Olin toista viikkoa sitten illalla kylpyhuoneessani viimeistelemässä iltarutiinejani, kun koin todellisen ”sydämestään aito kosmetiikkabloggaaja” -hetken.
Olin tavalliseen tapaan puhdistanut kasvoiltani meikin suihkussa käydessäni, viimeistellyt ihonpuhdistuksen kasvovedellä ja juuri suihkuttanut iholleni kasvosuihketta, kun kasvojeni iho alkoi punoittaa voimakkaasti. Harjasin hampaitani kun punoitus lisääntyi ja ihoani alkoi kuumottaa.
”Katso, kulta, kasvoni ovat ihan punaiset, taisin saada juuri jonkun herkkyysreaktion! Mikäköhän tuote sen mahtoi aiheuttaa?”
”No pese ihmeessä ainakin äkkiä ihosi puhtaaksi!”
”Enkä, tästä täytyy ensin ottaa blogia varten kuva!”
Oloni ei ollut epämukava, joten mielessäni ihan oikeasti oli ensimmäisenä ajatus, että tahdon tästä äkkiä kännykälläni postaukseen kuva ennen kuin edes harkitsin kasvojen pesua. Ehkä tämä on sitä blogilleen omistautumista aidoimmillaan?
Ihoni ei yleensä reagoi kovin helposti kosmetiikkaan, joten suhtaudun suurella kiinnostuksella jokaiseen harvinaiseen reaktioon. Kertasin läpi tuotteet, joita olin iholleni käyttänyt ja hassu sattuma oli tietysti, että kun kerrankin sain reaktion, olin käyttänyt kasvoilleni pelkkiä luonnonkosmetiikan tuotteita, joita usein jopa ajatellaan synteettisiä vähemmän herkistäviksi vaihtoehdoiksi.
Kertasin läpi rutiinini: Suihkun puolella minulla olivat olleet käytössä samat puhdistusmaito ja puhdistustuote, joita olin käyttänyt jo pitkään. Pyyhin ihoni suihkun jälkeen kasvovedellä, jota olin sitäkin jo käyttänyt puoli pullollista ongelmitta ja suihkutin iholleni kasvosuihketta, josta olin myös käyttänyt ongelmitta jo puoli pulloa. Olikohan reaktio vain sattumaa?
Koska otan kosmetiikkakokeilut todella tosissani päätin selvittää, mikä tuote reaktion aiheutti. Epäilin kasvosuihketta sen ollessa tuotteista vanhin ja mahdollisesti ehkä sen vuoksi jopa vanhentunut. Vaihdoin seuraavana iltana suihkun puolella käyttämäni puhdistustuotteet synteettisiin, mutta pidin kasvoveden edelleen luonnonkosmetiikan puolella ja jätin suihkeen pois. Muutamaa hetkeä myöhemmin kasvoni näyttivät jälleen tältä:
Tartuin kasvoveteeni: voisiko syy olla siinä?
Olin suunnitellut postaavani teille tuosta samaisesta ihanana pitämästäni tuotteesta käytettyäni sitä jo puoli pullollista ja ihastuttuani sen koostumukseen. Kerrankin luonnonkosmetiikkamerkin kasvovesi, jossa ei ole alkoholia ja jonka ainesosaluettelokin näytti varsin hyvältä: veden jälkeen seurasivat heti aloe vera ja glyseriini, minkä lisäksi muukin sisältö oli melko simppeli. Tuo jos jokin kuulosti hellävaraiselta luonnonkosmetiikan tuotteelta, josta olin päässäni jo suunnitellut ylistyspostauksen.
Koska kolmas kerta tietysti sanoo toden, otin kasvoveden vielä kerran käyttöön. Tällä kertaa pyyhin sillä ihonpuhdistuksen jälkeen vain puolet kasvoistani voidakseni verrata, saisiko toinen puoli joka tapauksessa reaktion. Tässä lopputulos:
Arvaatte varmaan, kumpi puoli kasvoista on päässyt osalliseksi kasvovesikäsittelyä? Totesinkin siis, että sain vahvistuksen epäilylleni: ihoni ei enää vaan jostain syystä yhtäkkiä kestänytkään käyttämääni kasvovettä. Kyse oli kuitenkin onneksi vain herkkyysreaktioista, joka rauhoittui pian sen jälkeen kun tuote oli pesty iholta pois.
