Minusta on ihanaa löytää hyvä meikkivoide ja käyttää kaunista huulipunaa tai muuta värikosmetiikkaa, joka sopii täydellisesti minulle. Kukapa ei nauttisi meikeistä, jotka sulautuvat kauniisti omiin kasvoihin ja korostavat omia piirteitä.
Tällaisia meikkituotteita ei kuitenkaan löydä ihan noin vain ja yksi erittäin tärkeä juttu niitä etsiessä on tietää on ihon pohjasävy. Pohjasävyn tunnistaminen ei kuitenkaan ole helppoa, jos silmä ei ole harjaantunut siihen ja minulta vei aikoinaan hetki oppia tunnistamaan paitsi oma ihon pohjasävy, mutta kosmetiikkamyyjänä työskennellessä myös asiakkaiden ihon pohjasävy.
Vuosien työskentely kosmetiikkatuotteiden myynnin parissa harjaannutti silmän kuitenkin tunnistamaan ihon pohjasävyn helposti ja nykyään sitä ei varsinaisesti tarvitse miettiä, sillä sen vain näkee heti – samalla tavalla kuin vaikka toisen silmien värin ilman, että asiaa pitää alkaa miettiä mielessä.
Inhoan itse kaikkia niitä ”tiedät ihosi pohjasävyn määrittelemällä, sopivatko sinulle paremmin kultaiset vai hopeiset korut” -vinkkejä, sillä minusta ne ovat yhtä tyhjän kansa. Moni ei todellakaan tiedä, kummat oikeasti sopivat itselleen paremmin ja vasta kun kuulee, että oma iho on kylmäsävyinen eli punapohjainen, jolle hopeiset korut sopivat usein paremmin tai lämmin eli keltapohjainen, jolle kultaiset korut sopivat usein paremmin osaa helpommin nähdä, että ”aah, juuri noinhan se onkin”.
Koska tiedän kokemuksesta ja varmasti satojen ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista, ettei oman ihon sävyn määrittäminen ole kovin helppoa, kokosin tähän postaukseen parhaat vinkkini siihen.
1. Älä katso kasvojesi ihoa
Moni yllättyy kun sanon, ettei omaa ihon pohjasävyä määritellessä kannata katsoa kasvojen ihoa. Juuri kasvothan ovat ne, joilla meikkejä käytetään ja varsinkin meikkivoiteen pohjasävyn täytyy sopia kasvojen luonnolliseen pohjasävyyn.
Ihon pohjasävy ei kuitenkaan vaihdu kehon eri osissa, eli se on kaikkialla sama. Ihon tummuus voi toki vaihdella ja joku ihoalue voi punoittaa toista enemmän, mutta ihon varsinainen pohjasävy ei vaihdu.
Jos ihon pohjasävyä yrittää harjaantumattomalla silmällä määrittää vain kasvojen sävyä katsomalla, harhautuu helposti ajattelemaan, että ihon punoitus voi tehdä ihosta punapohjaisen. Ihon punoitus ei kuitenkaan liity mitenkään ihon pohjasävyyn, eli myös keltapohjainen iho voi punoittaa.
2. Katso ihon pohjasävy käsistä
Ranteiden verisuonet ovat yksi helpoin paikka aloittaa oman ihon pohjasävyn analysointi. Jos ihon pohjasävy on kellertävä, kuultavat verisuonet ihon läpi hieman vihertävinä ja punapohjaisella iholla ne puolestaan kuultavat sinertävinä.
Toinen helppo paikka määritellä ihon pohjasävyä on katsoa kämmentä ja erityisesti sen keskikohtaa, joka ei punoita kuten sen ympäristö usein punoittaa. Lämminihoisen kämmen on selkeästi keltaisempi ja kylmäihoisen puolestaan punertavampi.
Käsien ja erityisesti kämmenen avulla analysointia on helpointa tehdä porukassa, sillä on todennäköistä, että joukossa on sekä kylmä- että lämminsävyisiä ja kun eroja vertailee vierekkäin, tunnistaa oman pohjasävyn helpommin.
3. Katso ihon pohjasävy rinnustasta
Myös rinnusta on helppo alue analysoida ihon pohjasävyä, sillä se on kasvoja isompi ihoalue eikä sillä näy esimerkiksi punoitusta yhtä helposti kuin kasvojen iholla.
