Minut tunnetaan melkoisena vartalovoiteilla läträilijänä. Ilman noita elämää helpottavia purkkeja ihoni kuivuu, muuttuu pergamentiksi ja hilseilee lopulta pölyn lailla irti. Kauniisti ilmaistuna.
Sain jokun aikaa sitten
JT Beauty Outletista yllätyskokeiluun Sarah Jessica Parkerin vihreän Covet-vartalovoiteen ja mietin aluksi hetken, mitä tekisin sillä. En ollut koskaan pitänyt itse hajuvedestä, joten tuskin pitäisin tästäkään.
Tässä vaiheessa onneksi kuitenkin muistin, että vartalovoiteet olivat yleensä tuoksultaan hieman erilaisia kuin itse hajuvedet, joiden lisämyyntituotteina niitä myydään. Minulla ei ollut tarkkaa mielikuvaa itse vihreän hajuvesipullon tuoksusta, mutta muistin vaan, ettei se ollut minun juttuni. Tämäpä kuitenkin oli.
Tuoksuvien vartalovoiteiden etuna on yleensä nimittäin niistä jäävän tuoksun pehmeys. Monesti vartalovoiteen
muodossa tulevat tuoksut ovatkin nimittäin hajuvesiversioitaan huomattavasti pehmeämpiä. Voikin olla, ettei
jokin tuoksu välttämättä miellytä kokeilijaansa hajuveden muodossa, mutta se ihastuttaa häntä silti
vartalovoiteena käytettynä. Juuri näin nimittäin kävi tämän tuotteen kanssa. Ja samoin on käynyt minulle useasti ennenkin.
Alennusmyyntien loppurysäyksien aikaan tutkin mielelläni alelaareja valikoimista poistuneiden vartalovoiteiden toivossa. Ihmiset eivät yleensä halua maksaa vartalovoiteista omaisuuksia, joten nämä parfyymien vartalovoiteet jäävät usein ostamatta ja vähäisen myynnin vuoksi ne päätyvät aina lopulta poistolaareihin. Poistolaareistakaan ne eivät jostain syystä usein kelpaa, sillä ihmiset haluavat mielummin itse tuoksun eivätkä vartalovoidetta ja pettyvät huomatessaan, että alepaketissa onkin vain vartalovoide ja tarjouslöytö jää kotiuttamatta. Alen viimeisen loppurysäyksen aikaan herkullisen tuoksuisia vartalovoiteita voikin siksi usein keräillä itselleen muutamien eurojen hintaan.
Onko tuoksuvissa, usein melko kalliissakin vartalovoiteissa sitten oikeasti joku järki?
Hajuvesien rinnalla myytävissä suihkugeeleissä ja ja vartalovoiteissa ei ajeta takaa pelkästään firmojen
taloudellisen edun maksimointia mahdollisimman laajaa tuoterepertuaalia luomalla (vaikka se tietysti osasyynä onkin…), vaan niillä halutaan
saada kuluttaja nauttimaan suosikkituoksustaan yhä monipuolisemmin ja paremmin.
Toimintaperiaatteena
on tuoksun kerrostus: kun samalta tuoksuvaa tuotetta käyttää ensin tuoksuvana suihkugeelinä, jonka
päälle sipaistaan samalta tuoksuvaa vartalovoidetta ja jonka jälkeen iholle suihkaisee vielä hajuvesipullosta
samalta tuoksuvan tuoksuhunnun, saadaan aikaan iholla parhaalla mahdollisella tavalla kestävä lopputulos.
Tuoksulinjan vartalovoiteen käyttö myös minimoi itse kalliimman hajuveden suihkuttelun tarvetta: Kun
iholle on jo sipaissut vienosti tuoksuvaa vartalovoidetta, tarvitsee hajuvettä suihkauttaa enää sen yhden
kevyen suihkauksen verran, jonka ilmaanmuodostaman tuoksusumun läpi voi sitten kävellä antaen tuoksun
vain laskeutua ylleen.
Entäs sitten se kustannustehokkuus sitten? Tottahan on, että hajuvesilinjojen vartalovoiteet maksavat
markettimyynnissä olevia kollegoitaan enemmän, mutta haluatteko kuulla salaisuuden? Niitä ei tarvitse
levittää joka paikkaan!
