Vime vuoden suurin projektini oli ehdottomasti oman kirjan kirjoittaminen. Nyt kun kirjani on vihdoin saapunut kauppoihin, olen ollut aivan onneni kukkuloilla, kun sen käsiinsä saaneet ovat täggäilleet minua kuviinsa Instagramissa ja olen jo toista viikkoa vouhottanut siellä ilostani. Ette uskokaan, miten huikeaa on saada nähdä oma kirja muiden käsissä!
Moni on heti innolla ostanut kirjan itselleen, mutta olen myös saanut paljon pyyntöjä siitä, että kertoisin blogissani kirjani sisällöstä hieman lisää.
Kirjan nimi on Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon, mutta tosiasiassa se ei käsittele vain pelkkää korealaista ihonhoitoa, vaan lähestyy ihonhoitoa vain korealaisen filosofian kautta. Halusin kirjoittaa sellaisen ihonhoidon oppaan, joka kestää aikaa ja jonka pariin voi palata yhä uudelleen ja uudelleen, kun mielessä on jokin akuutti ihonhoitoon liittyvä asia. Sellaisen, joka ei jäisi vain pölyttymään koskemattomana kirjahyllyyn yhden lukukerran jälkeen ja jonka kirjastosta lainaamisen jälkeen tulisi sellainen tunne, ettei opasta halua tyytyä vain lainaamaan, vaan sen haluaa omistaa, sillä siitä löytyy niin paljon sulateltavaa tietoa.
Vaatimattomasti halusin kirjoittaa ihonhoidonoppaan, joka sopii kaikille ihonhoidosta kiinnostuneille tai ainakin niille 99 prosentille, jotka eivät ole kosmetiikka-alan läpikotaisin tuntevia eksperttejä. Se on siis opas kaikille, jotka ovat kiinnostuneita hoitamaan ihoaan ja miettivät, kuinka sen voisi tehdä itselleen parhaalla tavalla.
Oppaan ideana ei ole ylipuhua jokaista hoitamaan ihoaan korealaisen ihonhoidon filosofian mukaisesti toistakymmentä tuotetta kattavalla repertuaarilla, vaan tuoda tietoa ja vinkkejä, jotta jokainen voi niiden pohjalta oppia ymmärtämään oman ihonsa tarpeita ja luoda itselleen sopivan ihonhoitorutiinin. Se ei ole mikään kiihkoiluopas, jonka tavoitteena olisi käännyttää jokainen korealaiseen ihonhoitoon. Itseasiassa mielummin jopa kannustan eri tuotemerkkien sekoittamiseen, jotta ihonhoitorutiinista tulee varmasti omalle iholle optimaalisin.
Kirjan oppien ja vinkkien seuraaminen ei siis vaadi korealaisia ihonhoitotuotteita, vaan hoitotuotteensa voi valita miltä tahansa merkiltä synteettisestä luonnonkosmetiikkaan. Olennaista on vain, että kirjan avulla oppii ymmärtämään, miksi jotain tuotetta käytetään ja mitä hyötyä siitä voi olla iholle, jotta voi tunnistaa, tarvitseeko oma iho sitä.
Kirjan sisällön ymmärtääkseen ei tarvitse olla ihonhoidon ekspertti, sillä se on kirjoitettu nimenomaan ihonhoitoon perehdyttäväksi oppaaksi. Paitsi että on ollut ihanaa saada palautetta siitä, että se on ollut selkeää ja helppotajuista luettavaa, olen myös ollut onnellinen, että moni kosmetiikka-alalla työskenteleväkin on kertonut saaneensa siitä paljon uutta tietoa. Se minulla nimittäin oli tavoitteenakin, sillä opin jopa itse runsaasti sitä kirjoittaessani. Halusin kirjoittaa kirjan, josta olisi hyötyä myös esimerkiksi jokaiselle kosmetiikkamyyjälle, joka törmää työssään kinkkisiin kysymyksiin ja asiakkaisiin, jotka nimenomaan vaativat perusteluja asioille.
