Torkutin herätyskelloani aamulla ihan niin kauan kuin halusin ja viskasin sitten pikaisesti vaatetta päälle ja rompetta kassiin ja lähdin kävelylle.
Matkalla pysähdyin nappaamaan aamiaiseksi viimekesänä Kreikan Haniassa ystäväni kanssa reissatessani löytämääni herkkua: vastapuristettua, pullotettua appelsiinimehua. Lisäksi aamu alkoi heti jäätelöllä.
Söin aamiaistani ja katselin kävelykadun reunalta rannan maisemia ja rannalla jo löhöileviä ihmisiä. Itse olin suunnitellut tälle päivälle enemmän toimintaa, joten en malttanut pysytellä aloillani kauaa.
En tiedä, millainen on pieni tukka, mutta ainakaan en aikonut mennä värjäyttämään sellaista.
Olin jo edellisenä iltana kävellyt hotelliltani kolmen kilometrin matkan vanhaankaupunkiin ja pyörinyt siellä hetken, mutta nyt halusin tehdä saman valoisaan aikaan ja viettää siellä vielä kauemminkin aikaa. Lisäksi halusin selvittää, mistä paikallisbussit lähikaupunkeihin lähtevät, sillä minulla oli seuraavalle päivälle hieman suunnitelmia.
Vanhankaupungin laidalla oli pieni satama-alue, jossa kävin hieman kiertelemässä ja fiilistelemässä.
Satama-alueen jälkeen kiertelin hieman pikkukauppoja. Ennen vanhaakaupunkia rantakadulla oli ollut paljon kauppoja, joista löytyi lähinnä vain toinen toistaan räikeämpiä merkkituotteiden kopioita, mutta vanhasta kapungista löytyi enemmän omia merkkejään myyviä vaatekauppoja, joista muutamat olivat jopa hieman Gina Tricot ja Vero Moda -henkisiä vaikkakin melko pieniä.
Neonvärit ovat täällä(kin) todella pop ja vilkkuvat räiskyvinä jokaisessa kaupassa. Yhtään suurempaa tavarataloa Rethymnonissa ei ole, vaan kaikki liikkeet ovat suomalaisessa mittakaavassa melko pieniä.
Bussiasemaa etsiessäni ehdin jo eksyäkin muutamaan otteeseen ja kun asema ei ottanut löytyäkseen, päätin jo kääntyä takaisin. Matkaa hotelliltani asemalle oli lähes viisi kilometriä ja ottaen huomioon erilaiset kiertelyni ja kaareluni, olisi lenkistä tulossa vähintää kymmenen kilometriä pitkä.
Kävelin ehkä viitisensataa metriä takaisinpäin, mutta päätin sitten, että minä piruvieköön löydän sen bussiaseman ja että sen oli aivan pakko olla suunnalla, jolta tulin.
Takaisinpäin kävellessä iloni (ja kiukkuni) oli suuri huomatessani, että olin aiemmin luovuttanut bussiaseman etsimisen noin 50 metriä ennen asemaa…
Matkalla takaisin hotellilleni pysähdyin (tietysti) kreikkalaiselle salaatille ja katselemaan rantakadun menoa ja sillä kulkevia ihmisiä.
Talsittuani noin 12 kilometrin lenkin, päätin hotellillani tehdä jotain minulle todella epätyypillistä: lähteä rannalle nauttimaan auringosta!
Minähän siis normaalisti vihaan rannalla oloa.
Vihaan sitä tunnetta, kun astut hiekkaan ja jokapuolella kenkiäsi on hiekkaa. Ja jos jalassa on läpsyttimet, lennättävät niiden kantaosat hiekkaa takareisiisi asti. Ja jos ei ole, pistää jokin kuitenkin jalkasi verille. Tämän lisäksi aurinkovoiteen tahmaamaan vartaloon lentää aina myös hiekkaa ja rannalla tulee kuumuuden vuoksi hiki ja kiukku eikä yksinollessa tavaroita voi kuitenkaan edes jättää vartioimatta siksi aikaa, että kävisi äkkiä uimassa. Ja jos voisikin, niin niiden märkien binien poisvaihtaminen keskellä ihmismassaa vasta ärsyttävää ja hankalaa onkin…
Kaikista ennakkoasenteistani huolimatta menin rannalle, vuokrasin rantatuolin ja viihdyin siellä hyvä kirja kädessä ja musiikkia korvalapuilla kuunnellen pari tuntia. Ihan oikeasti viihdyin!
