Must-have-uutuus: Fenty Beauty Gloss Bomb Diamond Milk

Rakastan sitä fiilistä, kun näen jonkun uuden kosmetiikkatuotteen enkä malta odottaa, että saan sen käsiini. Nykyään koen tuota tunnetta aiempaa harvemmin, sillä jostain syystä kosmetiikkahankintoihini on erityisesti viimeisten kuukausien aikana yrittänyt hiipiä mukaan järjen ääni, joka muistuttaa minua, etten ihan oikeasti tarvitse kaikkea ja monia juttuja voi vain tyytyä ihastelemaan etäältä.

Nyt tuo suuri himo kuitenkin hiipi paikalle kun näin, että Fenty Beauty on lanseeraamassa uuden huulikiltosävyn, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa jo ennen kuin sitä edes alettiin valmistaa.

Olen jo aiemmin tunnustanut suurta rakkautta Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiillolle, joka lanseerattiin alunperin vain yhdessä sävyssä. Lämpimän persikkainen Fenty Glow oli tehty universaaliksi sävyksi, mutta tosiasiassa se on tietysti sen verran lämmin, ettei se sovi ihan jokaiselle. Uskoinkin, että on vain ajan kysymys, koska sen rinnalle tulee viileämpi vaihtoehto ja nyt tuo aika on vihdoin koittanut.

Fenty Beauty Gloss Bomb Diamond Milk Ostolakossa blogi

Uusi Fenty Beauty Gloss Bomb Diamond Milk -huulikiilto lanseerataan nimittäin 7.9.2018 ja voin kertoa, että minun tekisi mieli melkeinpä olla Sephoran ovenrivassa kiinni tuona aamuna ihan vain siksi, että haluan tämän kiillon niin kovasti. Enhän minä sitä tietenkään missään tapauksessa tarvitse, joten käynkin mielessäni juuri pientä henkistä taistelua siitä, jos nyt kuitenkin jättäisin sen ostamatta, mutta en ole varma, saanko itseni ylipuhuttua. Kiilto nimittäin näyttää juuri täydellisen helpolta sävyltä, joka korostaa huulia, mutta on silti ihanan kevyt.

Fenty Beauty Gloss Bomb Diamond Milk Ostolakossa blogi

Aiempi Gloss Bomb Fenty Glow -huulikiiltoni on ollut todellinen rakkaustuote, jota olen käyttänyt melkoisella antaumuksella. Huulikiiltohylsyn pohjalla on enää viimeinen sentti, jota olen hieman pihtaillut, sillä minulla on periaatteena, etten osta samaa tuotetta uudelleen muuten kuin aivan erityistapauksissa. Koska kyseessä olisi nyt aivan uusi sävy koen olevani oikeutettu tähän hankintaan.

Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilloista voi lukea lisää Fenty Beautyn omalta verkkosivulta täältä.

Fonts Beauty Gloss Bomb sävyssä Fenty Glow
Fonts Beauty Gloss Bomb sävyssä Fenty Glow

Odottaako joku muu kovasti Fenty Beauty Gloss Bomb Diamod Milk -huulikiiltoa?


Lue myös:

Huulimaali, jota kaikki kehuvat – Fenty Beauty Stunna Lip Paint Uncensored

Fenty Beauty by Rihanna Pro Filt’r Soft Matte Longwear Foundation

Lemppari: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto

 

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!

 

 

Seuraa minua somessa:

Jätä kommentti