Downshiftaus antaa enemmän elämää vähemmällä

Yksi ylivoimaisesti parhaista asioista, joita Suomeen muutto on elämääni tuonut, on ollut se, että aivan asuntoni lähellä sijaitsee kaksi loistavalla valikoimalla varustettua kirjastoa.

Olenkin nauttinut erityisesti siitä, että saan käsiini suomeksi kirjoitettuja, fyysisiä kirjoja, sillä ulkomailla asuessa mahdollisuudet sellaisten lukemiseen ovat varsin rajoitetut. Nämä kaksi kirjastoa ovat kuitenkin täynnä huikean kiinnostavia kirjoja, joista monia en olisi edes osannut kaivata, ellen olisi törmännyt niihin hyllyjen välissä kuljeskellessani.

Yksi viimeaikainen aivan ihana kirjalöytö oli Ritva Kajander-Juustin kirjoittama Kohtuus kaikessa – enemmän elämää vähemmällä. Kirja on julkaistu jo vuonna 2010, mutta sen sisältö on edelleen hyvin puhuttelevaa. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että sen sisällön merkitys on vain korostunut entisestään viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Erilaiset minimalismiin, vähentämiseen, arjen yksinkertaistamiseen ja elämän hidastamiseen liittyvät kirjat kiinnostavat minua todella paljon ja tämä kirja lähestyikin asioita jälleen sellaisesta kulmasta, jonka uskon kiinnostavan monia, joten halusin nostaa kirjan esiin blogissani.

Minimalismi kiehtoo monia, mutta harva on kuitenkaan oikeasti halukas elämää kovin minimalistista elämää. Tässä kirjassa vähentämistä käsitelläänkin etupäässä sellaiselta kannalta, mikä varmasti kolahtaa useampaan.

Kirjassa esitellään kohtuullistamisen idea. Kohtuullisuutta voi tietysti soveltaa moneen aiheeseen, mutta tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan nimenomaan downshiftausta, joka on maailmalla jo pitkään esillä ollut ilmiö. Kirjailija kirjoittaa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan sekä avaa samalla ilmiötä ja sen taustoja laajemminkin.

Hänen ja hänen perheensä ratkaisu oli pyrkiä kohti yksinkertaisempaa elämää ja heittäytyä hieman sivuun hullunmyllystä, mutta ei kuitenkaan luopua kokonaan työstä ja muusta.

Postauksen sisältö summaa yhteen kirjan ajatuksia.

Mitä on downshiftaus ja kohtuullistaminen?

Downshiftaus tarkoittaa pienemmälle vaihteelle vaihtamista ja hidastamista nimenomaan työnteon näkökulmasta ja kirja selittääkin tämän ilmiön taustoja hyvin. Kirjassa summataan, mitä aiheesta on kirjoitettu sekä pohditaan yhteiskunnan rakenteita ja ilmiötä ylipäätään varsin syvällisesti.

Kohtuullistaja tekee vapaaehtoisia, pitkäkestoisia elämäntyylin muutoksia, joiden tavoitteena on parempi elämänlaatu ja keinona työmäärän vähentäminen sekä tulotason ja kulutuksen pienentäminen.

Downshiftauksessa kohtuullistaja pyrkii siis ulos työelämän oravanpyörästä. Kohtuullistamisen tavoitteena on usein tehdä vähemmän työtä ja elää enemmän elämää, eli saada lisää aikaa itselleen, läheisilleen, harrastuksiin, kunnon ylläpitämiseen, asioista selvää ottamiseen sekä ajatteluun ja pohdiskeluun.

Kirjassa todetaankin, että taloudellisen vaurauden sijaan kannattaa mieluummin tavoitella henkistä vaurautta, tasapainoisempaa ja onnellisempaa elämää – tämä kolahti minuunkin tietysti täysillä.

Toisaalta kirjassa pohditaan myös sitä, kuinka downshiftaus vaikuttaa yhteiskuntaan ja onko downshiftaus vain lyhytnäköistä oman edun tavoittelua. Talousoppineethan painottavat, että kulutus pitää yhteiskuntamme pyörät pyörimässä ja valtio rakastaa iloisia veronmaksajia.

