4 huonoa syytä pitää kiinni tavaroista

Monia houkuttaa ajatus tavaroiden karsimisesta. Syyt tavaroiden karsimisen taustalla ovat aina henkilökohtaisia ja ne voivat olla eri ihmisillä hyvinkin erilaisia: yksi esimerkiksi suunnittelee muuttoa pienempään kotiin, toinen ei pidä siivoamisesta ja kolmannen syy voi olla jotain ihan muuta. Jollakin syy on kaikkien näiden yhdistelmä.

Olennaisinta minusta on vain se, että itsellään on riittävän hyvä syy tavaroiden karsintaan, sillä se tuo motivaatiota ja auttaa saamaan karsinnan päätökseen sekä mielellään myös pitämään tavaramäärän kurissa jatkossakin. Näin kyseessä ei ole vain projekti, vaan tavarakaaosta taltuttava ja ehkäisevä elämäntapa.

Tavaroita karsiessa vastaan tulee kuitenkin tavallisesti väkisinkin sellaisia esineitä, joista tuntuu todella vaikealta luopua syystä tai toisesta. Joskus huolena voi olla, että tavarasta luopuminen saattaisi alkaa kaduttaa jälkikäteen, mutta syitä tavaroista kiinni pitämiseen on myös monia muita.

Näiden syiden vuoksi tavaroista tulee pitäneeksi kiinni, yrittäneeksi väkisin keksiä niille uusia käyttötapoja sekä pahimmillaan jopa pakottaneeksi itsensä käyttämään niitä, vaikka ei pitäisikään niistä.

Kokosinkin tähän postaukseen neljä yleistä syytä, joiden vuoksi usein varsin turhia ja käyttöä vaille jääviä tavaroita säilytetään, vaikka tosiasiassa nämä syyt eivät ole järjellä ajateltuna kovin hyviä.

Lue myös: Kysy itseltäsi tämä tärkeä kysymys ennen kuin alat vähentää tavaroitasi

Tavaroiden vähentäminen on vaikeaa Minimalismi

1. Tavara oli ostohetkellä kallis

Mikä siinä onkin, että jos tavara on ostohetkellä kallis, on siitä sitäkin vaikeampaa luopua, vaikka se olisi itselleen täysin hyödytön?

Aina kyse ei edes tarvitse olla siitä, että on itse maksanut tavarasta, vaan joskus kyse voi olla myös siitä, että tietää jonkun muun maksaneen siitä kalliin hinnan.

Jostain syystä arvokkaasta tavarasta haluaa kuitenkin pitää kiinni uskoen, että sille tulee vielä joskus käyttöä – onhan se ollut aikoinaan arvokas, joten olisi ihan hullua, ettei sitä käytä.

Ongelma on vain siinä, että järjellä ajateltuna tietää kuitenkin, ettei tavarasta ole hyötyä, sille ei ole käyttöä eikä siitä välttämättä edes (enää ainakaan) pidä.

Totuus on, että kun tavaraan on kerran käyttänyt rahansa, ovat ne rahat jo mennyttä. Se, että niillä ostettua tavaraa jemmaa kotonaan ei palauta niitä rahoja, vaan ikävimmillään tuon arvokkaan tavaran näkeminen muistuttaa vain joka kerta hukkaan heitetyistä rahoista. Se jos mikä on täysin turhaa itsensä kidutusta.

Järkevintä olisikin siis vain myöntää, että rahat ovat mennyttä ja joko yrittää myydä tavara eteenpäin edullisesti tai sitten vain antaa se pois luottaen, että siitä on iloa sentään edes jollekin.

Parasta onkin kysyä itseltään, luopuisiko samasta tavarasta, jos olisi maksanut siitä vaikka viisi euroa. Jos vastaus on kyllä ja tietää, että tavarasta pitää kiinni vain sen arvon vuoksi, kannattaa laastari repäistä irti ja luopua siitä sen sijaan, että sitä seisottaisi nurkissaan turhaan viemässä tilaa.

