Goodbye, Things – kirja äärimmäisestä minimalismista

*Sis. mainoslinkin

Yksi maailman tunnetuimpia minimalisteja on taatusti japanilainen Fumio Sasaki, josta tuli maailmanlaajuisesti tunnettu hänen julkaistuaan vuonna 2015 radikaaliin tavaroiden karsimiseen liittyneen kirjansa. Englanniksi kolmisen vuotta sitten nimellä Goodbye, Things ilmestynyt teos kuvaa kirjan nimen mukaisesti sitä, kuinka lähes kaikille tavaroille heitetään hyvästit ja heittäydytään nauttimaan elämästä, jota tavarat eivät rasita.

Homma kuulostaa äärimmäiseltä ja sitä se kyllä onkin. Esimerkiksi YouTubesta löytyy runsaasti videoita, jotka esittelevät Fumion lähes tavaratonta kotia. Monet se saa kauhistelemaan, mutta monia meistä se myös inspiroi – se kun osoittaa jälleen selvästi, ettei onni synny tavaroista.

Kuuntelin Fumion kirjan äänikirjana parisen vuotta sitten ja se inspiroi minua todella paljon. Kertauksen vuoksi ja uudessa elämäntilanteessa olevana luin sen e-kirjana ruotsiksi  vähän aikaa sitten vielä uudelleen, sillä olin kiinnostunut tutkimaan, saisinko siitä nyt jotain uutta irti.

Englanniksi kirjan koko pitkä nimi on Goodbye, Things: The New Japanese Minimalism, mutta ruotsiksi se on jo lähtökohtaisesti käännetty nimelle Hejdå saker: konsten att bli lyckligare genom minimalism eli vapaasti suomennettuna Hyvästit tavaroille: taito tulla onnellisemmaksi minimalismin avulla. 

Sanoisin, että tämä on yksi minimalismiin liittyviä lempparikirjojani ellei sitten jopa se oma suosikkini. Minua kiehtoo kirjassa nimenomaan se, että perheettömällä Fumiolla on ollut mahdollisuus tehdä elämästään juuri niin minimalistista kuin hän on itse halunnut ilman, että esimerkiksi lapset tai kumppani olisivat tuoneet mukaan rajoitteita. Hänen kohdallaan  se on tarkoittanut, että hän on todellakin voinut kyseenalaistaa hyvinkin kriittisesti, mitä hän oikeasti tarvitsee ja mitä ei.

Lue myös: Essentialismi – mitä se nyt sitten on?

Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous kirja Virve Fredman Ostolakossa minimalismi

Fumio ei ole syntynyt minimalistiksi, vaan oli ihan tavallinen tyyppi, joka oli koonnut kotinsa täyteen tavaroita ja oli kaikista niistä tavaroistaan huolimatta jopa onneton. Nykyään nelikymppinen mies tajusi kuitenkin kolmekymppisenä tavaroilla täytetyn kotinsa olevan sotkuineen vain riesa ja päätyi tekemään jotain radikaalia, eli luopumaan lähes kaikista tavaroistaan.

Hänen tuttunsa laski, että niitä jäi karsinnan jälkeen jäljelle vain noin 150, kun mukaan laski maustepurkitkin. Nykyään tavaroita on noin 200, mikä on sekin edelleen todella vähän. Fumion edellinen muutto sujui puolessa tunnissa, uuden muuton hän arvioisi vievän aikaa vieläkin vähemmän.

Fumio ei ollut mikään luontainen henkisen mielenrauhan guru tai Marie Kondon kaltainen järjestelyekspertti, vaan ihan tavallinen tyyppi, jota tavaroiden ostaminen ja omistaminen stressasivat monella tapaa. Siihen meni rahaa, ne veivät kotona tilaa, niistä tuli sotkua ja niistä huolehtimiseenkin meni vielä aikaa. Näiden syiden vuoksi ne alkoivat siis tuntua turhilta.

