*Sis. mainoslinkin
Kerroin pari päivää sitten, kuinka kovassa suosiossa erilaiset ihoa kirkastavat ja ihon sävyä parantavat Tone-Up-tuotteet tällä hetkellä ovat Etelä-Koreassa. Koska korealainen kauneusihanne ylistää nimenomaan vaalealta näyttävää ihoa voi olla, ettei Tone-Up-trendi välttämättä saavuta länsimaita samassa mittakaavassa siitäkään huolimatta, että ihon sävyn kirkastus tekee hyvää jokaiselle iholle eikä kyse tarvitse olla vain ihon vaaleutta korostavasta ilmiöstä.
Toinen Etelä-Koreassa vahvana näkyvä ihonhoidon trendi on kuitenkin sellainen, että uskon sen saavuttavan myös länsimaat.
Korealaiset kosmetiikkaosastot ovat nimittäin viimeaikoina täyttyneet erilaisista barrier-voiteista ja muista sanaa hyödyntävistä ihonhoitotuotteista kuten kasvovesistä, seerumeista ja kasvosuihkeista. Nämä barrier-tuotteet ovat varsin luontevasti esiin noussut ilmiö maassa, jossa ihonhoitoon kuuluu kymmenen vaihetta, joita moni saattaa toteuttaa juuri toisin, kuin olisi tarkoitus.
Kymmenvaiheisen ihonhoitorutiinin idea on olla ihoa varjeleva, suojeleva ja hellävarainen, mutta moni toteuttaa sitä helposti hieman liian rajuin ottein. Ihoa pestään liian voimakkailla puhdistusvaahdoilla, kuoritaan liian usein, käytetään liian voimakkaita happoja ja yhdistetään niitä sisältäviä tuotteita toisiinsa liikaa ja onnistutaan kaiken vääränlaisen hoidon seurauksena tekemään ihosta herkistynyt.
Kymmenvaiheinen ihonhoitorutiini ei herkistä ihoa, mutta sillä voidaan tehdä ihosta herkkä, jos ihoa ”hoidetaan” niin, että ihoa luonnollisesti suojaava happovaippa pestään iholta jatkuvasti pois.
Happovaippa eli acid mantel (kutsutaan myös nimellä hydrolipidikalvo) on ihon pinnalla oleva kalvo, joka koostuu talirauhasten ja hikirauhasten erittämistä aineista sekä luonnollisista kosteustekijöistä (NMF, Natural Moisturizing Factors), jotka auttavat pitämään ihon pinnan suojattuna ja kosteuden iholla. Luontaiset kosteustekijät muodostuvat erilaisista aminohapoista, rasvahapoista, triglyserideistä, ureasta, keramideista, fosfolipideistä, glyseriinistä, sakkarideista, Natrium-PCA:sta, hyaluronihapoista ja useista muista, iholla luonnostaan esiintyvistä rakennusaineista.
Happovaipalla on tärkeä tehtävä, sillä se myös tuo iholle suojaa ulkoisilta rasitteilta kuten esimerkiksi saasteilta, epäpuhtauksilta ja bakteereilta, eli englanninkielisen sanan mukaan sitä voidaankin kutsua ihon suojamuuriksi.
Kun iho pestään emäksisellä puhdistustuotteella, peseytyy iholta myös happovaippa. Ihon luonnollinen happovaippa palautuu kyllä ajan kanssa, mutta jos ihoa pestään jatkuvasti puhdistustuotteilla, joissa on ihon hyvinvoinnin kannalta liian emäksinen pH ja iholla käytetään jatkuvasti sitä kuorivia tuotteita, jotka horjuttavat ihon luonnolista tasapainoa, ei happovaippa ehdi välttämättä palautua. Seurauksena voi olla kuiva, hilseilevä, punoittava ja ärtynyt iho.
Ihon pesusta ei silti kannata luopua, sillä jos happovaipan alla muhivia tai iholle ulkoa tulleita epäpuhtauksia ei poisteta iholta, voi iholla syntyä esimerkiksi epäpuhtauksia ja tulehduksia. Tärkeintä onkin, että iho puhdistetaan tuotteilla, jotka ovat lähellä ihon luonnollista pH-arvoa (ihonhoitotuotteissa taianomaisena lukuna pidetään usein pH-arvoa 5,5) ja erityisesti kasvovedellä on hyvin tärkeä rooli ihon happovaipan palautumisessa, sillä se auttaa tasapainottamaan ihon pH-arvon.