Miettiessäni kirjoittaisinko teille tuotteesta sen nimellä tarjosin kasvoveden loppuja poikaystävälleni käytettäväksi. Hänen kieltäytyessään niistä ensin päätin, etten todellakaan halunnut kertoa teille tuotteen nimeä, sillä monen reaktio olisi arvatenkin juuri sellainen kuin poikaystävälläni: ”En todellakaan tahdo kokeilla tuotetta, josta sinun ihosi on reagoinut noin!”
Kerroin poikaystävälleni minun käyttäneen tuotetta jo puolen pullon verran ongelmitta ja pyysin lupaa kokeilla sitä hänen iholleen pienelle alueelle. Samalla varoitin, että hänen ei saman ajatusmaailman mukaan varmasti kannattaisi hengata kissojen kanssa, mennä ulos siitepölykauden ollessa pahimmillaan tai syödä hasselpähkinöitä, sillä olin itse saanut niistä kaikista ikäviä oireita.
Kuten myös varmasti arvaatte, on tuote ollut poikaystävälläni nyt käytössä hyvällä menestyksellä ilman ärsytysreaktioita. Itselläni oli käynnissä salapoliisintyöt mahdollisen herkistäjäaineen löytämiseksi tuotteen ainesosaluetteloa muihin käyttämiini tuotteisiin vertaillen, mutta se (tai sen sisältämien eri aineiden muodostama ihoani ärsyttävä yhdistelmä) jäivät minulle mysteriksi.
Jätän tässä yhteydessä tosiaan tuotteen nimeämättä siltä varalta, että joku turhaan välttelisi suosittua ja selvästi useimmille muille sopivaa tuotetta, mutta sen sijaan tahtoisin käyttää tätä tarinaa keskustelunavaajana.
Minua kiinnostaa nimittäin tietää, kuinka paljon teihin vaikuttavat kuulemanne vastaavankaltaiset reaktiot. Saavatko ne teidät välttämään tuotteen ostoa vai kohautatteko olkianne tarttuen tuotteeseen silti ja miettien vaan, että ”no se nyt vaan ei sopinut sille”?
Myönnän itse kuuluvani vähän kumpaankin porukkaan. Varsinkin laivan kosmetiikkaosastolla työskennellessäni jokainen kuulemani ilmoitus jollekin sopimattomasta tuotteesta sai aikaan suorastaan pakottavan tarpeen omasta kokeilusta, sillä testereitä oli helppo lainata hyttiin tuotekokeilua varten. Jos kuitenkin mietin sellaisen tuotteen ostamista, josta olen kuullut joltakin pahasta reaktiosta niin enpä tiedä… voisihan se olla, että empisin hieman laittaa siihen rahoja vaikka järkeni sanookin, että kosmetiikan kanssa pelatessa reaktiot ovat yleensä aina yksilöllisiä.
Entäs te?
Aika hurjan näköinen reaktio! En itse ole koskaan mistään noin voimakasta reaktiota saanut. Jos jokin tuote alkaa kuivattaa ihoa tai jostain tulee esim. näppyjä, vaihdan tuotetta enkä jää sen kummempia miettimään asiaa. Pyrin siihen että käytän aina vain yhtä päivävoidetta, yhtä yövoidetta, yhtä sy-voidetta jne. kerrallaan, joten jos iho reagoi on myös syyllisen etsiminen helpompaa. Mutta onhan se ajatuksena aika hurja että kasvoille laitetaan aineita, jotka voivat aiheuttaa iholle tuollaista jälkeä… :0
Mullakin menee vähän molemminpäin. Hauska ajotus,itellä on nimittäin sama etsiväleikki menossa parhaillaan! 😀 Suihkun jälkeen kasvojen iho aina aristaa ja tuntuu hellältä,ei kuitenkaan punota tai muodosta näppylöitä O.o
Mulla on aika herkkä kasvojen iho, joten otan vakavasti muiden herkistymiset jollekin tuotteelle. Oman allergisen reaktioni parenemiseen menee pahimmillaan pari viikkoa, joten senkin puolesta on tosi ikävää, jos joku tuote aiheuttaa reaktion. Reaktio voi olla näppyjä ja/tai ihottumaa ja näiden lisäksi kuumotusta ja turvotusta. Pahimmat reaktiot olen saanut aurinkovoiteista ja ainoastaan kasvoille (myös apteekin aurinkorasvoista ja lapsille suositelluista aurinkorasvoista), joten en ole muutamaan vuoteen käyttänyt aurinkovoidetta naamalla.