Hän myös koki, että hänen kotonaan oli paljon tavaroita, jotka hän itseasiassa omisti vain muiden vuoksi voidakseen osoittaa olevansa esimerkiksi tyyppi, jonka kirjahyllystä löytyy tietynlaisia kirjoja. Kotona oli valtavasti vaatteita, joista monia ei loppujen lopuksi oltu liiemmin edes käytetty. Hän halusi asioita, joita muillakin oli eikä kokenut voivansa keskittyä oikein mihinkään kunnolla.  Koti oli täynnä harrastustavaroita kitarasta englanninkielen oppikirjoihin, levyihin, kirjoihin ja järjestelmäkameraan. Oikeasti hän ei käyttänyt niistä mitään, sillä hän vietti kotonaan aikaa lähinnä televisiota katsellen ja videopelejä pelaten.

Fumio ei tiennyt minimalismista etukäteen paljon, mutta alkoi tutustumaan siihen ja inspiroitui tyypeistä, jotka saattoivat esimerkiksi tehdä töitä ja samalla matkustaa ympäri maailmaa vain yhdellä repulla. Hän koki, että se jos mikä oli vapautta ja ajattelen itse aivan samoin.

Lopputulos oli, että tavaroiden vähentäminen muutti sekä hänen elämänsä että sen myötä myös hänet itsensä. Tavaroiden luopumisen myötä hän muuttui onnellisemmaksi ja hän koki elämänsä parantuvan jatkuvasti. Hän alkoi tehdä enemmän asioita, välittää vähemmän muiden mielipiteistä ja nauttia elämästään enemmän. Siinä missä tavarat voi menettää, pysyvät muistot mielessä ja siksi Fumiokin koki niiden kerryttämisen paljon tavaroiden kerryttämistä mielekkäämmäksi.

Minimalismin myötä Fumio koki itsensä vapaammaksi kaikin tavoin. Nyt tärkeille asioille on tilaa olla tärkeitä ja kun myös elinkustannukset pienenivät tavaroiden himon kadottua, mahdollisti se jälleen laajemmat mahdollisuudet työn teon suhteen palkkapaineen kadottua. Toisaalta minimalismi voi myös parantaa keskittymistä ja siten tehostaa työntekoa, mikä puolestaan voi jopa lisätä tuloja.

Lue myös: Mitä jos tekisit kuolinsiivouksen?

Minimalistinen makuuhuone yksi huonekalu Virve Fredman Ostolakossa

Paitsi että kirja kertoo Fumion omasta lähtötilanteesta, syistä hänen tavaroiden karsintaansa ja tavaroiden vähentämisestä, antaa se ennen kaikkea myös loistavia konkreettisia vinkkejä siihen, kuinka tavaroista voi ja ennen kaikkea osaa henkisesti luopua. Suureksi osaksi siinä kun on nimenomaan kyse henkisestä puolesta ja omien ajatuksien kanssa painiskelusta ja se varsinainen fyysinen osuus sujuu helpommin.

Tarkalleenottaen kirja tarjoaa 55 hyvää käytännön vinkkiä tavaroista luopumiseen sekä 15 lisävinkkiä siihen, kuinka karsimisen voi viedä uudelle tasolle.

Itse olen tavaroita vähentäessä huomannut, että vaikka aluksi luulin homman olevan helposti toteutettava rykäisy, ei se silti ollutkaan sellainen. Tai no, luulin rykäisyni jälkeen olevani valmis, mutta nyt 1,5 vuotta sen jälkeen minulta löytyy edelleen tavaroita, joita en aiemmin kokenut ylimääräisiksi, mutta joista onkin nykyään tullut minulle sellaisia. Toisaalta myös Fumio on kertonut häneltä itseltäänkin menneen vähentämiseen noin vuosi.

Fumio koki tavaroiden vähentämisen todella hyödyllisenä asiana, sillä se toi hänelle mm. täydellisen vapauden tunteen ja sai hänet olemaan kiitollinen siitä, mitä hän omisti ja kyvyn keskittyä paremmin. Nämä ovatkin asioita, jotka varmasti jokainen ylimääräisistä tavaroista luopunut on huomannut.

Asiat myös lakkasivat olemasta Fumiolle itsestäänselvyyksiä ja elämästä tuli kaikin tavoin rikkaampaa, mikä saattaa yllättää monet, jotka luulevat, että rikas elämä syntyy nimenomaan tavaroita ympärilleen haalimalla. Kirjassa onkin oma lukunsa sille, kuinka tavaroiden karsiminen on Fumion elämään vaikuttanut.

