*Sis. mainoslinkin
Tiedättekö sen fiiliksen, kun olette reissussa ja käytte esimerkiksi ennen ravintolassa syömistä vessassa ja haluaisitte kovasti pestä kätenne kunnolla ennen kuin tartutte niillä ruokaan, mutta huomaatte, ettei saatavilla ole käsisaippuaa? Tuntuu suorastaan ällöttävältä ajatukselta alkaa syömään likaisilla käsillä, joilla on päivän aikana tarttunut niin rullaportaiden kaiteisiin ja metron tankoihin sekä hypistellyt kaupoissa vähän sitä sun tätä.
Kun muutama kuukausi sitten kävin Etelä-Koreassa, nappasin sielä mukaani jotain erittäin kätevää, mikä tuo avun juuri tällaisiin tilanteisiin. Ostin sieltä nimittäin pakkauksen saippuapapereita.
Pieni ja kevyt, hammaslankarasian kokoinen pakkaus sisälsi parisenkymmentä ohutta liuskaa, jotka näyttivät lähinnä paperilta. Omassa vaaleanpunaisessa saippuapaperirasiassani oli teksti ”rose” ja laput tuoksuivatkin kevyesti saippuamaisen ruusuisilta.
Ohuiden lappujen käyttö on helppoa ja näppärää. Saippualappu otetaan märälle kämmenelle, jolla se alkaa kastuessaan sulaa ja muuttuu kevyesti vaahtoavaksi, kädet vaivatta puhdistavaksi saippuaksi, joka jättää iholle miedon tuoksun ja puhtaan tunteen. Yhdestä saippuapaperista saa juuri tarpeeksi saippuaa yhden ihmisen käsien pesuun.
Saippuapaperit ovat minusta todella kätevä tuote pakata mukaan paitsi matkalle, myös kantaa aina mukana käsilaukussa ihan arjessakin. Ohut kotelo ei vie liiemmin tilaa eikä se paina kuin muutamia grammoja, mutta on aina valmiina tuomaan apua silloin, kun käsisaippuaa ei ole saatavilla. Erityisesti reppureissaajalle tämä on minusta hyvin kätevä tuote kun tila on vähissä ja rinkan painoakin tahtoisi karsia eikä ajatus nestemäisen käsisaippuan tai palasaippuan mukana kantamisesta tunnu houkuttelevalta.
Olen kantanut kompaktia rasiaa käsilaukussani mukana jo useamman kuukauden ajan, mutta myönnän, että ennen reissuun lähtöä sille ei loppujen lopuksi ollut omassa arjessani tarvetta. Nyt matkustaessa ja täällä Bangkokissa julkisissa vessoissa käydessä käsisaippuaa ei kuitenkaan aina ole ollut saatavilla, joten tällainen pieni salainen ase on ollut varsin kätevä kaivaa esiin.
Saippuapapereita käsiinsä saadakseen ei onneksi tarvitse lähteä Aasiaan asti reissuun, sillä näitä löytyy myynnistä myös Suomesta.
*50 kappaleen paketin saippuapapereita voi ostaa muutamalla eurolla Partioaitasta täältä.
Onko joku muu tutustunut saippuapapereihin?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Oho mikä idea. Olen pitänyt savetteja aina laukussa reissatessa mutta aika kätevää tämä jos mahdollisuus pestä kädet.
Joo, ovat kyllä käteviä! 🙂
Vauu tää on varmasti tosi kätevä ja helppo tuote! Tätä ei edes tiennyt tarvitsevansa 😀
Joo, tämä on juuri niitä juttuja, joita ei ollut edes tiennyt tarvitsevansa! 🙂
Käsihygienian ylläpitäminen reissussa on välillä tosi hankalaa, joten kiitos tästä vinkistä! Yleensä käytän kertakäyttöisiä desinfiointipyyhkeitä, mutta jostain syystä kunnollinen vesipesu saippualla tuntuu aina paremmalta. Kaikissa maissa edes kokkien käsihygienia ei ole mitenkään kovin tärkeäksi koettu juttu, mistä syystä moni turisti saa ripulin ihan siistinkin näköisestä ruokapaikasta.
Joo, ovat tosiaan käteviä jos vain on mahdollisuus päästä ihan vesipesulle. 🙂
Muutamia samanlaisia löytyy XXL:stä. Hintaa en muista ulkoa, mutta alle 4€ kuitenkin. Käyttökohteina oli ainakin vaatteiden pesu, shampoo ja suihkusaippua. Käsisaippua vaikuttaa kyllä näppärältä myös!
Kiva, että vinkkasit! 🙂
Loistava keksintö! Dermosilin saippua- ja suihkugeelinäytepussukat kulkevat mulla käsilaukussa mukana samassa tarkoituksessa. Matkakokoiset suihkugeelit – esimerkiksi ne L’Occitanen joulukalenterista saadut – on myös käsilaukkukelposia, tosin ne laitan aina pieneen minigrip-pussiin, JOS korkki ei sattuisikaan olemaan tiiviisti kiinni.