no hitsi, pelkkä tuo lyhyt ylistyksesi sai todella mielenkiinnon heräämään, kuulostaa juuri sellaiselta tuotteelta, jota olen etsinyt. tässä myös vastaus kysymykseen: en tosiaan ihan kaikkea lähde välttelemään siksi, että on aiheuttanut jollakin (vaarattoman) yliherkkyysreaktion. todella allergisoivat aineet, kuten hiusvärit, ovat asia erikseen. saan niistä jo nyt hieman oireita ja niihin liittyvät allergiaoireet ja muut terveysongelmat ovat niin yleisiä ja vakavia, ettei kiinnosta lähteä leikkimään terveydellään ehdoin tahdoin. mutta luonnonkosmetiikalle en ole kertaakaan allergisoitunut. niissä kun voi reaktioita aiheuttaa käsittääkseni erikoisetkin, mutta vaarattoman aineet, kuten pähkinäöljyt pähkinäallergista. ja vaikkapa lääkityskin vaikuttaa kosmetiikkaankin, joten kyseessä on niin monimutkaiset ilmiöt, että en välttäisi ellei ongelmia itselle olisi. sitä paitsi useiden allergioiden suhteen siedätys taitaa olla suositellumpaa kuin välttäminen (tietysti järjen kanssa tässäkin asiassa).
Voi ei, luulin jo että olet kokeillut Juice Beautyn hedelmähappokuorintaa 😀
Mutta kysymykseesi, itsellä on kyllä ohut suomalainen iho, eli reagoi helposti esim. kuumaan ja kylmään, mutta aineiden puolesta iholleni voi kyllä lätkiä melkein mitä vaan ilman reaktiota. Eli vaikka joku kertoo kauhutarinaa jostain tuotteesta, olen jo oppinut, että oma ihoni tuskin reagoi samalla tavalla. 🙂
Hmm. Voi olla että ehkä harkitsisin uudelleen että haluaisinko kokeilla tuotetta josta joku on saanut kovan reaktion, mutta toisaalta luotan kyllä siihen syyniin minkä tuotteet käyvät läpi ennen markkinoillepääsyä. Riippuu ehkä myös tuotemerkistä.
Huhhui ja hahaa. Harva ois heti kameraa kaivanut esiin. Mutta kiitos! Minulla riippuu siitä keneltä kuulen että ei sovi. Jos kyseessä on isosiskoni jätän käyttämättä jos taas pikkusiskoni voin ainakin kokeilla. Minulla ja pikkusiskollani on aivan erilaiset ihot ja hän reagoi lähes kaikkeen minä taasen voin levittää vaikka minkälaista tököttiä naamaani saamatta mitään. Eli riippuu lähteestä. 🙂
Minulla tulee tuollaisia punotuksia lähes joka päivä, jos on kuuma, kylmä, väsynyt tms. Varsinkin alkoholia juodessa tulee usein jossain vaiheessa juuri tuollainen tarkkarajainen punotus ja kuumotus, se saattaa levitä koko naamaan ja sitten hävitä. 🙁
Olen käynyt joskus aikoinaan ihotautilääkärillä joka totesi minulla olevan perioraalisen dermatiitin, se ilmeisesti aiheuttaa osaksi tuota reagointia. Oireisiin ei auta mitkään voiteet sun muut, ainut keino on yrittää peittää punoitusta. Se on vaan hankalaa kun sitä ei koko ajan ole vaan saattaa tulla yhtäkkiä.
Kintsu
Mulle tuollaiset reaktiot ovat yleisiä, joten en tietysti ole ekana ostamassa jotain, jonka tiedän muitakin ärsyttäneen. Toisaalta toisten kokemukset eivät kuitenkaan mikään ihan määräävä juttu ole, kun ostopäätös ja koko aie ylipäätään perustuu aina omiin tarpeisiin, oman ihon tuntemukseen ja incien plaraamiseen.
Jos tuo tuote oli E&T:n kasvovesi, niin pakko sanoa, että olen kaikista ko. merkin kasvotuotteista saanut ihan samanlaisen reaktion. Itse olen karsinut sen siihen, että joko aloe ei ole yhtä puhdistettua kuin joillain muilla merkeillä tai sitten ongelma on vain säilöntäaineissa. Esim. kaliumsorbaatti on kai aika yleinen punoituksen ja turvotuksen aiheuttaja. On vähän sellainen tuntuma, että näillä luonnonkosmetiikkamerkeillä, jotka eivät käytä tuotteissaan etanolia, on sitten usein ehkä vähän hankalan suuret pitoisuudet noita tiettyjä säilöntäaineita, kun se niiden valikoima on niin rajattu.
