Kun olen postaillut minimalismista ja jakanut Instagram Stories -tarinoissani aiheeseen liittyviä klippejä, olen useampaan kertaan kuullut ihmisiltä kommenttia siitä, että minimalismi on liian askeettista heidän makuunsa. Sanavalinta on ollut minusta niin kiehtova ja uskon, että moni tuumii päässään samaa, vaikka ei ajatuksiaan minulle jaakaan, joten halusin napata sen postauksen aiheeksi.
Tosiasiassa minimalismi ja askeettinen eläminen ovat nimittäin jopa toistensa vastakohtia, mitä ei ehkä ihan heti tule ajatelleeksi.
Minimalismille tunnuksenomaisinta on asioiden yksinkertaistaminen. Konkreettisin esimerkki siitä on kodin irtaimiston karsiminen. Toisin kuin moni luulee, ei tavaroita vähennetä minimalismissa vain vähentämisen ilosta, vaan pois lähtevät ne jutut, jotka eivät tuota iloa tai tunnu tarpeellisilta. Tämän ajatusmallin seurauksena moni huomaa, ettei kahden hengen talous tarvitse kolmeakymmentä kahvikuppia tai etteivät ne lapsuudesta asti mukana raahatut satukirjat itseasiassa tuokaan mitään onnen tunteita. Tai ettei oikeasti koskaan käytä niitä liian pieniä ja tiukkoja farkkuja tai halua käyttää niitä korkkareita, jotka aina hiertävät jalat rakoille.
Minimalismin vaikutuksesta monilta siis vähenee tavaraa, mutta vain siksi, etteivät ne ole iloksi tai hyödyksi. Toisin kuin moni luulee, ei minimalismissa tarvitse luopua mistään ihan vain luopumisen vuoksi. Jos satojen kirjojen kokoelma, kahdetkymmenet lenkkarit, vitriinissä käyttämättöminä pönöttävät rippilusikat tai vaatteita pursuava vaatekaappi tekevät onnellisiksi niin silloin niiden on syytäkin pysyä elämässä. Luopua pitää vain, jos tavaroista ei ole hyötyä tai iloa itselleen.
Minimalismin syvin ajatus onkin raivata elämästä pois kaikki sellainen, mikä ei tuo iloa tai hyötyä, jotta niille iloa ja hyötyä tuoville esineille (ja asioille) jää enemmän aikaa. Jos joka päivä vaatekaapin avatessaan katsoo niitä 200 euron liian pieniä merkkifarkkuja ja harmittelee, ettei mahdu niihin, eivät ne todellakaan tuo iloa. Päin vastoin ne kääntävät vain veistä haavassa muistuttaen joka päivä, ettei ole hyvä sellaisena kuin sillä hetkellä on. Silloin niistä kannattaa hankkiutua äkkiä eroon. Jos menossa on kuitenkin laihdutusprojekti ja farkut roikkuvat vaatekaapissa tuomassa motivaatiota ja puhtia hommaan, ovat ne iloa ja hyötyä tuova juttu.
Minimalismissa pyritään siis vain varmistamaan, että itsensä ympäröi juuri ainoastaan asioilla, jotka tuovat iloa ja hyötyä.
Asketismi puolestaan tarkoittaa oikeastaan kaiken tuon vastakohtaa. Askeettisessa elämässä pyritään keskittymään itsekuriin, himojen sekä halujen kontrollointiin ja usein siksi jopa kieltämään itseltään erityisiä nautintoja. Sanaa käytetään kuitenkin usein enemmän siinä muodossa, mihin sillä puhekielessä viitataan: askeettinen ympäristö koetaan kolkoksi, karuksi, riisutuksi ja sellaiseksi, että siitä puuttuvat ne asiat, jotka itselleen tuovat mielihyvää.
Minimalismin juttu on kuitenkin siinä, ettei ole olemassa yhtä ja oikeaa minimalismia, jonka mukaan kaikkien tulisi mennä. Ympäristö, josta olen itse raivannut pois minulle iloa tuottamattomat asiat kuten television, leivänpaahtimen ja leipäkoneen voi tuottaa minulle suurta nautintoa, mutta tuntua toisen mielestä askeettiselta, koska sieltä puuttuvat juuri ne hänelle tärkeät asiat. Sama henkilö voi puolestaan kokea, ettei tarvitse kosmetiikaksi kuin yhden palasaippuan, mikä taas minusta tuntuisi varsin askeettiselta.