Fumion vähennysprosessiin kuului tavaroiden myymisen ja lahjoittamisen lisäksi niiden digitalisointia. Monesti kyse oli mahdollisesti tarpeellisten dokumenttien ja kuvien digitalisoinnista, mutta hän myös otti tuhasia kuvia tavaroista, joista hän luopui. Tavaroihin voi liittyä muistoja ja esineitä on siksi mukavaa katsoa, mutta jo pelkkä tavarasta otetun kuvan näkeminen riittää palauttamaan muistot mieleen.

Nykyään Fumio asuu 20 neliön asunnossa ja kodin ainoita huonekaluja ovat pieni pöytä ja tuoli. Koti on siivottu kahdessa minuutissa ja lattiat voi pestä nopeasti käsin rievulla pyyhkimällä. Samalla puhdistusaineella peseytyvät niin tiskit, pyykit kuin hän itsekin. Monien japanilaisten tapaan Fumio nukkuu päiväksi kaappiin taitettavalla patjalla, joten erilliselle sängyllekään ei ole tarvetta. Vaatekaapissakin on alle 20 vaatetta sukkaparit mukaan luettuna.

Vieraita kotona ei niinkään voi kestitä, sillä siihen ei ole astioita tai huonekaluja, mutta se ei silti estä vieraita kyläilemästä hänen luonaan – onhan japanissa kuitenkin varsin tavallista istua lattialla. Vieraiden vain täytyy television katsomisen sijaan puhua keskenään ja juoda drinkkinsä pulloistaan ja tölkeistään lasien sijaan.

Fumion koti voi vaikuttaa muiden mielestä tyhjältä, mutta ideana ei olekaan, että aikaa vietettäisiin vain siellä. Hänellä on kotona se, mitä hän tarvitsee, mutta kotona kyhjöttämisen sijaan hän on sosiaalinen, näkee ihmisiä ja saattaa esimerkiksi mennä läppärin kanssa kahvilaan nauttimaan japanilaisesta kahvilakulttuurista. Juuri tämä Fumion kirja olikin se teos, josta sain viime syksyn Pariisin matkalleni inspiraation ajatella kaupunkia olohuoneenani.

Lue myös: Älä sorru tähän yleiseen virheeseen minimalismista innostuessasi

Minimalistinen makuuhuone yksi huonekalu Virve Fredman Ostolakossa

Fumio ymmärsi, että vaikka hän keräsi ympärilleen tavaroita, ei hän koskaan silti ollut tyytyväinen ja ”valmis”, vaan keksi jatkuvasti jotain uutta, mitä hän seuraavaksi haluaisi hankkia. Uuden elämäntavan myötä hän on kuitenkin vihdoin ollut tyytyväinen siihen, mitä omistaa eikä enää mieti, mitä häneltä ”puuttuu”. Hänellä on toki edelleen mielessä tavaroita, joita hän haluaisi, mutta vähäisillä tavaroilla elämisen hyödyt voittavat noiden tavaroiden hankkimisen.

Shoppailulta ja tavaroista huolehtimiselta vapautuvan ajan voi käyttää itseään kiinnostaviin asioihin kuten matkailuun ja ystävien kanssa ulkona syötyihin hyviin aterioihin. Hän on myös innostunut viettämään enemmän aikaa luonnossa.

Kirjassa olikin osuva lainaus, jonka mukaan olemme kiinnostuneempia saamaan muut uskomaan, että olemme onnellisia kuin yrittämään olla onnellisia.

Hassua kyllä, Fumiosta tuli minimalisti juuri siksi, että hänen tavaransa olivat hänelle niin rakkaita, ettei hän raaskinut koskaan luopua mistään ja kun tavaroita kertyi valtava määrä, hankaloitti se hänen elämäänsä. Hän ei raaskinut heittää pois edes töissä pöydälle jätettyä lappua soittopyynnöstä, sillä olihan joku käyttänyt aikaa sen kirjoittamiseen.