Toiset tahot kehottavat kuluttamaan, jotta kansantalous pyörisi, toiset taas kehottavat säästämään pahemman päivän varalle, kun vielä voi. Ristiriitaisten viestien keskellä ihmisten voi olla vaikeaa valita, kumpaan suuntaan kallistua ja se voi hämmentää monia.

Toisaalta myös tehokkuuden ihannoiminen työelämässä johtaa osalla ihmisistä siihen, että sairastumisen, liian varhaisen eläköitymisen tai työttömyyden seurauksena mahdollisuudet osallistua yhteisen taakan kantamiseen pienenevät väliaikaisesti tai pysyvästi. Kuulemma yhä useammin työkyvyttömyyseläkkeen syynä on masennusdiagnoosi, joka liittyy usein työssä uupumiseen.

Yksinkertaistamisessa voikin sanoa olevan kaksi toisiaan täydentävää ulottuvuutta: sisäisesti koettuna kyse arvojen ja asenteiden muuttumisesta, joista sitten seuraa ulkoinen muutos käyttäytymisessä, ajankäyttö- ja kulutusvalinnoissa tai suhteessa ympäristöön.

Kohtuullistamisessa siirrytään siis muiden ehdoilla elettävästä elämästä kohti omaehtoisempaa elämää.

Kohtuullistamisessa on kyse vapaaehtoisesta vaihtamisesta vähemmän vaativaan työtahtiin, jotta elämästä voi nauttia enemmän.

Siinä missä työnteon pääasiallinen merkitys oli ennen saada elanto pysyäkseen hengissä, on työllä nykyään aivan erilainen rooli. Paitsi että sen avulla saadaan edelleen leipä pöytään, on työ myös itseilmaisun väline. Nykyään kaikkea energiaa ei enää tarvitse uhrata vain elossa pysymiseen,  vaan on varallisuutta, aikaa ja kykyä nauttia elämän muista osatekijöistä.

Yhä useampi myös kokee taloudellista hyvinvointia tärkeämmäksi sananvapauden ja työelämässä vaikuttamisen. Itseilmaisu, henkilökohtainen hyvinvointi ja elämänlaatu ovat kaikki enemmän fokuksena. Yhä useampi on alkanut kiinnostua oman elämän hallinnasta ja henkilökohtaisesta elämänlaadusta sekä ennen kaikkea ajatuksesta, että ei-materialistisilla valinnoilla on vaikutusta hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Kohtuullistamisessa ei kuitenkaan niinkään ole kyse vähemmällä elämisestä, vaan elämisestä tarkoituksellisemmin ja tasapainoisemmin. Kirjassa nostetaan esiin omassakin mielessäni paljon pyörinyt ajatus siitä, olisiko elämästä mahdollista nauttia enemmän nyt eikä vain odotella kaiken kanssa eläkeikään saakka.

Miksi ihmiset kaipaavat kohtuullistamista?

Vaikka kohtuullistamisen ajatus keskittyykin etupäässä nimenomaan työmäärän ja -kuorman vähentämiseen, heijastuu se väkisinkin muihin elämän osa-alueisiin: kun tekee vähemmän työtä, saa käytettäväkseen enemmän vapaa-aikaa, mutta samalla usein myös tulot pienenevät, mikä puolestaan voi vaikuttaa elämään esimerkiksi kulutuskäyttäytymisen kautta.

Modernina ongelmana on, että materiaa on jo paljon, mutta aika ei vain tunnu riittävän. Usein yksinkertaisuuden tavoittelijat ovatkin kulutuskeskeisesti eläneitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämäntavan epätyydyttävänä ja latteana verrattuna  yksinkertaisen elämän tuomiin todellista tyydytystä tuoviin asioihin kuten syventyviin ihmissuhteisiin, henkiseen kasvuun tai mahdollisuuksiin oppia ja toteuttaa luovuuttaan.