Melkoisen voimakas reaktio. Se kyllä riippuu niin tuotteesta ja ihmisestä jolle reaktio on tullut. Jos itselläni olisi joku tuote ollut hyvällä menestyksellä käytössä ja joku kertoisi saaneensa reaktion samaisesta tuotteesta, en lopettaisi käyttöä.
Nyt on ollut kyllä hyvä kausi tuotteiden kanssa, koska en ole tuollaista reaktiota saanut ainakaan vuoteen naamaani. Yleensä olen saanut kasvoni ärtymään vääränlaisilla kuorintatuotteilla.
Itseäni mahdolliset allergiset reaktiot kyllä kiinnostavat ja ne myös vaikuttavat omiin ostoaikeisiini. Toki otan aina huomioon, MISTÄ reaktio voi johtua ja päteekö se silloin minuun. Esim. parabeeneja en pelkää oman kokemukseni pohjalta, mutta itselleni on vieläkin täysi mysteeri, miksi juuri XZ:n shampoot aiheuttavat minulle niin kovat kutinat ja mahdollisia yhteisiä aineita tulee aina mietittyä incejä syynätessä. Osan allergeeneistani myös tiedän, ja niitä osaan myös varoa (lähinnä luonnontuotteita kuten ruusu, mutta myös joku finniaine, jonka mainitsit olevan yleinen allergeeni). Mainitsemasi kissa- ynnä muut allergiasi kiinnittivät heti huomioni, koska ne pätevät täysin myös minuun. Ihan jo sillä perusteella välttäisin ostamasta mainitsemaasi kasvovettä.
Minäkin olisin utelias kuulemaan onko kyseessä E&T kasvovesi? Samanlaista tarkkarajaista punoitusta tulee satunnaisesti, ei aina. Ja juu, en ole päässyt selville mistä aineesta tai tuotteesta johtuu. Ja siksi tuokin kasvovesi edelleen käytössä.
Minä myyn myös työkseni kosmetiikkaa. Pahimman reaktion olen saanut Lancomen Visionnairesta, mutta olen silti suositellut sitä joillekin asiakkaille. Mun kasvot on herkät, ja esim. Dr. Hauschka ei sovi mulle ollenkaan.
Melkeen tunnen sun ihon kuumotuksen omalla iholla 😀 Mullakin reagoi silloin tällöin iho just noin, mutta lievemmin. En ole onnstunut selvittämään, mikä sen aiheuttaa. Käytän kyllä lähes pelkästään luonnonkosmetiikkaa. Hassua, että iho reagoi vain silloin tällöin.. Onneksi ei käy vakavasti, niin ei periaatteessa haittaa.
Kiva että sulla on poikkis joka käyttää kosmetiikkaa! Sellaisia miehiä on vähän.
Itselläni tuli viime viikonloppuna koko kehon peittävä nokkosrokko, kun kuorin ihon Karkkipäivän Sanninkin käyttämillä kahvinpuruilla. Ihosta tuli kyllä superpehmeä heti kuorinnan jälkeen, mutta parin tunnin päästä koko kroppa oli täynnä pieniä, kutiavia, punaisia näppyjä, joten harmikseni en enää voi tätä halpaa ja helppoa kuorintaa käyttää 🙁 Tuohon kysymykseesi vielä; jos olen ostamassa jotain tuotetta ja kuulen sen aiheuttaneen jollekin jonkinnäköisen reaktion niin yleensä googlettelen tuotteesta lisätietoja niin selviää samalla oliko kyseessä vain yksittäistapaus vai onko moni muukin saanut oireita tuotteesta. Ja jos käy ilmi, että hyvin monelle on jotakin oireita tuotteesta tullut niin silloin jätän yleensä ostamatta varsinkin, jos on yhtään kalliimpi tuote.
Aloe veralle voi herkistyä pahastikin, allergiastakin olen lukenut. Osalle se on oikea ihon pelastaja ja toisille ei sovi lainkaan.
Omat kosmetiikkaostokseni eivät suoranaisesti liity muiden kokemuksiin, mutta aihe kiinnostaa.
