Halpa ja hyvä luomivärinpohjustaja

*Sis. mainoslinkin

Hyvä luomivärinpohjustaja on minulle välttämättömyys. Ilman sitä lähes pelkkä silmien räpsäytys saa aikaan luomivärin katoamisen luomivakooni ja koko silmien meikkaaminen on täysin turhaa. Luomivärinpohjustajan virkaa ei silmäluomillani aja puuteri, meikkivoide, peiteaine tai niiden yhdistelmä, sillä ilman luomivärinpohjustajaa ne ovat kaikki pakkautuneena luomivakoon nopeammin kuin edes ehdin sanoa silmämeikinpohjustus.

Urban Decay Eye Shadow Primer Potion

Kaikki luomivärinpohjustajat eivät automaattisesti ole minulla hyviä, sillä silmäluomeni ovat niiden suhteen melko vaativat. Olen kuitenkin kokeillut monia hyviä luomivärinpohjustajia ja klassisia suosikkejani ovat olleet esimerkiksi Urban Decay Eyeshadow Primer Potion sen eri versioissa sekä Too Faced Shadow Insurance. Thaimaahan pakkasin mukaani blogin kautta saamani Lumene Nordic Chic Silmämeikin Pohjustusvoiteen, joka on myös ajanut asiansa silmäluomillani aivan loistavasti.

Lumene Nordic Chic Silmämeikinpohjustaja

Ainoa ongelma Lumenen pohjustusvoiteen kanssa on kuitenkin ollut se, ettei siinä ole liiemmin pigmenttejä. Se ei varsinaisesti ole haitannut minua, mutta silmäluomillani on runsaasti läpikuultavia verisuonia, jotka kätkisin kyllä hyvin mielelläni kadoksiin.

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Olin jo pidemmän aikaa vilkuillut kaupassa sillä silmällä Essence I Love Colour Intensifying Eyeshadow Base -luomivärinpohjustajaa. Koska Essence meikit ovat halpoja ja pohjustajan sai kotiutettua vain parilla eurolla, päätin ottaa sen testiin. Jos se ei kykenisi kiinnittämään silmämeikkiäni niin rahallinen tappio ei ainakaan olisi merkittävä.

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Essencen silmämeikinpohjustajassa on erityistä sen runsaspigmenttinen koostumus, joka tasoittaa silmäluomen ihoa kuin peiteaine. Saatavilla on vain yksi vaalea sävy, joka sointui omalle iholleni hyvin vaikka yksinäänkin käytettyä.

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Vaalea, sävytetty koostumus on kehitetty erityisesti lisäämään luomivärien intensiivisyyttä, mikä on täydellinen juttu esimerkiksi mattaisten nudesävyjen kanssa, jotka saattavat helposti olla hieman hailakoita. Suosin luomivärinpohjustajia, joiden päälle ei tarvitse levittää puuteria, sillä puuterin levitys välissä vähentää sävyjen intensiivisyyttä ja minulla usein jopa heikentää silmämeikin kestoa. Tämän Essencen luomivärinpohjustajan kanssa  en koskaan käytä puuteria vaan levitän luomivärin suoraan sen päälle.

(En käytä puuteria myöskään muiden tässä postauksessa mainitsemieni pohjustustuotteiden kanssa.)

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Essensen luomivärinpohjustaja pelittää silmäluomillani kaikinpuolin aivan loistavasti. Se levittyy iholle tasaisesti, ei tunnu tippaakaan liian kuivalta tai liian rasvaiselta ja paitsi että se luo silmäluomien iholle tasaisen sävyisen pohjan luomivärejä varten, saa se silmämeikin myös kestämään aivan loistavasti aamusta iltaan.

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Minun silmäluomillani rämä parin euron ihmetuote peittoaa monet hintavatkin kilpailijat ja hyppäsi kertaheitolla suosikkituotteideni joukkoon. Tätä silmämeikinpohjustajaa voin suositella kenelle tahansa, jonka silmämeikki kaipaa parempaa kestoa ja josta tuntuu, etteivät luomivärien sävyt toistu iholla tarpeeksi intensiivisinä. Tuote sopii loistavasti käytettäväksi myös yksinään tasoittamassa silmäluomen ihon kirjavuutta.

Tälle Essencen luomivärinpohjustajalle lähtee suuri suositus!

*Essence I Love Colour Intensifying Eyeshadow Base -luomivärinpohjustajaa myy verkossa Lyko.fi.

Essence Colour Intensifying Eyeshadow base luomivärinpohjustaja kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Oletteko te tehneet viimeaikoina hyviä Essence-löytöjä?

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

15 kommenttia artikkeliin ”Halpa ja hyvä luomivärinpohjustaja”

  1. Kiitos vinkistä, testiin menee! Luulisi tosin ettei noin vaalea sävy toimi tummemmilla ihoilla. Itselläni kuitenkin on hyvin vaalea talvi-iho joten vaikuttaa minulle sopivalta ainakin ennen ruskettumista.

    • Luomivärin alla tämä toimii varmasti myös hyvin tummallakin iholla, sillä tämä vaalentaa ja neutralisoi pohjan sävyn, mikä saa luomivärien sävyt toistumaan paremmin. Eli voi jopa oikeastaan olla parempikin tummalla iholla! 🙂

  2. Olipas kiva kuulla tuosta vaihtoehdosta! Ostin n. vuosi sitten Essencen 2in1 eyeshadow & primer -pohjustajan, joka on purkissa, mutta se oli hukkaostos. Ihan liian paksua ja kuivakkaa ja kasautuu raidoiksi silmiä räpytellessä. Loistojuttu, että löytyy tuollainen juoksevamman oloinen versio, joka silti toimii noin hyvin. Tuon voisinkin hommata, jos sen vaan jostain löytää. Ja jos se myyntikappale on sinetöity… Jostain syystä Essence ei sinetöi edes silmä- ja huulituotteitaan, vaikka olisi ihan oleellista, ettei kukaan joudu ostamaan käytettyä tuotetta.