Tässä vaiheessa kuvaan astuvat myös erityiset barrier-tuotteet, jotka on tehty nimenomaan palauttamaan iholle sen hyvinvoinnin kannalta optimaalinen tila ja vahvistamaan ihon luonnollista happovaippaa. Ne kunnioittavat ihon tasapainon kannalta parasta pH-arvoa ja sisältävät ainesosia (esimerkiksi lipidejä, rasvahappoja ja keramideja), jotka tukevat ihon happovaippaa.
Barrier-tuotteet sopivat loistavasti myös kuivalle iholle, jolta puuttuu luonnostaan kosteuden haihtumista ehkäiseviä tekijöitä. Ne ovat erinomaisia myös vanhenevalla iholla, jonka happovaippa voi luonnostaan heikentyä.
Etelä-Koreassa erilaiset barrier-tuotteet ovat nousseet ihonhoitohyllyille sankoin joukoin ja uskon, että vastaavia tullaan tosiaan näkemään meillä länsimaissakin lisää pian. Koska erilaiset aktiiviaineet ovat ottaneet länsimaalaisessa ihonhoidossa vallan ja ja on trendikästä kokeilla erilaisia AHA-happoja ja BHA-happoja sekä mahdollisesti jopa PHA-happoja ja retinolituotteita (ja usein jopa kaikkea vähän yhtä aikaa) sekä lisätä joukkoon vielä ihon natisevan puhtaaksi pesevät puhdistustuotteet, rakeelliset kuorinnat ja syväpuhdistavat kasvonaamiot, on monen iho todellakin kovilla.
Myös ympäristö voi vaikuttaa ihon happovappaan, sillä UV-säteily, saasteet ja muut epäpuhtaudet voivat heikentää sitä. Erityisesti kylmä ja kuiva ilma voivat rasittaa ihoa, mikä sekin voi saada ihon happovaipan epätasapainoon.
Kun ihon happovaippa ei ole kunnossa, voi iho kuivua helposti, minkä seurauksena sille voi itseasiassa jopa ilmestyä juonteita, jotka saattavat ajan myötä kehittyä rypyiksi. Kuiva iho voi hilseillä, punoittaa ja ärtyä, joten sen saaminen tasapainoon on hyvin tärkeää. Erilaiset ihon happovaippaa vahvistavat tuotteet kuten voiteet ja seerumit ovatkin siis hyvin tärkeitä ihon hyvinvoinnin kannalta. Ne sopivat loistavasti kuivalle ihotyypille sekä iholle, jota on rasitettu liikaa erilaisilla kuorivilla hoitotuotteilla sekä liian vahvoilla puhdistustuotteilla.
Paras tapa pitää ihon happovaippa kunnossa onkin yhdistää ennaltaehkäisy ja vahvistus. Iho on hyvä puhdistaa hellävaraisesti käyttäen hoitavaa puhdistusöljyä ja varmistaa, ettei puhdistusvaahto ole liian emäksinen. Ihon liiallista kuorintaa ja kuorivia ainesosia kuten happoja sisältävien tuotteiden liiallista käyttöä on hyvä välttää. Ihoa kannattaa siis hoitaa sen mukaan, mitä se sillä hetkellä tarvitsee eikä vain tavan vuoksi kuoria kasvoja kahdesti viikossa tai käyttää glykolihappoa sisältävää kasvovettä päivittäin. Kun iholla käyttää kasvovettä ja tuotteita, jotka vahvistavat ihon luonnollista happovaippaa, pysyy iho tasapainossa.
Yksi ihon suojamuuria vahvistava tuote on esimerkiksi supersuosittu The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide, joka sisältää luonnollisia kosteustekijöitä ja tehokkaasti kosteutta sitovista ominaisuuksistaan tunnettua hyaluronihappoa. *Tuote löytyy myynnistä täältä.
Kiinnostavatko Barrier Booster -tuotteet?
Lue myös:
Mitä eroa on kuivalla ja kosteusköyhällä iholla?