Ilalla päätin vielä kävellä uudelleen kohti vanhaankaupunkia ja kierrellä siellä hetken. Tarkoituksenani oli katsoa seuraavaa päivää silmällä pitäen, kuinka kauan bussiasemalle kävely tarkalleenottaen kestäisi, mutta en sitten viitsinyt kävellä ihan sinne asti vaan luovutin noin neljän kilometrin kohdalla ja käännyin kiertelemään vanhankapungin kauppoja ja ajattelin käydä vielä syömässä jotain.
Kaikki tuttuni, joiden kanssa olin yksinmatkustelusta jutellut ja joilla oli siitä omakohtaisia kokemuksia kertoivat sen olevan muuten mukavaa, mutta yksin illalla syömäänmeno oli kuulemma ikävää. Omat kokemukseni ovat hyvin erilaisia…
Epäsosiaalisena ihmisenä minä nimenomaan olisin halunnut mennä yksin ja rauhassa syömään. En tahdo jutella yhdenkään sisäänheittäjän kanssa (tai varsinkaan niiden kaikkien!), kertoa mistä olen ja vastata kysymykseen ”Mitä kuuluu?” huikkaamalla ”Kukkuluuruu!” tai jotain muuta yhtä suomalaista. Tahdoin olla rauhassa, valita ravintolani rauhassa ja lukea ennen siihen sisäänastumista sen ruokalistaa yhä edelleen rauhassa. Totuushan on, että pimeän laskeuduttua moisen toiveen toteutuminen olisi ollut yhtä todennököistä kuin kolmen peräkkäisen viikon Loton pääpalkinnon saaminen.
Lopulta minulta menivät totaalisesti hermot ja päädyin jonottamaan paikallisen pikaruokaravintolan jonoon. Epäsosiaalisena suomalaisena tämäkin oli enemmän minun makuuni kuin aiemminkuvaillut tilanteet: täällä minä jonotin palvelua itse, sain sitä sen puolen minuutin ajan kun sitä tarvitsin ja senkin vain surkealla englanninkielellä toteutettuna ja saatoin sitten luikkia lopulta yksin pöytään istumaan. Laskuakaan ei tarvinnut enää erikseen pyytää, sillä sekin osuus oli jo hoidettu tiskillä ja ruokailun päätteeksi saattoi vaan livahtaa pois paikalta joutumatta keskustelemaan ruuan maittavuudesta kenenkään kanssa.
Lopulta kävelin hotellille jossa saatoin todeta kävelleeni päivän aikana noin 20 kilometriä.
Yksi yksinmatkustamisen parhaita puolia on ehdottomasti se, että voi kävellä rauhassa ihan niin paljon kun vaan mieli tekee ilman, että kukaan valittaa.
Yksi yksinmatkustamisen huonoimpia puolia sitten taas on ehdottomasti se, ettei ole ketään kelle valittaa käveltyään 20 kilometriä…
Tosi kiva lukea, millasta on yksin rantalomalla! Ite en uskaltais ikinä lähteä kun pelkäisin että joku rantavahti tai punakka keski-ikäinen äijänkuvatus olis koko ajan lyöttäytymässä väkisin seuraan 😛 Aasiassa oon kyllä reissannu yksin ja parissa keski-euroopan kaupungissa, mutta se on jotenkin ihan eri asia 😛
Yleensä blogisi saa himoitsemaan muutamaa kynsilakkaa tai muuta halpaa, mutta nyt haluan sitten etelänlomalle… tämä blogi on turmiollinen! 😀
Kuulostaa mahtavalta! Ehdottoman inspiroivaa, että jaat matkasi! 🙂 Yksinolemisesta nauttiminen ja itsensä kanssa viihtyminen on jalo taito. Todella.
Veeimeinen lause kyllä kruunasi hienon postauksen! 🙂
Hei jos tykkäät fetajuustosta, niin Kreikassa kannattaa ehdottomasti kokeilla aamiaiseksi Tiropitaa, eli fetajuustopasteijaa. Ei ehkä maailman terveellisin ruoka, mutta se on niin hyvää jos sen hakee leipomosta vastapaistettuna 🙂 Me syödään niitä aina Kreikassa joka aamu!
Voithan sinä valittaa meille, ja saat osaaottavia vastauksia vähintään yhtä todennäköisesti kuin matkaseuralaiseltasi. Eikä sinun tarvitse sietää meidän lukijoiden seuraa reissussa.