En olisi ikinä uskonut, että kirjoittaisin blogissani tällä otsikolla olevan postauksen, mutta näköjään siihen on nyt tultu ja tällä hetkellä se tuntuu hyvältä.
Meikit eivät ole aikoihin olleet blogissani kovin suuressa roolissa ja olen nostanut niitä esiin lähinnä vain silloin, kun markkinoilla on keksitty jotain aivan erityistä tai kun olen löytänyt tuotteen, jonka olen kokenut tekevän meikkaamisesta minulle helppoa ja nopeaa.
Nuorempana koin meikkaamisen kivaksi jutuksi. Rakastin kokeilla erilaisia meikkejä ja nähdä, kuinka niillä voi vaikuttaa omaan ulkonäköön. Peruskoulussa meikit olivat oikeastaan kaikille luokkakavereilleni se “kiva lisä”, mutta meikki ei vaikuttanut olevan kenellekään kaverilleni välttämättömyys.
Aloin itse meikata säännöllisesti ala-asteen lopulla ja kuudennesta luokasta lähtien en mennyt koskaan kouluun ilman meikkiä. Minulle meikki ei tuntunut kivalta lisältä, vaan välttämättömyydeltä, sillä oli pienempi paha kulkea pakkeloidulla naamalla kuin paljastaa muille epätasainen ihonsävy, pisamat, aina tummat silmänaluset ja ennen kaikkea finnit, jotka aiheuttivat minulle teininä (ja vielä aikuisenakin) todellista tuskaa.
Ihailin rinnakkaisluokan suosituinta tyttöä, joka meikkasi usein, mutta saattoi ongelmitta tulla kouluun myös ilman meikkiä ja olla täysin sinut sen ja itsensä kanssa. En olisi ikinä pystynyt siihen.
Koin aivan samaa, jopa hieman kateellista tunnetta töissä, kun monet työkaverini olivat täysin sinut sen kanssa, että he tulivat kosmetiikkayrityksen konttorille ja asiakastapaamisiin ilman meikkiä. Laivalla työskennellessäni osa kollegoistani saattoi jopa myydä kosmetiikkaa ilman meikkiä. Koin, että en olisi itse kyennyt siihen, sillä ajattelin, kyllähän nyt kosmetiikkayritystä edustavan ihmisen täytyy olla huoliteltu ja ainakin kevyellä ehostuksella osoittaa, että meikit ylipäätään kiinnostavat häntä.
Varsinkin viime vuosina minulle korostui todella selkeästi se, etten meikannut siksi, että olisin pitänyt meikkaamisesta, vaan tein sen vain lopputuloksen vuoksi. Olen sanonut tämän blogissakin usein ääneen, mutta en ollut silti koskaan pysähtynyt miettimään, että se olisi jotenkin ongelma, sillä juuri siksihän useimmat muutkin naiset vaikuttivat meikkaavan.
Meikillä kätketään tummia silmänalusia, tasoitetaan ihon kirjavaa sävyä, peitetään finnejä, terävöitetään hailakoita piirteitä, korostetaan haluamiaan asioita ja ylipäätään kaunistaudutaan. Meikillä tuodaan itselleen nopeasti ja helposti varmempi ja parempi olo.
Kuten olen kertonut, olen kyllä käyttänyt aina mielelläni esimerkiksi peittävää meikkipohjaa ja runsasta määrää ripsiväriä, mutta tavoitteenani on vain ollut näyttää itseni paremmalta versiolta. Minulle ei ole ollut ongelma, että kasvoni näyttäisivät siltä, että minulla on meikkiä, mutta en vain ole ollut kiinnostunut luomaan lopputulosta, jossa kehuja saisi meikkini, vaan tavoitellut mielummin sellaista lopputulosta, joka saisi minut näyttämään paremmalta.
Meikit saivat kuitenkin aikaan sen, ettei minun tarvinnut koskaan oppia hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen, sillä voinhan aina korjata virheitäni meikeillä – myöntää siis, että koen tietyt asiat kasvoillani virheinä, joihin tulee puuttua, jotta voisin kokea oloni paremmaksi.
