näkyy blogissa. Kiinnostaa kovasti kuulla, miten elämä siellä sujuu. Onnea matkaan!

  4. Aivan upeaa heittäytymistä, onnea uuteen kotiin ja kotimaahan teille molemmille!!! Jos vain ehdit, niin kirjoita mahdollisimman paljon uudesta kodistanne, talosta, jossa olette, kaupungista ja maasta sekä kieliopinnoista ja kulttuurien eroista pohjoismaihin verrattuna sekä byrokratian kiemuroista. Rakastin aikoinaan kaikkea kirjoittamaasi koskien Lontooseen muuttoasi eli juuri niitä kummallisuuksia pankkitilin ja sähkösopimusten hankinnan sun muun suhteen. Ne ihan oikeasti tekevät kertomuksista ainutlaatuisia ja voivathan ne kirjoitukset toimia teillekin eräänlaisena matkapäiväkirjana sitten myöhemmin kiikkustuolissa. Samalla selostukset voivat auttaa muita, jotka kenties haluavat itsekin lähteä suureen seikkailuun. Ei ole kovin helppoa päästä etänä jyvälle siitä, miten muu maailma makaa. Ja olen samaa mieltä siitä, että maailma avartuu jo matkailemalla, saati eri maissa asumalla. Ihanaa, kun repäisitte ja kirjoita niin paljon ensitunnelmia maahan tulosta ja asettumisesta kuin vain jaksat ja viitsit ja ehdit, odottelen vesi kielellä!

    • Kiva kuulla, että aihe kiinnostaa ja taatusti tulee kirjoiteltua siitä. Olemme nyt ensimmäiset 1,5 viikkoa hotelleissa ja ”lomalla”, mutta sitten pääsemme muuttamaan omaan asuntoomme alkaa arki, josta taatusti tulee kerrottavaa. Ihanaa siis, että on paikka, johon pääsee niitä kokemuksiaan ja ajatuksiaan jakamaan! 🙂

  5. Omg, puoli vuotta Thaimaan lämmössä: Olen kateudesta vihreä ;)! No en, ihanaa että voitte toteuttaa unelmanne NYT eikä ”sitten kun”!!
    Mekin odottelemme jo kovasti omaa kahden viikon talvi lomaamme Hua Hinissä.☀️
    Odotan innolla postauksia & uusia löytöjäsi Thaimaasta, olisi ihana nähdä myös muutama kuva & näkymä uudesta kodistanne :)?

    • Ooh, kahden viikon loma Hua Hinissa kuulostaa ihanalta! <3

      Taatusti tulee sekä postauksia kaikesta Thaimaahan liittyvästä sekä raporttia uudesta asunnosta. Pääsemme muuttamaan sinne 1,5 viikon kuluttua. 🙂

  6. Arvostan suuresti tuollaista heittäytymistä! Minun suurin heittäytyminen on tällä hetkellä se että irtisanouduin 31.12.2017 vakituisesta työstäni, samassa firmassa ehdin olla melkein 8 vuotta. Päätin että nyt loppuu tylsän työn tekeminen ja tahdon tehdä jotain uutta – olen myös päättänyt että vuodesta 2018 tulee mahtava vuosi ja teen jatkossa juuri sitä mitä haluan – haaveissa esim. ulkomaille muutto, ainakin väliaikaisesti 🙂 Ehkä minun kolmenkympinkriisi tuli hieman jäljessä koska keväällä täytän ”jo” 32 😀

    • Ooh, mahtavaa, että uskalsit olla rohkea! Rohkeista päätöksistä aukeaa taatusti mahtavia ovia kun vaan uskaltaa lähteä niitä kokeilemaan. Olen innoissani puolestasi ja toivon, että vuoteesi mahtuu vaikka kuinka paljon mahtavia juttuja! <3 🙂

  7. Noniin, vihdoinki se tapahtuu teidän osalta = ) Paljon onnea ja menestystä

  8. Hieno homma ja onnea matkaan. Odotan kovasti juttuja sieltä suunnalta.

  9. Mahtavaa! Olette hulluja!
    No ei vais.. Toivottavasti on kiva ”reissu” ☺. Saatteko työt tehtyä sieltä käsin vai otitteko vapaata tms?
    Minulla on seuraavat 12 vuotta ainakin joku lapsista peruskoulussa.. pidempiä reissuja ei sen (sekä velkojen, persaukisuuden, työkuvioiden, kielitaidottomuuden, lemmikkien, ujo-piimäisyyden ja muun mamoilun) vuoksi voi tehdä. Eikä ole sitä itseäänkään–>hinkua moiseen. Ensi kesänä kuitenkin perheen kanssa 3 viikon reissu Kreikassa .
    Nauti siitä arskasta !!

    • Joo, vähän hullulta olo kyllä tuntuu, mutta hyvässä mielessä tosiaan! 😀

      Meillä ollaan töissä todella joustavia, joten voin tehdä niitä sen verran kuin haluan täältä käsin. Nyt ensin kuitenkin kaksi viikkoa lomaa ja uuteen kaupunkiin orientoitumista. 🙂

  10. Bangkok on kiva lomapaikka max. Kuukaudeksi , muta siellä asuminen viisumisopan kanssa aivan syvältä ja jos on vielä jälkikasvua niin ei kannata edes ajatella. Thaimaalaiset lähinnä miettii hymyn takana miten nopeasti saa sun lompakon tyhjennettyä laillisesti tai laittomasti:) .Lontoo on huomattavastibfiksumpi valinta säästä huolimatta.
    Liian kuuma ja erittäin saastainen paikka.Valtavat ruuhkat.Koko ajan ja joka paikassa hirvittävä meteli.Kerran huudattivat stereoita marketin eteisessä…ostin sivarit ja pistin piuhat poikki.Ensin perusmeteli,sitten ,joku henkilökunnasta huutaa mikrofoniin mainostaen jotain ja sen lisäksi nämä käytäväkauppiaat huudattaa omia ämyreitään:)
    Kuulohan siellä menee.jne… tervemenoa

    • Kiva kuulla toki näitäkin ajatuksia. Minulla on varmaan melko pitkään kuitenkin ”kuherruskuukausivaihe” tämän kaupungin kanssa, joten uskon viihtyväni. 🙂

    • Ulkomailla asuminen rikastuttaa ehdottomasti mieltä ja elämää! 🙂

Kommentointi on suljettu.