Arvokkaista tavaroista luopuminen vasta mahdotonta olisikin, sillä olihan hän maksanut niistä kovan hinnan! Hän oli maksimaalisti, joka osti hienoimmat, suurimmat ja cooleimmat tavarat, joihin hänellä vain oli varaa.

Tavarat alkoivat kuitenkin viemään sekä fyysistä tilaa että ottamaan henkistä yliotetta. Vaikka hän haali niitä itselleen kuinka paljon, oli mielessä silti jatkuvasti jotain, mitä häneltä jälleen puuttui ja mikä piti ostaa. Hän oli kateellinen muille ja tyytymätön omaan elämäänsä.

Kirja laittoikin miettimään, emmekö vain voisi pysyä tyytyväisinä siihen, mitä meillä jo on ilman, että kyllästymme siihen? Näin meidän ei tarvitsisi jatkuvasti ostaa uutta ja paremmaksi uskomaamme. Fumio kysyykin hyvän kysymyksen: jos jo valmiiksi kokemuksesta tiedämme, että lopulta aina kyllästymme tavaroihin, jotka hankimme, miksi hankimme niitä lisää yhä uudelleen?

Emmekö kyllästy tuohon oravanpyörään ja miksi vain jatkamme sitä, kun kerran jo tiedämme lopputuloksen?

Lue myös: Vähensin tavaroitani vuoden – nämä asiat se opetti minulle

Minimalistinen makuuhuone yksi huonekalu Virve Fredman Ostolakossa

Kirjassa oli hyvä vertauskuva, jossa minimalistinen elämä rinnastettiin matkustamiseen. Matkalle pakatessa ja pakkauslistaa läpi käydessään miettii jopa stressaten, puuttuuko jotain, mutta kun kotioven on sulkenut takanaan ja rullaa matkalaukkuaan perässään miettii, että sen sisällöllä pärjää kyllä ja jos jotain puuttuu, voi sen sitten ostaa kun saapuu kohteeseen.

Kun siellä sitten saapuu perille siististi pedattuun hotellihuoneeseen, on ihanan rauhallinen olo, sillä ympärillä ei ole mieltä täyttäviä ja huomion vieviä tavaroita. Tämä saa huoneen tuntumaan luksuksenomaiselta ja mukavalta. Huoneessa ei ole mitään, mikä pidättelisi pysymään siellä ja ulkona on ihanaa ottaa pitkä kävelylenkki, sillä itsellään on kaikki aika maailmassa ja on täysin vapaa tekemään, mitä ikinä haluaakaan.

Tuo ei kuitenkaan ole vain kuvaus siitä, miltä tuntuu olla lomalla, vaan se voi myös olla kuvaus siitä, miltä minimalistin arkinen elämä tuntuu. Tavarattomuus voi siis olla luksusta, vaikka juuri tavaroiden usein ajatellaan tuovan elämään luksusta.

Kirja muistuttaa hyvin myös siitä, ettei minimalismi ole mikään maali, joka yritetään saavuttaa, vaan kyse on pysyvästä elämäntavasta. Tavaroiden karsiminen on vain yksi työkalu, jolla minimalistisen elämän ilot voi saavuttaa. Kaikki lähtee toki juuri tavaroiden vähentämisestä, mutta tavaroiden vähentäminen itsessään on vain prosessi eikä varsinainen minimalismi  ole sen synonyymi. Minimalismi on siis vain ajatusmalli, jonka voi sisällyttää kaikille elämän osa-alueille.

Fumio puhuukin kirjassaan paljon myös minimalismin vaikutuksesta hänen henkiseen puoleensa ja yksi asia, joka korostuu paljon on se, että hän kokee olevansa nyt enemmän oma itsensä. Hän on lakannut välittämästä muiden mielipiteistä eikä hän enää katso leffoja ja TV-sarjoja vain siksi, että ne ovat olleet suosittuja ja muut puhuvat niistä. Hän ei seuraa julkkiksia, vaan keskittää kiinnostuksensa juuri niihin asioihin, jotka häntä itseään kiinnostavat välittämättä siitä, ettei hän ehkä voi keskustella muiden kanssa vaikkapa ajankohtaisen Netflix-sarjan käänteistä.

Toisin sanoen hän on pyrkinyt vähentämään jatkuvaa informaatiotulvaa voidakseen paremmin.