Joo, pienet koot ovat käteviä tässä tarkoituksessa. 🙂
Suomesta samanlaisia voi ostaa esim. XXL:stä 🙂
Kiitos vinkistä! 🙂
Nää pelasti mun viime kesän Tomorrowland-festarit, kun telttamajoitus oli ainoa vaihtoehto. Myös kaverit kiittivät! Löytyy kivijalassa esim. retkeilyliikkeistä. 🙂
Ooh, mahtavaa! Kiitos vinkistä! 🙂
Tosi kätevä idea, käsihygieniaan melko fanaattisesti suhtautuvana tilasin paketin saman tien. 🙂
Korealaisia ihonhoitotuotteita en ole vielä kokeillut ja haluaisinkin kysyä niihin liittyen vinkkiä. Minkälaisia tuotteita suosittelisit 40-vuotiaalle naiselle, jolla on muuten hyvä iho, mutta jonkin verran couperosaa? Löytyisikö korealaisesta kosmetiikasta jotain kokeilemisen arvoista ja mistä niitä kannattaisi tilata?
Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastata!
Jos iho on hyvässä kunnossa, niin sen hyvinvointia kannattaa ylläpitää sitä hyvin kosteuttavilla tuotteilla ja muistaa suojata iho päivittäin auringon UV-säteilyltä, joka on ihon pahin ikäännyttävä vihollinen. Korealaisesta kosmetiikasta löytyy paljon hyviä peruskosteuttavia tuotteita ja esim. etanaseerumia sisältävät tuotteet voisivat olla hyvä vaihtoehto. AHA- ja BHA-hapoista voi olla hyvä pysyä kaukana jos iho punottaa couperosan vuoksi.
Hieman puolueellisena elevenin maapäällikönä sanon tietysti, että eleven.fi-verkkokaupassa on laaja valikoima korealaista kosmetiikkaa. 😉
Kiitos! Pitääpä käydö siellä katsomassa. Ja hyvä tietää että kannattaa vältellä noita happoja. Iho tuntuu muutenkin tulevan vuosi vuodelta herkemmäksi.
Nämä on kyllä hauskoja 🙂 Joskus luin jonkun diy-ohjeen tällaisista, mutta kiva kuulla, että näitä löytyy myös valmisversioina!
Aaah, pitääkin ihan uteliaisuuttaan etsiä joku DIY-ohje, kiinnostaa! 😀
Näitä löytyy kyllä ihan vaikka Flying Tigerista ja Prismasta/Citymarketista, joten tuskin jatkossakaan tulen tilailemaan näitä eBaysta kun matkassa ovat kulkeneet aina tarvittaessa ennenkin. :’)
Kiva kuulla! Tigerissa tuli joskus Ruotsissa käytyä, mutta Prismoissa ja Cittareissa ei enää liiemmin ole tullut käyneeksi. Ovatko nuo niissä olevat jonkin tietyn merkin tuotteita ja minkä hintaisia? Monia varmasti kiinnostaisi kuulla lisää. 🙂
Pönttö kysyy vähän asian vierestä. Sulla oli juttu, että olet tilannut naamioita ebaystä. Mä en oo sieltä tilannu, mutta katselin hieman. Sitä mä mietin mistä noista tietää mitä kamaa sisältää? Epäilykset herää onko laitettu vain esanssia ja vettä ja myydään sit hyvä uskoisille. Tuotteet on kyllä mitä suomessakin kaiketi myydään, mutta onko feikkiä? KÄÄK.
Täältä löytyy ohjeet aasialaisen kosmetiikan turvalliseen eBay-shoppailuun: http://blogit.terve.fi/ostolakossa/nain-shoppailet-aasialaista-kosmetiikkaa-ebaysta-turvallisesti/ 🙂
Ebayssa myydään paljon feikkejä, mutta kun noita noudattaen tilaa niin en ole kuullut, että kukaan olisi saanut feikkejä. 🙂
Kiitos!!
Pitää tutustua!
Hei! Olen menossa japaniin lomamatkalle ja mietityttää tämä turvallisuus asia että miten se noin paikan päällä toimii? Lähinnä pohdin että uskaltaako kosmetiikkaa ostaa esimerkiksi näistä ns euron halpakaupoista. Toki tätäkin voi suhteuttaa että myydäänhän suomessakin esimerkiksi naamiopusseja eurolla tai parilla. Osaatko vinkata joitakin takuulla turvallisia ja hyviä ketjuliikkeitä?Mustapääpinsettejä voisin ainakin katsella jos tulisi vastaan 🙂
Voisitko joskus tehdä ”typerimmät kauneusvinkit, mitä olen ikinä kuullut” tai ”typerimmät kauneusvinkit kautta aikojen” -tyylisen postauksen? 😀
Minulla on itseasiassa ollut pitkään (toista vuotta…) tämä työn alla, mutta en ole koskaan saanut hiottua loppuun. Ehkä vihdoin! 😀
Voitko kertoa mistä täältä Koreasta nämä ostit kun tuossa pakkauksessa ei näy merkkiä? 🙂 Asun siis Koreassa, mutta ei oo mun silmiin sattunut. Monissa yleisissä vessoissa on vaan se ällöttävä sininen palasaippuaköntti johon en koske, joten tarviin näitä käsidesin lisäksi!
Ostin Koreassa omani japanilaisesta Daisosta. 🙂