Yksinkertaisimmillaan usein kehotetaan nostamaan kaulan, rinnustan tai käsivarren rinnalle valkoinen kangas, jolloin ihon punertavuus tai kellertävyys korostuu ja erottuu helpommin.
Lisäkikkana voi verrata, sopiiko omalle hipiälle paremmin puhtaanvalkoinen vai luonnonvalkoinen vaate. Puhtaanvalkoinen näyttää usein paremmalta punapohjaisella, viileällä iholla, kun taas lämpimämmällä iholla se voi viedä kasvoilta värit, minkä vuoksi luonnonvalkea sävy imartelee keltapohjaista hipiää paremmin.
Voiko ihon pohjasävy olla neutraali?
Moni meikkimerkki tarjoaa meikkivoiteita, joiden pohjasävyn kerrotaan olevan neutraali. Monille nämä neutraalit sävyt sopivat loistavasti, mutta se ei silti tarkoita, etteikö iho olisi joko puna- tai keltapohjainen, mitä se aivan varmasti on. Joidenkin ihmisten iho kuitenkin on niin vähän kumpaankaan suuntaan taittava, että he voivat näyttää sekä hyviltä kylmissä sävyissä että upeilta lämpimissä sävyissä tai toisin päin.
Neutraali onkin lähinnä meikkitermi ja kun esimerkiksi neutraaleja meikkivoidesävyjä alkaa tarkemmin tutkia huomaa, että ne taittavat sävyä aina johonkin suuntaan, mutta eivät yhtä selkeästi kuin muut sävy. Vaalealla iholla tämä ”neutraalius” korostuu usein eikä iho vain kovin selkeästi näytä taittavan punertavaan tai kellertävään.
Oma ihoni on esimerkiksi vaalea ja keltapohjainen, mutta keltapohjaiset meikkivoiteet ovat usein liian kellertäviä ja näyttävät ihollani liian tummilta. Siksi neutraalimmat vaaleat sävyt ovat minulle usein meikkivoiteissa parhaita.
Joidenkin ihon sävy on helppo määrittää vain yhdellä vilkaisulla ja jonkun ihonsävy voi olla vaikkapa selkeästi niin lämmin ja keltapohjainen, etteivät kylmät sävyt missään tapauksessa sovi hänelle.
Joidenkin ihonsävyn määritys on kuitenkin haastavempaa, sillä iho ei välttämättä taita niin voimakkaasti punaiseen tai keltaiseen, jolloin henkilö voi olla melko kameleontti käyttämiensä värien kanssa, vaikka toisen sävyperheen värit hänelle vielä toista paremmin sopisivatkin.
Minusta ei voi sanoa, että joku väri sopisi vain joko kylmä- tai lämminsävyisille muttei lainkaan toisille. Kyse on nimittäin enemmän värien sävyistä. Useimmista väreistä löytyy sopiva versio niin kylmälle kuin lämpimällekin iholle.
Kylmäihoinenkin voi esimerkiksi hyvin käyttää kultaa silmämeikissä, kun vain löytää sopivan kalpean kultaisen sävyn eikä valitse sitä keltaisinta kultaista. Vastaavasti myöskään pinkki ei ole automaattisesti vain kylmän ihon juttu, vaan myös lämpimälle iholle voi löytyä sopiva pinkin sävy. Minulla on vaalea, keltapohjainen iho, mutta postauksen ekassa kuvassa huulillani on pinkki huulipuna.
Kiinnostavia vinkkejä! Käsiä tarkastelemalla olen ehdottomasti kylmäsävyinen, mutta tää ei todellakaan ole ollut mulle ennen selvää. Pikemminkin on tuntunut, että olisin talvellä kylmäsävyinen ja kesällä lämminsävyinen… ainakin jos on miettinyt, mistä metallista tehdyt korut sopivat milloinkin 😀
Joidenkin ihon sävy voi tosiaan olla sen verran neutraali, että molemmat voivat sopia. Usein eron kuitenkin huomaa selkeästi, kun voi vertailla jonkun toisen kanssa ihon pohjasävyjä. 🙂
En todellakaan tiedä, mistään en ole saanut selkeitä vinkkejä eikä kukaan ammattilainen ole kertonut. Mulla näkyy ranteissa suonet helposti, mutta ne on sekä sinisiä, vihreitä että violetteja. En omista kultakoruja, koska en voi sietää kullan väriä, mutta en tiedä kumpi mulle sitten oikeasti sopisi paremmin. Myöskin valkoinen on mun inhokkiväri, joten en omista mitään valkoista. Ja kaikki valkoisen sävyt saa mut lähinnä näyttämään sairaalta 😀 Olisi ihan mahtavaa, että joku kertoisi, niin ehkä meikkienkin ostaminen helpottuisi..