En koskaan edes kyseenalaistanut, pitikö asian oikeasti olla näin, sillä muita naisia seuraamalla oli hyvin ilmeistä, että vaikka moni sanookin meikkaavansa siksi, että tykkää meikkaamisesta, mutta usein myös siksi, että heillä on parempi olo, kun kasvoilla on meikkiä.
Totta hemmetissä minullakin oli parempi olo, kun kasvoillani oli hyvä meikki. Kivat niille, jotka kokevat olevansa luonnonkauniita eivätkä siksi liiemmin käytä meikkiä tai niille, jotka eivät ole koskaan jostain muusta syystä käyttäneetkään eivätkä siksi koe, että tarvitsevat meikkiä elämäänsä. Minä koin, että tarvitsin meikkiä.
En ole ajatellut, että minulle olisi ongelma olla ilman meikkiä vapaa-ajalla, eli olen ihan hyvin voinut mennä ilman meikkiä ruokakauppaan tai kaupungille. Noissa tilanteissa olen vain massaa kadulla eikä minun tarvitse edustaa mitään tai ollaa minkään muunlainen kuin nimetön tyyppi, joka nyt tässä vain pyrörii ja tekee ostoksiaan.
Teen myös usein Instagram Stories -videoita ilman meikkiä asiaa sen kummemmin ajattelematta. Ehkä siihen liittyy ajatus siitä, että niiden on tarkoituskin näyttää, millaista elämäni oikeasti on ja juuri sellaista, usein ihan meikitöntä elämäni myös on.
En ole kokenut, että käyttäisin meikkaamiseen mitenkään erityisen paljon aikaa ja arkimeikkini syntyy varsin nopeasti. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin törmännyt usein tilanteisiin, joissa olen kokenut tarpeelliseksi tai suorastaan välttämättömäksi meikata ja samalla minua on ärsyttänyt, että olen kokenut joutuvani käyttämään siihen aikaa.
Jälkikäteen katsottuna koen, että minun olisi ollut oikeasti paljon hyödyllisempää käyttää tuo aika johonkin muuhun ja olisin saanut suuressa kuvassa katsottuna paljon paremman lopputuloksen, jos olisin investoinut vaikka kuukauden jokaisen meikkihetken minuutit itseni kehittämiseen jollakin tapaa tai päivätyössä ollessani lepoon, liikuntaan tai meditointiin.
Tähän sanon itselleni, että ovathan ne meikkaamiseen käytetyt minuutit olleet sen arvoisia, sillä niiden ansiosta minulla on voinut olla parempi ja jopa itsevarmempi olo koko päivän, mikä puolestaan on voinut auttaa minua saavuttamaan asioita.
Meikkaaminen kuitenkin tuo minulle hyvänolon tunteen ja itsevarmemman olon aina siihen asti, kunnes taas pesen meikit pois. En sano, että minulla olisi illalla jotenkin huono olo olla kotona ilman meikkiä, sillä ei se kotona ollessa ole mikään ongelma, mutta kyllä minä seuraavana aamuna jälleen koen tarvitsevani sitä, jos tiedossa on jotain menoa.
Jos olisin kuitenkin käyttänyt meikkaamiseen päivittäin menneen vartin vaikkapa johinkin muuhun mieltäni kehittävään asiaan voin vain arvailla, mitä kaikkea ne 7,5 tuntia kuukaudessa olisivatkaan minulle antaneet – varsinkin, jos olisin voinut ylipäätään lakata koko päivän ajaksi myös miettimästä, miltä näytän ja vain tuntea oloni varmaksi.
Nyt ajattelen, että tuo aiempi ajatusmallini on ollut juuri se ongelmani. Olen uskonut, että parempi ja varmempi olo itsestäni on ollut helppoa saada aikaan nimenomaan kohentamalla ulkonäköä meikillä enkä ole pysähtynyt hetkeksikään kyseenalaistamaan asiaa. En ole tietenkään ajatellut, että se olisi avain kaikkeen, mutta aamun meikkihetkellä on ollut vahva merkitys siihen, millaiseksi oloni päivän aikana tunnen ja uskon, että moni voi samaistua tähän.