Usein myös uskotaan, että tavaran arvo on se, jonka siitä on itse maksanut sen ostaessaan. Se on kuitenkin vain ollut hankintahinta, jonka siitä on itse ollut valmis maksamaan, mutta se ei tarkoita, että joku muu tekisi niin nyt. Voi olla, ettei kukaan ole valmis maksamaan 200 euron matosta nyt 20 euroa enempää ja se on karu totuus, joka pitää vain hyväksyä.

Tavara on siis voinut olla kallis, mutta se ei millään muotoa määritä sitä, mikä sen arvo tällä hetkellä on. Vain se, kuinka paljon muut ovat siitä valmiita maksamaan määrittää, mikä sen nykyarvo on.

Ostin itse reilut pari vuotta sitten Thaimaasta kätevältä vaikuttaneen pienen videokameran, jolla saattoi myös ottaa digikuvia ja  kuvata hyvinkin hämärässä. Se oli huikean hauska vekotin, josta olin aivan innoissani ja valmis siksi maksamaan siitä yli 300 euroa.

Aasiassa asuessa se vaikutti hyvältä vekottimelta ja oli siellä super suosittu. Kamera oli kuitenkin tehty aasialaiseen makuun, eli se kaunisti jokaisen kuvan niin, että näytin lähes nukelta. Tajusin, että en kehtaisi oikeasti hyödyntää sen kuvia missään, mutta minulta meni kaksi vuotta myöntää se.

Koko tuon ajan odotin, että saisin yhtäkkiä jonkun loistavan idean ja voisin sen myötä alkaa käyttää tuota selfie-kameraa jotenkin. Tiesin silti kokoajan, ettei niin loistavaa ideaa tulisi, että se vaatisi juuri tämän kameran käyttöä.

Päätin yrittää myydä kameran netissä, mutta koska merkki ja koko erikoisen näköinen kapistus oli täällä Ruotsissa tuntematon, ei kukaan ostanut sitä edes parillakymmenellä eurolla. Lopulta minun oli pakko myöntää, että ostokseni oli täysin typerä ja lahjoitin sen hyväntekeväisyyskauppaan toivoen, että siitä olisi edes jollekin hyötyä.

Myönnän, että asian muistelu kirvelee mieltä vieläkin, mutta nykyään se tulee mieleen vain hyvin harvoin. Jos olisin kuitenkin säästänyt sen, saisin kotona toistuvasti muistutuksia siitä, että puolen kuukauden budjettini seisoo tyhjänpanttina komeron hyllyllä.

Lue myös: 3 auttavaa ajatusta arvokkaista tavaroista luopumiseen

 Tavaroiden vähentäminen on vaikeaa Minimalismi

2. Tavaraan liittyy muistoja

En sano, että kaikki muistotavarat pitäisi heittää pois. Väitän kuitenkin, että moni säilyttää aivan turhaan sellaisia tavaroita, joilla väittää mielessään olevan muistoihin liittyvää arvoa, mutta ei sitten kuitenkaan kohtele tavaroita niin, että niillä olisi arvoa.

Sanoisin, että tähän kategoriaan kuuluu kahdenlaisia esineitä: niitä, joihin liittyy oikeasti mukavia, henkilökohtaisia muistoja ja joiden vuoksi esinettä on ilo katsella ja niitä, joihin vain uskoo mielessään liittyvän muistoja, mutta jotka silti pitää kaapin perällä ja joita ei koskaan edes katsele.

Jos muistoesine on oikeasti tärkeä ja sen näkeminen tuo iloa, kannattaa se asettaa niin, että siitä on iloa. Jokaisen tavaran ei tarvitse olla paraatipaikalla olohuoneen pöydällä tai makuuhuoneen seinällä, mutta pieniä tärkeitä esineitä, jotka tuovat hyvää mieltä voi sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joista ne näkee itse.

