Se TOIMIVA ripsienkasvattaja

Tämä on postaus, jollaista te olette toivoneen ja jollaisen minä olen jo pienen ikuisuuden ajan toivonut saavani teille kirjoittaa.

Tänään nimittäin kerron eräästä ripsienkasvattajasta enkä ihan mistä tahansa ripsienkasvattajasta, vaan sellaisesta, joka ihan oikeasti toimi minulla.

Laivallamme liikkui huhu: kilpailevan varustamon paryymiosaston tytöt olivat saaneet myymällään NeuLash-nimisellä ripsienkasvattajalla aivan mielettömiä ripsirivistöjä ja meidänkin paatillame alkoi näkyä laivoja kiertäviä, vierailevia konsulentteja, joiden ripset olivat ennennäkemättömän pitkät. Eräs konsuletti jopa kuulemma leikkasi välillä omia ripsiään lyhyemmiksi niiden kasvaessa jo välillä hänen makuunsa liiankin pitkiksi ja eräs miespuolinenkin konsulentti oli saanut ripsensä kasvamaan niin, että minun oli oikein eräänä päivänä kysyttävä, kuinka hänen silmänsä näyttivät niin erilaisilta. Whaaaat, kenen tarvitsee leikata ripsiään??

Kollegani keplotteli ripsienkasvattajan käsiinsä meistä ensimmäisenä ja jonkun ajan kuluttua hänenkin ripsensä alkoivat kasvaa. Kun eräänä päivänä kysyin häneltä, käyttikö hän seerumia vielä, vastasi hän kielteisesti. Piti kuulemma pitää taukoa, koska ripset osuivat nykyään kokoajan silmälaseihin ja ripsivärit suttasivat siksi linssejä, mikä häiritsi häntä jo hieman.

En tuntenut suuremmin sympatiaa vaan suunnistin internetin ihmeelliseen maailmaan ja suoraan NeuLashin omille sivuille tilaamaan itselleni tuon ihmeseerumin. Tästä en muuten todellakaan tahtoisi jäädä paitsi!

Seerumi saapui muutamien arkipäivien sisällä ja otin sen käyttöön -yhä toki erittäin skeptisenä. Monesti ripsienkasvattajien vaikutus kun on enemmän korvien välissä.

Käytin ripsien tyveen siveltimellä laitettavaa seerumia kuuliaisesti joka ilta parin kuukauden ajan tullen jo siihen lopputulokseen, ettei tämäkään seerumi oikeasti toimisi.

Lopputulos kuitenkin hiipi luokseni vaivihkaa ja korostui viimepäivien aikana.

Kuvittelin upeiden ja paitsi tuuheiden, myös pitkien ja ennen kaikkea ensimmäistä kertaa elämässäni taipuisien ripsieni olevan vaan uuden suosikkini IsaDoran Big Bold Mascaran ansiota.

Eräänä aamuna ennen töihinlähtöä sipaisin ripsiini vain kevyesti Sensain mascaraa, joka normaalisti tekee ripsissäni todella vaatimattoman lopputuloksen. Töissä huomasin ripsieni osuvan lähes jatkuvasti kulmaluuni paikkeille. Siis minun, jonka ripset eivät tunnetusti taivu mihinkään ja jolta joku jopa täällä kerran kysyi ripset kuviin kokeeksi taivutettuani, että miksi en taivuta ripsiäni, kun ne näyttävät hassulta noin ilman taivutusta. (Silloin teki mieli sanoa pahasti.)

Kommentoin asiaa työkavereilleni, jotka myös huomasivat ripsieni näyttävän pidemmiltä ja ennekaikkea kaarevemmilta kuin ennen. Minun ripseni ihan oikeasti taipuivat ja enää oli kyse parista itsepäisestä nurkkaripsestä, jotka eivät seuranneet muuta rivistöä kohti taivaita vaan ottivat lepoa kohti poskia. Minulle se oli kuitenkin erävoitto!

Ryhdyin tutkimaan asiaa. Olivatko ripseni oikeasti kasvaneet?

Ilman ripsiväriä ripseni olivat yhä huomaamattoman näköiset ja ohuet. Tuuhentuneet ne eivät ainakaan siis olleet. Ripsien kärjet olivat edelleen värittömän vaaleat, mutta kun ripsiä tarkasteli oikeassa valossa saattoi huomata, että ne tosiaan olivat pidemmät kuin ennen. Ripsirivin joukossa oli tietysti kasvuvaiheessa olevia ja muita lyhyempiä ripsiä, mutta pisimmät ripset olivat jo melko pitkiä. Ja ennen kaikkea ripseni taipuivat ensimmäistä kertaa elämässäni ilman taivuttamista ja pysyivät taivutettuina, vaikka ne kuorrutti mascaralla. Ennenäkemätöntä näissä ripsissä!