En ole kuitenkaan arvottanut muitakaan ihmisiä mielessäni sen perusteella, kuinka virheettömiä he olivat ulkonäkönsä perusteella, joten miksi tein sitä itselleni? Miksi aina vessassa käsiä pestessä katsoin itseäni peilistä niin kriittisesti? Miksi itseään ylipäätään pitää arvostella ja vertailla muihin?
Yksinkertaisesti kyllästyin totaalisesti siihen, että kosmetiikan käyttöni lähti ajatuksesta, että tarvitsen meikkejä tunteakseni oloni paremmaksi.
Mitä enemmän pyörittelin ajatusta mielessäni, sitä hullummalta meikkaaminen alkoi omalla kohdallani tuntua ja sitä paremmaksi koin jättää meikkaamisen pois arjestani hetkeksi.
Mietin kaikkia niitä tilanteita, joissa olin kokenut ulkonäköön ja meikkiin liittyvien asioiden vaikuttaneen elämääni. Monella muullakin on varmasti joskus ollut päiviä, joina meikkivoide ei ole millään asettunut kauniisti, silmämeikistä ei ole tullut mitään tai kulmakarvojen “huolittelun” lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin huolitellun näköinen.
Kaikki nuo ovat aiheuttaneet minulle arkisissa tilanteissa todella epävarmaa oloa kun olen miettinyt, että mitäköhän muutkin minusta ajattelevat. Kosmetiikka-alan ihminen, joka ei osaa tuon vertaa näköjään meikata.
Olenhan sitäpaitsi tehnyt itsekin mielessäni pikaisia johtopäätöksiä uusia ihmisiä tavatessani – kukapa ei olisi. Olen miettinyt, miksi joku on piirtänyt kulmakarvansa niin ohuiksi viiruiksi, kun toisenlainen lopputulos sopisi hänelle selkeästi paremmin. Tai pohtinut, eikö tyyppi oikeasti näe, että hänen luomivärinsä olisi kaivannut häivytystä.
Koska olen yllättänyt itseni niin monesti näistä ajatuksista tiedostan, että kosmetiikka-alalla työskennellessä niihin törmää väistämättä. Tällä alalla ihmiset katsovat toisiaan sellaisella silmällä ja vaikka se onkin usein varmasti vain ohimenevä ajatus, jolla ei ole mitään väliä, on se silti olemassa.
Onko minulle okei olla se ihminen, jonka kohdatessaan joku miettii, että wow, tietääköhän tuo että sen kulmakarvoista saisi samannäköiset helposti kulmakynällä, pieni ripaus ripsiväriä tekisi sille ihmeitä ja nopea sipaisu ihon sävyä tasoittavaa meikkipohjaa olisi varmasti vaivansa väärti tuollaisille pigmenttiläiskille?
Kun itse kuitenkin kuuntelen ihmistä, joka puhuu kiinnostavasta aiheesta en mieti, onko hänellä riittävän kaunis iho voidakseen olla siinä puhumassa. Sillä ei ole mitään väliä, sillä olen keskittynyt ihailemaan hänen asiantuntemustaan ja sitä, millaisen määrän tietoa ja osaamista hän onkaan kartuttanut ja kuinka hienosti hän sitä jakaakaan.
Kun olen ihmisten kanssa ja nautin heidän seurastaan en mieti, että onko heidän meikkinsä siisti. Muiden meikki tai meikittömyys on minulle yhdentekevä asia, joten miksi ihmeessä käytin niin paljon aikaa ja energiaa miettiäkseni omaakaan meikkiäni?
Jos minun pitäisi nimetä ihmisiä, joita ihailen, ei yksikään listallani oleva olisi siellä ulkonäkönsä vuoksi. Tottakai ulkonäkö on voinut olla auttamassa monia elämän varrella, sillä elämmehän varsin ulkonäkökeskeisessä maailmassa, mutta ne piirteet, joita ihailen ihmisissä liittyvät heidän luonteisiinsa, periksiantamattomuuteen, luovuuteen ja rohkeuteen.