Elämäntapaa voi kuitenkin kohtuullistaa myös monesta eri suunnasta ja kirja esitteleekin hyvin, millaisia eri motiiveja ja tavoitteita kohtuullistamisen taustalla usein on.

Monet kohtuullistajat haluavat lisää aikaa esimerkiksi läheisten kanssa puuhaamiseen, harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muuhun itselleen tärkeään paneutumiseen.

Jotkut kohtuullistajat puolestaan haluavat vähentää taloudellisia riippuvaisuuksia, eli toivovat esimerkiksi velatonta elämää. Joillekin taas on tärkeää vähentää ympärillä olevaa tavaraa mielenrauhan, säilytystilan, estetiikan tai muiden syiden vuoksi.

Kohtuullistamisen taustalla voivat myös olla ekologiset, eettiset tai sosiaalisen oikeanmukaisuuden periaatteet tai jokin muu vakaumus. Joissakin tapauksissa irtiotto kohti kohtuullistamista voi myös olla pakoa työelämästä ja tarjota hyväksyttävän alibin lähteä pois liian raskaaksi koetusta työstä tai työympäristöstä.

Kun kohtuullistaminen on oma, vapaaehtoinen valinta, voi se voimaannuttaa ihmistä selvästi. Kun huomaa, kuinka vähällä pärjää ja tulee toimeen, voi se lisätä turvallisuuden tunnetta: taloudellinen pelko vähenee, työttömyys ei pelota kuten ennen eikä ole pelkoa pudota yhteiskunnan kilpailusta, jota raha ja tulotaso ohjailee.

Toisaalta myös työn päättyminen muuten kuin omasta halusta voi johtaa omien arvojen perusteelliseen muutokseen ja sitä kautta elämän kohtuullistamiseen.

Muutos aloittaa väistämättömän arvopohdinnan, koska ihmisen täytyy määritellä oma paikkansa maailmassa ja pohtia, mitä muuta hänellä on kuin työ – juuri näin kävi itselleni sen jälkeen, kun päätin lopettaa päivätyöni, joka oli vallannut hyvin ison osan elämästäni.

Keskeisiä syitä kohtuullistamiseen ovatkin mm. halu tasapainoisempaa ja vähemmän stressaavaan elämään, omien ja työpaikan arvojen yhteen törmääminen, toive enemmän täyttymystä antavasta elämästä sekä heikko tai heikentynyt terveys. Osasyynä voi usein myös olla huoli ympäristöstä ja kulutuskielteisyys.

Kun omaa työtaakkaa kevennetään, on oma elämä mahdollista ottaa paremmin haltuun. Oman elämän  haltuunottaminen mahdollistaa puolestaan paremman yhteiskunnallisen osallistumisen ja oman potentiaalinsa toteuttamisen (esimerkiksi itsensä sekä taitojensa kehittämisen), kun aikaa ja jaksamista on enemmän.

Ahne janoaa kiitosta ja hyväksyntää

Kohtuullistaminen on vaikuttanut paitsi työhön, mutta myös suhteeseen aikaan ja tavaraan. Kirjassa tuodaan esiin Ville Saarikosken Talouselämälle jo yli kymmenen vuotta sitten kirjoittaman kolumnin ajatuksia siitä, kuinka keskiluokan edustajat käyvät jatkuvaa elintasokilpailua, josta halutaan periaatteessa pois, mutta sitten kuitenkin keskustellaan niistä lomamatkoista ja remonttisuunnitelmista.

Hän esittää, että talous pyörii, koska keskiluokka haluaa kaikkea kivaa ja sitä saa rahalla, joten pitää tienata enemmän. Jos lopettaisi haluamisen, loppuisi myös pyrkiminen enemmän tienaamiseen.

Samaan aikaan kun kannetaan huolta eläkekustannusten noususta, saattaakin käydä niin, että yritykset omilla toimillaan vaikuttavat työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrän nousuun.

Kirjassa pohditaan myös ahneuden käsitettä ja tyytymättömyyttä esittämällä, että ahneus on sisäistä tyytymättömyytta siihen, mitä jo on ja todetaan, että jatkuva vertailu ja tyytymättömyys johtavat helposti masennukseen.