Minä voin saada ilon ja nautinnon tyhjästä tilasta, jossa mieleni tuntuu lepäävän ja ahdistua tavaroilla täytetystä huoneesta, jonka joku toinen puolestaan kokee ihanan kotoisaksi ja mieltä rentouttavaksi, kun ympärillä on niin paljon hyvää mieltä tuovia esineitä, joilla voi vaikka kaikilla olla tärkeä tarina ja mukava muisto.
Se, kuinka joku toinen harjoittaa omaa minimalismiaan voi siis ymmärrettävästi tuntua jonkun toisen mielestä askeettiselta, sillä me kaikki nautimme hieman eri asioista. Minusta ei voi kuitenkaan kovin helposti ainakaan sanoa, ettei voisi olla minimalisti, koska se tuntuu liian askeettiselta, sillä se, kuinka pelkistetyksi elinympäristönsä tekee riippuu vain ja ainoastaan siitä, mistä itse nauttii.
Lue myös: Mistä minimalismissa oikeasti on kyse ja kuinka siinä pääsee alkuun?
Kun Thaimaasta heinäkuun alussa palattuamme aloimme oikein urakalla karsia kodistamme ylimääräistä tavaraa ja nyt viimeistelemme tänä viikonloppuna projektia antamalla ja myymällä pois muutamia yksittäisiä tavaroita, olin aluksi vähän huolissani siitä, kuinka tavaroista luopuminen vaikuttaa suhteeseeni kosmetiikkaan. Siivosin läpi kosmetiikkajemmojani hieman, mutta tuotteita on silti jäljellä valtavasti, koska haluan kokeilla ja käyttää niitä sekä tuottaa niistä sisältöä.
Tunsin asiasta useamman viikon ajan ahdistusta ja ehkä vähän jopa syyllisyyttä. Miksi minulla on näin paljon kosmetiikkaa ja pärjäisinhän minä varmasti vähemmälläkin. Mietin mielessäni, että minun pitää nyt vain käytellä tuotteita pois ja kyllä ne siitä pikkuhiljaa vähenisivät ja sitten myös kosmetiikkavarastoni kutistuisi. En hetkellisesti saanut kosmetiikastani sitä tavanomaista nautintoa vaan mietin vain, että sitä on liikaa ja sitäkin pitäisi vähentää, koska aivan kuten olen osannut muidenkin kodin esineiden kanssa tehdä, osaisin varmasti myös karsia kosmetiikankin määrää.
Lue myös: Miksi en enää haluakaan ostaa lisää kosmetiikkaa
Kävin mielessäni pientä kosmetiikkataistelua aina eiliseen saakka, kunnes erään mukavan keskustelun vaikutuksesta aivoissani naksahti joku ajatusrata paikoilleen. Kosmetiikka on se juttu, joka saa minut syttymään. Sen avulla teen töitä, keksin uusia työjuttuja, etenen urallani, rentoudun vapaa-ajallani ja nautin siitä. Ihan vain sen ansiosta, että olen siitä niin innoissani, olen onnistunut rakentamaan ympärilleni useita työkuvioita, joiden vuoksi työni ei ole pakkopullaa vaan sellaista, että nautin siitä.
Olisi askeettista, jos yrittäisin väkisin vähentää kosmetiikkaani kun se kerran tuottaa minulle niin paljon nautintoa. Olen jo minimoinut elämästäni aika tavalla kaiken muun turhan, joten siinä on todellakin tilaa kosmetiikan tuottamalle ilolle. Se, että jaksan taputtaa käsiä innosta yhteen nähdessäni uuden ripsivärin, hyppiä toimistolla riemusta kuullessani uudesta tuotemerkistä tai tuntea ilonpirskahduksia kosmetiikkaa kotona hypistellessä on erityinen juttu ja siitä ilosta haluan elämässäni pitää kiinni. Juuri sitä vartenhan olen karsinut elämästäni ne ylimääräiset jutut, jotta voin keskittyä nimenomaan siihen, mikä tuo elämääni iloa ja sisältöä.
On aivan sama, jos joku muu miettii, että onpas pinnallista, kun sillä Virvellä on 50 kiloa kosmetiikkaa. No hitto vie niin ehkä onkin, mutta katso, miten onnelliseksi se minut tekee!
Lue myös: Unpacking party – mitkä tavarat tuovat minulle iloa?