Suunnittelin aluksi, että kirja sisältäisi sellaisten ihmisten haastatteluja, jotka tuntisivat korealaisen kosmetiikan erityisesti. Mielessä kävi siis tietysti myös haastatella korealaisia heidän ihonhoitorutiineistaan, mutta lopulta hylkäsin ajatuksen, sillä en halunnut kirjoittaa kirjaa, joka kertoo, kuinka joku muu tekee jonkun asian, sillä meidän jokaisen iholla on erilaiset tarpeet eikä ratkaisevinta ole se, kuinka joku muu hoitaa ihoaan vaan se, että jokainen voi itse hoitaa omaa ihoaan parhaalla mahdollisella tavalla. Halusin siis tehdä kirjan, joka tarjoaa tietoa näiden tarpeiden tunnistamiseen, auttaa löytämään ne itselleen sopivat tuotteet ja luomaan sen juuri itselleen sopivan ihonhoitorutiinin.
Joku heitti minulle projektin alkupuolella, että en ehkä voisi yrittää kirjoittaa kirjaa kaikille ihonhoidosta kiinnostuneille ja ehkä olisi parasta kohdentaa homma johonkin ryhmään. Heitossa oli perää, mutta otin sen itse kuitenkin mielummin hiljaa mielessäni haasteeksi. Jos en nyt sentään ihan kaikille ihonhoidosta kiinnostuneille voisi kirjoittaa, niin ainakin silti haluaisin tehdä kirjan, joka sopii sekä ihonhoitoa aloitteleville, siihen hieman jo perehtyneille että sen maailmaan syvemminkin sukeltaneille. Viimeisin ryhmä ei tietenkään löytäisi kirjasta ihan niin paljon uutta kuin kaksi ensimmäistä, mutta pidin koko kirjan kirjoitusprosessin ajan mielessä, että sen olisi tarjottava uutta jopa minulle itselleni.
Kirja lähestyy ihonhoitoa korealaisen näkökulman kautta ja kertoo taustoja sille, miksi korealaisesta kosmetiikasta on tullut yhtäkkiä niin suosittua. Suurin osa kirjan sisällöstä on kuitenkin yleispätevää tietoa ja pohdintaa kysymyksiin, jotka voivat nousta esiin korealaisen ihonhoidon kautta, mutta jotka pätevät kaikkeen ihonhoitoon.
Halusin, että kirja antaisi vastauksen useimpiin kysymyksiin, jotka ihoaan hoitavalle tulevat mieleen. Moni innostuu ihonhoidosta, mutta ei ole varma, onko sen aloittaminen jo myöhäistä, voiko ihoa hoitaa liikaa, voiko iho tottua johonkin tuotteeseen, koska silmänympärysvoide tulee vaihtaa anti-age-koostumukseen, kuinka tuotteita yhdistellään, missä järjestyksessä niitä kuuluu käyttää ja kuinka paljon mitäkin tuotetta pitää käyttää.
Kirja antaa vastauksia paitsi näihin, mutta myös todella moniin muihin ihonhoidon kysymyksiin, mutta pitämään asiat silti ymmärrettävällä tasolla, sillä se on se, mitä suurin osa meistä haluaa. En ole kosmetiikkakemisti eikä ole valtaosa tavallisesta ihonhoidosta kiinnostuneistakaan, joten hommasta on turhaa tehdä liian teknistä ja hankalaksi menevää – varsinkin, kun ihonhoidon tarkoituksena on olla kivaa.
Ihan pelkkä pintaraapaisu ihonhoitoon kirjan ei todellakaan voi mielestäni sanoa olevan, sillä siinä mennään myös syvemmälle pH-arvojen, erilaisten happojen, aktiiviaineiden yhdistelyn ja muun nippelitiedon kanssa. Kaikki pidetään silti sellaisella tasolla, että kirjaa on mukava lukea eikä kappaleita läpitavatessa tule sellainen olo, että yrittää väkisin tankata itseensä tietoa tenttiä varten. Halusin, että sitä lukiessa tulee sellainen fiilis, että ”ah, no niinpä tietenkin, tätäpä täytyykin kokeilla!”