Lue myös: Tiesitkö, että ruotsalaisuuden sydämessä asuukin minimalismi?

Mitä jälkeen jää - taito tehdä kuolinsiivous kirja Virve Fredman Ostolakossa minimalismi

Japanissa minimalismille on paitsi yhteiskunnan tavarakeskeisyyden ja zen-buddhalaisuuden aikaansaamia syitä, mutta myös eräs muu merkittävä käytännön syy: maassa tapahtuu säännöllisesti maanjäristyksiä ja niiden vaikutuksesta putoilevat ja kaatuilevat tavarat ovat koituneet monen kohtaloksi. Monet karsivat tavaroita välttyäkseen tältä.

Japanilaiset ovat kuitenkin alkujaan olleet minimalisteja, joiden koko vaatevarasto koostui parista kolmesta kimonosta ja kodit olivat yksinkertaisia. Japanilainen teeseremoniakin kuvastaa tätä yksinkertaisuutta. Nykyään japanilaiset kuitenkin yleisesti rakastavat tavaroita ja kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin on kehitetty oma esineensä ihan vain innovatiivisuuden vuoksi, mikä saa monet, usein varsin pienet japanilaiskodit pullistelemaan tavaroita.

Fumio ylistää kirjassaan yksinkertaista elämää, mutta muistuttaa samalla, että juuri teknologia mahdollistaa sen monella tavalla: puhelin ei ole vain esine, jolla soitetaan, vaan samalla myös kamera, TV, musiikkisoitin, pelikonsoli, kello, kalenteri, taskulamppu, kartta, muistikirja ja vaikka mitä muuta.

Kännykkällä voi myös lukea lehtiä ja kirjoja, sille voi varastoida valtavan määrän tekstiä ja kuvia sekä sillä voi korvata kirjastollisen tietokirjoja. Paitsi että puhelimella voi soittaa ja viestitellä, voi sillä myös hoitaa vaikka Skype-palaverit ilman, että tarvitsee itse matkustaa fyysiseen tapaamiseen.

Nyt jos koskaan on siis helppoa olla minimalisti, kun kaiken mahdollisen voi hoitaa yhdellä, verrattain pienellä laitteella.

Kirjassa puhutaan myös siitä, kuinka kaikkea ei tarvitse itse omistaa ja kuinka jakamisen kulttuuri kasvaa. Autoa ei tarvitse yksin omistaa, kun tiheämmin asutuilla alueilla voi usein hyötyä kimppakyydeistä tai auton vuokraamisesta. Tämä on toivottavasti ilmiö, jota tullaan näkemään yhä useammissa yhteyksissä.

Oli tosiaan ihanaa lukea kirja uudelleen nyt, kun itsekin alan olla lähempänä Fumion elämäntilannetta. Ensimmäisellä lukukerralla elin vielä ihan tavallista elämää tavaroideni keskellä vasta haaveillen minimalistisemmasta elämästä ja käytin kirjaa inspiraationa tavaroiden vähentämiseen. Nyt luin sen uusin silmin ja saatoin nyökkäillä todella monille niistä ajatuksista, joita Fumio minimalismista esitti.

Jos siis olette kiinnostuneita lukemaan lisää siitä, millaista iloa melkoisen äärimmilleen viety minimalismi voi elämään tuoda, suosittelen Fumio Sasakin kirjaa todella paljon.

*Fumio Sasakin Goodbye, Things -kirjan voi ostaa Adlibris-verkkokaupasta täältä. (Kirjaa ei ole vielä käännetty suomeksi.)

Virve Fredman minimalistinen pakkaaminen Ostolakossa blogii

Ketä muuta tällainen äärimmäinen minimalismi kiehtoo?

*Tutustu äänikirjoihin ja e-kirjoihin kuukauden ajan veloituksetta Nextory-sovelluksella. Lunasta kokeilujaksosi täältä.