Mulla on neulelankoja ja viherkasveja sen verran, että ikkunalaudat ja pöytätasot loppuvat kesken, ja neulottavaa riittäisi varmaan vuodeksi vaikka päivittäin jotain tekisi. Ne ovat minulle sellainen asia, jotka saavat aina hymyilemään ja hyrisemään tyytyväisyydestä. Kun kasviin ilmaantuu kukkia ja nuppuja, ilahdun aina ja jaksan hymyillen seurata, kun nuppu aukenee kukaksi. Samoin pehmoisen merinovillalangan tai sileän, kiiltävän viskoosilangan tuntu käsissä tuo aina hyvän mielen.
Tässä kotia remontoidessa on tullut raivattua jotakuinkin kaikki turha ja ei-iloa tuottava pois, mutta kasvit ja langat lisääntyvät. Ne ovat minulle tärkeitä. Avopuoliso on samoilla linjoilla, hänen iloa tuottavat asiansa ovat piano ja laadukkaat viskit.
Tuo sinun kattoikkunasi on kerrassaan kadehdittava, sen alle saisi rakennettua upean puutarhan… 😀
Ihanaa ja mielenkiintoista kuulla, millaiset jutut ovat muille niitä hyvää mieltä tuottavia! Meiltä taas löytyy kotoa vain tekokukkia, koska en osaa pitää yhtäkään kasvia hengissä (olen mm. tappanut kaktuksen…). 😀
Mulla on palapelejä useampi kymmen. Ne tuo iloa, ku niitä teen. Palapelien tekeminen on minulle rentouttavaa ja mieltä tyhjentävää. Samoin kirjoja on pari banaanilaatikollista. Lukeminen on mun lempiharrastus.
Heipparallaa! Nyt olen pitänyt viikon sitä odottamaani ”siivouslomaa”. Yllättävän haastavaa kuitenkin luopua.. paljon on jäänyt sitäkin ”entä jos..”-tavaraa vaikka paljon olen saanut ’tuhottuakin’. Vie myös aikaa kuvata ja pistää nettiin jakoon niitä. Viikko lomaa vielä jäljellä ja ens viikolla on jo niin paljon muutakin tekemistä, että tahdin on oltava kova. Ehkä pitkin vuotta palailen ajan kanssa noihin kaappeihin.
Vähän kuitenkin harmittaa, koska tiedän jo nyt epäonnistuneeni tavoitteessani:/.
Omista henk.koht. tavaroistani kosmetiikkajutut tuo myös minulle iloa. Minusta on vaan niin kiva räpeltää ja järjestellä tuota varastoani:D. Muutama vaate ja kirja joihin palaan uudestaan ja uudestaan on lemppareitani.
Mutta voiiii miten paljon on tuota roinaa.. voiiiii.. Mitä mä oon ajatellu ku oon niitä ostanu??
Hitto just toi sun farkkuvertaus iskee erityisesti kenkä-kaapissa. On muutamat kalliit kengät jotka olen jossain aivopieruissa ostanu ja käyttäny jotain 2x.
Argh.
Kiva muuten katsoa pätkiäsi Instagramissa:)
Olen miettinyt tätä ideologiaa paljon ja olen samaa mieltä monessa kohtaa. Mielestäni tähän sinun selostamaasi minimalismiin pitää olla taloudellisesti varaa. Esim. jos kaapeissa sattuu olemaan liinavaatteita/pyyhkeitä joista ei tykkää, eikä ne käytettäessä tuota iloa, ne tulisi hävittää. MUTTA, kun lakanoita ja pyyhkeitä kuitenkin tarvitsee, niin jos heittää pois, ”jotka eivät tuota iloa”, niin ollako sitten ilman, jos ei ole varaa ostaa uusia (tai käytettyjä)?
Tai jos ympäristösyistä ei halua lisätä turhaa kulutusta hankkimalla uusia entisten, mutta käyttökelpoisten tilalle? Sama juttu astioiden, kenkien/vaatteiden ja oikeastaan kaikkien muidenkin käyttötavaroiden kanssa.
Onko Sinulla tähän dilemmaan ratkaisua? Vai onko minimalismi kuitenkin paremmin toimeentulevien etuoikeus?