    Tässä hiukan ällöttävä esimerkkitapaus. Silloin kun Citycenterin Tokmanni avasi Asematunnelissa, näin Essencen pisteellä aika pahassa jamassa olevan laitapuolenkulkijan, naisen siis, jolla oli ihan valtava, puoleen leukaan asti ulottuva herpes huulessaan. Siinä hän rauhaisasti huojahdellen meikkasi silmänsä ja huulensa Essencen tuotteilla ja laittoi sitten kaikki käyttämänsä tuotteet sievästi takaisin koloihinsa. Ja ne tuotteet eivät olleet testereitä.

    • Joo, tuo on kyllä vähän kurjaa, ettei Essencen meikeissä ole sineöintiä. 🙁 Sitäkin kurjempaa kyllä se, kuinka tökerösti ihmiset kaupassa kosmetiikkaosastolla käyttäytyvät. :/

  3. Olen täsmälleen samaa mieltä. 😀 Ostin samana päivänä kuukausi sitten ensin tuon Lumenen hiukan harmitellen pigmentin puutetta, ja sitten seuraavasta kaupasta löysin tuon Essencen. Lopputulema: En ole edes kokeillut Lumenen versiota kun rakastuin Essenceen niin paljon. En käytä sen päällä yleensä edes luomiväriä, kun se kirkastaa katsetta yksinään niin miellyttävän luonnollisesti, ja kestää iltaan asti. Tänään laitoin ekaa kertaa luomiväriä päälle ja ainakin näin viiden tunnin jälkeen ne ovat täydelliset edelleen. Ehkä sitten kun tämä loppuu, kokeilen tuota Lumeneakin. Täytyy vain hankkia hyvä creme luomiväri sen kanssa käytettäväksi…

    • Tarkemman tutkimisen jälkeen korjaan: lähes täydelliset. Inan verran on tapahtunut juonteisiin siirtymistä. Itse en tätä huomaa, mutta jos kaverini huolellisesti tutkii luomiani minun pitäessä silmiä kiinni, tämän voi vienosti havaita. Voin siis suositella Essenceä.

      • Kiva kuulla, että joku muukin on tykännyt tästä! On tosiaan toiminut minulla aivan loistavasti aina. 🙂

  4. Laitatko oikeasti pohjustusainetta noin paljon, kuin kuvassa?
    Usein kun saa lukea, että siksi pohjustajat eivät toimi, kun niitä on laitettu liikaa…
    Käytössäni ollut Laveran Eye Shadow Base -pohjustaja ei kyllä toimi, laittoipa sitä minimaalisesti, kohtuullisesti taikka runsaammin, joka kerta sama lopputulos, eli luomivärit luomivaossa hyvin lyhyessä ajassa.
    Mitä luonnonmukaisen kosmetiikan pohjustaa voit suositella?

    • Tätä primeriä tulee näin alussa ainakin applikaattoriin reilusti. Muita en annostele näin reippaalla kädellä. 🙂

      Minulla ei valitettavasti ole kokemusta yhdestäkään luonnonkosmetiikkamerkin luomivärinpohjustajasta. :/

  5. Heh, minulla on ollut jonkin aikaa tuo Essencen toinen silmämeikinpohjustaja I love stage. 🙂

    Vähän arpomalla valitsin tämän toisen. Tässä kai oli ideana, että on pitkäkestoinen, ja pysyykin kyllä siistinä vaikka aamuyöhön, mutta voi olla ettei eroa siihen toiseen pohjustukseen ole kestävyyden osalta. Käytän tätä silmänympärysten peiteaineena, vaikka en luomiväriä laittaisikaan ja on osoittautunut tosi hyväksi. Sävy on tummempi kuin tuossa I love colourissa, mutta ei ole yhtään tunkkaisen näköinen iholla niin kuin jotkut sy-ihon peiteaineet, vaikka minulla on myös tosi vaalea iho. Ja sävyssä on hieman helmiäistäkin mukana, ja mikä parasta, ei kuivata sy-ihoa.

    Eli molemmat taitavat olla ihan passeleita. Hinta on sama. 🙂

    • Täytyykin käydä kaupassa vertailemassa tuota toista. Ei sattunut minulle viimeksi silmään, mutta uteliaisuus heräsi. 🙂

  6. Harmittaa kovasti tämän tuotteen kohdalla kun toimii muuten aivan loistavasti, mutta aiheuttaa silmien kirvelyä. Eli en voi sitä käyttää, enkä ole löytänyt yhtä hyvää tilalle!

  7. Kiitos vinkistä! Mulla on Etude Housen proof 10 eye primer luomiväreille, joka on kuulema halpa vastine jollekin tosi kalliille merkille. Toimii hyvin, mutta tuntuu kuivuneen jo kasaan.
    Tuli muuten mieleen, voisitko joskus kirjoittaa mistä meikkituotteiden hinta koostuu? Miten
    esimerkiksi Essencen meikit voivat olla niin halpoja ja miksi jotkut tuotteet maksavat sen 100 euroa?

    • Muistelisin, että moni on verrannut sitä UD:n primeriin, mutta en ole varma, onko vertaus lähinnä johtunut siitä, että UD mielletään todella hyväksi ja tuo on myös ollut oikein hyvä. 🙂

      Kiitos mielenkiintoisesta postausaiheesta, tuosta voisikin olla mukava kirjoittaa! 🙂

Kommentointi on suljettu.