Ryhdyin kokeilemaan. Kokeilin läpi kaikenlaisia mascaroita ja lopputulos oli aina sama: vaikka ripseni eivät mascaratta kovin pitkiltä haaleiden kärkiensä ja ohuutensa vuoksi näyttäneetkään, olivat ne jokaisen kokeilemani mascaran kanssa kiistatta pidemmät kuin koskaan ennen ja tulivat me lähes poikkeuksetta jo hyvin lähelle kulmaluuta taipuisuutensa vuoksi.

Outoa oli myös se, ettei niitä tarvinnut edes taivutella erikseen, sillä ne taipuivat oikeastaan minkä tahansa mascaran mukana. Oli aivan mieletöntä tajuta, ettei minun tarvinnut kuin katsoa enää ihan vähän ylöspäin ja jo olivat ripsien kärjet kutittelemassa kulmaluita!

Löysin varsin huonosti vanhoja kuvia todistusaineistoksi. Tässä postauksessa olen käyttänyt ripsissäni YSL Volume mascaraa. Mascara on toki ollut aiemminkin suosikkejani, mutta en todellakaan ole saanut sillä ennen aikaiseksi mitään tällaista:

Käytän töissä yleensä lähes päivittäin samaa meikkiä. Eräänä päivänä käytävällä käveli ohitseni eräs henkilökuntaamme kuuluva nainen, jonka kanssa tervehdimme kyllä, mutta emme koskaan juttele. Tuttuun tapaan mutisimme ohimennen tervehdykset ja käveltyään ohitseni kääntyikin hän yhtäkkiä takaisinpäin kohti minua ja kysyi täysin yllättäen, että mitä uutta minulla on silmissäni, sillä ne näyttivät todella hyviltä. Meikki oli sama, missä hän oli minut aina ennenkin nähnyt. Erona oli vain uudet ripseni. Wow.

Ripseni ovat nyt siis saavuttaneet upean pituuden ja taipuisuuden, eli ne kaipaavat enää tuuheutusta mascaralla.

Olen itse todella vakuuttunut NeuLashista. Uusia ripsiä tämä ei ole tietenkään minulle tuonut, mutta on saanut omat hentoiset ripseni kasvamaan pidemmiksi ja saanut ne taipumaan ja minulle se on jo mieletön erävoitto.

Ilman mascaraa eroa tuskin huomaa, mutta mascaran kanssa ero on mieletön. Jos katsotte vanhoja ripsiväripostauksiani huomaatte, että eroa on (IsaDoran Big Bold Mascaran kanssa aletaan olla jo vähän samassa tilanteessa, mutta pituutta ei ole ihan yhtä paljon). Ja huomioikaa, että tämän postauksen ripsikuvissa minulla on tosiaan YSL:n Volume mascaraa, mutta en ole edes taivuttanut ripsiäni. Ja mascara on sitäpaitsi vesiliukoista, eli ripseni ei pitäisi pysyä taivutettuina, vaikka ne olisin taivuttanutkin!

Olen käyttänyt kasvattajaa nyt pari kuukautta ja vaikka ohjeissa kehotettiin, että ensimmäisen kuukauden jokailtaisen käytön jälkeen tuotetta voisi toisena kuukautena käyttää joka toinen ilta ja sen jälkeen parina iltana viikossa, aion jatkaa jokailtaista käyttöä toivoen saavani kasvuvaiheessakin olevat ripset vielä pisimpien mittaan.

En takaa enkä vanno, että tämä toimisi kaikilla. Minun ja tuttujeni ripset tämä on kasvattanut todistetusti, mutta toki on henkilökohtaista, kuinka omat ripset käyttäytyvät. Jos kuitenkin tahdot kokeilla ripsienkasvattajaa, suosittelen kokeilemaan juurikin NeuLashia. (Ja ei, minulla ei ole mitään diiliä kyseisen merkin kanssa, mutta vannon tämän merkin nimeen tästä lähtien niin kovasti, että puhun tämän tuotteen puolesta ihan kelle tahansa.)

En tiedä, mikä tässä kasvattaa ripset. Rehellisesti sanottuna minua ei ole edes kiinnostanut selvittää, sillä olen vaan niin onnellinen, että tämä kykenee siihen.

NeuLashia voi ostaa esimerkiksi firman omilta nettisivuilta, jotka toimittavat tuotteen Ruotsista. Saatavilla on kahta kokoa: noin kolmeksi kuukaudeksi riittävä 3,2 ml (89€) tai tuplasti pidempään riittävä 6,4 ml (158€) putkilo.