On kuitenkin järkevää mennä ajatuksella läpi esimerkiksi kaikki vuosia jemmaamansa lapsuuden tavarat ja päättää, mitkä niistä ovat tärkeitä. Lapsuuden jokaista piirrustusta ei esimerkiksi tarvitse säilyttää eikä jokainen ala-asteen ainevihko ja muistikirja ei ole tärkeä. Jos ne eivät nytkään kiinnosta oikeasti senkään vertaa, että vaivautuisi katsomaan, missä niissä on oikeasti jokin hyvä tarina tai hyviä piirrustuksia, niin miksi ne kiinnostaisivat myöhemminkään?

Kannoin itse toistakymmentä vuotta osoitteesta toiseen laatikoita, joiden uskoin olevan täynnä tärkeitä muistoja – olinhan kirjoittanut laatikoiden kylkeenkin niin. Kun sitten oikeasti kävin nuo ”muistot” läpi ajatuksella minua lähinnä nauratti, sillä niistä 95% oli täyttä kuraa ja viisi prosenttia olisi riittänyt aivan hyvin.

Uskon myös, että moni sekoittaa omat muistot muiden tarinoihin. Jos kellarissa on isomummon lipasto, mutta ei itse pidä lipastosta eikä edes tuntenut isomummia, on turhaa säilyttää tavaraa vain siksi, että se on teoriassa jonkun sukuun kuuluneen. Fiksumpaa on kysyä lähipiiristä, haluaisiko joku muu sen ja jos ei, niin vain luopua siitä. Jos siihen ei liity omia muistoja eikä sille ole käyttöä, ei ole synti luopua siitä.

Tottakai voi myös olla, että kotona on sellaisia muistoesineitä, joiden katselu tuo vielä toistaiseksi ainakin liikaa tuskaa. Nämä voivat esimerkiksi liittyä johonkin läheiseen, jonka on menettänyt. Kaikkia tavaroita ei tarvitse käsitellä, jos haava on vielä paljas.

Yleisesti uskon kuitenkin itse, että valtavan tavaramassan sijaan enemmän iloa tuo hallittu kokoelma muistoesineitä, jotka voi säilyttää niin, että niihin pääsee käsiksi helposti ja ne tuovat iloa. Kaikkea ei myöskään tarvitse fyysisesti säästää, vaan esineistä voi myös ottaa kuvia muistoksi.

Vaikka esineiden näkeminen voikin herättää mielessään muistoja on kuitenkin myös hyvä muistaa, että ihmisiä voi muistella ilman esineitäkin. Muistot ihmisistä ovat aina mielessä ja sydämessä. Näin osaa myös suhtautua rennommin siihen, jos joku vahingossa hajoittaa edesmenneen isoäidin kahvikupin.

Lue myös: Kannattaako vanhat päiväkirjat säilyttää?

Tavaroiden vähentäminen on vaikeaa Minimalismi

3. Tavara edustaa jotain, mitä haluaisi olla –ehkä

Monella on kotona paljon sellaisia tavaroita, joille ajattelee olevan käyttöä sitten joskus kun. Tämä sitten joskus kun voi olla mikä tahansa hetki tulevaisuudessa.

Käytän noita farkkuja sitten kun vihdoin laihdun ne viisi kiloa. Käytän tuota maalaustelinettä sitten kun vihdoin inspiroidun maalaamaan. Luen nuo kirjat sitten lomalla. Alan rullaluistelen sitten vihdoin ensi kesänä. Käytän tuota sitten kun.

Tottakai voi olla, että vaikkapa ne kuuluisat tavoitefarkut antavat motivaatiota elämäntapamuutokseen, mutta uskon itse kaikkein eniten, että jos joutuu jatkuvasti näkemään esimerkiksi vaatteita, jotka saavat meidät tuntemaan, että olemme itse väärän kokoisia (vaikka tosiasiassa väärän kokoinen on vain se vaate), tulee sitä turhaan inhottavaa oloa, jollaista en itse ainakaan arkeeni halua.

Monella onkin kotona paljon tavaroita, jotka odottavat sitä täydellistä käyttöhetkeä. Todellisuudessa tuota hetkeä ei välttämättä koskaan tule, sillä tavarat on varattu sille fantasiaminälle, joka esimerkiksi leipoo, askartelee, tekee käsitöitä, harrastaa ja hoitaa puutarhaa vain omissa fantasioissa, mutta ei kuitenkaan koskaan todellisuudessa.