Ahne ei tule työelämässä koskaan kylläiseksi, koska hänet palkitaan ahneudestaan ylennyksillä, palkalla, omalla tiimillä, työhuoneella ja paremmalla työsuhdeautolla. Ahne janoaa kiitosta suorituksestaan ja halajaa hyväksyntää.

Omaa riittämättömyyden tunnetta lisätään tekemällä muista omia mittatikkuja, joihin itseään ja elämään peilataan, minkä seurauksena täytyy jatkuvasti olla saamassa lisää ja enemmän, eli olla loputtomassa oravanpyörässä.

Yhä useampi on alkanut kuitenkin kokea, että aika, tila ja itsemääräämisoikeus ovat tärkeämpiä kuin joutava krääsä, jota rahalla saa.

Miten kohtuus määritellään?

Ajatus kohtuullistamisesta on mielenkiintoinen, mutta kuinka kohtuus oikeasti määritellään ja missä menee raja kohtuuden ja kohtuuttoman välillä? Missä on se raja liian vähän ja liian paljon välillä?

Kun elämme kohtuullisesti ja kulutamme kohtuudella luonnonvaroja, seuraa siitä tasapainoinen elämä ympäröivän luonnon ja yhteiskunnan kanssa. Kohtuus johtaa tasapainoiseen elämään, kohtuuttomuus taas järkyttää tätä tasapainoa ja maapallon resurssit eivät riitä kohtuuttomaan kulutukseen.

Moni on varmasti alkanut ymmärtää, että olemme alkaneet tulla maapallon ekologisen kestokyvyn kannalta tien päähän. Maailma täyttyy tarpeettomasta tavarasta, josta kertyvät jätevuoret jätämme perinnöksi jälkeemme tuleville. Kotien säilytystila loppuu, lasten huoneet ovat täynnä helposti rikkoutuvaa muoviroinaa ja tonneittain täysin käyttökelpoista tavaraa hylätään jätteeksi.

Kirjassa nostetaankin esiin myös pakkoekologisoitumisen uhka, eli se, ettei tulevaisuudessa ole enää meidän valintamme elää ekologisemmin, vaan siitä tulee pakko, jos emme ole valmiita muuttamaan elintapojamme nyt.

Toisaalta on kuitenkin täysin yksilöllistä, mikä on liikaa vaikkapa vaatteiden kulutuksessa tai mikä on kohtuullisen työajan määre.

Se, kuinka kohtuullisempaa elämäntapaa toteuttaa onkin jokaisen yksilöllinen valinta, johon vaikuttavat mm. omat tavat, kulttuuri, yksilön luonne ja oma elämäntilanne. Jokaisen täytyy siis syvällisesti harkita omaan tilanteeseensa sopivat ratkaisut.

Jos downshiftaus houkuttelee, neuvoo kirja testaamaan ideaa etukäteen vaikka vuoden tai puoli vuotta eläen matalammalla tulotasolla, joka vastaa vaikka suunniteltua osapäivätyötä.  Samalla säästyy puskuria ja selviää, onko itse ja perhe valmis hyväksymään elämäntyylin, jossa kulutetaan aiempaa vähemmän ja löytyy se oma kohtuullisuus, jonka kanssa eläminen tuntuu hyvältä.

Downshiftauksen edut yhteiskunnalle

Koska downshiftauksessa pyritään kohtuullistamaan työn määrää ja kulutusta, saa downshiftaaja helposti kuulla kritiikkiä siitä, ettei yhteiskunta toimisi, jos kaikki alkaisivat toimia samalla tavalla. Veroja maksettaisiin vähemmän ja kuka sitten tekisi työn!

Voidaan ajatella, että irtiottajan ratkaisu on työmarkkinoiden näkökulmasta osaamisen hukkaamista, vaikka yksilön näkökulmasta valinta olisikin positiivinen. Downshiftaukseen liittyy siis valtavasti ennakkoluuloja ja suoranaisia väärinkäsityksiä.