Hämmentävän selvä raja tuossa kuvassa, jossa sulla on kasvovettä vain toisella puolella!
Jos jos joku kertoo saaneensa herkkyysreaktion kosmetiikasta, niin riippuu ihan ihmisestä ja reaktion voimakkuudesta, alanko itse vältellä tuotetta, jotkut kun tuntuvat saavan reaktioita melko helposti.
Itse saan vain hyvin harvoin reaktioita kosmetiikasta, mutta viime kesänä kävi samoin kuin sinulla: pesun jälkeen kasvot alkoivat punoittaa. Ensin epäilin kasvovoidetta, joka oli luonnonkosmetiikkaa ja jota olin alkanut käyttää vasta vähän aikaa sitten. Kasvovetenä käytin puhdasta ruusuvettä, joten siihenkin epäilyni kohdistuivat, vaikka olin käyttänyt sitä jo pari pulloa aikaisemmin. Lopulta, kun huomasin päänahkanikin punoittavan, syylliseksi paljastui shampoo: olin pessyt muutaman kerran hiukseni uudella luonnonkosmetiikan shampoolla, joka oli vieläpä ayurvedinen. Siinä oli ruusu-uutetta ja montaa muutakin kasviuutetta, ja yrttinen haju oli todella, todella voimakas (hiukset ja kylpyhuonekin haisivat vielä pesua seuraavana päivänä). Kun jätin shampoon pois, punoitus katosi.
Hassua kyllä, oli siihen saakka vältellyt voimakkaasti tuoksuvaa kosmetiikkaa (luonnon- ja synteettistä), mutta koska tuon shampoon kosteuttavat ominaisuudet kuulostivat niin hyviltä, niin ostin sen voimakkaasta tuoksusta huolimatta. Shampoo todella sopi kuiville hiuksilleni muuten hyvin, tuota päänahan ja kasvojen punoitusta lukuun ottamatta… No, opinpahan sen, että kierrän taas vastaisuudessa voimakkaantuoksuiset tuotteet kaukaa.
– Tanja
Mulla tuli kerran samanlainen reaktio aloe Vera geelistä. Olin käyttänyt samaista geeliä ties kuinka kauan ja sitten yksi kerta kävi juurikin noin. Sen jälkeen en ole uskaltanut käyttääkään kasvoille ollenkaan. En tiedä olisiko ollut vanhentunut vai mistä lie johtunut vai oliko sitten vaan herkistynyt sille.
Kiinnostavaa! Sain itse hyvin vastaavalta näyttävän reaktion Madaran kahdesta tuotteesta, misellivedestä ja nokkos-suihkeesta. (Ainoa yhdistävä tekijä noilla mun tuotteilla oli Phragmites Communis Extract, josta en löytänyt äkkiseltään suomennosta, joku ruokokasvi ilmeisesti.)
Muiden saamat reaktiot ei vaikuta omiin kosmetiikkahankintoihini, kun oma iho tuntuu toimivat täysin mielivaltaisesti, välillä sopii kaikki ja välillä ei mikään. 🙂 En siis voisi uskoa omiakaan suosituksia tai varoitteluja, kun sama tuote saattaa joskus ärsyttää ja joskus olla tosi hyvä.
Onneksi sulla tuo reaktio jäi lyhyeksi! 🙂 Mun atooppinen herkkishipiä saattaa hermostua ja oireilla useamman päivänkin vääränlaista tuotekokeilua.
Mielenkiintoista, mulla ihan samoista tuotteista tulee punainen naama! En ollut vielä selvittänyt ainesosaa, joten kiitos! Ja nokkonenhan oli tarkoitettu herkälle iholle..
Etsisin varmaan lisää kokemuksia ja infoa, mutta kyllä tieto saisi suhtautumaan varautuen tuotteeseen, esim. aamulla ei ole niin kiva, jos naama tulee punaiseksi. Sain itse Lumenen Basic Blue puhdistusgeelistä punoitusreaktion pari kertaa käytettyäni sitä ensin jonkin aikaa ihan menestyksekkäästi, ja jätin sen sitten pois. En vieläkään tiedä syytä.