Kun olin viime syksynä Pariisissa, ihastuin ihmisten epätäydelliseen kauneuteen, sillä se tuntui jättävän enemmän tilaa persoonalle. Se oli jotenkin älyttömän rohkea osoitus itsevarmuudesta ja siitä, että ihmiset eivät kokeneet niin tärkeäksi meikata kasvojaan naistenlehtien ja sosiaalisen median kauneusstandardien mukaiseksi kätkeäkseen ”virheitään”.
Samalla ihailin sitä, että vaikka se oli minulle epäilemättä suora osoitus rohkeudesta, eivät nuo pariisittaret todellakaan vaikuttaneet ajattelevan sitä niin. Heille se oli itsestäänselvää käytöstä eivätkä he vain näyttäneet tuntevan painetta mistään muusta. Heidän karismansa lähti juuri siitä, että he olivat hurmaavia omana itsenään ja mahdollinen ripaus meikkiä oli vain valittu lisä eikä mikään välttämättömyys.
Minäkin halusin olla tuollainen nainen. Sinut ulkonäköni kanssa ja ylipäätään lakata ajattelemasta ulkonäköäni itseäni määrittävänä tekijänä. Tai no, ehkä jopa ylipäätään lataka ajattelemasta ulkonäköäni.
Halusin myös käyttää aikani rakentaakseni jotain pysyvämpää. Jotain sellaista, mitä ei tarvitsisi pestä illalla pois ja tehdä taas seuraavana päivänä uudestaan. Aika on niitä harvoja asioita, joita ei saa lisää rahallakaan, joten en halunnut käyttää sitä meikkaamiseen.
Ennen kaikkea halusin päästä irti siitä, että koin meikkaamisen olevan asia, joka minun tarvitsi tehdä, jotta kelpaisin itselleni – siitähän siinä pohjimmiltaan omalla kohdallani on kysymys. Meikki tuo minulle varmuutta, jotta en peiliin katsoessa kritisoisi itseäni ja miettisi, että mitä muutkin ajattelevat.
Lue myös: Näin ranskalainen nainen meikkaa
Tein siis tänään yhden jutun: pakkasin meikkini kasaan ja laitoin ne kaapin perälle odottamaan sitä hetkeä, kun tarttuisin niihin siksi, että halusin enkä siksi, että koin tarpeelliseksi käyttää niitä voidakseni tuntea näyttäväni sekä muiden silmissä että omissa silmissäni paremmalta.
Myönnän kuitenkin, että yhdestä tuotteesta en ollut vielä valmis päästämään irti ja se oli kulmakynä. Vaikka en liiemmin enää nypi kulmiani, eivät ne vain kasva läheskään samanlaisiksi. Ehkä olen kuitenkin myöhemmin valmis laittamaan tämänkin tuotteen kaappiin kun myöhemmin tajuan, ettei eriparisilla kulmakarvoillakaan ole mitään väliä.
Luovuin siis toistaiseksi meikkaamisesta, mutta en ole kuitenkaan asettanut itselleni mitään totaalista kieltoa olla menemättä meikkipussilleni. Myönnän nimittäin, että jos eteen tulisi tilaisuus, jossa haluaisin näyttää edustavalta, tarttuisin varmasti meikkeihini.
Aion kuitenkin tulevaisuudessa tarttua niihin aiempaa suuremmalla harkinnalla ja kysyä itseltäni enemmän, miksi aion meikata ja huolehtia, että käytän päivieni minuutit asioihin, jotka haluan tehdä.
Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja
Olisi ihanaa kuulla muiden kokemuksia siitä, miltä meikkauksen lopettaminen on tuntunut!
Piditkö lukemastasi? Blogini on mukana Finnish Web Awards 2020 -finaalissa, jossa palkitaan parhaita blogeja ja YouTube-kanavia. Voit antaa äänesi blogilleni täällä helposti ja nopeasti nappia painamalla. Kiitos tuestasi!