Moni ajattelee, että downshiftaaja on vapaa-matkustaja, joka haluaa vain laiskotella, vaikka tosiasiassa kyse on yleensä aivan muusta. Downshiftaaja haluaa kokea arkensa sisällön mielekkääksi, jotta jaksaa paremmin ja voi siten olla yhteiskunnassa hyödyksi tavalla, joka on hänen arvojensa mukainen. Hyvä ja toimiva arkielämä on merkityksellinen tekijä onnellisuuden ja hyvinvoinnin voimavarana.

Suomessa otsa hiessä puurtamista on perinteisesti arvostettu ja toisin tekevät saavat siksi helposti laiskurin leiman. Meillä on erilainen kulttuuri verrattuna esimerkiksi espanjalaiseen kulttuuriin, jossa on luonnollinen osa normaalin työnpäivän rytmiä levähtää siestan merkeissä.

Meillä naureskellaan manjana-mentaliteetille, jossa asiat hoituvat sitten kun hoituvat – meillä halutaan tietää tarkalleen, kuka hoitaa mitä ja koska.

Muista riippuvaisuuksista poiketen työhön addiktoituminen onkin meillä usein sosiaalisesti hyväksyttävää ja jopa kannustettavaa toimintaa, sillä se näyttäytyy ahkeruutena ja sitoutuneisuutena. Työnarkomaanille työ voikin olla keino hyväksynnän hakemiseen: omaa arvoa ei ehkä löydetä sellaisena kuin se on ja arvo yritetään osoittaa ja hakea hyväksyntää tekemällä ja suorittamalla.

Ahkeruus ja tunnollisuus ovat hyveitä, mutta elämän tuhlaaminen pelkkään työhön tyhmyyttä.

Downshiftauksen ideana ei kuitenkaan ole lopettaa työntekoa, vaan huolehtia, että arki täyttyy mielekkäällä työllä sopivissa määrin. Kun ihminen kokee työnsä mielekkääksi, jaksaa hän siinä todennäköisesti pidempään.

Jos jokaisen ei tarvitse tehdä täyttä työviikkoa, samasta työstä voi riittää hommia muutamallekin ihmiselle, kun paine palkan suhteen ei pienentyneen kulutuksen vuoksi ole yksilölle niin kova. Useampi ihminen voi näin saada elämäänsä merkityksellistä sisältöä, sillä juuri sitä työn kuuluisikin tuoda.

Downshiftaus vaikuttaa monilla myös elintapoihin, mikä voi epäsuorasti vähentää kuluja, jotka verovaroin maksettaisiin. Kun on enemmän vapaa-aikaa, jaksaa helpommin huolehtia itsestään, eli esimerkiksi liikunnalle on aikaa, terveellistä ruokaa ehtii tehdä kotona, eikä niin usein ole tarvitsetta turvautua einesruokaan. Kaikki tämä voi vähentää terveydenhuollon kustannuksia ja ehkäistä ennenaikaista työelämästä täysin vetäytymistä.

Myös ympäristölle voi tulla paljon etuja kiireettömämmästä elämästä hiilidioksidipästöjen vähenemisen kautta. Kun kaikkialle ei ole aina niin kiire, ei jokaista matkaa tarvitse taittaa autolla eikä kaikkia arjen ongelmia yritetä välttämättä ratkaista uuden ostamisella kun on aikaa miettiä, kuinka asian voisi tehdä käyttäen jotain, mitä jo omistaa tai lainaamisen tai vaihtamisen avulla.

Yleisesti jätetään siis ajattelematta, että dowshiftaaja ei välttämättä tosiaan tuota veropottiin yhtä paljon yhteiskunnan hyväksi meneviä rahoja, mutta saattaa elintavoillaan vähentää potin käyttöä paitsi itseensä, mutta myös muihin liittyvissä asioissa.

Kun on enemmän aikaa, voi lapsia esimerkiksi haluta hoitaa kotona, olla enemmän läsnä läheisilleen ja helpottaa siten heidän oloaan ja mahdollisesti myös löytää aikaa tuntemattomien auttamiseen. Kun oma happinaamari on kiinnitetty, jaksaa auttaa muita kiinnittämään heidän happinaamarinsa.