Kirjassa käydään läpi korealaisen ihonhoitorutiinin mukaiset vaiheet eli käytännössä erilaiset tuotetyypit ja niistä jokaisesta on saatu revittyä kasaan monta sivua tekstiä, sillä minulla oli kirjaa kirjoittaessa jatkuvasti sellainen olo, että haluan sanoa kaiken. Tietenkään se ei ole mahdollista ja kaikki on suhteellinen käsite, mutta ainakin halusin kirjan sentään toimivan kattavana tietopankkina, jonka kautta lukijan on sitten helppoa lähteä hakemaan haluamastaan aiheesta vielä lisää nippelitietoa, jos siltä tuntuu, mutta että kirjan luettuaan ja asiat sisäistettyään kokisi olevansa jo varsin hyvin kaikesta perillä.
Kirjassa on paljon asioita, joista olen blogissani vuosien varrella postannut, mutta nyt ne on koottu helposti hahmotettavaksi kokonaisuudeksi. Halusin silti, että kirjan voi ottaa käteensä myös kaikki blogipostauksenikin lukenut ja kokea edelleen, että hän löytää jotain uutta. Kirjaa kirjoittaessa etsin uusia juttuja ja mietin monesti, että ei vitsit, kuinka mahtava juttu, tästä haluan kertoa ja tuotti jopa välillä vähän vaikeuksia malttaa olla kirjoittamatta juttuja blogiin ja pitää ne kirjassa, sillä muutenhan kirja ei antaisi lukijoilleni mitään uutta.
Kirjassa käydään läpi ihonhoidon ainesosia, mutta se ei ole missään tapauksessa mikään kemian hakemisto. Valitsin sinne vain nimenomaan korealaisen ihonhoidon kannalta kiinnostavia, paljon käytettyjä ja trendikkäitä ainesosia, mutta myös muutamia sellaisia, joita ei olla vielä ainakaan ihan erityisesti nähty korealaisen kosmetiikan puolella, mutta jotka ovat länsimaissa suosittuja (esimerkiksi retinoli). Halusin vain simppelisti summata yhteen ainesosat, joita nostetaan paljon esiin ja selventää, miksi niitä käytetään niin usein.
Sivusin kirjassa hieman myös korealaisia meikkejä ja sitä, kuinka korealaisilla on varsin erilainen tapa meikata ja lopputuloksella tavoitellaan hyvin erilaista lopputulosta kuin meillä länsimaissa. Keskityinkin meikkituotteissa lähinnä niihin tuotteisiin, jotka länsimaalaisten kannattaisi korealaisesta meikistä käyttöönsä poimia ja summasin myös hieman sitä, millaista kosmetiikan shoppailu Etelä-Korean Soulissa on.
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista osioista minulle oli sen loppupuolella oleva 100 korealaista kosmetiikkamerkkiä esittelevä kappale. Sen kirjoittaminen oli aivan älyttömän mielenkiintoista, sillä vaikka monet merkit ovatkin tuttuja, ei niiden taustalla oleva tarina tai ideologia välttämättä ollut minulle selvä.
Tuon kappaleen avulla korealaisesta ihonhoidosta kiinnostuneiden on helppoa bongata uusia kiinnostavia merkkejä, joihin voi sitten Googlen kautta syventyä lisää. Voitte uskoa, että lista olisi ollut varmasti vielä tuotakin pidempi, mutta raja piti vetää johonkin ja kirjasta jäi puuttumaan vielä monta mielenkiintoista merkkiä.
Olen aika itsekriittinen ihminen, joten minun on välillä todella vaikeaa olla täysin tyytyväinen tekemieni juttujen lopputulokseen. Lähes poikkeuksetta ajattelen, että homma olisi voinut mennä vielä ihan vähän paremmin. Kun siis tuli aika lukea kirjani valmista käsikirjoitusta, pelotti minua suorastaan ryhtyä hommaan. En uskaltanut alkaa lukea, sillä pelkäsin, etten ollut tekstiini tyytyväinen, kokonaisuudesta puuttuisi asioita ja haluaisin hioa tekstiä vielä loputtomiin.