Suosittelen vertailemaan porukalla, silloin huomaa usein todella paljon selkeämmin, kumpaan suuntaan oma iho taittaa kun voi verrata muihin. 🙂
You Tubesta löytyy videoita ”How to Find Your Undertone”
YouTube on kyllä paras, kun sieltä löytyy ratkaisu ihan jokaiseen elämän ongelmaan ja ohjeet ihan mihin tahansa. <3
Mulla on keltapohjainen, mutta oliiviin taittuva sävy. Se korostuu ruskettuessa erittäin hyvin ja kesällä uuden meikkivoidesävyn metsästäminen onkin heti hankalampaa 😅 normi kellertäväkään sävy ei enää välttämättä riitä.
Oman sävyn määrittäminen on jotenkin erityisen vaikeaa! 😅 Vaikka kuinka tietää, että oikean sävyn valinta alkaa siitä, niin silti menee hakuammunnaksi usein. Noilla ohjeilla kädet ja ranteet on kylmiä, mutta dekoltee lämmin.
Osaatko antaa neuvoa macin sävyvalikoimassa? Käytän nyt tällä hetkellä sävyä nw15, joka on rusketuksen hävitessä tuntunut liian ”joltain”. Meinaa tulla rajoja, ja saa olla tarkkana levityksen kanssa. Meikkivoiteen akuutissa puutteessa ostin halvimman, eli essencen insta-perfectin sävyssä 50, ja sehän on ihan match made in heaven, mitä tulee ihon sävyyn! Nyt kun meikkivoiteet on kädellä swatchattuna vierekkäin, mac näyttää _todella_ punaisella, ja essence ”ei minkään väriseltä”! 😅 Mikähän olisi parempi sävy macista, nc-jotain? 🤔 Nc15 näyttää kuvissa ihan älyttömän valkoiselta! 😲
Joo, oman sävyn määrittely voi tosiaan olla hyvinkin haastavaa. Suosittelenkin aina, että jos ei meinaa itse keksiä, kannattaa vertailla yhden tai mielellään jopa useamman kaverin kanssa käsiä niin erot huomaa selkeästi.
Olen valitettavasti todella huono MAC-meikkivoiteiden sävyjen kanssa. Suosittelen kääntymään oman MAC-guruni puoleen, eli hakemaan vinkkiä Viilankantolupa-blogista. Blogia pitää entinen MAC-myyjä ja meille Elevenille tiimikaveriksi kaapattu Petra, joka tietää taatusti! 🙂
https://viilankantolupa.com
Minulla on tämä ns. neutraali pohja kun ei ole edes asiantuntevien kosmetologien kanssa saatu selvää mihin ihosävyni taittaa enemmän. Tosin punapohjaiset meikkivoiteet sopivat minulle vähemmän, mutta toisaalta taas keltapohjaisissa jos on ”liikaa” keltaista niin se näkyy omalla iholla heti sävyerona. Kaikista parhaimmat meikkivoiteet on mulle olleet nämä ns. harmaapohjaiset joita etenkin korealaisessa kosmetiikassa on paljon. Yleensä mikä muiden mielestä on ”liian harmaa” on minulle juuri sopiva. Ja ihoni on myös erittäin vaalea niin se lisää hankaluusastetta sopivan meikkivoiteen metsästyksessä. Yleensä länsimaisilta merkeiltä ”fair” tai ”porcelain” on olleet hitusen liian tummia. Lumenenkin meikkivoiteessa sävy 00 on ollut tummempi kuin oma ihonsävy. Ja sitten kun löytää oman sävyisen niin iskee yleensä ongelma että se taittaa liikaa joko punaiseen tai keltaiseen.