Kirjassa esitetäänkin hyvin, kuinka elämän kolmipyörän tulisi olla tasapainossa, eli työn, vapaa-ajan ja ihmissuhteiden välillä tulisi vallita balanssi. Lyhyen ajanjakson ajan voimat voi suunnata vain yhdelle tai kahdelle osa-alueelle,  mutta pitkällä tähtäyksellä elämän on oltava tasapainossa.

Mikä on todellinen tuntipalkkasi?

Moni downshiftaaja havahtuu alkaessaan miettiä todellista tuntipalkkaansa. Usein tuntipalkka lasketaan jakamalla palkka virallisten työtuntien mukaisesti tai korkeintaan verot ja muut maksut niistä vähentämällä, mutta tämä ei vielä kerro todellista tuntipalkkaa.

Todellisempi tuntipalkka saadaan, kun työtuntien määrään lasketaan mukaan myös kaikki se aika, joka menee työmatkoihin, työhön kotona valmistautumiseen, työhön liittyviin menoihin ja työstä palautumiseen – sekä kaikki ne hetket, kun kotona miettii jotakin työhön liittyvää asiaa. Toisin sanoen kaikki se aika, jonka voisi käyttää eri tavoin, jos työtä ei olisi.

Nämä lisäävät työviikon pituutta helposti jo monilla tunneilla, mutta pelkästään niiden laskeminen mukaan yhtälöön ei riitä. Palkasta pitää muistaa vähentää kaikki työssäkäyntiin liittyvät kulut: työvaatteet, lounaat työpaikalla, sekalaiset työpaikan menot, kuten lahjat työkavereille, työmatkoilla tulevat omat kustannukset, työmatkoja varten mahdollisesti hankittu auto, lasten päivähoito ja osa ruokamenoista, jotka tulevat, kun kiireinen elämä pakottaa turvautumaan valmisruokaan, take away -aterioihin ja muihin työkiireiden vuoksi ostettuihin ratkaisuihin.

Todellinen tuntipalkka osoittautuu näitä kaikkia tekijöitä miettiessä usein yllättävän pieneksi ja saa monet pohtimaan, onko kokonaisuus siitä saadun korvauksen arvoista, vai pitäisikö tilannetta muuttaa.

Kirjassa nostettiinkin esiin loistava ajatus siitä, kuinka palkankorotusten sijaan voitaisiin siirtyä vapaa-aikakorotuksiin ja töitä jaettaisiin useammille lyhentämällä työviikkoa. Yksi syy ennenaikaiseen työn jättämiseen näyttäisi nimittäin olevan kiire ja sitä vähentämällä ihmiset voisivat jaksaa paremmin.

Erilaisia tapoja kohtuullistaa

Kohtuullistamista voi toteuttaa juuri itselleen sopivalla tavalla, eli siihen ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Tapoja voi esiintyä useina piirteinä samanaikaisesti tai vaikkapa peräkkäisinä valintoina.

Niukka kuluttaminen voi mahdollistaa osa-aikatyön tekemisen. Toiset voivat haluta vähentää työtunteja lisätäkseen perheensä hyvinvointia olemalla enemmän läsnä arjessa ja esimerkiksi pienille lapsille voidaan haluta antaa kokemus kiireettömästä arjesta, jossa aamut ja illat eivät ole aikataulutettuja.

Toiset taas keventävät jaksaakseen itse paremmin. Jotkut voivat haluta vaihtaa uraa huomatessaan, että työ on esimerkiksi jollakin tapaa ristiriidassa omien arvojensa kanssa tai tuntuu pakkopullalta. Kohtuullistaja voi esimerkiksi perustaa oman yrityksen ja tulla siten oman aikansa herraksi ja tehdä omien arvojensa mukaista työtä.

Monet kuulemma haluavat tietoisesti keskelle uraa uudistavan tauon, eli niin sanotun mid-career breakin, sillä vaativa työ voi uuvuttaa ja saada haluamaan taukoa. Itse aloitin vähentämällä työtunteja ja sen jälkeen päädyin ottamaan totaalisen aikalisän, jonka myötä minulle on alkanut kirkastua, millaiset asiat koen merkityksellisiksi ja mihin haluan työaikaani käyttää.

