Hypetettyjä halpismeikkejä: Makeup Revolution

*Sis. mainoslinkkejä

Kuten useimmat varmasti tietävät, on nimenomaan edullinen kosmetiikka lähellä sydäntäni. On ihan mahtavaa löytää ja suositella huipputuotteita, jotka irtoavat kaupasta edullisella hinnalla. Olen itse valmis maksamaan hyvistä tuotteista, mutta samalla myös uskon, ettei tuotteen tarvitse maksaa paljon ollakseen hyvä.

Olen mukana muutamassa Facebookin kauneusryhmässä ja olin jo pitkään tuntenut oloni selvästi ulkopuoliseksi, sillä minusta tuntui, että esiin pomppasivat jatkuvasti Makeup Revolutionin tuotteet, joita niin moni kehui ja suositteli, mutta joista minulla ei ollut mitään kokemuksia. Olin hyvin utelias niiden suhteen, mutta koska minun oli hieman hankalaa saada niitä käsiini, jätin hankkimatta niitä.

Ilokseni sain kuitenkin vähän aikaa sitten töiden kautta kokeiluun muutamia Makeup Revolutionin tuotteita, joten olen päässyt tekemään niiden kanssa vihdoinkin vähän enemmän tuttavuutta. Näiden kokeilujen myötä kiinnostuin merkistä ja sen tuotteista todella paljon ja olen ollut viime viikot myös varsin koukussa Makeup Revolutionin YouTube-kanavaan, joka on täynnä kiinnostavia videoita.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Olin kuullut valtavasti hyvää Makeup Revolution Blush Palette* -poskipunapaleteista, joita on saatavilla useita sävyjä. Sain itse blogikokeiluun tämän Sugar and Spice -paletin, jonka sävyt ovat minun tarpeisiini aivan täydelliset. Paletti yhdistää nimittäin muotoa antavia rusehtavia sävyjä, heleää pinkkiä ja raikasta persikkaa sekä niiden lisäksi siitä löytyy vielä kaksi hohtavaa korostussävyä.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Kahdeksan erilaista sävyä on ihan loistava valikoima varsinkin kun sävyjä voi käyttää joko erikseen tai yhdessä täydellisen vivahteen luomiseksi. Minulle on tehnyt viime viikkoina todella hyvää, että käytössäni on ollut useamman sävyn sisältävä paletti, sillä nyt olen tullut varioineeksi meikkiäni edes hieman.

Toinen Makeup Revolutionin tuote, jota moni tuntu jatkuvasti suosittelevan oli merkin Ultra Pro Glow* -korostuspaletti. Paletti sisältää kahdeksan korostussävyä ja vaikka joku voikin kysyä, tarvitseeko niitä ihan oikeasti kahdeksan, niin tämän paletin sävykirjo ainakin osoittaa hyvin sen, kuinka erilaisia korostuspuuterien sävyt voivat olla ja saanut minut toteamaan, että vaikka kahdeksaa ei ehkä tarvitse, on ne silti ollut hyvä olla.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Kaikki sävyt antavat kasvoille upeaa hohdetta, jonka vivahdetta voi varioida muun meikin lämmön, meikkityylin ja tilanteen mukaan. Olen ollut todella ihastunut palettiin ja tykännyt ihan älyttömästi siitä, että samassa paletissa on useita sävyjä.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Sain testiin tosin toisenkin korostustuotteen, jota olin himoinnut itseasiassa aivan valtavasti testattuani sitä ensimmäistä kertaa keväällä Thaimaassa. Makeup Revolution Triple Baked Highlighter Goddess of Love* -korostuspuuteri on nimittäin sekin aivan mielettömän upean hohteen iholle tuova tuote ja minulla on ollut suorastaan vaikeuksia viimeviikkoina päättää, mitä korostussävyä kasvoilleni laitan.

Erityisesti puuterin ulkomuoto tuo minulle muuten mieleen aiemmin paljon kehumani Too Faced Love Light Prismatic Highlighter Blinded By The Light -korostuspuuterin, joka on edelleen yksi suosikkejani.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Sain blogikokeiluun myös muutamia Makeup Revolutionin meikkaustarvikkeita, joista olen myös ollut aivan innoissani.

Rakastan kokeilla erilaisia meikkisiveltimiä, jotka eivät ole ihan peruskamaa ja tämä Makeup Revolution Oval Precision Kabuki Brush* on juuri sellainen erityisen kiinnostava tapaus. Sivellin on kehitetty kirjaimellisesti sutaisemaan meikkipohja hetkessä ja vaivatta kasvoille, ja sehän on juuri sitä, mitä minä meikkisiveltimeltäni haluan. Pehmeää, tiheäkarvaista sivellintä voi käyttää niin meikkivoiteen, puuterin kuin aurinkopuuterinkin levitykseen.