Onko jou muu kokeillut NeuLashia?

Huomaatteko tekin ripsissäni selkeän eron?

Kuka muu aikoo kokeilla?

50 kommenttia artikkeliin ”Se TOIMIVA ripsienkasvattaja”

  1. No voi perhana. Nuo sun ripset näyttää kyllä uskomattoman pitkiltä.

    Olen käyttänyt nyt BMG:n Bellissimaa about 3kk, enkä voi sanoa, että mitään olisi tapahtunut.

    Eli saatan siis vielä sortua tuohon…

  2. Äääh, tuli heti hinku ostaa tuollainen! Tuote on kuitenkin kamalan kallis ottaen huomioon, että olen kuitenkin suht tyytyväinen ripsiini tälläkin hetkellä. Jos ne olisivat todellinen ongelma, niin asiaa ei tarvitsisi kahta kertaa miettiä. 🙂

  3. Tulikin mieleeni, että kun nyt olet löytänyt tuotteen, joka ainakin sinun ripsiin tehoaa niin uskotko jo hieman enemmän, että Bio+ sarjan Energy -tuotteet voisivat oikeasti nopeuttaa hiusten kasvamista? Tulipas hankala lause, mutta jospa ymmärrät 😀

    – mymmeli

  4. Wow, aika upeat tulokset! Kyllä tuo houkuttaisi, mutta hinta tulee vähän vastaan… Ehkä joskus sitten kun alan käymään töissä 😀

    Halusin sanoa muuten, että oli tosi kivaa tavata sut! Olet niin suloinen ja mukava 🙂 Toivottavasti uusia miittejä tulee vielä, oli tosi ihanaa ja hauskaa tällä kerralla. Niin ja ne goodie bagit, huhhuh! 🙂

  5. Oon käyttänyt tota nyt keväästä lähtien ja ai että on kivaa kun mikä tahansa maskara saa ripset näyttävään mahtavilta! Mullakin tuli jossain vaiheessa eteen tuo ripsien osuminen silmälaseihin ja piti lopettaa käyttö hetkeksi 😀 Tätä oli Kauneusmessuilla todella hyvässä tarjouksessa (70 e tuo pienempi versio), ostin jemmaan 🙂

  6. Voi ei arvaa onko tätä nyt pakko sitten kokeilla! 😀

    Omatkin ripset on kyllä aika kivat, samanlaiset kuin sinun, eli ilman ripsaria vaaleat ja näkymättömät, ripsarin kanssa aika pitkät mutta volyymiä (ja hieman kyllä pituuttakin) voisi olla…

    Toisaalta suolainen on hinta, vajaa 90€ KOLMESTA MILLILITRASTA seerumpia, kulukookin sitä vähän, on aika törkeä… :O Huh..
    Mutta jos tarvitset seerumireporttereita, niin allekirjoittanutta saa nykäistä hihasta.. 😉

  7. minulla toimi hyvin myös revitalash, ja sillä aion nyt ripsipidennysten jälkeenkin jatkaa :). täytyy varmaan testata tuokin jos tarvetta tulee, mutta revitalashkin sai omat ripseni kasvamaan niin pitkiksi että ripsari suttaantui kulmaluuhun joten tuskin tulee 😉

  8. Mun yks työkaveri, joka tekee juurikin laivoilla töitä nykyisin, kehui myöskin tämän NeuLashin ihan taivaaseen ja näin myöskin omin silmin eron kaverin ripsissä 🙂 Se sai mut vakuuttumaan tuosta tökötistä jo jokin aika sitten, mutta en ole vielä ostanut omaa putelia, ehkä pitäisi… Vaikka mulla on suhteellisen pitkät ripset omastakin takaa niin silti tekisi ihan hirveästi mieli kokeilla, että onko tuolla mitään vaikutusta mun ripsiin vai ei 🙂

  9. Jep, täällä testaus menossa myös 🙂 Olen käyttänyt nyt 2,5 viikkoa ja vielä en sano mitään puolesta enkä vastaan. Muuta kuin sen, että herkät silmäni ovat kestäneet aineen hyvin. Otin kuvia kun aloitin, jotta saan tiirata eroa ennen ja jälkeen kuvista.

    Mulla on luonnostaan taipuvat ripset, mutta ilman ripsiväriä ne ovat täysin blondit eli käytännössä näytän karvattomalta. Mutu-tuntuma on nyt se, että ripsaria käyttäessä räpsyttimet ovat näyttävämmät, mutta en vielä mene vannomaan..