11 kommenttia artikkeliin ”Goodbye, Things – kirja äärimmäisestä minimalismista”

  1. Onpa jotenkin kummallisella tavalla mukava lukea taas tämäkin teksti, vaikka se saa karvani nousemaan pystyyn. Kiitos paljon! Äärimmäinen minimalismi kiehtoo samasta syystä kuin luen juorulehtiä saunassa rentoutuakseni. En päivittele tai tuomitse, ihmettelen vain suuresti.
    Vertauskohdaksi voisin kertoa, että matkustelen työssäni, ja majoitun hotelleissa. Joka kerta minua risoo, että en voi raahata mukaani salikamoja, kävelysauvoja JA uimavarusteita. Etukäteen pitää päättää mitä haluaa tehdä, ja vapaus puuttuu. Litran nestepussisääntöä vihaan niin paljon, että käytän junaa aina kun on mahdollista lentämisen sijaan. Tavarat liittyvät minulle nimenomaan vapauteen tehdä mitä huvittaa. Jos omistaa sukset, kynnys lähteä hiihtämään kotiovelta on matalampi kuin jos pitäisi ensin vuokrata (yleensä epäsopivat) sellaiset. Suvun soittajien extempore kokoontumiset ovat helpompommin järjestettävissä, kun on runsaasti soittimia kotona.
    En siis välitä tavaroista sinänsä, vaan tykkään kaikesta mitä niiden avulla voi tehdä. Olisi kamalaa, jos vapaa-aika kuluisi suureksi osaksi kännykän kanssa.
    Nyt tuli taas tuli taas tilitettyä, pahoittelen. On vaan merkillistä, että vapauden tunteeseen voi päästä niin monella tavalla.

    Vastaa
    • Tosi mielenkiintoisia ajatuksia! Olet aivan oikeassa, että vapaus liittyy kyllä juuri siihen, ettei koe, että jotain puuttuu ja jos tosiaan tuntuu, että tietyt tavarat ovat niitä, jotka mahdollistavat itselleen sellaisten asioiden tekemisen, joista nauttii, ei elämä tunnu vapaalta ilman niitä. 🙂

      Vastaa
  2. Tää on vain oma mielipiteeni mutta tuo peilitaideteos(?) ja seinässä oleva talojen rajat maalausjuttu häiritsisi itseäni 😀 pidätkö sinä niistä vai ovatko miehesi juttuja? Maalaisin seinän uudelleen ja ostaisin kauniin simppelin peilin seinälle tuon hökötyksen tilalle jos omassa asunnossa olisi tuollaisia juttuja 😀 oli vaan pakko avautua, kiva blogi edelleen!

    Vastaa
    • Ne ovat omia lempparijuttujani meillä ja mies tykkää niistä myös! ❤️ En haluaisikaan, että kotona on muita kuin lempparijuttuja. 🙂

      Mielenkiintoista muuten, että halusit kertoa oman mielipiteesi kodistani. Mietin aina, miksi muille on niin tärkeää saada kertoa toisille, jos he itse eivät pidä toisen kodissa jostain. Tästä olisi kiva kuulla ajatuksia. 🙂

      Tässä vielä Instagramin puolelta lainaus siitä, miksi tuo peili on minulle niin rakas:

      ”Tämä olohuoneen senkin päällä oleva peili on yksi kotimme rakkaimpia esineitä. Paitsi että se on sisustuselementti, on sillä syvällisempikin merkitys: sen sinne tänne peilaavat pienet peilit muistuttavat, että kaikki riippuu siitä, mistä kulmasta asioita katsoo. Se on hyvä muistutus varsinkin silloin, kun joku asia tuntuu stressaavalta tai joskus jopa suorastaan musertavalta.”

      Vastaa
    • ”oli vaan pakko avautua”

      Ei, sun ei ollut mikään pakko avautua vaan sä valitsit itse kertoa että mikä sua häiritsee ja mitä sä tekisit eri tavalla. Tosi mautonta, mutta ehkä se sun sisustustyyli sitten kompensoi mautonta käytöstä…….