Oikolukujen edetessä huomasin kuitenkin yllätyksekseni, että minulla oli jatkuvasti tyytyväinen olo, sillä kirja oli sisällöltään juuri sellainen kuin itse halusinkin sen olevan. Välillä jotain kappaletta lukemaan alkaessa mietin, että hei tähän pitää kyllä lisätä tieto siitä ja tästä, mutta parin lauseen kuluttua näinkin jo kirjoittaneeni sen sinne. Voin siis sanoa, että kirjan sisältö on juuri sellainen, millaiseksi sen kirjoittaja oli sen toivonutkin tulevan. Siitä tuli melko paksu ja täynnä tekstiä oleva, mutta silti kuvilla sopivasti rytmitetty ja kevennetty.
Oma lukunsa on sitten kirjan kuvitus, jonka ihanuudelle huokailen jatkuvasti (koen, että saan itse sanoa näin, sillä en vastannut itse kirjan visuaalisesta ilmeestä muuten kuin järjestämällä kuvauksiin paikalle tuotteet ja itseni). Kirjan kuvista ja graafisesta suunnittelusta vastannut Agency Leroy teki juuri sellaista jälkeä, jota en ollut itse edes tajunnut toivoneeni, mutta joka näyttää juuri minulta. Siinä missä korealainen kosmetiikka tavallisesti esitetään leikkisänä väriloistona ja valtavana määränä tuotteita, oli kirjan ilme suunniteltu minimalistisen tyylikkääksi, eli juuri sellaiseksi, mitä itse rakastan – ja vieläpä ilman, että edes itse olin osannut esittää tästä mitään toivetta.
Kun siis vihdoin itse pari päivää sitten sain oman kirjan käsiini, oli minulla onnellinen olo. Se on juuri sellainen kuin halusin tai itseasiassa erinomaisen graafisen suunnittelun ansiosta vieläkin parempi ja olin siihen tyytyväinen. Ihan kaikkein onnellisin olen kuitenkin ollut niistä kaikista ihanista kommenteista, joita olen saanut kirjaan jo tutustumaan ehtineiltä. On ollut aivan uskomattoman mahtavaa saada palautetta kirjasta ja nähdä, kuinka moni on jo ehtinyt sen ostaa. Kiitos teille kaikille!
Kirja löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.
Onko joku jo lukenut kirjan?
Lue myös:
Näin kirjani syntyi
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Hieno kirja vaikka en vielä ole kokonaan lukenutkaan! Ostin itselleni hyvän olon lahjaksi.
Ilolla huomannut, että olen hyödyntänyt jo aika pitkään korealaista ihonhoitoajatusta sitä itse asiassa ”suunnittelematta”; tuotteet (suurin osa Lumene ja The Ordinary) ovat kerääntyneet sen mukaan mitä iho on ”vaatinut”. Uusia vinkkejä kuitenkin jo nyt kirjasta löytynyt paljon ja varmasti sellainen kirja jonka ääreen palaa kun tarvitsee apua uusiin iho-ongelmiin. Iho kun muuttuu kovasti; huomaa näin 40+ ikäisenä. Kiitos vaan itselleni nuoruuden hutiloinnista esim. aurinkosuojan kanssa… =)
Onnittelut kirjasta 🙂 Itseäni jäi kyllä kiinnostamaan ennen kuin kipitän kirjakauppaan, että millaisia lähteitä olet käyttänyt ihonhoitoa ja ainesosia koskevissa oisioissa? Käsittääksenihän monista ”tehoaineista” ja kaikenlaisista ihonhoidon ihmeaineista on todella, TODELLA ohuelti mitään näyttöä, tai no, suurimmasta osasta ei kai minkäänlaista. Ennemmin firmojen kauniita mainospuheita 😉 Tuskin ihmiset tuota minään kosmetiikankemian tietokirjana lukevatkaan, mutta silti kiinnostaa, mihin pohjaat kirjan väitteet 🙂
Kirjan ainesosaosio keskittyy lähinnä noihin yleisimpiin korealaisen kosmetiikan hittiaineisiin ja siihen, mihin tarkoitukseen niitä yleisesti käytetään korealaisessa kosmetiikassa. 🙂
Ihonhoitoa käsittelevät jutut ovat sellaista ns. yleistä tietoa ihonhoidosta, jota olen itselleni kartuttanut vuosien varrella työssäni. 🙂