Hyvin vaalealla iholla tuo pohjasävyn määrittely voi tosiaan olla todella vaikeaa ja silloin ihan oikeasti sävy saa tosiaan olla hyvinkin neutraali, ettei pomppaa iholta keltaisena tai punaisena. 🙂
Yleensä sanotaan, että puhdas valkoinen sopii viileälle eli punapohjaiselle ja kellertävä luonnonvalkoinen lämmin- eli keltaihoiselle. Oma ihoni on viileä punapohjainen, ja kellertävä luonnonvalkoinen saa minut aivan sairaan näköiseksi. Ostan aina puhtaanvalkoista.
Minun piti nyt ihan alkaa miettiä tätä ajatuksella ja googlettaa lisää, koska noin päin tuo kuulostaisi kyllä järkevämmältä (luonnonvalkoinen on usein kellertävä kun taas puhtaanvalkoinen on ”kylmä”). Vaikka monessa paikassa sanotaankin noin päin, mitä olin postaukseen aluksi kirjoittanut, eli että luonnonvalkoinen sopisi viileälle iholle, niin nyt kun sanoit tuon ja aloin miettiä asiaa niin alan kyllä olla kanssasi samaa mieltä.
Kiitos siis, että kyseenalaistit väitteeni. Vaihdan sen tekstiin noin päin, väittäkööt muut lähteet mitä väittävät. 😀
Oikeastaan sekä puhtaanvalkoisessa että luonnonvalkoisessakin on vielä eri sävyjä. Joku puhtaanvakoinen voi taittaa melkein sinertävään (joka näyttää halvalta eikä sovi kenellekään), ja luonnonvalkoinen voi olla ”off white”(joka sopii kaikille) tai hyvin kellertävä tai melkein beige. Yleensä melkein minkä tahansa värin sopivuuden ratkaisee värin sävy: tummuus/vaaleus, lämpimyys/kylmyys.
Oma ihoni on keltapohjainen ja päivettyy todella helposti. Kun aloin meikkaamaan vuosia sitten koin välillä hieman hankalaksi löytää sopivaa meikkivoidetta tai puuteria, koska usein sävyt eivät olleet tarpeeksi kellertäviä tai sitten olivat liian vaaleita.
Niiden sopivien sävyjen löytäminen voi kyllä välillä olla todella haastavaa ja tietyille ihonsävyille niitä voi olla hyvinkin vähän tarjolla. :/
Oon usein törmännyt siihen että jos ihon pohjasävy on keltapohjainen niin pitäisi valita punapohjainen meikkivoide ja taas toisinpäin. Itse olen lämminsävyinen ja valitsen keltapohjaisen meikkivoiteen. Mutta jossain jopa lukee että lämpimälle iholle punapohjainen sävy ja toisinpäin punapohjaiselle taas lämmin. Kumpi on siis oikein😊?
Hyvä kun kysyit! Minua jäi itseasiassa vähän harmittamaan kun postauksen julkaistuani tajusin, että unohdin laittaa tästä aiheesta siihen juttua, mutta ajattelin, että teen siitä sitten toiste oman postauksensa.
Koska meikkivoiteen tarkoitus on sointua ihon omaan sävyyn täydellisesti, tulee keltapohjaiselle iholle valita keltapohjainen, ihon sävyyn sulautuva sävy ja punapohjaiselle puolestaan punapohjainen, ihon sävyyn sulautuva sävy. Punainen ei neutralisoi keltaista eikä keltainen neutralisoi punaista eikä ihon luonnollista pohjasävyä tarvitsekaan neutralisoida, sillä vaikka se neutralisoituisikin, olisi lopputuloksena vain, että kasvot ovat sitten eri sävyä muun kropan kanssa. Tavallisesti lopputuloksena on siis vain väärän sävyiseltä näyttävä meikkipohja. 🙂
Mulla iho loistaa keltaisena liikaa omaan makuun, varsinkin otsa joka on niin keltainen että otsatukka on välttämättömyys 😀 useimmat meikkivoiteet varsinkin porcelain sävyssä jättää kasvoille semmoisen harmahtavan hunnun, onneksi löysin toissavuonna sopivan värisen cc-voiteen josta en luovu! Sulautuu ihoon täydellisesti muttei korosta keltaisuutta vaan vähän neutralisoi sävyä.