Lumenen puhdistusgeelit tekevät samaa…
Ikävä kuulla, etteivät ole sopineet ihollesi. Onneksi omani ei ole reagoinut niihin taas koskaan. Itse olen saanut vastaavia reaktioita sittemmin vielä parista muustakin luonnonkosmetiikan tuotteesta, mikä on saanut minusta hieman arkailevan niiden suhteen… :/
juuri luonnonkosmetiikasta olen itse saanut vastaavan kaltaisia herkkyysreaktioita, huomattavasti useammin kuin normikosmetiikasta. ihoni on toki herkkä kaikelle muutenkin.. käsittääkseni luonnonkosme on vähintään yhtä allergisoivaa kuin normikosmetiikka.. etenkin tietyistä kasvovesistä olen saanut voimakkaan reaktion (mm frantsila ja nurme). ihot regoivat eri tavoin, joten jonkun muun saama reaktio ei yksinään vaikuta haluuni kokeilla ko tuotetta.
Itselläni on atooppinen iho, joka reagoi jo pelkästään kuumaan suihkuunki/ulkoa tullesta sisälle nokkosihottumalla. Osa tuotteista (varsinkin vahvasti hajustetuista) aiheuttaa samankaltasen reaktion ja ihan huoletta kaverit ne mielellään vastaanottaa. Kukaan kavereista ei taida olla yhtä hajuste/muuten vaan yliherkkä tuotteille, enkä oo valituksia kuullu keltään kaverilta mistään tuotteesta mikä on eteenpäin lähteny 🙂 Ei se itellekkään kyllä niin tarkkaa ole, kun suihkusta jo tulee nokkosihottumaa niin ei sitä osaa ehkä reagoida kosmetikasta tulevaan allergiareaktioon enää mitenkään ihmeellisesti kun niitä allergiareaktioita/nokkosihottumaa tulee muutenki vähän miten sattuu.
Voisiko kyse olla peräkkäin käytettyjen tuotteiden yhdistelmästä? Itse sain vastaavan reaktion kerran käytettyäni peräkkäin kasvojenpuhdistuspyyhkeitä ja kasvovettä, joita molempia olin käyttänyt erikseen jo kauan ongelmitta.
Mulla on muutamat tuotteet tehnyt joskus saman reaktion – yleensä ne ovat olleet kasvorasvoja. Silloin se punoitus ei oikein ole tahtonut rauhoittua vesipesulla, mutta alo vera-geelillä sitten onneksi. Mysteerinä on kuitenkin se mikä ainesosa on aiheuttanut sen reaktion tai onko niitä useampia kuin se yksi tietty.
Jos joku kertoo saaneensa ihoärsytyksen tai muun reaktion käyttämästään tuotteesta, ajattelisin ensimmäisenä että se ei sopisi vain hänelle. Mutta jos useampi henkilö saa saman reaktion samasta tuotteesta, niin siinä vaiheessa mielipiteeni todennäköisesti muuttuisi.
Huh. Onneksi kyseessä oli vain ohimenevä reaktio.. pahimpaan atopia-aikaan kasvoni näyttivät tuollaisilta, hyvinä päivinä. Kutinat ja hilseilyt siihen päälle… Nyt en enää saa vastaavia reaktioita juuri mistään, mutta vältän aina kaikkea tunnetusti allergisoivaa ja sitrusuutteilla kyllästettyä, oli kyseessä sitten normi-tai luonnonkosmetiikka.
Veikkaisin myös säilöntäainetta tuon laukaisijaksi. Kun parabeeneja on pitkään parjattu ja vältelty, tilalle on otettu toisia, yhtä allergisoivia (ja pahempiakin) … kaliumsorbaatti on vain yksi esimerkki.
En tiedä, kumpaan joukkoon kuulun, mutta välttelen luonnonkosmetiikan putsareita ja kasvovesiä, koska olen parista saanut hyvin vastaavan reaktion. Synteettisistä en ole saanut koskaan mitään reaktiota. Kiinnostaisi kyllä tietää, mille aineelle sinä reagoit.
Lillylollo
Ostin kerran yhen tunnetun suomalaisen kosmetiikkamerkin puhdistusemulsion, ja sain siitä naamani saman näköiseksi. Poltti ja kirveli, tuote oli vielä herkälle iholle tarkoitettu 😀 Mut mun iho on herkkä ärtymään.