Fantasiaminä on siis se tyyppi, jota varten säilöö monia juttuja, koska haluaa ajatuksissaan olla se ihminen, joka käyttää niitä. Ne ovat juuri niitä juttuja, joista ei raaski luopua, koska mieleen tulee vaikka mitä tilanteita, joissa niille (teoriassa ainakin) on käyttöä. Se todellinen minä voi sitten olla jotain ihan muuta.

Fantasiaminä on se tyyppi, jonka vuoksi kotona on vaikkapa loputtomasti välineitä huikeiden kakkujen koristeluun. Todellinen minä voi ihailla kauniita kakkuja Pinterestissä, mutta tosipaikan tullen silti mielummin käyttää jo valmiiksi kortilla olevan aikansa johonkin muuhun kuin niiden koristeluun ja maksaa jopa mielummin siitä, että joku muu tekee juhliin upean kakun.

Minulla oli fantasiaminä, joka olisi tehnyt vaikka mitä sitten kun vain olisi aikaa ja elämäntilanne sen sallisi. Fantasiaminäni oli se tyyppi, joka lukisi vuosia jemmaamani kirjat ”sitten kun minulla olisi aikaa”, kipittelisi päivät pitkät korkeissa koroissa, näyttäisi supercoolilta tekonahkaisessa minihamessa ja huikean söpöiltä satiinirusetilla koristetuissa lenkkitossuissa.

Fantasiaminäni opettelisi kuvaamaan ja tarvitsi siksi kameran kaulanauhaa ja jopa toista kameraa. Fantasiaminäni alkaisi myös juosta ja tarvitsi siksi sykettä mittaavaa vyötä. Fantasiaminäni pitäisi jopa säännöllisesti juustoiltamia ja tarvitsi siksi erilaisia juustoveitsiä.

Kun sitten kävin kaikki tavarani läpi miettien, mitä kaikkea olin säästänyt tuolle fantasiaminälleni, oli todella vapauttavaa ja suorastaan jopa helpottavaa myöntää monien tavaroiden kohdalla, etten ole säästänyt sitä itseäni varteen vaan sitä fantasiaminää, joka en oikeasti ole.

Tuntui hyvältä saada myöntää, että omassa kodissani saan olla juuri sellainen kuin olen eikä minun tarvitse olla täällä kukaan muu – eikä varsinkaan se vähän kaikkea tekevä yli-ihminen, joka joskus vielä mahtuu kaikkiin säästämiinsä vaatteisiin, taikoo keittiössä huikeita luomuksia ja sporttailee vaikka millä tavalla.

Nyt, kun noista tavaroista luopumisesta on kulunut yli vuosi ja minulla on päivätöiden lopettamisen myötä ollut lähes loputtomiin aikaa, en edelleenkään ole ikävoinyt noita tavaroita tai paljastunut tyypiksi, joka olisi tarvinnut niitä.

Lue myös: Säästin tavaroita fantasiaminälle, jota ei edes ole olemassa

 Tavaroiden vähentäminen on vaikeaa Minimalismi

4. Tavaran on saanut lahjaksi

Lahjaksi saaduista tavaroista on usein hankalaa luopua, sillä niistä luopuminen voi lievimmillään aiheuttaa itselleen syyllisyydentunnetta ja pahimmillaan jopa ikäviä tilanteita, jos lähipiirissä on sellaisia lahjanantajia, jotka voivat loukkaantua verisesti mikäli heille selviää, että lahjasta on luovuttu – näitäkin tyyppejä on olemassa.

Monesti pelot ihmisten loukkaantumisesta ovat kuitenkin vain omassa päässämme. En itse ainakaan edes muista, mitä olen antanut jollekin joskus lahjaksi ja kamalammalta minusta tuntuisi, jos tyyppi säilyttäisi tavaraa vain velvollisuudentunnosta ja se veisi nurkista turhaa tilaa.

