Eteläkorealainen Innisfree on yksi lemppareitani mitä tulee korealaiseen kosmetiikkaan. Merkin kiehtovissa myymälöissä on ihanaa fiilistellä tuotteita ja laajan valikoiman ansiosta Innisfreeltä löytyy lähes loputon määrä kiinnostavia tuotteita, joiden kanssa haluaisin tehdä lähempää tuttavuutta.
Yksi minua erityisesti houkutellut tuoteryhmä ovat olleet merkin suihkugeelit, joista olen ollut utelias, mutta koska en ole osannut päättää, minkä tuoksuisen version kautta alkaisin niihin tutustua, olen runsaasta valikoimasta ahdistuneena jättänyt ne kaikki testaamatta.
Tein täällä Bangkokissa kuitenkin jonkin aikaa sitten hieman tarpeellisia Innisfree-ostoksia kaivatessani uutta shampoota, hoitoainetta sekä puhdistusöljyä ja ostoskassiini lisättiin ilokseni Innisfree My Body Cleanser Trial Kit -pakkaus, joka sisälsi neljä matkakokoista (30 ml) Innisfree-suihkugeeliä. Näiden suihkugeelien avulla olen vihdoin päässyt syventymään Innisfree My Body -suihkugeeleihin täydellisesti.
En ollut aiemmin hahmottanut, että Innisfree-suihkugeelien valikoima rakentuu neljästä tuoksumaailmasta: sitruksisista, hedelmäisistä, kukkaista ja puuterisen puhtaasta. Lahjaksi saamani paketti sisälsi mukavasti yhden suihkugeelin kustakin tuoksuperheestä, mikä oli tietysti loistava juttu.
Innisfree My Body Tangerine Blossom Body Cleanser -suihkugeelin sitruksisen raikkaassa tuoksussa häivähtävät mandariininkukkien sävyt, jotka ovat minusta hyvin identtisiä appelsiininkukkien kanssa. Tuoksua on kuvattu puhtaan romanttiseksi tuoksuksi, joka vie mielen varhaisiin kesäpäiviin. Tuoksu on nimenomaan sitruksisen kukkainen, mukavan raikas ja naisellinen. Tätä suihkugeeliä käyttäessä minulle tuli aina hyvä fiilis, sillä se tuoksui samalta kuin nukke, jonka sain parin vuoden ikäisenä ja muistin nuken tästä tuoksusta välittömästi.
Innisfree My Body Cherry Blossom Body Cleanser -suihkugeelissä kuvaillaan puolestaan tuoksuvan kevättuulessa liehuvien kirsikankukkien. Kirsikankukka on tavallisesti sellainen elementti, josta en tuoksussa liiemmin pidä, mutta tässä suihkugeelissä ne tulevat esiin jotenkin erityisen tyttömäisellä ja jopa hieman karkkimaisella tavalla, joten suihkugeeli oli ihan mukava.
Kukkaisen suihkugeeliperheen Innisfree My Body Gardenia Body Cleanser -suihkugeeli ei sekään lähtökohtaisesti kuulostanut minun jutultani, sillä gardenia ei tavallisesti sytytä minua erityisemmin eikä kyllä sytyttänyt nytkään. Suihkugeelissä oli raikkautta, mutta sen kukkainen tuoksu oli samalla hieman pistävä eikä siitä tullut suosikkejani.
Mistä sen sijaan tuli suosikkini oli Innisfree My Body Pure Soap Body Cleanser -suihkugeeli. Rakastan pyykkimäisen puhtaita tuoksuja ja tämä oli juuri sellainen Clean-hajuvesimäisen puhdas tuoksu, joka se viehätti minua kovasti. Tuoksu oli minusta melko lähellä suosikkiani Clean Warm Cotton -tuoksua, mutta oli silti hieman sitä kepeämpi. Kuvauksensa mukaisesti siinä tuoksuvatkin puhtaat liinavaatteet ja saippua.
Innisfree My Body -suihkugeelit olivat mukavia tuttavuuksia, mutta täytyy silti myöntää, ettei niissä ollut mitään sellaista erityistä, minkä vuoksi hankkisin niitä enää isommissa pulloissa. Tuotteiden ainesosalistat olivat hyvin perustavaraa, eli ihoa tehokkaasti peseviä ainesosia muutamilla luonnon uutteilla ja tuoksuilla höystettynä, mutta mitään sen erityisempää näissä ei ollut. Rakastan tuoksuvia suihkugeelejä ja sitä, että ne jättävät iholle miedon vivahteen. Näiden kohdalla tuoksu oli kuitenkin lähinnä aistittavissa vain suihkussa, eli näissä ei senkään puolesta ollut mitään kovin erityistä. Tuotteiden pakkauksetkin ovat hyvin tavallisia.
Jos joku siis on miettinyt uteliaana, kannattaisiko Innisfree My Body -suihkugeelejä kokeilla, niin oma mielipiteeni on, että njääh, parempiakin on tarjolla vaikka kuinka. Sen sijaan olen edelleen utelias kokeilemaan Innisfree Olive Real Body Cleanser -suihkusaippuaa, joka sisältää mm. oliiviöljyä. Meillä on itseasiassa juuri loppumassa Thaimaan kodin viimeinen suihkusaippua, joten se taitaa lähteä seuraavaksi kokeiluun!
Mikä suihkusaippua teillä on käytössä juuri nyt?
Lue myös:
Hajuvesien suihkugeelit – kannattaako niistä maksaa?
Vaihtelua elämään suihkugeeleillä
Molton Brown – ylellisyyttä arjen suihkuhetkiin
Tehosta ihonhoitoa luopumalla kasvopyyhkeestä
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
Ostin juuri tänään Nivean uuden I love sun -suihkugeelin joka tuoksuu juurikin Nivean aurinkovoiteelle, ja sitten ostin vielä Doven uuden shower moussen joka käy myös sheivailuun.
Oih, tuo shower mousse kuulostaa ihanalta! 🙂