Vartalon ihon voi rasvata muuten sillä tutulla, turvallisella ja hyväksi havaitulla
edullisella vartalovoiteella ja levittää tuoksuvaa vartalovoidetta vaikkapa vaan käsivarsille ja miksei kesällä
vaikka rinnustalle ja harteillekin.Tuoksuvat vartalovoiteet ovat myös loistavia tuotteita niille, jotka eivät esimerkiksi työnsä puolesta voi
käyttää voimakkaita hajusteita. Lempeästi tuoksuvan vartalovoiteen paikallinen levitys saa aikaan pehmeän
tuoksun, joka ei kuitenkaan leijaile perässä koko toimistokäytävän tietäessä käyttäjän kävelleen muutamia
minuutteja aiemmin ohi.
Tuoksuvat vartalovoiteet valloittavat myös kesällä, sillä alkoholipitoiset hajuvedet voivat aiheuttaa iholle
pigmenttimuutoksia auringon kanssa reagoidessaan.
Ensikerran kun olet hajuvesiostoksilla suosittelenkin siis laittamaan vakavasti harkintaan, kokeilisitko
sittenkin sitä itse hajuvettä edullisempaa vartalovoidetta!
Kuten jo aiemmin totesin, yllätti tämä saamani vartalovoide minut tuoksunsa puolesta. Hajuvesimerkin vartalovoiteeksi tämän tuoksu on yllättävän kevyt ja mieto, minkä lisäksi minut yllätti myös tuotteen koostumuskin. Usein nämä hajuvesien vartalovoiteet ovat ohuita ja kevyitä, muta tämä olikin yllättävän kosteuttava ja täyteläinen tapaus. Kuivat sääreni todellakin kiittivät tätä!
Ja ai niin, sitten siihen tärkeimpään.
Käytättekö te hajuvesien vartalovoiteita?
Kiitos kivasta vinkistä, ihanan näköinen puteli. Yllättävän paljon saman näköinen Sensain Itseruskettavan kanssa. 🙂 Korkkia myöten. http://www.sokos.fi/fi/sokos/sensai-silky-bronze-self-tanning-for-body
-tiia-
http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/
Käytän kyllä
Kiitos vinkistä! Olen lukenut tästä aiemminkin blogistasi, mutta jotenkin onnistunut unohtamaan nuo hajuvesien voiteet. Olen tässä harmitellut pitkin kevättä kun minulla on ihanan persikkaisen tuoksuinen vartalovoide, mutta se sisältää AHA-happoa, enkä siis halua käyttää sitä auringossa. Tuoksu kuitenkin pysyy juuri sopivasti koko päivän eikä häiritse omaa nenää toisin kuin kaikki hajuvedet mitä tähän mennessä olen kokeillut. Siispä katsastan läpi nuo hajuvesien tuoksuiset. Tuli vähän hölmö olo kun en ollut tätä vaihtoehtoa ollenkaan muistanut. 😀
Joops, käytän, juurikin töissä näppärä, ku en halua tuoksua liikaa, mutta haluan kuitenkin tuoksua jollekin! 😀 Tai sitten kerrostan tuoksua joskus, esim. illanvietoissa, ku voi tuoksua enemmän.
Tein niin innoissani tilausta JT Beaty Outletistä luettuani tämän juttusi. Ainoa asia mitä jäi käteen, niin oli paha mieli. Verkkokauppa vei kyllä rahani, mutta tilaus ei kuulemma koskaan mennyt perille asti. Kokeneena ulkomaisten verkkokauppojen käyttäjänä voin sanoa, että sain huonointa asiakaspalvelua, mitä ikinä olen saanut. Tuntuu oudolta, että jos minulta löytyy tilaukseen oma tilausnumerokin, niin sitäpä ei sitten löydykään verkkokaupasta. Raha heille kyllä kelpasi, mutta tilaamiani tuotteita en siis tule saamaan. Ensimmäinen ja viimeinen tilaus tästä verkkaupasta!
kyllä, mielummin käyttäisin kevyesti tuoksutettuja voiteita kuin hajuvesiä, mutta tämänkin tuotteen inci-lista on kyllä melkoinen teollisuupommi…Mukava huomata että kysynnyä ja tarjonnan laki on menossa suuntaan jossa perusmarketeistakin saatavat voiteet ovat sisällöltään laadukkaampia kuin useimmat selektiiviset.
Tarkanmarkan irmana teen juuri noin kuin vinkkaatkin, että rasvaan vain käsivarret ja dekolteen kalliilla vartalovoiteella 😀