Todella usein lahjoista voi siis ihan oikeasti luopua, jos niille ei ole käyttöä. Jos tuntuu tarpeelliselta, niin asiasta voi myös keskustella lahjan antaneen henkilön kanssa ja kertoa hänelle siitä mikäli kokee, että kaipaa synninpäästöä ja haluaa paljastaa tekonsa. Usein on kuitenkin parasta vain kaikessa hiljaisuudessa laittaa tavara kiertoon.

Olen itse saanut varsin hyvin luovuttua lahjaksi annetuista, mutta meistä ylimääräiseltä tuntuvista tavaroista, mutta myönnän, että meillä on vielä kotona kaksi juttua, joista päätimme vasta pari päivää sitten vihdoin luopua.

Kun menimme naimisiin pyysimme, etteivät läheisemme toisi meille lahjaksi mitään muuta kuin oman läsnäolonsa. Kaikki sukulaisemme matkustivat tänne Tukholmaan satojen kilometrien päästä lentäen tai laivalla ja suurin osa vieläpä ulkomailta, joten jo se, että he ottaisivat aikaa arjestaan oli meille iso lahja.

Saimme kuitenkin yhden lahjan etukäteen kotiin toimitettuna ja se oli kaksi hyvin korkeaa shampanjalasia, joista toiseen oli kaiverrettu minun nimeni ja toiseen mieheni nimi. Lahja oli todella ihana ja ajattelevainen, mutta niin tuskaisa meille, jotka parhaamme mukaan välttelimme ylimääräistä tavaraa.

Olemme nyt kolme vuotta säilöneet noita laseja ja lopputulos on, että ne tuovat enemmän ärsytystä kuin iloa. Ensinnäkin ne mahtuvat tasan yhdelle kotimme hyllylle, sillä ne ovat niin korkeita. Jo pelkkä niiden säilytys on siis hankalaa.

Meillä on myös jo valmiiksi hyvät viinilasit, joista voimme juoda kuohuvatkin eikä näitä shampanjalaseja ole kätevää yrittää väkisin ottaa osaksi arkea vähemmän juhlavan juomankaan kanssa, sillä niitä ei voi laittaa pesukoneeseen, vaan ne on pestävä käsin. Kaiken kukkuraksi ne ovat niin  kapeita, että niiden pesu käsin on ärsyttävää.

Olemme siis useamman vuoden ajatelleet ettemme raaski luopua noin ajattelevaisesta ja henkilökohtaisesta lahjasta sekä myös tunteneet, ettemme edes voi luopua niistä. Tavallisesti lahjoittaisimme tällaiset tavarat hyväntekeväisyysliikkeeseen, mutta kun laseihin on kaiverrettu nimemme eikä Ruotsissa ole varsinkaan kovin montaa Virveä, ovat ne hieman hankalia sinnekään annettaviksi.

Nyt, kolmen vuoden jahkailun jälkeen tulimme kuitenkin vihdoin siihen tulokseen, että lasien on lähdettävä, sillä emme koskaan käytä niitä eikä niistä ole meille mitään iloa. Muistelemme lämmöllä sitä kaunista elettä, joka lasien hankkiminen oli, mutta on myös fakta, että ne ovat meille pelkkä hyödytön riesa.

Lasit olivat kuitenkin meillekin hyvä muistutus siitä, että muille annettavia lahjoja kannattaa harkita tarkkaan, sillä se, mikä on meistä ehkä hyvä idea, voi olla toiselle tosiaan täysin turhaa.

Lue myös: Tavaroiden karsimiseen liittyvät syyllisyyden tunteet

VIrve Fredman minimalismi tavaroiden karsiminen Ostolakossa

Kuinka tavaroita sitten kannattaa alkaa karsia?

Olen postannut blogissani paljon tavaroiden karsintaan liittyvistä jutuista, joten alkuun voi päästä esimerkiksi näiden postausten vinkkien avulla:

5 erilaista taktiikkaa tavaroiden vähentämiseen  – Tässä postauksessa esittelen viisi erilaista tapaa, joiden joukosta voi valita sen mieluisimman ja itsellään parhaiten toimivan. Mukana ovat mm. KonMari, pakkaushaaste sekä pienet tavarahaasteet.

