Japania iholla

Minusta tuntuu, että kotiini on eksynyt viimeaikoina aivan valtavasti BB- ja CC-voiteita niin töiden kuin bloginkin kautta saatuina ja hukun jo kohta niihin! Siinä missä ennen saattoi nimetä sarjoja, joilla on BB- tai CC-voide, on nykyään paljon helpompaa yrittää nimetä sarjoja, joilla ei niitä ole. Tai no alkaapa sekin mennä vaikeaksi…
Yksi viimeaikaisista tuttavuuksistani on ollut japaniltaisen Shiseidon Perfect Hydrating BB Cream.
Odotukseni tuotteen suhteen olivat korkeat, sillä olihan kyseessä sentään aasialainen merkki ja aasialaiset BB-voiteet ovat omien kokemuksieni mukaan olleet hyvin erilaisia länsimaisiin läpikuultavempiin, sävyttävää päivävoidetta enemmän muistuttaviin kaimoihinsa verrattuina.
 
Shiseidon sävyttävässä päivävoiteessa on SPF 30, mistä annan itse jo heti alkuun suuren plussan tuotteelle.
Kokeilemani sävy on Medium, joka on hitusen liian tummahko omalle suomalaisenvaalealle hipiälleni. En antanut sen tosin häiritä minua, sillä tämä BB-voide oli yllätyksekseni loppujen lopuksi niin läpikuultava, että se teki iholle vain mukavan päivettyneen lookin.
 
Tässä siis lähtötilanne, eli iho ilman meikkipohjaa:
Iholla ei niinkään ole näppyjä, mutta pisamat ja pieni punoitus tekevät siitä epätasaisen värisen. 
Kuivuuteen taipuvainen ihoni kaipaakin meikkipohjaa, joka tasoittaisi sen väriä, muttei olisi silti liian paksu tai tekisi ihosta liian tunkkaisen ja meikatun näköistä.
Shiseidon BB-voide levittyi iholleni hyvin ja ohuena eikä tuntunut kasvoilla kovin rasvaiselta, muttei kuivaltakaan. Koostumus oli mielestäni melkolailla optimaalinen vaikkakin olisin kyllä mielelläni ottanut lopputulokseen mukaan hieman lisää peittävyyttä. Tuote kuitenkin liukui iholle mukavan ohuena ja oli kerrostettavissa hieman peittävämmän lopputuloksen saamiseksi.
Koska BB-voiteen koostumuksesta oli tehty kosteuttava, piti kuiva ihoni sen tunnusta kovasti. Rasvaisemmalle iholle tämä olisi varmasti liikaa, mutta tällaiselle kuivikselle tämä sopi.
Ihosta tuli tämän jäljiltä nimenomaan heleän ja freesin näköinen, muttei ihan niin tasaisen värinen kuin olisin toivonut.
Tämän jättämä lopputulos onkin lähinnä sellainen kesämeikkiin sopiva: ihon sävyä on tasoitettu ja se on suojattu auringolta sekä lopputulos näyttää kevyesti päivettyneeltä, muttei yhtään liian meikatulta.
Tykkään itse kevyestä meikkipohjasta, mutta tämä oli paljaaltaan ehkä jo hitusen liian kevyt minulle.
Lisäsin kuitenkin silmien alle Diorin Nude peiteainetta (sävy 001) ja puuteroin kasvot vielä MACin kivipuuterilla, minkä jälkeen lopputuloskin oli jo enemmän minun makuuni. 
Tässä vaiheessa iho näytti jo mukavan tasaiselta ja mattaiselta sekä lopputulos kuitenkin sopivan kevyeltä. Puuteroinnista huolimatta iho pysyi silti freesin näköisenä. Puuterointi auttoi pohjaa myös pysymään hyvänä pitkään.
Shiseidon BB-voide osoittautui siis mukavaksi kesäpäivän arkimeikiksi ja sopivaksi tuotteeksi niihin hetkiin, kun iho ei tarvitse kuin kevyttä tasoitusta. Iho tuntui tuotteen kanssa miellyttävältä ja kasvoilla oli lähes meikitön fiilis, joka näytti loppujen lopuksi todella raikkaalta ja kivalta pieneen puuterointiin yhdistettynä.
Jälleen kerran minun on pakko myöntää, ettei minulla ole hajuakaan, kuinka paljon tuote Suomessa kustantaa, mutta ainakin meillä Lontoossa tuotteella on hintaa £28, eli Suomessa varmaan reilut 40 euroa…?
Oletteko kokeilleet tämän BB-voiteen jo? Tai tehneet muita hyviä BB-voidelöytöjä viimeaikoina?

4 kommenttia artikkeliin ”Japania iholla”

  1. Mä oon ihastunu nyt The Body Shopin Moisture White Shiso BB Creamiin (SPF 25). Tarpeeksi vaalea, sopivasti peittävä, mutta ei ollenkaan liian meikkivoidemainen ja kosteuttaa sekaihoa hyvin. 🙂

  2. Hei! Kyselisin mielipidettäsi kahden ripsivärin välillä.
    Olen menossa laivalle ja aion ostaa sieltä joko Lancomen Hypnose Doll eyesin tai Chanelin inimitable intensen. Huomasin, että ne ovat täysin saman hintaiset keskenään…vaikeuttaa valintaa.
    Itselläni on tällä hetkellä ollut tuo lancomen näyteversio ja pidin siitä kovasti mutta mietin kannattaisiko ottaa kuitenkin tuo chanel. Siispä kumman sinä valitsisit?:)

    • osta chanel! suosittelen lämpimästi! terveisin nimimerkki: "myös laivalla tax freessä töissä" 🙂

  3. Moikka Virve. Oon kayttanyt No.7:n BB-voidetta tahan asti, mutten oo ollut ihan taydellisen tyytyvainen siihen … Siksi kysyisinkin, ootko kokeillut Cliniquen BB-voidetta?? Clinique on mun lempikosmetiikkamerkki, ja nyt mulle on kertynyt Boots-pisteita sen verran, etta voisin hankkia jotain "ekstraa" kokeiluun (ilman, etta harmittaa rahanmeno, jos tuote ei olekaan hyva), joten kelasin kokeilla heidan BB-voidettaan …

Kommentointi on suljettu.