Kellertävä. Parikymppisenä oli haastavaa löytää tarpeeksi vaaleaa ja aavistuksen kellertävää meikkipohjaa, olivat monesti liian keltaisia tai tummia. Osa teki kasvoista harmaat. Iho on iän myötä tummentunut ja enemmän lämminsävyinen, on paljon helpompi erottaa vääränsävyiset meikkipohjat eikä tarvitse enää koluta kalkkilaivaosastoakaan. Rakastamani Misshan bb-voiteet joutui jättämään pois koska mitkään vaaleista sävyistä eivät ole tarpeeksi kellertäviä, ja tummemmat sävyt ovat liian oransseja. Sinänsä hassua koska aikoinaan täydellinen sävy oli Misshan Perfect cover #13
Omistan todella punapohjaisen ihon. Viileät tai neutraalit, ihan himpun roseen taittavat sävyt ovat olleet tähän mennessä parhaiten ihooni sulautuvia. Joka kerta uutta meikkivoidesävyä valitessa törmään siihen, että myyjät tarjoavat liian tummaa ja kellertävää sävyä, koska ”haluat kai taittaa liikaa punerrusta pois kellertävällä sävyllä”? En todella halua näyttää kamelilta, kasvojen ja kaulan väriero ei saisi olla kovin suuri.
Kaupunkimme suurimman tavaratalon kemppariosaston myyjät hämmästyttävät toisinaan tietämättömyydellään. Onkohan nykyisin näin ettei meikkiosaston myyjiä kouluteta riittävästi, vaan näihin asioihin perehtyminen jää enemmän oman viitseliäisyyden ja mielenkiinnon varaan. Ehkä annan seuraavalla kerralla blogisi osoitteen, jos joku tarjoaa keltapohjaista meikkivoidesävyä 🙂
Tästä kosmetiikkamyyjien ammattitaidottomuudesta pitäisikin ihan postata blogiin, kun olen avautunut asiasta Instagramissakin. Kurja totuus on tosiaan, että varsinkin tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla on paljon myyjiä, joilla ei ole mitään koulutusta työhönsä ja on vain päätynyt sinne töihin esimerkiksi talon sisäisessä työkierrossa todettuaan kehityskeskustelussa, että kosmetiikka kiinnostaa. :/
Olen vuosia koittanut selvittää omaa ihoni pohjasävyä. 😄 Suonet ovat sinisiä, vihreitä ja violetteja. Meikkivoiteissa sävynä käy aina ivory, onko se kelta- vai punapohjaiselle iholle? Monet kampaajat sanovat ihoni väriä lumikki-ihoksi. Siskoni ihoon verrattuna olen keltaisempi, mutta ystäväni ihoon verrattuna olen punaisempi. En rusketu, mutta en myöskään pala helposti.
Myös silmät on väriltään tulkinnanvaraiset. Mielestäni ovat tummanharmaasinertävät, joissa ruosteenruskeat rinkulat, mutta useimmat sanovat minun olevan vihreäsilmäinen. Hiukset ovat ilmeisesti vaaleat maantienharmaat, joissa hieman punapigmenttiä, koska vaaleat raidat muuttuvat helposti lämpimän sävyiseksi. Silmälaseihin useammat optikot ovat ehdottaneet läpinäkyviä, hieman ruusukullan värisiä kehyksiä. En ole löytänyt vaatteissa väriä, jossa näyttäisin erityisen hehkuvalta tai erityisen nuutuneelta. Farkunsininen kuulemma sopii. Mustaa käytän harvoin, koska mielestäni se ei sovi vaikka eräs kampaaja ehdottikin hiusten värjäämistä mustiksi. 😅 Useimmiten kampaajat suosittelevat neutraalin vaaleita raitoja.
Olisi niin kivaa tietää, mikä pohjasävyni on. 😄 Koruissa hopea korostaa silmissäni olevaa sinistä vivahdetta ja kulta taas saa silmät näyttämään enemmän vihreiltä. Mielestäni ihoni näyttää samalta molemmissa väreissä.