  10. Oho! Tuossa kyllä mustakin näkee selkeän eron. 😀 Jos mulla olisi lyhkäsemmät ripset itsellä, testaisin varmana. Mulla osuu nämä omatkin ripset jo kulmaluille ja se on ripsarin kanssa joskus jopa ärsyttävää. Mutta en valita!! 😀

  11. mulla on aika pitkät ja tuuheat ripset mut tollasta ois niiin kiva kokeilla! jos toi olis vähän halvempi ja sitä myytäs normi kaupoissa ni sitte 😀

  12. Olin jo innostumassa, kunnes huomasin hinnan. Niimpä niin, mutta olihan se arvattavissa. 🙂 Kivalta tuotteelta kuitenkin vaikuttaa, vaikken tule ikinä sitä hinnan vuoksi itselleni ostamaan. Täytynee nyt tyytyä vain omiin ripsiin, vaikka olisi niissäkin kasvamisen ja tuuheutumisen varaa.. 😀 ja hrr tuon Ruun ekassa kommentissa linkittämä kuva, missään nimessä en tuollaisia räpsyttimiä itselleni haluaisi o: hrr.

  13. Olen lueskellut näistä ripsiseerumeista ja esimerkiksi RapidLashia on kehuttu tosi paljon ja se olisikin vain 20-30euroa. Sen takia haluaisin kokeilla sitä, NeuLash kun on aika hintavaa..

  14. Omat kokemukset siis vain tuosta Talikan Lipocilsistä, jonka ei ilmeisesti edes pidä mitenkään kasvattaa ripsiä, ainoastaan vahvistaa niitä. Ja tosiaan vei sitten mennessään puolet oikean silmäni ripsistä, eivät ole takaisin kasvaneet. >:( En siis tosiaankaan itse enää uskalla laittaa mitään tällaisia lähellekään silmiäni, vaikka kuten kuvistasi huomaan, upeita tuloksia olet saanut!

    • Voi ei!!!
      Kaivoin juuri tutulta kuulostavan nimen takia omani jota käyttänyt n.vkn. Juurikin Talikan Lipoclisistä, joka myytiin Sokoksella ripsien kasvattajana.

      Hyllystä olivat useat seerumit loppuneet ja myyjä suositteli tätä 2xpv. ja kuukauden päästä pitäisi näkyä tulokset, mutta jos lopettaa sen niin ollaan lähtöpisteessä kuulemma. Nyt harmittaa, kun uskollisesti olen laittanut tätä ripsiin aamuin illoin.

  15. Ostin Revitalashin ja muutaman päivän käytön jälkeen silmäluomet rupesi kutisemaan ja oli ihan punaiset.
    Sama lopputulos siis kuin ripsienpidennystenkin kanssa, allergia.
    Sinne meni se päälle sata euroa 🙂

  16. Revitalash toimii ja netistä saa n.80 euron hintaan ja puteli kestää vuoden. Muitakin vastaavia on, joissa vaikuttava aine on prostaglandiinijohdannainen, joka on keksitty tähän käyttöön glaukoomalääkkeestä. Talika on ihan huijausta, kokeiltu on.

  17. Ostin itse Neulashin keväällä ja tosiaan todettava oli, että se toimi minullakin. Ripset tosiaan kasvoivat pitkiksi ja vaikuttivat hieman tummemmilta ja taipuisimmilta, varsinaista tuuheutta en niinkään huomannut. Käyttäisin varmasti edelleenkin silloin tällöin, mutta tosiaan tuo hinta on sen verran suolainen, että uutta putkiloa en ole raaskinut tilata, vaikka teho oli hyvä.

    Toisaalta myös aavistuksen epäilyttää nuo silmien lähelle laitettavat aineet, tämänkin kanssa noin kolmen-neljän kuukauden jälkeen alkoi ilmetä punoitusta. Varmaankin aine jotenkin pilaantui, toisaalta pakkauksessa on säilyvyysmerkintänä avaamisesta 12kk eli luulisi sen edes sen ajan säilyvän hyvänä.

  18. Säästölinjalla kun elellään, testasin ite NeuLashin sijasta Talikan "vastaavaa". Maksaa Sokoksella muutaman kympin. Toimi yllättävän hyvin, ero oli ihan selvästi nähtävissä!

    Ainut, että muutaman viikon käytön jälkeen jouduin lopettamaan, koska silmiä alko kutitteleen, yläluomet turpos (no, ei nyt niin huomattavan paljoa) ja ripsien alapuolelle ilmestyi pieniä näppyjä – sellasia miliumin tapasia.

    http://tuplaongelma.blogspot.com/

  19. Kerronpahan tässä omasta puolestani, että kun tapasin Virven sunnuntaina (enkä siis todellakaan tiennyt hänen NeuLash-salaisuudestaan), niin lähes ensimmäinen kommenttini oli, "Onkos sulla vielä ne ripsenpidennykset vai miten sun ripset on niin pitkät…?"