Tämä on minusta todella mielenkiintoinen aihe miettiä ja tästä pitäisi varmaan tehdä oma postauskin. 🙂
Esimerkiksi itse en tarvitse 30 paria mustia sukkahousuja eivätkä ne kaikki varsinaisesti tuota minulle iloa, mutta koska tiedän, että tulen tarvitsemaan niitä tulevaisuudessa, on minusta hyvältä tuntuva juttu pitää ne tallessa. Ei siis kuulosta kovin iloa tuottavalta valinnalta heittää pois ”ylimääräisiä” liinavaatteita nyt jos tietää samaan aikaan, että niitä tulee tarvitsemaan muutaman vuoden sisään ja ne pitäisi kuitenkin ostaa. Sama pätee minusta moneen muuhunkin asiaan, eli minusta ei kannata heittää pois tavaroita ihan vain luopumisen ilosta, jos _tietää_, että niitä pitää kohta olla kuitenkin ostamassa ja uusien ostaminen ei sovi omaan budjettiin. Ajattelisin asiaa myös ympäristön kannalta, eli minusta on typerää tuhlausta luopua tavaroista vain ajatellen, että noh, korvaan ne kohta uudella, jos on varaa. Itse taas säästin tavarat sillä ajatuksella, että meidän ei tarvitse kovin pian hankkia oikeastaan mitään uutta.
Esimerkiksi vaatteiden kanssa tein itse niin, että luovuin niistä, jotka eivät millään tavalla tuottaneet minulle iloa ja jätin itselleni ne, joista nautin. Niitä jäi matkalaukullinen vintille, sillä olisi ollut typerää luopua niistä vain siksi, että päässäni oli joku ideaalimäärä siitä, kuinka monta vaatetta vaatekaapissani kannattaa olla. Pidän vaatekaapissani kerralla noin 15 vaatetta, joiden joukosta löydän aina hyvän vaihtoehdon. Päivitän vaatekaapin sisältöä vintiltä löytyvillä tarpeen mukaan. En turhaan säilyttänyt kenkiä, joista saan rakon kun pidän niitä vähänkään kauemmin, mutta sen sijaan eteisessämme on edelleen enemmän kenkiä kuin tarvitsen (varmaan yli kymmenen paria), mutta ne tuottavat minulle iloa, käytän niitä vaihdellen jatkuvasti ja tiedän, että olisi typerää luopua joistakin ihan vain minimalismin vuoksi jos joutuisin kuitenkin sitten korvaamaan pian jotkut uudella parilla. Jos joku pari hajoaa, en sitten vain jatkossa osta uutta.
Minimalistista ajatusta ei siis välttämättä tarvitse lähteä soveltamaan suoraan jo aiemmin hankkimiinsa tavaroihin. Sen sijaan voi olla ehkä fiksumpaa miettiä niitä mahdollisia uusia hankintoja ja keskittyä niiden kohdalla miettimään, tarvitseeko niitä tehdä. Tiedän, että on monia talouksia, joihin ei liiemmin tehdä niitä uusia hankintoja, mutta kuten uutisissakin on kirjoiteltu, on myös valtavasti ”köyhiä rikkaita” talouksia, joissa on keskivertotulot, mutta ”pakolliset” menot on suhteutettu liian suuriksi tuloihin nähden omien valintojen kautta eikä rahaa siksi jää. (Korostan nyt tosiaan, että ajatukseni koskevat vain niitä ja ymmärrän täysin, ettei vaikkapa neljän lapsen yksinhuoltajaäidillä tai työttömäksi yllättäen jääneellä kyse ole omista valinnoista ja rahan kanssa vaan oikeasti on tiukkaa, eli tietenkään tavaroiden karsiminen ei sovi kaikella tapaa kaikissa elämäntilanteissa oleville.) On esimerkiksi paljon työssäkäyviä keskituloisia parikymppisiä pariskuntia, jotka ovat valinneet olla vuokralla alueella, jolla vuokrataso on aika korkea, hankkineet auton tai kaksi, jotka vievät rahaa enemmän kuin tarvitsisi, ostaneet vähän liian kalliin television ja sohvan, joita nyt sitten osamaksulla makselevat ja käyttävät ruokakaupassa rahaa vähän huolettomasti sekä tekevät heräteostoksia. Tällaisissa tapauksissa aloittaisin siis ehkä tarkastamalla, että menot vastaavat tuloja eivätkä vain mielitekoja. Ymmärrän, että silloin tavaroiden karsimiseen ei periaatteessa tunnu olevan varaa, mutta käytännössä oikeasti olisi, kun vain omat menot tarkastaisi ja suhteuttaisi tuloihin.
