Hyvää viherpiperöä kasvoille

Sain viime vuoden lopulla blogin kautta kokeiltavakseni Madaran SOS Moisture Creamin. 
Minulla on melko vähänlaisesti loppujen lopuksi kokemuksia luonnonkosmetiikan hoituototteista, mutta tutustun niihin mielelläni. Yleensä houkuttelevimpia tekijöitä ovat nimenomaan tuotteiden INCI-listat, sillä tämäkin tuote oli sisällöltään melkoista mahtitavaraa.
EcoCert-sertifikaatin lunastanut kosteusvoide on täynnä ihoa kosteutavia, pehmittäviä ja helliviä aineita ja on todellakin tehnyt talven ja kevään aikana iholleni hyvää.
Hygieeniseen pumppupulloon pakattu voide on koostumukseltaan miellyttävän täyteläinen, muttei kuitenkaan kohtuuttoman paksu. Olen käyttänyt tätä välillä aamuin illoin ja välillä vain yö- tai päiväkäytössä ja ollut tähän kaikella tapaa tyytyväinen.
Tämä on nimittäin istunut meikin alle hyvin saaden niin meikkivoiteet kuin puuterinikin asettumaan tämän päälle moitteettomasti. Yökäytössä tämä puolestaan on ollut oikein tehokas kosteuttaja ja vähentänyt iholla varsinkin talviaikaan tuntunutta kiristystä huomattavasti.
Ainoa miinus, jonka tälle joudun antamaan tulee tuotteen tuoksusta. Se ei vaan minusta ole cool millään tapaa.
Tykkään, että kosteusvoiteen levittäminen kasvoille tuntuu hyvältä ja tuoksuu hyvältä. Nenääkin miellyttävä tuote saa nimittäin aina hyvälle mielelle ja tekee voiteenkäytöstä entistäkin mukavampaa.
Tämän voiteen luonnonkosmetiikkainen ja yrittimäisen vihreä tuoksu ei kuitenkaan houkutellut minua millään lailla. Itseasiassa sain siitä jopa negatiivista palautetta lähietäisyydelle päästämältäni ihmiseltä, mikä toisaalta sai minut vaan harkitsemaan tuotteen kantamista mukanani käsilaukussa yökerhossa ylimääräisten iilimatojen karkoittamista silmällä pitäen.
Yökäytössä tuoksu häiritsi minua iltaisin nukkumaanmennessä hieman, mutta päivällä minusta kuitenkin tuntui, että se haihtui iholta loppujen lopuksi melko nopeasti voiteen levityksen ja meikkauksen jälkeen. Saatoin siis elää sen kanssa, mutta en ikinä itse valmistaisi tältä tuoksuvaa voidetta.
Jos tällaiset tyypilliset luonnonkosmetiikan tuoksut eivät kuitenkaan häiritse teitä, ja tahdotte loistavasti kosteuttavan sertifikoidun luonnonkosmetiikkatuotteen suosittelen katsastamaan tämän Madaran tapauksen. Minut se on ainakin innostanut perehtymään sarjaan lisää.
Madaran SOS Moisture Creamin voi ostaa itselleen esimerkiksi Biodellyn verkkokaupasta  tai Hyvinvoinnin Tavaratalosta.
Onko joku muu kokeillut tätä? Tai onko teillä suositella muita hyviksi havaitsemianne Madaran tuotteita?

15 kommenttia artikkeliin ”Hyvää viherpiperöä kasvoille”

  1. Tämä on ehdoton luottokosteusvoiteeni! Yritin vaihtaa halvempaan voiteeseen ja iho kuivahti saman tien. Siirryin takaisin Madaran SOS-voiteeseen ja ah, taas iho kiittää!

    Jos tähän tykästyy, niin kannattaa katsastaa saman puljun sävyttävät voiteetkin, täydellisiä!

  2. Tästä voiteesta ei ole kokemusta, mutta madaran deep moisture fluid on ainakin mahti tavaraa! Se on aika ohutta, niinkuin nimestä voi päätellä, mutta kosteuttaa omaa pintakuivaa sekaihoa tehokkaasti. Tuoksu tässäkin vähän turhan yrttimäinen, mutta ei kiinnosta kun tuote toimii muuten niin loistavasti!