    Oikeasti, Virven ripset on ihan mielettömät. Kyllä tippui haavi auki kun kuulin että tulos johtuu jostain ripsiseerumista. Käsittämätöntä, että sellaiset oikeasti voi toimia…! Eipä ehkä VÄHÄN tee mieli kokeilla tuota, pirhana kun on niin kallis…!

  20. Heippa Virve!

    NeuLashin vaikuttava ainesosa on isopropyl cloprostenate, joka on prostaglandin analogi. Prostaglandin on glukoomalääke (=silmänpainelääke), jolla voi olla useita erilaisia sivuvaikutuksia, mm. pysyvä silmien värin muutos (etenkin viher-ruskeilla silmillä), sisäänpäinkääntyneet ripset, ripsirajan tummuminen ja ärsyyntyminen yms. Raskaana olevat naiset eivät myöskään saisi käyttää ko. ainetta.

    Toinen vaikuttava ainesosa monissa ripsiseerumeissa, kuten Latissessa ja RevitaLashissa on bimatoprosti, joka on myös glukoomalääke.

    Kyseisiä lääkeaineita sisältävät tuotteet tullaan kieltämään todennäköisesti melko pian EU:ssa, koska kosmeettiset valmisteet eivät saisi olla haitallisia normaalissa käytössä. Tuotteista tulee siis tulevaisuudessa laittomia kosmeettisia tuotteita tai lääkevalmisteita.

  21. Toimii! Itse olen käyttänyt Neulashia jo useampia kuukausia ja vähentänyt käyttöä n. joka kolmannelle illalle, kun alkoivat jo olemaan vähän liiankin räpsyt. =) Töissä kyselivät jo työkaveritkin, että onko tekoripset.
    Kyllähän se halvemmaksi tulee, kuin esimerkiksi ripsienpidennykset, koska tuo pienempi puteli on yllättävän riittoisa ja kestää useampia kuukausia.

  22. Mun on pakko kysyy tätä asiaaa ku kukaan muu ei vastaa:

    Onko tuota käytettä koko ajan ettei ripset palautuisi ennalleen? Vai voiko ne edes palautua ennalleen?

  23. En itse ostaisi tuota, koska ripseni ovat pitkät ja tuuheat. Tosin tuo kuulosti erittäin hyvältä, että taipuisuuttakin tulis, ei tarttis enää taivutella ripsiä. Mutta mielestäni Neulashin hinta on jo aika kova, vaikka olisi riittoisa. Mä käytän kyllä ripsiravinnetta, koska taivutan ripseni aina, kun meikkaan. Mavalalta löytyy, maksaa 10 €, ripset eivät tietenkään kasva eikä taivu, mutta selkeästi vahvemmat ja jopa paksummat. Eli käytän köyhänä tyytyväisenä Mavalaa 😀 Jos neulashin lahjaksi saisin, toki kokeilisin!

  24. Kysymys Virvelle tai kelle tahansa joka osaa vastata!

    Toimiiko nuo ripsiseerumit myös siihen, kun ripsientaivuttimia käytettyäni ripseni ovat ohentuneet ja muutenkin ripsiä irtoaa huomattavan paljon?
    Ripseni ovat luonnostaan pitkät ja melko tuuheat, eli voisiko joku seerumi/ripsiravinne nopeuttaa uusien ripsien kasvua tippuneiden tilalle?

  25. äääh, juuri 5 minuuttia sitten päädyin lukemaan jotain vanhaa postaustasi siitä jostain toisesta ripsienkasvattajasta ja totesin jo että en aio ostaa. Nyt kuitenkin kun katsoin uudet päivityksesi ja tämä tupsahti esiin niin iski aivan järkyttävä hinku tilata tuota.. Hitto vie että se on kallista, mutta nytkin kk sisään on mennyt jo 110e ripsienpidennyksiin.. joten se on melkein sama asia..

    Täytyy varmaan pistää tilaus oikeasti menemään 😀 Kiitos tästä!

  26. Saara, mulla tosiaan auttaa Mavalan silmäripsien hoitoaine tuohon ja maksaa vain kympin ja kestää yli puol vuotta käytössä. Suosittelen 🙂 Taivutan siis aina ripset kunnolla ennen ripsiväriä ja kun oon käyttänyt tuota, ei ripsiä tipu tai katkeile.

  27. Estenomi, nyt on kyllä pakko nillittää.
    Kun puhut selkeästi oman ammattikuntasi edustajana, niin hyvä ihminen anna edes silloin kuva siitä, että tiedät, mistä puhut…

    Glukoomaa ei ole olemassa, vaan sairauden nimi on glaukooma.