Mistä tavaroiden vähentäminen kannattaa aloittaa? – Postauksessa puhutaan siitä, kuinka tärkeää on virittää ajatukset oikeaan mielentilaan, aloittaa vähentäminen oikeantyyppisestä kategoriasta, miettiä oma vähennystavoite sekä ennen kaikkea olla koskematta muiden tavaroihin.

Tämän vuoksi pidän hidasta vähennysprosessia parhaana – Tavaroita vähentäessäni olen tajunnut, että hiljaa hyvä tosiaankin tulee. Luulin aluksi, että voisin käydä koko omaisuuteni läpi yhdellä rykäisyllä, mutta sen jälkeen opin, että katson tavaroitani jatkuvasti uusin silmin ja esine, josta en ole ollut valmis luopumaan vielä edellisenä päivänä, saattaakin yhtäkkiä tuntua täysin turhalta omistaa. Tässä postauksessani kerron havaintojani hitaaseen tavaroiden vähentämiseen liittyen.

”Miksi ihmeessä luovut hyvistä tavaroista?” – Kun olen näyttänyt, mistä tavaroista olen luopunut, olen usein kohdannut ihmettelyä siitä, miksi luovun hyvistä, käyttökelpoisista tavaroista. Tässä postauksessa pohdin, mikä tekee tavarasta hyvän ja tarkoittaako se, että tavara pitää itse omistaa vain siksi, ettei siinä ole mitään vikaa ja se on edelleen käyttökelpoinen.

Näin tavaroista luopuminen on hyödyttänyt minua – Tässä postauksessa kerron, millä tavoilla tavaroiden vähentäminen on hyödyttänyt minua ja helpottanut elämääni. Olen esimerkiksi alkanut huolehtia tavaroistani paremmin, eli arvostan jäljelle jääneitä tavaroitani enemmän ja pidän huolta, että ne pysyvät kunnossa ja siisteinä.

Tee kodistasi helpommin siivottava näillä minimalistin vinkeillä – Minimalistisen kodin etuna on usein se, että se on nopeaa siivota ja helppoa pitää siistinä. Tavaroitaan ei kuitenkaan tarvitse välttämättä karsia minimiin, jos tavoittelee samaa, sillä tämä postauksen vinkeillä kenen tahansa kodista saa helpommin siivottavan ja yleisilmeeltään siistimmän.

Kuinka kumppanin saa vähentämään tavaroita? – Moni tavaroitaan karsinut kokee ongelmaksi, ettei kumppani ole samalla tavalla halukas vähentämään tavaroitaan. Tässä postauksessa listaan asioita, joista voi olla apua tällaisessa tilanteessa.

Kuinka saa toisen vähentämään tavaroita

Millaiset syyt teillä estävät luopumaan tavaroista, joita ei käytä?

6 kommenttia artikkeliin ”4 huonoa syytä pitää kiinni tavaroista”

  1. Hyvä kirjoitus, ja ihailen Virve sun kirjoitustyyliä. Minimalismin seuraaminen on myös mielenkiintoista, vaikka itse olen varmaankin täysi vastakohta minimalistille.
    Sen vaan haluaisin tuoda esiin, kun usein sanotaan, että ’muistot eivät ole esineissä vaan mielessä’ ja ettei esim. valokuvia tarvitse säilyttää, niin silloin kyllä luullaan liikoja ihmisen muistista. Muisti pettää, se on tieteellisissä tutkimuksissakin todistettu. Uskon, että esineet auttavat myös muistamaan asioita. Ne ovat kuitenkin konkreettisia.
    Minimalistisessa elämäntavassa esineet eivät auta ihmismieltä muistamaan, ja pilvipalveluissa leijuvat valokuvat voivat hävitä ilman varoitusta.
    Ymmärrän toisaalta, että minimalismissa keskitytään hetkeen, ja se on ihan ok.
    Tämä tähän tavaroiden vahentämiseen liittyen.
    T. Hk

