My Way or Multiway

Rakastan kaikkea yksinkertaista (olenhan itsekin sellainen). Eniten kuitenkin rakastan yksinkertaisia, mutta monipuolisia asioita.
Erityisesti rakastan monipuolisuutta vaatteissa ja asusteissa.
Muistatteko, kun esittelin teille DKNY:n Cozy-neuletakkini ja sen monet eri käyttötavat? Törmäsin vähän aikaa sitten toiseen must have -vaatteeseen, joka näytti aivan mahtavalta asusteelta minimalistin vaatekaappiin.
Versalette on kangaspala, josta saa tehtyä kaikenlaista mahdollista tuubihuivista mekkoon, hameeseen, viittaan, toppiin ja vaikka mihin muuhun. Versalettesta saa tehtyä jopa laukun!
Kangaspala, jossa on pari aukkoa, muutama nappi sekä kiristysnauhoja. Ja niin monta käyttötapaa!
Meinasin hankkia tämän heti ihan vaan sen kätevyyden ja helppouden vuoksi, mutta mietin vielä hankintaa tiedostaessani, että 155 cm varteni saattaa näyttää loppujen lopuksi melko hassulta ”One size fits (almost) all” -kokoisessa vaatteessa eikä vaatekappaleen rento tyylikään ole millään lailla minua.
Hiukan tuo silti himottaisi, sillä sehän on täydellinen matkatavara: ei paina paljoa mitään ja yhden vaatteen avulla saa vaikka kuinka monta eri lookkia!
Harmi vaan, ettei Versalettea näytä tällä hetkellä saavan valkoisena eikä sitä myöskään vielä toistaiseksi postiteta kuin Jenkkeihin tai Canadaan.
Toinen monikäyttöinen vaate, jota himoitsen, on Hayley Starrin S Dress, josta voi kuulemma tehdä vaikka yli sata erilaista variaatiota!
Tuolta löytyi myös lyhyempi versio (S2-malli), joka oli varmasti ollut tällaiselle pätkälle täydellinen. Harmi vaan, että postikulut Suomeen tai Englantiin olisivat laskurin mukaan lopulta olleet 73 dollaria, mikä on hieman liikaa…
Onneksi näitä ”multiway” mekkoja löytyy eBayta selaillessa paljonkin.
Ilokseni löysin Twobirdsbridesmais -sivuston, josta löytyy vastaavia mekkoja ja jolla on kaiken kukkuraksi myymälä Lontoossa! Aion ehdottomasti mennä tutkimaan myymälän tarjontaa lähiaikoina!Vaikka inspiroidunkin monipuolisista vaatteista, aion silti jättää väliin mm. puhelimena toimivan M Dressin (voi kyllä!).

Tulin myös siihen tulokseen, että vaikka Emergency Bra kuinka voisi hätätilassa pelastaa elämäni, eivät kaasunaamarina toimivat rintaliivit välttämättä ole minua varten, vaikka hyödylliset toki ovatkin…
Innostuitteko te monikäyttöisestä Versalettesta? tai monipuolisista mekoista? Tai kenties M Dressistä tai jopa Emergency Brasta?

9 kommenttia artikkeliin ”My Way or Multiway”

    • Omaa cozyani olen pessyt pesupussissa villapesuohjelmalla silkille/villalle tarkoitetuilla aineilla omassa koneessani eikä ole ollut mitään ongelmaa. Toki omalla vastuulla kaikki pesuohjeiden vastainen toiminta, mutta usein esim. italialaisissa tuotteissa on kemiallinen pesu ettei valmistajan tarvitse olla vastuussa mistään JOS jotain kävisi.

  1. Sun takia tuo Cozy on ollut himotuksen kohteena jo pitkään. Ainoa hankaluus on hinta. Pitää vielä odottaa parempaa päivää.:)

  2. Suomalainen vaihtoehto multivaatteelle on Sveta Planmanin Jolier One! Mulla on tollanen, ja kyllähän sitä tulee käytettyä. http://www.jolier.com/collections/jolier-one/

    Multimekko kesäkäyttöön on AA:lta, jostain alennusrekistä reissussa ehkä vitosella ostettu, palvelee ihan hyvin sekin kesäreissuilla.

  3. Mujista löytyi joskus ihana silkkisekoitehuivi jonka pitkillä sivuilla on napit ja napinlävet ja käyttötapoja kymmmeniä. Neuleesta saa rennon boleron, neuletakkihenkisen vaatteen, ponchon jne. Ihan paras vaatekappale!
    Pinni

  4. Tietääkö joku mistä tuota Versalettea saa tilattua? Tai tiedättekö jotain toista samantyyppistä vaatekappaletta?

Kommentointi on suljettu.