    Ja mikä ihmeen "prostaglandin analogi"? Yritätkö sanoa, että prostaglandiinijohdannainen? Vai prostaglandin analogue?

    Termit oikein ja oikealla kielellä, niin uskottavuus nousee, jos nousee.

  28. Anonyymi,

    Anteeksi virheeni koskien glaukoomaa, lukihäiriölleni en voi mitään. Ymmärsit kuitenkin, mitä sairautta tarkoitin, joten eikö se ole tärkeintä? Kirjoitin termin sulkuihin varmuuden vuoksi myös selkeällä suomenkielellä, jotta edes sinunkaltaisillesi nillittäjille ei jäisi epäselväksi, mistä puhun 🙂 Kiitos kuitenkin virheesi korjaamisesta, jatkossa osaan kirjoittaa sairauden nimen oikein.

    En yrittänyt kommentillani mitenkään päteä tai sanojesi mukaan erityisemmin "edustaa ammattikuntaani" – kunhan keksin vain jonkun nimimerkin. Ajattelin, että Virven ja muidenkin lukijoiden olisi myös helpompi hahmottaa, mistä lähteestä tieto tulee, sen enempää sillä "ylpeilemällä".

    prostaglandin analogi, prostaglandiinianalogi, prostaglandin analogue… Onko sillä nyt niin paljon väliä, kun jälleen kerran käy kuitenkin selkeästi ilmi, mitä tarkoitan? En minäkään mikään täydellisyys ole kemian suhteen, ja virheitä sattuu. Mielestäsi se ehkä syö uskottavuuttani, mutta minun mielestäni sillä ei ole taas mitään merkitystä asiani kannalta. En minä tullut uskottavuutta hakemaankaan vaan jakamaan tietoa.

  29. Estenomi: Mistä lähteestä nuo sun tiedot on? Ihan mielenkiinnosta lueskelisin lisää. 🙂

  30. Nyt tää on jo melkein turhaa kun oot saanu kasvatettua noin upeat ripset, mutta ootko koskaan kokeillu laittaa ennen ripsaria taivutettuihin ripsiin puuteria? Mulla on ihan piikkisuorat ripset ilman taivutusta, mutta puuterin avulla taivutus on ja pysyy 🙂 Mitä enemmän puuteria, sitä parempi taivutus omalla kohdallani eikä mulla ripset edes paakkuunnu tästä ripsaria laittaessa, tuuheutuvat vain 🙂 Oon laittanu sekä vipalla että huiskulla, molemmat toimii mutta huiskulla tökin itseäni silmään :DD

    Voihan tuo olla ettei toimi kaikilla, mutta itselläni toimii =)

  31. HUOH.

    Tämä taas vääristää 100% kosmetiikkateollisuuden ja lääketeollisuuden rajan. On kyllä väärin, että lääkeainetta käytetään kosmetiikkateollisuudessa, miten tämä on edes sallittu? Huhhuh!
    Tämä luo kyllä kosmetiikan kuluttajille taas lisää tunnetta siitä, kuinka kosmetiikka pystyy vaikka ja mihin.

  32. Hei!
    Mulla on myös hyvää sanottavaa NeuLashista, ripset kasvaa todellakin pitkiksi pitkän aikaväin käytöllä. Mutta mulla ilmeni seuraavanlainen ongelma; mun ripset kaartuu normaalisti melko voimakkaasti ylöspäin ja tämän tuotteen käytön (ja ripsien kasvamisen) myötä silmäripset taipuu LIIKAA. Toisin sanoen menevät etenkin silmäkulmista "liian rullalle".
    Tämän vuoksi käytänkin NeuLashia vain välillä, lähinnä vuorotellen Talikan kanssa.
    Ripsipidennyksiin en enää palaa, tuhoaa omat räpsyttimet ja ovat epämukavat.

    Minelli

  33. Hei anonyymi!

    Lähteenäni toimii pääasiallisesti kemian lehtorimme, joka kanssa olemme käsitelleet useaan otteeseen näitä ripsienkasvattajia 🙂 Häntä pätevämpää (suomalaista) kosmetiikan kemian asiantuntijaa on vaikea löytää!

