Olin tässä reilu kuukausi takaperin blogini kautta Jane Iredalen koulutuksessa, mikä osoittautui todella mielenkiintoiseksi kokemukseksi.
Meikkisarja ei ole ollut minulle aiemmin kovin tuttu, joten oli mielenkiintoista kuulla siitä ja sen tuotteista tarkemmin. Moni oli kehunut minulle merkin mineraalipohjia etukäteen jo niin monesti hyvän ystävänikin vannoessa niiden nimeen, että minun oli vaan pakko päästä vihdoin kokeilemaan niitä.
En ollut tiennyt Jane Iredalen olleen mineraalimeikkien pioneeri ja lanseeranneen pohjansa myyntiin jo vuonna 1994. Melko pitkä historia tuotteella!
Sain maahantuojalta koulutuksesta kotiinviemisenäni Amazing Basen sävyssä Bisque, joka on ollut omalle iholleni todella hyvä vaalea ja neutraali, mutta silti ehkä hieman keltapohjainen sävy.
Koska Blogger muokkaa kuvat nykyään Picasan kautta automaattisesti niin mukavasti, ei tässä meikkipohjattomassa kokokasvokuvassa näy, minkä verran ihoni lähtökohtaisesti kaipaa tasoitusta sävyynsä.
Tässä kuvassa on kuitenkin jo päästy realiteetteihin jo varsin karun näköisestikin (kiitos siitäkin Picasalle). Ihoni on siis vaalea, pisamainen ja punoittava ja muutamat kohdat tarvitsevat toisia enemmän peittävyyttä. En kaipaa paksua pakkelia, mutta tahdon hyvää peittävyyttä.
Aiemmat kokemukseni mineraalimeikeistä olivat lähinnä vain bareMineralsista ja opin, ettei homma menejään Jane Iredalen pohjan kanssa aivan samalla lailla kuin bM:n. Siinä, missä bM:n pohjan kohdalla aina painotettiin sitä, kuinka tärkeää on, että pohja nimenomaan pyöritellään, pyöritellään ja pyöritellään iholle jämäkällä kabukilla, jotta sen partikkelit sekoittuvat ihon rasvojen kanssa iholle sulaen, ei Jane Iredalen kanssa kuulemma ole tarpeen tehdä näin. Syynä tähän on kuulemma se, että vaikka jotkut tuotteen mineraalit saattaisivat olla monien mineraalimeikkien kanssa samoja, on Iredalella satsattu partikkelikokoon ja esimerkiksi titaniumdioksidia on pohjassa kahdessatoista eri partikkelikoossa! Toinen tärkeä tekijä on kuulemma myös se, kuinka useaan otteeseen pohjan mineraalikristallit on hiottu. Ymmärsinkin, että mitä enemmän kristalleja on hiottu, sitä vähemmän tuote iholla kiiltelee. Itseasiassa kouluttaja jopa totesi, että mitä kauemmin tuotetta iholleen pyörittelee, sitä heleämmäksi lopputuloks tulee.
Koulutus olikin varsin mielenkiintoinen ja paloin sen jälkeen halusta päästä kokeilemaan pohjaa omille kasvoilleni.
Sain kokeiluihini ihanan pehmeän siveltimen, joka oli kuitenkin yllättävän löysä tottumiini kabukeihin nähden. Voisiko tällaisella ihon sively muka tehdä tarpeeksi peittävää jälkeä?
(Kannattaa muuten aina muistaa, että vaikka esimerkiksi juuri mineraalipohjien kanssa myytävät siveltimet maksaisivatkin omaisuuksia, ovat ne usein hyviä investointeja niiden ollessa suunniteltu käytettäviksi juuri sen nimenomaisen tuotteen kanssa optimaalisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Toki muillakin siveltimillä voi pärjätä, mutta jos ei ole aivan varma, mitä on tekemässä, syntyy paras lopputulos hyvin usein tuotteen kanssa yhteen suunnitellulla siveltimellä sitä ”oon mä tän kanssa tähänkin asti pärjännyt” -henkkamaukka sivellintä paremmin.)
Yllätyksekseni peittävää jälkeä näköjään voi saada. Hämmentävää.
En ole aikoihin käyttänyt mineraalipohjia ja muistinkin taas jälleen sen tunteen, joka niitä laittaessa tulee: ihoni ei näytä meikatulta, mutta silti se näyttää tasaisen sävyiseltä. Olin unohtanut tuon ilmiön ja homma tuntui hieman hämmentävältäkin jopa, kunnes taas muutamassa päivässä totuin siihen.
Minusta kuitenkin tuntui, etten saanut kaikille alueille kuitenkaan ihan niin paljon peittoa kuin halusin, joten kyselin asiaan vinkkejä. BareMineralsillahan homma toimii niin, että lisää peittävyyttä halutessa käytetään samaa tuotetta, mutta levitykseen synteettistä peiteainesivellintä. Jane Iredalen pohjaan sai kuulemma lisää peittävyyttä esimerkiksi samettivipalla levittäessä ja nappasinkin kotoa oman samettisen puuterivippani, jolla sivelin tuotetta lisää peittoa kaipaaville kohdille hyvällä menestyksellä. Silmien alle käytin aina kuitenkin erillistä peiteainetta, sillä minun sinisiä rinkuloitani ei helpolla peitetä.