      Vastaa
      • Tuo on kyllä täysin totta, ettei kenenkään ole tosiaan mikään “pakko” koskaan kertoa muille, miksi joku juttu ei miellytä juuri heidän silmäänsä ja keksivät sen “pakon” vain itse valitessaan purkaa höyryjään mielipiteensä kertomalla. 🙂

        Toki on myös aina hyvä muistaa, että usein ihmiset nimenomaan purkavat omaa ikävää fiilistä juuri töksäyttelemällä muille asioita. Onhan se ihan selvää, että jos juuri sillä hetkellä on itsellään hyvä olo, ei vahingossakaan halua laittaa muita lyttyyn millään tavalla ja on vain todella helppo tapa purkaa omaa oloa sanomalla muille ikävästi. Onneksi tänne kuitenkin eksyy vain harvoin sellaista porukkaa. <3

        Vastaa
  3. Minimalismi on tosiaan prosessi! Vaikka kuinka uskoo käyneensä tavarat huolella läpi, tuntuvat jälkelle jääneet kuitenkin pian ”liialta”. Onneksi minimalistinen ajattelu voi olla myös mahtava tapa säästää rahaa.

    Vastaa
    • Joo, näin minäkin sen koen. Oppii itsestäänkin kokoajan lisää sen edetessä, mikä tekee siitä hyvinkin mielenkiintoista. 🙂

      Vastaa
  4. Onpa mielenkiintoinen tuo kirjan tarina. Vaikka itse en elä minimalistisesti, huomaan hieman ahdistuvani lähipiirin valtavasta tavaramäärästä. Eli, kun itsellä on mielestään kohtuullinen määrä tavaraa omiin tarpeisiin nähden (silti olevan enemmän kuin tarvitsee), muiden valtavat määrät ahdistaa. Tavarat eivät mahdu säilyttimiin, vaan niitä pursuilee joka paikasta. Itsekin he tämän myöntävät, mutta kun ei osaa luopua mistään, niin ei osaa. Jos ei edes oikeasti haluakaan luopua, niin eihän sille mitään kukaan ulkopuolinen voi. Kuitenkin jatkuvasti käy valitus, kun ”kaikkea tavaraa on niin kauhean paljon, eikä mitään mahdu mihinkään….” Voivoi. Olen tarjonnut useasti apuani rojun raivaukseen, mutta koskaan ei tunnu olevan oikea aika sille. Mutta olen kiitollinen siitä, että he toimivat minulle ”varoittavana” esimerkkinä, johon en itseäni koskaan halua päästää.

    Mitä muuten tuolle Nextorylle tapahtuu tuon ilmaisen 30 päivän jälkeen?

    Vastaa
    • Joo, niinhän se on, että pitää tosiaan itse haluta jotain, jotta sille tulee tehtyä jotain. Minustakin olisi kivaa ajatuksen tasolla olla maratoonikunnossa, mutta en ihan oikeasti keksi siihen mitään niin hyvää syytä, että tekisin sen. Monilla on tavaroiden vähentämisen suhteen varmasti aika sama ajatus, eli olisi teoriassa kivaa, jos kaikkialla ei olisi tavaroita, mutta kun ei ole sitä oikeasti itselleen merkitsevää syytä tavaroiden vähentämiseen, ei se loppujen lopuksi innosta.

      Täällä on muuten yksi aiheeseen liittyvä vanha postaukseni siitä, kuinka minimalismin tärkein kysymys on miksi. 🙂
      https://www.virvefredman.com/ostolakossa/minimalismin-tarkein-kysymys-on-miksi/

      Ilmaisen kokeilujakson jälkeen Nextoryn käyttö muuttuu maksulliseksi valitsemansa paketin mukaisesti ellei tilaustaan peru ennen ilmaisjakson loppumista. (Voi tosiaan perua koska tahansa eikä kokeilu sido mihinkään.)

      Vastaa
  5. Tulisipa tuo kirja pian suomeksi! Aihe kiinnostaa tosi paljon, vaikken ihan noin äärimmäiseksi ehkä voisi alkaa. Toisaalta voisin nykytilanteesta karsia hyvinkin paljon, jos asuisin ja eläisin yksin. Muuttaisin siinä tapauksessa välittömästi pieneen asuntoonkin. Nytkin koen, ettei meillä ole hirveämmin mitään turhaa, mutta onhan tuota tavaraa. Olen sydämeltäni minimalisti, mutta ihan heti sitä ei meillä ulkoisesti ehkä arvaisi. =D

    Vastaa

Jätä kommentti