  3. Olen testannut, ja omassa blogissa suositellutkin. 🙂 Mulle tuoksu ei ole ongelma, koska oikeastaan tykkään tuosta Madaran ruohontuoksusta. Mutta se jaksa mielipiteitä, tiedän. 🙂

  4. Mulla oli viime vuonna käytössä Madaran cleansin milk (all skin types), tykkäsin siitä kamalasti. Pullon tyhjenemisen jälkeen ostin halvempaa Laveran 2-in-1 cleansing milkiä, sekin kaikille ihotyypeille, ja pettymys oli iso. Laveran tuote kuivatti ihoani tosi paljon, ja kun nyt taas palasin muutama viikko sitten Madaran pariin, tajusin etten vaihda enää ikinä siitä merkistä pois. Mulla on myös Madaran ja Noora Shinglerin yhteistyössä tekemää Pihlaja Daily defence -voidetta käytössä, ja sekin on aivan loistava jokapaikan rasva. Mulle Madara on siis ehdoton valinta jatkossakin, tykkään, ja iho tykkää myös!

  5. Olen käyttänyt useita Madaran tuotteita, myös saippuaa, ovat todella laadukkaita ja toimivia. Mutta se tuoksu… se on aika voimakaskin kaikenlisäksi. siitä olen kanssasi samaa mieltä että ei hyvä. Mutta onneksi ei sentään aivastuta, muuten ihanat tuotteet.

  6. Minäkään en aluksi pitänyt Madaran ruohotuoksusta, mutta olen oppinut sietämään sitä. Enää en edes irvistä joka kertaArdenin 8 hour creamille sitä levittäessä. Kehitystä. 😀

  7. Omaan silmään näyttää tosi oudolta, että kosteusvoiteessa on neljäntenä ainesosana alkoholi. :/ Se kun ei nykytietämyksen mukaan mitenkään hyvää iholle tee. Ymmärrän alkoholin tarpeen luonnonkosmetiikassa, mutta toisaalta, ei synteettiset aineet ole aina niin pahasta…

  8. Meidän maakuntasanomalehdessä oli juttu, että Madara käyttää tuotteissaan suomalaisia raaka-aineita, mm. pohjois-karjalaista koivumahlaa :). Itse en ole koskaan kokeillut Madaran tuotteita, mutta kiinnostaisi kyllä.

  9. Oon testannut sitä Deep Moisture Fluidia kerran, kun sain Sokos Emotionilta testerin mukaan. Tykkäsin yökäytössä, mutta haju oli hirvittävä. Se tosin haihtui onneksi pian pois. Päiväkäyttöön mun ihollani näin kesällä ainakin liian kosteuttava.

  10. Mádaralla on muita tosi epämiellyttävältä tuoksuvia voiteita, mutta tämä piharatamon tuoksu on minun nenääni ihana 🙂 Muutenkin SOS on tosi hyvä voide ainakin pintakuivalle sekaiholle.

  11. Mie oon ihan rakastunut Madaran kasvosaippuapaloihin <3<3 Tykkään myös Madaran kasvovesistä – muita en sitten olekkaan kokeillut, mutta uskoisin tykkääväni lopuistakin 😛

  12. Mä oon siitä vähän outo että mua ei haittaa tuo voimakas tuoksu, se viestii mulle vaan siitä "tuotteen tehokkuudesta" niin sillä turvin siedän näitä luonnonkosmetiikan tuoksuja :'D Itse olen ainakin hurahtanut luonnonkosmetiikkaan, ja Madaralta on kaikki käyttämäni tuotteet tällä hetkellä. Oon ite ollut supertyytyväinen, aiemmat vertailukohteet ovat olleet toki jotain perus markettikamaa, joten jokainen kokeilemani Madaran tuote on päässyt heittämällä ohi 🙂 Kumppania ei tuoksu haittaa kun häneltäkin näitä viherpiperöitä löytyy itselleenkin 🙂

  13. Deep moisture fluid ainut tuote jota olen Madaralta tähän asti kokeillut, ja ainakaan toistaiseksi en ole vaihtamassa pois, niin vakuuttunut olen! Minulla on rasvainen, mutta pintakuiva iho. Vielä pitänee katsoa, kui nka toimii talven tuiskuissa. Keväästä syksyyn ei mitään moitteita (paitsi yrttinen/nurmikon tuoksu), päin vastoin – ihanan kevyt, nopeasti imeytyvä, sopivasti mattapinnan jättävä hoitava tuote sekaiholle!

  14. Mun mielestä Madaran SOS-voiteen tuoksu on ihana! Tuoksuu nurmikolle 😀 Voide on todella hyvää kamaa, tehokas kosteuttaja talvella, mutta imeytyy silti tosi hyvin ja käy erinomaisesti meikin alle. Ainoa miinus on kallis hinta.

Kommentointi on suljettu.