Vaikuttaisiko se omaan ostopäätökseen… vaikea kysymys. Haluaisin sanoa, että ei, mutta pahaa pelkään, että kyllä se vaikuttaisi. Itse saan ihoreaktioita aika ajoin ja on ihan täysi arvoitus, mistä mikin ongelma kulloinkin johtuu. Pelkkä incien jahtaaminen ei ole oikein avannut arvoitusta. YSL:n ihonhoitotuotteet ovat itselleni ihan myrkkyä eikä niiden INCIen tutkiminen ole auttanut. Samoja aineita on muissakin. Kun reaktio tulee, se on hyvin samannäköinen kuin näissä kuvissa. Olen allerginen nikkelille ja kromille sekä lisäksi säilöntäaineelle tiomersaali, mutta käsittääkseni ko. säilöntäainetta ei enää käytetä missään. Nikkeliallergia aiheuttaa kasvoihin samankaltaisen läikikkään ilmentymän, lisäksi voi tulla karheita kohtia ja korvien taakse ns. maitorupea. Joskus käy mielessä, että tuotannossa on jotain sellaista, minkä vuoksi tuotteessa on nikkelijäämiä ja koska olen todella allergisoitunut ko. metallille, se on ihan myrkkyä. Sellaiset korutkin, joita saa myydä nikkelittöminä, koska nikkelin osuus on niin pieni, aiheuttavat ihan järkyt reaktiot. Joten paljon sitä ei tarvitse olla. Mutta tämä nyt on tällaista maallikon keittiöteorisointia.
Itse olen saanut ihan samanlaisen reaktion sekä E&T hajusteettomasta kasvovedestä (ei tämä uudistunut vaan se edellinen) että Dermosil ecosert kasvovedestä. Ainoa yhdistävä raaka-aine oli citric acid. Nykyisiä versioita yhdistää myös juurikin tuo yllä mainittu kaliumsorbaatti. Tuo alkoholittomuus + säilöntäaineet -yhdistelmä onkin mielenkiintoinen juttu, kiitos sille kommentoijalle, joka sen mainitsi! Silmäreaktio (paha sellainen) on tullut Clarinsin kasvojenpesugeelistä (Daily energizer) – tämä testattu kahteen otteeseen, välissä 1,5 vuotta. Sen osalta en koskaan osannut päätellä miksi.
Omaan ostopäätökseen ei muiden kokemukset lähtökohtaisesti vaikuta – hyvässä tai pahassa. Kyllä itse pitäisi kokeilla, en muuten uskoisi
Hei mullekin on käynyt samoin Dermosilin nerolikasvoveden kanssa! Muistaakseni myös Lumenen keltaiset, sekaihon puhdistustuotteet ovat kuumottaneet ja kirvelleet, niiden INCIä en tosin ole katsonut. Itsekin totesin aikanaan, että nuo sitruspohjaiset ainesosat eivät varmaan passaa. Oli melko outoa, että punoittelu alkoi mullakin vasta pidemmän käytön jälkeen, aivan niin kuin Virvelläkin.
Löysin blogi tekstin saatuani itse pahan allergisen rektion (iho lähti koko kasvoista) kätettyäni n. 4vko E & T (Estelle & Thild) sarjaa. Muutama kommentoija näyttäisi viittaavan kyseiseen sarjaan ja samankaltaisiin reaktioihin. Onko joku saanut selville mikä allergisen rektion on voinut aiheuttaa/oletteko olleet yhteydessä sarjan valmistajaan? En ole koskaan saanut allergista reaktiota muista kosmetiikka tuotteista ja nyt mielenkiinnosta olisi kiva tietää että mikä tämän aiheutti. Ja kieltämättä hieman ärsyttää, koska luulin löytäneeni täydellisen sarjan ja rahallinen panostus oli kohtalainen. Käytössä E & T puhdistus vaahto, puhd. emulsio, kasvovesi, seerumi, kasvovoide ja sävyttävät voiteet.
Sitruunahappo = citric acid ja eri sitruunahapon suolat eli sitraatit saa minulla aikaan saman reaktion -oli se sitten ruoassa, juomassa tai niissä yli 16 kosmetiikka-/hygieniatuotteessa joita päivittäin pään alueelleni käytin: shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, kuorinta-aineet kasvoille ja oma päänahalle, puhdistusmaito, kasvovesi, kosteusvoide, juuri näihin iho-ongelmiini lääkärin määräämät hoitovoiteet, meikkivoide, ripsiväri, hammastahna, suuvesi, muut meikit, ja mm. magnesium jota käytän, oli sitraattimuotoa. Korvasin etsivätyölläni nämä kaikki tuotteilla joissa siteuunahappoa ei ole ja jo viikon kuluttua ihoni alkoi parantumaan.