Loppufiilikseni tuotteesta ovat jälleen samalla lailla hämmentyneet kuin aiemmin bareMineralsinkin kanssa. Iho jäi tämän jäljiltä tasaiseksi ja heleäksi, mutta silti niin meikkamattoman näköiseksi, että se oli jotenkin hassua. Ihastuin kuitenkin ihan erityisesti tuohon meikkipohjan heleyteen ja kuulauteen, joten halusihn ihan välttämättä totutella mineraalipohjaan jälleen.
Eli nyt tässä siis jälleen totutellaan ja opetellaan siihen aiemmin niin tuttuun, mutta unholaan jääneeseen mineraalimeikkifiilikseen!
Muita, joilla on ollut samaan fiilikseen tuottelemista?
Tai muita Jane Iredalen mineraalipohjista tykänneitä?
(Jane Ireadalen jälleenmyyjät voi kurkata täältä. Amazing basella on hintaa noin kuutisenkymmentä euroa ja postauksessa käyttämäni irtopohjalle tarkoitettu sivellin maksaa noin 40 euroa.)
Hienoa, kun ihastuit meikkipohjaan! Siihen kun tottuu, niin ei muuta halua käyttää, se on niin luonnollinen ja kevyt, mutta silti peittää. Olen käyttänyt sitä jo muutaman vuoden, enkä muuta huoli. Tavallinen, vaikka ohutkin, meikkivoide merkkiin ja hintaan katsomatta, tuntuu kamalalta ainakin itselläni. Ja sitten nimenomaan Iredalen omalla siveltimellä saa parhaan tuloksen, minäkin yritin vanhalla kabukilla, mutta onneksi satsasin merkin omaan. Eivät ole maksaessa halpoja, mutta kestävät kauan, sanoisin, että ovat erittäin käyttöedullisia. Kokeilepa vielä Iredalen poskipunaa, parempaa et löydä!
Mineraalipohjat ovat tosiaan yllättävän riittoisia. Ja kiitos poskipunavinkistä! 🙂
Mun täytyy myöntää ja on varmaan pyhäinhäväistys olla kosmetiikkabloggaaja, joka ei ole kokeillut kunnolla ikinä jauhemaista mineraalimeikkipohjaa. Joskus vuosia vuosia sitten ostin Lily Loloa ne jäi käyttämättä. Luulen, että osa syy on se, että tykkään levittää meikin pääasiassa sormin ja näissä tuotteissa se ei ole mahdollista, joten koen ne jotenkin hankaliksi. 🙂
Selvästi joo pyhäinhäväistys. 😉
tää on jännä: en ikinä meikkaa enkä omista juuri mitään meikkejä eikä asia edes kiinnosta kauhesti. silti joka sun postauksen luen innolla 😀 mahtavaa, onnistut innostamaan niitäkin joita blogin aihepiiri ei kiinnosta! 😀
Aivan ihana kommentti, kiitos! <3
Muistatko BareMinerals-kokeilustasi vielä sen verran että osaisit sanoa, kumpi sopisi paremmin kuivalle iholle?
-Tiltu Kultu
Minusta näissä ei sen suhteen ole ollut suurtakaan eroa, sillä itselläni ainakin oli bM:n aikoihin kuiva iho ja sopi minulle. Nytkin iho kuivuu pinnalta helposti ja tämäkin on sopinut. 🙂
Jotain vastaavaa olen kokeillut (ellei liekö sama? Lehden lukija-lahja) Itse en siitä pitäny koska kasvot jäivät kiiltäviksi. Eli tosiaan luonnolista on mutta itse pidän enemmän mattapuutereista 🙂
Tällä ei kovin kiiltäväksi jää iho, enemmänkin heleäksi. Mutta tosiaan monia eri vaihtoehtoja nykyään saatavilla näissä. 🙂
Pakko kysäistä kulmakarvoistasi. Ne ovat tosi ohuet nykyään. Muistan kun sulla oli paksummat kulmakarvat joskus ennenkuin muutit Britteihin. Miten päädyit tähän uuteen ohueen kulmakarvalookiin?
Haha, kulmakarvani vähän elävät ja menevät… ovat niin hankalan malliset kun ovat ihan eri paria että vaihtavat paksuuttaan joka kuukausi, nyt taas leveämmät kuin noissa kuvissa. 🙂
Sain kokeilla ystävältäni valokynää. Voisitko neuvoa/kertoa miten sitä käytetään ja miksi? Laitetaanko se meikkivoiteen alle vai päälle ja minne. Hävettää tietämättömyyteni ja kiitänkin jo etukäteen vasteuksestasi 🙂
Nanni
Täällä olisi ikivanha postaukseni aiheesta:
http://www.ostolakossa.com/2009/07/paiva-169-valoleikkeja.html
Toivottavasti hyödyttää sinua! 🙂
Kiitos 🙂
Nanni
Hei!
Kiinnostaisi tietää, että oletko koskaan tehnyt mitään vertailua mineraalimeikkipohjista?
Siis kun itse olen käyttänyt LilyLolo -merkkistä mineraalipohjaa, joka maksaa n. 20e (10g) ja tuo yllä kokeilemasi on kolme kertaa kalliimpi tuote, niin kiinnostaisi, että miten paljon esim. nämä tuotteet eroavat toisistaan laadullisesti tai muuten. Tai yleensäkin kiinnostaisi vertaulu erihintaisten mineraalimeikkipohjien suhteen, ihan minkä merkkisten tahansa. Joten toivottavasti joskus innostuisit sellaista "koetta" tekemään 🙂