    Vastaa
    • Olet täysin oikeassa, kiitos että jaoit ajatuksiasi! <3

      Itse ajattelen, ettei esineisiin ja valokuviin kannata suhtautua turhan "vakavasti", eli niitä katsoessa muistot voivat tosiaan palata mieleen, mutta vaikka niille tapahtuisi jotain, ei se ole maailmanloppu eivätkä muistot varsinaisesti katoa, vaikka niitä ei yhtä helposti voisikaan palauttaa mieleensä. Vesivahinko tai tulipalo voi tuhota fyysiset tavarat/valokuvat aivan kuten jotain voi tapahtua pilvipalvelullekin, mutta varsinaisesti mitään ei silti oikeasti menetä, vaikka samoja muistoja ei voisikaan yhtä helposti triggeröidä mieleensä (täysin oikeina varsinkaan).

      Itseltäni hajosi 2014 läppäri, jolla oli kymmenen vuoden edestä digikuvia tallessa. Säästin ensin konetta ja ajattelin, että yritän saada jonkun palauttamaan ne kuvat minulle jotenkin, mutta useamman vuoden jälkeen tulin siihen tulokseen, että vaikka ne kuvat voisivat varmasti olla mukava juttu katsella, sillä niihin mahtui paljon muistoja, ei niiden puuttuminen vaikuta oikeasti elämääni mitenkään. Luovuin rikkinäisestä läppäristä ja kuvat menivät sen mukana, mutta ajattelen, että elämä on tässä ja nyt (ja toivottavasti myös huomenna) ja vaikka muistoja onkin mukavaa miettiä, ei niistä vihjaavien kuvien (tai tavaroiden) menetys ole niin vaarallista, kun usein kuvitellaan. 🙂

      Vastaa
  2. Ekaa kertaa kun toit esille ajatuksen ”fantasiaminästä”, joille tavaroita hankitaan ja säästetään, niin kyllä kopsahti :’D Todellakin minä. Asian prosessointi on vielä kesken, mutta monia asioita voisi siirtää pois ihan vain siitä syystä, etten oikeasti tule koskaan toimimaan niin. Toki joskus on hyvä antaa mahdollisuuksia tavaroille, jotta näkee, istuvatko ne kuitenkin omaan elämään, mutta eiköhän tuokin asia jo muutamassa kuuk..vuodessa ratkea 😀
    Tunnistan myös muita postauksen syitä, miksi tavaraa säilyttää. Miksi sitten haluaisin ns. turhasta tavarasta eroon, onkin jo toinen asia.
    Tuo Hk:n kommentti yllä toi myös miettimisen aihetta ja ajattelinkin vähän samaa kun luin postausta tunnesyistä säilyttämiseen. En edes muista kaikkia muistitavaroita, koska en käy läpi niitä säännöllisesti. Mutta sitten kun niihin törmään, niin ne tuottavat iloa ja aiheuttavat kotonakin keskustelua lapsuudestani ymym. 🙂
    Ehkä minunkin vain pitää selvittää, mitkä ovat ne tavarat, jotka oikeasti ovat turhia ja mitkä taas tärkeitä. Sehän se varmaa kaiken vähentämisen ydinkin on 😀

    Vastaa
  3. Taas tuli kirjoituksesi oikeaan aikaan. Sain pyynnön tavaralahjoitustoiveista hyvään tarkoitukseen. Tarve oli mm kylpypyyhkeistä. Ajattelin ensin että en voi osallistua kun minulla on vain niin nättejä pyyhkeitä. Sitten mietin lisää.. Minulla on 14 nättiä pyyhettä 2 hengen taloudessa. Niistä jopa 5 aivan käyttämätöntä. Laitoin 2 tuohon keräykseen ja ehkä vielä ainakin yhden..Ja silti meille jää yli oman tarpeen. Sain iloa kun kaappiin tuli väljyyttä, sain antaa -liiastani-tarvitsevalle ja saaja saa ainakin kauniit ja laadukkaat pyyhkeet. Ne olivatkin olleet vuosia (!) käyttämättä. Aiemmin ajattelin että voin antaa ne pojalleni kun hän pian muuttaa kotoa, mutta jää hänellekin jaettavaa. Arjessa käytämme 4 pyyhettä. Muut turhan panttina kaapissa..Hölmöä !! Nyt katselen ympärilleni herkemmin ja mietin miten paljon oikeasti tarvitsemme. Emme edes paljon..