Minusta kenenkään ei siis kannata hankkiutua eroon asioista, joiden kohdalla joutuu miettimään, että ”hitsit jos tuo jäljelle jäänyt hajoaa, eihän minulla ole varaa hankkia uutta”. Kutsuisin itseäni päivätyön puolesta täysin keskituloiseksi suomalaiseksi ja siirryin itse tammikuussa tekemään 60% työviikkoa päivätyössäni, eli elän melko pienellä palkalla. (Blogitulot ovat yritystulojani, jotka menevät myöhempään sijoitukseen ja joihin en voi siksi nyt koskea.) Koska minulla ei ole perhettä, olen tehnyt valinnan sovittaa menoni tulojen mukaan ja kyse on täysin omista valinnoistani. Lapsiperheellä tilanne olisi toki hieman eri. Maksan asumiskuluja ja siihen liittyviä maksuja, ostan kuukausilipun julkiseen liikenteeseen ja käytän ruokaan max 200 euroa kuussa. Rahaa jää onneksi myös säästöön ja yllättäviin hankintoihin. Minä olen kuitenkin toki aiemmin tehnyt paria työtä yhtäaikaa ja saanut niiden kautta kasvatettua oloni turvaavan rahaston, johon ei nyt ole tarvetta koskea, mutta joka minulla tietysti olisi, jos vaikka yhtäkkiä tulisi vesivahinko ja pitäisi tehdä kylppäriremontti, eli toki teoriassa voin ajatella, että minun ei tarvitsisi elää vain osa-aikaisen työntekijän kuukausipalkalla, se on selvää.
Summauksena siis sanoisin, että minimalismiin ei tietenkään kannata ryhtyä omien tavaroiden karsimisen kautta, jos se ei tuota iloa vaan ennemminkin stressiä. En kuitenkaan sanoisi, että minimalismi on vain paremmin toimeentulevien etuoikeus, sillä itse olen yrittänyt viimeaikoina keskittyä nimenomaan siihen, ettei töitä tarvitse tehdä hulluna, jotta olisi rahaa ostaa enemmän, vaan vähentää töitä ja sen myötä myös menoja, jotta voin olla onnellinen aiempaa vähemmällä. Olen myös tajunnut paremmin, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena ja second hand -myymälöistä ja Facebookin kautta saa paljon muille turhaa tavaraa edullisesti. Jokaisen ei tarvitse olla minimalisti eikä jokaisen elämäntilanne välttämättä salli sitä, mutta yllättävän monen rahat myös vain katoavat ennen palkkapäivää kuin tuhka tuuleen hankintoihin, jotka eivät ole millään tavalla välttämättömiä ja niistä karsimalla monilla voisikin jäädä sukan varteen yllättävänkin hyvin säästöjä.
Mulle iloa tuottavat ne miljoona kaunista kahvimukia vaikkei niitä kaikkia tarvitsekaan. Aina mieli halajaa uuden kun kauniin sellaisen näkee. Aamu alkaa hymyssä suin kun juon kahvin kauniista mukistani☺
Hyvä teksti! Itse olen kohdannut ihan samaa, että kauhistellaan kolkkoa kotiani – ymmärrän, että monien mielestä runsaasti sisustettu koti voi olla kodikkaampi, mutta itse viihdyn niin paljon paremmin siistissä ja selkeässä kodissa! 🙂 Pidän kyllä esimerkiksi söpöjä tavaroita pursuavia mummoloita tosi kiehtovina paikkoina, mutta omassa kotona koen kodikkuuden syntyvän siitä, että on helppo keskittyä minulle oikeasti tärkeisiin asioihin! 🙂
T: https://minitublogi.wordpress.com
Minäkin tykkään vierailla muiden sellaisissa kodeissa, joissa on enemmän tavaraa ja yksityiskohtia, mutta omassa kodissani ne tuntuvat häiritseviltä. Tuo oli hyvin sanottu, että koet kodikkuuden syntyvän siitä, että on helppo keskittyä itselleen oikeasti tärkeisiin asioihin. Voin allekirjoittaa tämän täysin! 🙂
Näitä minimalismi aiheisia juttuja on aina ilo lukea!
Pyrin myös itse toteuttamaan tätä periaatetta elämässä. Joku muu kommentoija kritisoi, että kuvailemasi elämäntapa sopii vain varakkaille, koska kaikilla ei ole varaa luopua kerralla iloa tuottamattomista tavaroista ja ostaa mieluisaa tilalle. Itsellänikään ei ole varaa tällä hetkellä hankkia uutta astiastoa vaikka vihaankin nykyistämme, mutta en ajattelekaan että kaiken tulisi olla ”täydellistä” kerralla. Kun vanha astiastomme vuosien aikana kuluu/osia menee rikki, hankin pikkuhiljaa tilalle vain sellaisia astioita, joista haluaisin nauttia koko loppuelämäni. Samaa voi soveltaa niin vaatekaappiin, huonekaluihin ym. Mielestäni minimalismi sopii siis jokaiseen budjettiin.