Osa ihmisistä haluaa taas aivan totaalisen irtioton ja ryhtyä elämään ainakin jossakin määrin omavaraisesti ja pyrkii siten irroittautumaan rahataloudesta.

Kohtuullistamisen tavoitteena on ehkäistä loppuunpalamista ja liian varhaista eläköitymistä. Keventämistä voidaan tehdä kuitenkin usealla tavalla: siirtymällä vuorotyöstä päivätyöhön tai urakkatyöstä tuntityöhön, osa-aikaeläkkeellä, tehtävien uudelleenmäärittelyllä tai elämäntyyliyrityksen perustamisella.

Kohtuullistaminen ei ole mikään ääriliike eikä siinä välttämättä edes tarvita radikaaleja ulkoisia muutoksia, sillä jo muutokset oman pään sisällä voivat usein riittää.

Jos työtuntien vähentäminen ei ole mahdollista

Aina työtuntien vähentäminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Toiset eivät siitä tietenkään edes haaveile, sillä työn määrä tuntuu jo valmiiksi olevan balanssissa muun elämän kanssa. Heidän voi olla vaikeaa jopa ymmärtää koko keskustelua.

Downshiftaus-ilmiö koskeekin niitä, jotka kokevat, että työ ottaa liian paljon siihen nähden, mitä siltä saa ja vie elämästä liian suuren osan. Jos jatkuvasti tuntuu, ettei aika riitä tekemään asioita, jotka tuovat nautintoa ja lisäävät omaa hyvinvointia, voi arkensa tunteja haluta järjestää uudelleen. Nautinnollinen tekeminen lisää omaa hyvinvointia ja jaksamista.

Jotkut saattavat haluta  vaihtaa työpaikkaa sellaiseen, jossa työtä ei tarvitse enää kantaa fyysisesti tai henkisesti kotiin ja löytää nautinnon toisenlaisista työtehtävistä. Moni on turhaan jumittunut ajatukseen, että heidän olisi tehtävä koko elämänsä ajan jotain työtä vain siksi, että on kouluttautunut korkeasti juuri siihen.

Kirjassa nostettiin esiin myös hyviä vinkkejä siihen, kuinka työtaakkaa voi yrittää kohtuullistaa nykyisessä työssään, jos muutokset eivät juuri nyt muuten tunnu mahdollisilta. Siinä muistutettiin, ettei kuormittavasta työstä kannata murehtia yksin, vaan siitä tulisi puhua muille ratkaisujen löytämiseksi ja että työajoista kannattaa yrittää pitää kiinni.

Itselleen tulee myös antaa lupa keskittyä, eli puhelimen, sähköpostin ja oven voi omien mahdollisuuksien mukaan yrittää sulkea. Usein oma ydintehtävä työssä meinaa vuosien varrella unohtua, joten sekin on tärkeää kirkastaa itselleen. Myös sitä innostuksen tunnetta, jonka oli työssä aloittaessa ennen pettymyksiä ja negatiivisia tunteita voi yrittää tavoitella.

Joissakin työpaikoissa työtuntien vähentäminen voi onnistua, mutta toisinaan voi käydä niin, että 80% palkalla voi päätyä tekemään 100-120% normaalista viikoittaisesta työmäärästä – itse ainakin huomasin tämän, kun päivätyössä vähensin ensin työtuntien määrää ja minun oli opeteltava sanomaan ihmisille, etten ehdi tehdä, mitä he toivovat, sillä viikossani ei ollut riittävästi tunteja.

-*-

Jos downshiftaus ja kohtuullistaminen kiinnostavat, suosittelen lukemaan Ritva Kajander-Juustin Kohtuus kaikessa – enemmän elämää vähemmällä -kirjan ja ottamaan aikaa sen inspiroimien ajatusten pohtimiselle.

Millaisia ajatuksia teillä on kohtuullistamisesta?