    Vastaa
  4. Kylläpä oli ihana kirjoitus, kiitos tästä! Kaikki mainitsemasi asiat ovat tuttuja ja osaltaan pistäneet hiukkasen kapuloita rattaisiin tavarasta luopumista miettiessä. Olen kuitenkin aika hyvin selvittänyt itselleni näitä asioita ja luopunut paljosta.

    Minuunkin kolahti se fantasiaminä-teksti. Sen avittamana hävitin mm. kankaita, joista ”sitten joskus ompelen kaikenlaista kivaa” ja vaatteita, joihin ehkä mahdun ”sitten, kun olen laihtunut muutaman kilon”. Kankaat painostivat mua pelkällä olemassaolollaan ja aina oli huono omatunto, kun vain katsoinkin niitä. En ole mikään käsityöläinen, vaikka haluaisinkin olla, joten helpompi luovuttaa vaan kankaat pois. Ajattelin myös, että olisiko jo aika näin 48-vuotiaana vain hyväksyä itsensä tällaisena kuin olen, kiloineni kaikkineen… Uudet sopivan kokoiset vaatteet auttoi ratkaisevasti vanhoista luopumisessa.

    Valokuvista en edelleenkään luovu. Minäkin olen sitä mieltä, että kaikkea ei vaan voi muistaa, mutta valokuvista ne muistot tulvahtaa mieleen. Olen karsinut tosi paljon kuviani joitakin vuosia sitten, joten niiden määrä on aivan hallittavissa ja kaikki kuvat ovat järjestyksessä kansioissa – paitsi tietenkin ne viimeisen reilun 10v digikuvat, joita en suunnitelmistani huolimatta ole saanut tilattua paperisina versioina… (ne on kyllä hyvässä järjestyksessä tietokoneella) Yksi ihana vaihtoehto olisi teettää valokuvista vuosikirjat. Ne veisivät vähän tilaa ja kuvat pysyisivät niissä hyvinä, mutta onhan ne aika työläs ja kalliskin vaihtoehto.

    Lahjoista luopumiseen vaikuttaa mielestäni paljon se, keneltä ne on. Jos lahjan antaja asuu kaukana, eikä koskaan edes käy meillä, en koe lahjan hävittämisestä juurikaan huonoa omatuntoa. Mutta jos kyseinen henkilö kyläilee usein meillä, tilanne onkin aika erilainen. En myöskään saa hävitettyä joitakin lasten askarteluita, esim. joulutavaralaatikossa olevia koristeita. Tuntuisi pahalta heittää ne pois. Joitain olen kyllä antanut heille itselleen omiin koteihin mukaan.

    Vastaa
  5. Se vaikeuttaa luopumista jos tiedän tarvitsevani tavaraa tulevaisuudessa. Verhoja en ole heittänyt pois koska tiedän muuttavani tulevaisuudessa ja vaatehuoneessa olevat verhot saattavat käydä tulevaan asuntoon. Käyttämättömiä verhoja on kerääntynyt 3 paria. Ovat ehtaa 70-lukua joten saatavuuskin vaikuttaa poisheittämiseen. En välitä kirjoista tai musiikista ”sähköisessä” muodossa. Omistan siis kirjahyllyn ja kerään cd-levyjä. Siitä olen kiitollinen että tietosanakirjoja ei enää tarvitse tai lomakkeita paperiversioina. Mutta niistä luopuminen olisi vaikeaa koska rakastan musiikkia ja cd-levy on osa elämystä, sekä kahiseva paperisivu ja kirjan tuoksu lukukokemusta. Nämä eivät siis seiso käyttämättöminä. Olen ottanut säännön että mikäli joku tavara seisoo puoli vuotta pölyyntymässä niin se saa lähteä.

    Vastaa

Jätä kommentti