”Kasvovesi auttaa tasapainottamaan ihon pH-arvon” – Mitä se oikeasti tarkoittaa?
Hei! Kävisikö joku näistä tuotteista myös kaulan ja dekolteen iholle? Itse olen yli nelikymppinen ja haluaisin saada voiteen kaulan iholle. Käykö esim. tämä ordinaryn voide myös kaulalle?
Kaulan iholla voi hyvin käyttää kaikkia peruskosteuttavia tuotteita ylläpitämässä ihon kimmoisuutta ja hyvinvointia, eli esimerkiksi tuota Ordinaryn voidetta voi käyttää sillä. 🙂
Ok, kiitos tiedosta ❤️
Hei, olenko aivan väärässä jos sanon ettei korealaista kosmetiikkaa löydy hajusteettomana? Kaikki tuotteet mitä olen tutkinut lähempää, sisältävät jotakin hajustetta (parfum/fragrance).
Olet väärässä 😀 esim Mizonilla on hajusteettomia tuotteita, samoin Cosrx ja Benton. Japsipuolelta Hada labo ja Kose.
Kiitos Kristiina! En mielelläni haahuile kosmetiikkaosastoilla pitkiä aikoja, koska seurauksena on todennäköisesti päänsärky ja nettikauppojen valikoima taas on niin valtava, etten omin päin ole päässyt kovin pitkälle.
Kiitos Kristiina! <3
Lisäisin myös, että Elevenilläkin myynnissä oleva E Nature sekä Etude Housen SoonJung-tuotelinja. Myyntiin on myös tullut juuri suositun Klairs Supple Preparation Facial Toner -kasvoveden hajusteeton versio, eli yhä enemmän ja enemmän hajusteetonta korealaista kosmetiikkaa on kyllä saatavilla. 🙂
olisiko mahdollista, että barrier-tuotteet olisivat lähteneet lännestä? Niitähän on ollut jo jotain kymmenen vuotta markkinoilla. Mutta kiinnostaisi kyllä kokeilla uusia tuotteita. 🙂
Varmasti tämä ilmiö on saanut inspiraationsa nimenomaan ranskalaisesta apteekkikosmetiikasta, jossa tuota usein korostetaan. Ranskalaiset apteekkimerkit ovat täällä suosittuja. 🙂
Olen mielenkiinnolla lukenut korealaisesta kosmetiikasta ja heidän useasta vaiheesta koostuvasta ihonhoidostaan. Tuli mieleen yks juttu, josta en muista sinun kertoneeni: Mahtavatko he käyttää saman sarjan tuotteita? Kosmetologit suosittavat käyttämään saman sarjan seerumia ja voiteita -”tukevat toisiaan”.
Käyvätkö korealaiset naiset ihonhoidoissa? Ja millaisia hoitoja siellä on tarjolla?
Korealaiset vaikuttavat luovat mielummin iholleen sopivan ”menun” yhdistelemällä tuotteita eri sarjoista, jotta niiden yhdistelmällä saadaan oman ihon tarpeita parhaiten vastaava hoito. Toki saman sarjan tuotteita voi käyttää ja ne tuovat parhaan vaikutuksen, jos tavoitteena on hoitaa nimenomaan jotain tiettyä juttua.
Ero ajatustavoissa on varmasti siinä, että meillä ihoa hoidetaan kun on joku ongelma, joka halutaan ratkaista ja silloin saman sarjan toisiaan tukevilla tuotteilla saadaan ratkaisu aikaan parhaiten ja nopeimmin. Koreassa taas ihonhoito pohjautuu ihon varjeluun, eli tavoitteena on ylläpitää ihon hyvää kuntoa, joten tuotteilla ei tarvitse yrittää saada radikaaleja hoitotuloksia ja ne voidaan valita mieltymysten ja tarpeiden mukaan sekoittelemalla eri tuotemerkkejä.
Myös korealainen kasvohoidoissa käynti pohjautuu tähän, eli täällä käydään säännöllisesti ihon ”ylläpitohoidoissa”, joilla pyritään säilyttämään ihon hyvä kunto eikä mennä kosmetologille vain kerran vuodessa tai sitten, kun on jo ongelmia.