Tähän siveltimeen on siis ollut erityisen kiinnostavaa tutustua ja se on saanut YouTubessa ainakin kehuja.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Toinen ihan superjännä tuote kaltaiselleni suurpiirteiselle hätähousumeikkaajalle, jolla ei ole mielettömiä meikkaustaitoja on ollut Makeup Revolution Mega Bake* -meikkisieni. Kuten kuvasta näkyy, on tämä meikkisieni aivan valtava mötikkä, joka on tehty avuksi bakingiin. En tavallisesti liiemmin tee sitä, mutta tämän sienen nähtyäni tiesin välittömästi, että minun olisi ihan pakko saada kokeilla, olisiko baking tämän sienen ansiosta helppoa, vaivatota ja nopeaa.

Palaan näihin kaikkiin tuotteisiin toiste hieman tarkemmin, sillä ne kaikki ansaitsevat kyllä oman tarkemman esittelynsä. Sitä ennen haluaisin kuitenkin kuulla teiltä, millaisia kokemuksia teillä on Makeup Revolutionin meistä ja onko teillä jotain erityisiä tuotteita, joita suosittelisitte kokeilemaan? Kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne.

Makeup Revolution -meikit löytyvät myynnistä täältä.* Postauksen tuotteilla on hintaa 7,95 – 15,90 euroa.

Ostolakossa Makeup Revolution meikkituotteet kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Mitä Makeup Revolution -tuotteita kannattaa ehdottomasti kokeilla?


Lue myös:
12 eniten käytettyä meikkituotettani
Mielettömän hehkun tuova korostuspuuteri

7 kommenttia artikkeliin ”Hypetettyjä halpismeikkejä: Makeup Revolution”

  1. Oon kokeillut makeup revolutionilta vaikka mitä, mutta ainoa joka on jäänyt aktiiviseen käyttöön on makeup revolution x Petra-luomiväripaletti. Luomiväripaletissa on toisella puolella lämpimät ja toisella puolella viileät sävyt, mikä nopeuttaa ainakin mulla meikkilookin yhteenkokoamista. Pigmentti on muutamassa sävyssä vähän heikompi, mutta muuten ei häviä yhtään kalliimmille paleteilla. Sitäpaitsi, tämä on ainoa paletti pitkään aikaan joka inspiroi leikkimään luomivärillä!

  2. Vau, olisiko tuo korostuspuuteri siis jopa hyvä dupe Too Facedille!

    Oletko muuten törmännyt Dermacolin Make-up Cover meikkivoiteeseen? Se maksaa vain noin kympin ja on koko netin hypettämänä on kuulemma peittävin meikkivoide mitä markkinoilta löytyy. Tuollainen olisi kätevä kaikille jotka haluavat häivyttää jotakin kasvoiltaan, vaikka joitain osia peittämään ja kuulaampaa meikkivoidetta sitten muulle kasvoille. Tästä olisi kiva nähdä juttua jos mielenkiinto heräsi… 🙂 On aina jännä kuulla mitä hypen takaa oikeasti löytyy!

  3. Kokeilun arvoisia olis Revolutionin conceal & define meikkivoide JA concealer! (Kuulemma dupe tarten silmänalusconcealerille). Ja revolutionin the revolution -ripsiväri on hyvä dupe better than sex -maskaralle.

  4. Testaa conceal & define concealeria! Aivan super hyvä, peittää täydellisesti tummat silmänaluset. Kuulemma myös dupe Tarten shape tapelle.

  5. Sophie X luomiväripaletti! Tosi hyvät pigmentit ja pysyy primerin kanssa koko päivän.

  6. Voi että mulla kävi tuuri! Löysin täältä Hollannista pikkukaupungin kemikaliokaupasta Makeup Revolutionin paletteja 1€/kpl! :O Piti ihan kassalla kysyä silmät hämmästyksestä ymmyrkäisinä että onko tää unta. Ei ollut. Kotoutin ultra base corrector paletin, ultra cover and conceal paletin light-sävyssä ja ultra blush paletin hot spice-sävyssä. Pyörittelin pitkään käsissäni kahta erilaista korostuspalettiakin, mutta päätin jättää ne kuitenkin kauppaan kun varastoista löytyy jo kaksi ihanaa korostuspuuteria enkä niitäkään ole onnistunut kuluttamaan vielä edes puoliväliin. Nuo cover&concealin ja base correctorin sävyt oli yllättävän voidemaisia, näin mineraali-irtopuuterin kestokäyttäjänä ihan hämmennyin tästä. Millaisilla apuvälineillä levität tällaiset kasvoille? Koitin beuatyblenderin halpiskopiota ensiyrityksellä tähän. Mielestäni se toimi ainakin ihan kohtuullisesti, tosin oman pääni meikkausasetukset ovat niin vahvasti irtopuuterin puolella, että en kyllä edes tiedä osasinko edes käyttää tuota meikkisientä oikein 😀 Poskipunapaletin koostumus oli selvästi jauhemaisempi, mutta siveltimellä siitä tuli poskiin ainakin omaan makuuni liian tuju kerros.

Kommentointi on suljettu.