    Etsin kuitenkin muutaman nettisivun, jossa käsitellään myös samaa aihetta. Uskoisin, että googlailemalla löytyy aika hyvin myös lisätietoa, kunhan jaksaa kaivaa tarpeeksi ja suhtautuu kriittisesti lähteisiin!

    http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8945/type=1

    http://www.cosmeticsandtoiletries.com/regulatory/claims/120476614.html

  34. Toinen estenomi täältä yhtyy täysin edellisen estenomin kommentteihin. Nämä ovat todella kyseenalaisia tuotteita. Ongelma on, että kosmetiikkalainsäädäntö ei koske ripsiseerumeita, joten ovat löytäneet oivan porsaanreiän. Oikeusprosessi voi todentotta viedä sen 5 vuotta, jonka ajan tuotteet voivat olla vapaasti markkinoilla. Tuossa ylempänä jonkun kuvailemat punoitus ja ärsytys ovat yleisiä herkkyysreaktioita. Muista mahdollisista oireista kuten juuri sisäänkasvaneista ripsistä tms ei ole vielä ainakaan julkisuuteen tullut kovinkaan montaa tapausta, toivottavasti ei tulekaan. Pahinta näissä tuotteissa on se, että ne todella toimivat, mikä lietsoo niiden käyttöä entisestään.

    Markkinoilta löytyy toki myös lukematon määrä tuotteita, joissa ei prostaglandiinia, bimatoprostia tai niiden johdannaisia ole.

    Kuitenkin kaikissa markkinoilla olevissa tuotteissa pyritään vaikuttamaan ripsen kasvuvaiheen (anageenivaihe) pidentämiseen. Tällöin ripsi ei pääsisi irtoamaan "juuresta" katageenivaiheeseen vaan kasvaisi pidemmäksi pysymällä kauemmin anageenivaiheessa. Erot löytyvät siis nimenomaan vaikuttavista aineista, joita muita voivat olla esimerkiksi erilaiset uutteet tai vitamiinit. Tällaisissa prosesseissa on varmasti yksilöllisiä eroja, joillain voi toimia ja toisilla taas ei. Tämäntyyppinen kasvatus vie myös huomattavasti pidempään, n. 6-8 viikkoa.

    Ihmeitä ei kannata miltään tuotteelta odottaa muutaman viikon jälkeen. Anageenivaiheeseen ei voida enää vaikuttaa mikäli ripset ovat siirtyneet jo katageenivaiheeseen ("standby").

  35. Hetkonen, missä kohtaa incilistaa nämä lääkeaineiksi luokitellut aineet oikein ovat?

    Koska kun lääkkeistä puhutaan, eikö silloin puhuta vaikuttavasta aineesta – mutta kaikki ei lääkkeeksi rekisteröity lääkinnällisistä valmisteista luonnonkosmetiikkaan sisältää vain tehoaineita tai aktiiviaineita. Tämä siis terminologiahuomautus, kun täällä tuntuu menevän monella puurot ja vellit sekaisin. 😉

    Mutta tosiaan, mistä näistä löytyy lisää laadukasta lähdetietoa? Koska tuntuu perin oudolta, että EU:n kaltaisessa byrokratian kukkasessa ripsiseerumeita, jotka sisältävät varsinasia lääkeaineita, voitaisiin markkinoida kosmetiikkana…

    Tietoa, kommenttia, lisää läheitä?

  36. Niamh, kyseessä ei ole varsinainen puhdas glaukoomalääke, niitä ei tietenkään saisi myydä. Ymmärtääkseni käytössä on siis niitä spesifejä aineita, joiden on tiedetty sivuvaikutuksena aiheuttavan ripsien kasvua jo pitkään, tai tällaisten aineiden johdannaisia tai analogeja.

    Suurin ongelma on tämän asian tuoreus. Ja kuten viittasin edellisessä kommentissa, ripsiseerumit eivät varsinaisesti ole kosmetiikkaa, mikään lainsäädäntö ei sido niitä tällä hetkellä. Tähän keskusteluun ei juuri ole lähteitä, en tiedä edes hoitaako tätä asiaa kukaan tällä hetkellä 😀 Vilkaise toki aiemmin kommentteihin linkitetyt Lääkäri-lehden artikkeli ja Cosmetics&Toiletries-artikkeli 🙂

  37. Kokeilin joku aika sitten neulashia. Bongasin sen iineksen blogista ja näytti toimivan niin hienosti että oli pakko kokeilla. Ripset kyllä kasvoivat, mutta ripsiraja ärtyi ja oli pakko jättää tuotteen käyttö sikseen. Luomireunan sidekalvolle tuli rauhasen tukkeumia, ripsiraja näytti tummenevan hieman ja luomireunat punoittivat. Jatkoin käyttöä jonkun aikaa, koska tuoteselosteessa luki, että pientä punoitusta voi esiintyä alkuun, mutta käytön jatkuessa tämän tulisi hävitä. No, näin ei kuitenkaan käynyt, meni rahat hukkaan. Kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta. Mitään pysyvää vahinkoa ei jäänyt, mutta pieni varoituksen sana muille, jotka harkitsevat tämän tuotteen ostamista.