Sitruunahappo nimestään huolimatta on lähes poikkeuksetta teollisesti mustahomeesta (Aspergillus niger) uuttamalla valmistettu joten vaikka valmistajat sanoo sen olevan puhdasta, niin selvästi jotain jäämiä sinne jää, joihin moni alkaa reagoimaan herkistyttyään. Perheessäni vain minä reagoin, mutta syy voi olla se, että vain minä olen herkistynyt homeelle aiemmin, so. eräällä työpaikallani oli Työterv.laitoksenkin tutkimuksin toteamana homeongelma ja mm. juuri minun työhuoneessani.
Ja vaikka valmistaja sanoisi mustahomeen valmistetun luomumaissin avulla, se on silti home eikä samaa sitruunahappoa jota kroppa solujen sisäisesti tuottaa. Ja jos valmistaja väittää että se on sitruunamehya, jota tuotteessa on käytetty, niin silloin se merkitään juuri sillä sanalla eli sitruunamehu/lemon juice.
Moni kommenteissa mainittu tuote, mm. Lumenen tuotteet sisältää sitruunahappoa. Olen ollut heihin yhteydessä asiasta, mutta jää nähtäväksi korvaavatko sen jollain turvallisella ainesosalla.
Varon siis E-koodeiltaan E330-333, E345, E472c ja E1505.
FB:ssä mm. omia ryhmiä tähän liittyen, mm. erittäin hyvä ruotsinkielinen sivusto (Fri från allergier utan citronsyra E330). Siellä moni kertoo päässeensä myös siitepölyoireistaan skipattuaan sitruunahapot ja sitraatit syömisistään ja kemikalioistaan. Itselläni ne loppui jo kun jo aiemmin lopetin maitoproteiinin ja viljojen käytön 🙂
Minulla alkoi viime vuoden keväällä saman laiset oireet, talvella ei mitään ja taas tänä keväänä sama homma. Tällä hetkellä naamani on juuri tuollainen punaisen kirjava, polttava ja kutiava. Ihotautilääkäri määräsi antihistamiinia suun kautta. Välillä auttaa ja sitten taas lehahtaa. En ole vielä.löytänyt syytä, välilla (lomalla) ilman mitään kasvotuotteita ja silti oirwet saattavat ilmaantua. Välillä epäiltiin aurinkoakin. Olo on tosi tuskainen. Mistä kannattaa hakea apua?
Voisikohan syynä olla joku sisäinen, ruokavalioon liittyvä juttu (herkkyys tai allergia), joka ilmenee ihon reagointina? Jos ihotautilääkäriltään ei saanut parempaa apua, niin hommasta voisi yrittää päästä kärryille pitämällä ruokapäiväkirjaa ja merkitsemällä sen yhteyteen, kuinka iho voi. Näin voisi ehkä löytää jonkun (ehkä hyvin yllättävänkin) yhdistävän tekijän, joka saattaa laukaista oireita?
Sain lahjaksi kolme viikkoa sitten BodyShopin Wild Argan Oil suihkugeelin. Pian huomasin, että toiseen rintaani ilmestyi punainen iso laikku nännin ympärille. Pikkuhiljaa n. kämmenen kokoisia punaisia pyöreitä laikkuja on ilmaantunut reiteen, sääreen, ja viimeksi pohkeeseen. Laikut eivät kutia, mutta pelkään, että niitä tulee päivittäin lisää. Ihoallergioita minulla ei ole ollut koskaan, tosin en ole käyttänyt luonnonkosmetiikkaa vuosiin. Luin jälkeenpäin oireiden ilmaannuttua hyvin pienellä kirjoitetun tuoteselosteen, jossa varoitettiin aineen joutumista silmiin ja lasten uloittuville. Nyt menossa lääkärille.
Moi! Mä värjäsin hiuksia jälleen samalla kaupan hiusvärillä jolla oon aina värjännyt. Nyt levitin hiusrajaan aloevera rasvaa että pystyisin helposti pyyhkimään värit pois iholta. Ja ihoni reagoi rasva kohtiin juurikin näin. Mainitsit aloe veran,voisko se jotenkin olla yhteydessä eri aineisiin? Tai hiusvärini kanssa aiheuttaen rektion. Päänahassa ei tuntunut mitään vaan vain rasvakohdat alkoivat punoittaa ja kuumottaa.