En varmasti ole ainoa, jonka käsien iho on varsinkin talven tullen koetuksella välillä jopa siinä määrin, että rystysten iho lähtee hilseilemään.
Olen laiska rasvaamaan käsiäni päivän aikana, joten paras vaihtoehto ovat sen verran intensiivisesti kosteuttavat voiteet, että hemmottelemalla käsien ihoa niillä yöaikaan tuntuu se hyvältä vielä pitkälle seuraavaan iltaan asti. Yksi suosikkituotteistani on jo useamman vuoden ajan ollut The Body Shopin hamppukäsivoide, jota en tosin ole aikoihin päässyt ostamaan, sillä kotoa on löytynyt aina jotain vaihtoehtoista käytettävää.
Nyt postimies oli kuitenkin piipahtanut postilaatikollamme ja minulle oli toimitettu blogipostina mukava uutuustuote kokeiltavakseni:
The Body Shopin hamppulinja on saanut jatkoa ja valikoimaan on ilmestynyt todella kiinnostava uutuus, Hemp Rescue Balm.
Kiinteään muotoon pakattu tuote sopii erityisesti niiden kaikkein kuivimpien ihoalueiden hemmotteluun. Tehobalsamiksi tiltuleerattua tuotetta suositellaan käytettäväksi erityisesti kyynärpäiden, polvien, jalkojen ja rystysten iholle, joista jälkimmäiselle olenkin sen omassa käytössäni adoptoinut.
Täyteläinen balsami suorastaan sulaa iholle ja jättää sille (täysin minun makuuni olevan) öljyisen rasvaisen kerroksen, jonka kanssa on hyvä illalla nukahtaa tietäen, että aamulla herätyskellon torkkunappulaa painelevat pehmeät tassut.
Hauska pakkaus on tälle tuotetyypille todella käytännöllinen ja ihastuin heti sen pieneen yksityiskohtaan: Rasian kyljessä olevalla somisteella on nimittäin oikeasti myös funktio: sitä kääntämällä rasian kansi lähtee nousemaan auki, jolloin rasiaa avatessa ei tarvitse turhia tuskailla. (Myönnän, että hätähousuna katsoin sitä rasiaan tarttuessani vaan söpönä, rusettimaisena somisteena, jonka funktion kyllä tajusin heti yrittäessäni repiä tiukkakantista rasiaa auki…)
Tästä balsamista on tullut oma yöllinen suosikkini käsieni ollessa kuivimmillaan, mutta mikäli The Body Shopin hamppuperhe ei entuudestaan millään muotoa tuttu, kannattaa ennen tuotteen hankkimista tarkastaa, että on sinut sen tuoksun kanssa. Minua tuoksu ei häiritse ollenkaan (varsinkaan yöaikaan), mutta tiedän, että joitakin näiden tuotteiden tuoksu ei täysin miellytä.
Onko joku muu ehtinyt tutustua jo tähän uutuuteen?
The Body Shop Hemp Rescue -tehobalsamilla on hintaa 25 euroa.
Oi vitsi, tollanen on kyllä pakko kotiuttaa! Nyt on neljättä talvea käytössä hamppurasva ja se on vaan parasta ikinä. Haju oli alkuun aika järkky, mutta nukkuessa se ei kyllä oo häirinnyt ikinä ja nopeasti kyllä tottui, nykyään en ees tiedosta, että rasva haisisi jotekin ei-niin-hyvälle 😀
Tosi kaunis pakkaus! En ole hamppuvoiteita kokeillutkaan, vaikka nämä ovatkin aika klassisia tuotteita 🙂
Kiitos uutuuden esittelysta! Jain ihan miettimaan, olisiko tuosta myos kulmakarvojen yohoitoon…ainesosat ovat pitkalle samoja kuin niiden tuotteiden, joiden kehutaan kasvattavan ja tuuhentavan kulmakarvoja? Mita mielta olet, Virve?
Hamppusarja on kyllä muuten tuttua, mutta tuohon en ole törmännyt. Sitä tärkeintä, eli hamppuöljyä, ei näy kuitenkaan listassa kuin vasta lopussa…
Uuh! Se originaali käsivoide on todellakin pelastus, tämä voisi olla vielä huikeampi etenkin just yöksi. Mun mielestä toi purkki on muuten maailman söpöin 😀