  38. Sairaanhoitaja komppaa estenomeja, en suosittelisi näiden tuotteiden käyttöä ihan vain ulkonäöllisistä syistä. On todella väärin, että näitä markkinoidaan kosmetiikkana, vaikka oikeastaan eivät sitä ole. Glaukoomapotilaat, jotka samaa ainetta sisältäviä silmätippoja joutuvat käyttämään, ovat harvoin kovinkaan tyytyväisiä niiden pitkäaikaisvaikutuksiin. Jokainen toki tehköön kuten haluaa, ja jos riskin tahtoo pidempien ripsien takia ottaa niin sitten sen ilman muuta ottaa. Mutta riskeistä kannattaa olla tietoinen, eivätkä näitä tuotteita valmistavat firmat niitä aikanaan kovin innokkaasti esille tuo. Todella vastuutonta toimintaa, jos minulta kysytään!

    Ja ehkä tuotteen esilletuominen kosmetiikkablogissakaan ei ole kauhean hyvä juttu, kun kyse ei varsinaisesti ole kosmetiikasta..?

  39. Mielestäni jokainen tekee itse päätöksen siitä mitä silmiinsä laittaa. Vaikka tiedostan riskit, niin silti haluan kokeilla tätä, kerranhan täällä eletään. Ei se ole keneltäkään muulta pois, jos esim. sokeudun tämän kokeilun takia. Ripsipidennykset katkoi omat ripseni, joten niitä en enää koskaan halua silmiini laittaa. Ripsien pituuksiin siveltävien hoitotuotteiden teho perustuu lähinnä samaan kuin hiustenhoitotuotteiden. Ne muodostavat kalvon tms. ripsen pinnalle ja saa ne näyttämään/tuntumaan vahvemmilta jne. Aine ei imeydy karvan kautta elimistöön, koska ripset on ns. kuollutta materiaalia samoin kuin hiukset. Siitä minulla ei ole tietoa miten aineet imeytyvät ripsien tyvestä karvatuppeen. Odotan innolla tehoaako tämä minun ripsiini.

  40. Oh, innostuin kovin luettuani postauksen, mutta kommenttilootan jutut arveluttivat. Teinpähän pientä tsekkausta, ja niinhän se on että tuotteen sisältämä prostaglandiinijohdannainen on ainakin jenkkilässä herättänyt FDA:n huomion. TÄssä postauksessa aiheesta: http://www.smallworldbeauty.com/?tag=isopropyl-cloprostenate-fda

    Mitähän sitä tekisi, toisaalta omat silmät on niin värittömät ettei tummuminen haittaisi, mutta arat silmät ei varmaan kestäisi mahdollista ärsytystä, eikä kukkaro turhaa ohentumista. Vaikuttavat tulokset kuitenkin, ottaisikohan riskin kauneuden eteen…

  41. Täällä yksi nuori glaukoomapotilas, joka joutuu silmätippoja (Lumigan) käyttämään. Jo pelkästään lääkekäyttöön tarkoitetulla aineella on hyvin pitkä lista mahdollisista haittavaikutuksista (mm. silmäripsien pidentyminen, silmien kuivuminen, kutina, valolle herkistyminen, näön sumeneminen, päänsärky, kohonnut verenpaine… listaa voisi jatkaa loputtomiin.)

    Ja kuten Lääkäriehden linkissä sanotaan:

    "Vaikutusmekanismi niin hyötyineen kuin haittoineenkin on yhtenevä silmänpainetaudin eli glaukooman hoitoon käytettävien lääkkeiden kanssa. Samaa vaikuttavaa ainetta bimatoprostia sisältävät Suomessa reseptilääkkeinä kaupan olevat Ganfort- ja Lumigan-silmätipat."

    Kannattaisi kunnolla harkita haluaako tätä ainetta huvikseen käyttää…

  42. Upeiden räpsyttimien sijaan sain itkuisen näköiset silmät eli en suosittele minäkään, ainakaan jos vähänkään herkät silmät. En ole tuotetta käyttänyt viikkoon, mutta luomet punoittaa yhä ja sen lisäksi olen satasen köyhempi. Vaan ihan omaa tyhmyyttä, kun luomet kestää harvoja luomivärejäkään, niin olisi voinut tämänkin arvata.

  43. Kyllä sisältää, isopropyl cloprostenate on prostaglandiin johdannainen.

  44. Risiiniöljyä iltaisin ripsiin ja ripsien juureen, ei kuitenkaan silmiin… Kylläpä kasvaa, kun vain muistaa säännöllisesti laittaa. Ei tarviste kalliita tuotteita ostella 🙂

Kommentointi on suljettu.