*Sis. mainoslinkin
Saavuin Espanjan Torreviejaan vain kolmisen viikkoa sitten, mutta kuten olen kertonut, aloin oikeastaan välittömästi tuntea täällä sitä hyvää ja levollista oloa, jonka olen viime aikoina kokenut minulta Ruotsissa puuttuneen ja jota olen siellä ollessani kaivannut.
Täällä on ollut suorastaan yllättävänkin helppoa päästä eroon siitä tunteesta, että elämässä pitäisi olla saavuttamassa asioita ja ettei aikaa saisi hukata vain olemalla.
Täällä elämä on nautinnollisinta kun vain on – ja noh, ehkä ihan vähän suunnittelee, mitä mukavaa puuhaa voisi juuri sille päivälle keksiä, mutta pysyy suunnitelmien kanssa joustavana ja avoimena muutoksille.
Lue myös: Kotona maailmalla
Kun aloin loppusyksystä ehdotella puolisolleni lähtöä Torreviejaan, puhuimme aluksi muutaman viikon matkasta.
Vähitellen sain puolisoni innostumaan kuudesta viikosta ja kun sitten muusikkopuolisoni talven ja kevään keikkakalenteri alkoi täyttyä ryhdyin miettimään, miksi ihmeessä palaisin Ruotsiin, kun minulla ei ollut siellä liiemmin mitään ja puolisokin olisi jatkuvasti kiireinen ja menossa.
Aluksi pidensinkin matkaani lähes parilla kuukaudella maaliskuun puoliväliin asti jo ennen kuin edes olin tullut Torreviejaan.
Tänne saapumisen jälkeen aloin kuitenkin nopeasti kokea, ettei minulla todellakaan ole mikään kiire palata Ruotsiin, sillä voin täällä niin paljon paremmin.
Lopulta päädyin vielä pidentämään matkaani lisää ja alunperin kuuden viikon matka on nyt pidennetty viiteen kuukauteen.
Tällä hetkellä suunnittelen palaavani Ruotsiin ainakin hetkeksi toukokuussa hoitamaan asioita, mutta sen jälkeen saa taas nähdä, mitä teen.
Lue myös: Talveksi Espanjaan
Juuri nyt kuitenkin nautin elämästäni Torreviejassa, joka tuntuu enemmän kodilta kuin mikään paikka on tuntunut vuosiin.
Täällä minulla on yksinkertaisesti älyttömän hyvä olla.
Olin etukäteen ajatellut, että Torrevieja on niin pieni paikka, että jo kuusikin viikkoa ovat täällä aivan riittävästi. Sitten kaikki olisi nähty ja voisin lähteä uusiin maisemiin.
Viime viikkojen aikana on kuitenkin tuntunut, että Torrevieja on aivan täydellisen kokoinen paikka viettää vaikka kuinka kauan aikaa enkä yhtään ihmettele, että niin monet pohjoismaalaiset ja britit hankkivat täältä loma-asunnon tai jopa muuttavat tänne pysyvästi.
Täällä riittää tekemistä runsain mitoin ja olenkin löytänyt itseni lukemattomista aktiviteeteista ja viettämästä aikaa monien uusien ihmisten kanssa useista eri maista ja eri ikäluoksista.
Olen löytänyt itselleni harrastuksia, jotka ovat täyttäneet viikkoni, nauttinut päivittäin keskimäärin viidentoista kilometrin kävelylenkeistä erilaisissa maisemissa, viettänyt tunteja paikallisista kirjastoista nauttien, opiskellut päivittäin espanjaa, tanssinut puistokonserteissa, syönyt hyvää ruokaa sekä ihan vain ollut, mikä sekin on tuntunut täällä todella hyvältä.
Olen viettänyt joka päivä kahvihetken rantapenkillä merta rauhassa tuijotellen ja nyt kirjoitan tätä istuen meren edustalla olevan puiston penkillä kuunnellen palmujen alla kovaäänisintä lintukonserttia, jonka olen aikoihin kuullut.
En todellakaan näe mitään syytä palata täältä Ruotsiin.
Lue myös: Tällaisessa uudessa työssä aloitin keväällä
Ennen pandemian puhkeamista olimme puolisoni kanssa juuri lähdössä reput selässä kiertämään Aasiaa ja meidän oli peruttava reissumme viime hetkellä.
Siitä lähtien olen kokenut olevani jonkinlaisessa elämän odotushuoneessa, jossa on ollut pakko istua, kun maailman tilanne ei ole tuntunut suotuisalta matkustamiselle.
Olen yrittänyt käyttää ajan hyödyksi ja toteuttaa niitä asioita, joista olin haaveillut ja joiden uskoin olevan sitä, mitä haluan: lähdin opiskelemaan, otin vastaan unelmieni työpaikan ja ostin oman pikkutalon.
Kaikki nämä olivat asioita, joita olin kyllä halunnut, mutta sisimmässäni tiesin, etteivät ne olleet sitä, mitä ihan kaikkein eniten elämältä halusin.
Ne toivat hyvää oloa, mutta silti takaraivossani nakutti hiljainen ääni, joka sai tiedostamaan niiden kaikkien olevan vain paremman puutteessa tehtäviä sijaistoimintoja.
Nyt niitä miettiessä tajuan myös, että ne ovat asioita, joista olen joskus ennen haaveillut ja joita tuntui siksi turvalliselta lähteä toteuttamaan paremman puutteessa, mutta ne eivät ole asioita, joista nykyään enää olisin ensisijaisesti haaveillut.
Lue myös: Millaista on asua minitalossa?
Olenkin saanut viime aikoina pohtia paljon sitä, millaista elämää nykyään ihan oikeasti haluan elää, mistä ihan tosissani haaveilen, kuinka voin elää niin ja mistä minun ehkä pitää luopua saadakseni sellaisen elämän – kaikkea kun tuskin voi kerralla saada.
Koska olen kuitenkin kokoajan tiedostanut, että maailmalla vapaana matkustaminen ja eläminen ovat minulle tärkeitä asioita, olen viimeiset vuodet koronatilanteesta huolimatta jatkuvasti tehnyt sen, mitä voin ollakseni edes vähän lähempänä unelmiani.
Olen vähentänyt omaisuutta, minimoinut uudet hankinnat, kutistanut menoni, säästänyt ja sijoittanut rahaa sekä luonut passiivisia tulovirtoja.
Olen siis pyrkinyt kaikin puolin varmistamaan, että sitten kun tuosta elämän ahdistavasta odotushuoneesta vain lopulta voi päästä eteenpäin, olisin siihen valmis.
Nyt tuntuu, että olen vihdoin voinut astua siitä ulos ja alkaa elää sitä elämää, joka oikeasti tuntuu omannäköiseltäni.
Lue myös: Näin helppoa on alkaa sijoittaa vaikka heti
Tietenkään maailman tilanne ei tällä hetkellä salli matkustelua miten vain, mutta juuri nyt leppoisa arki Torreviejassa on sitä, mikä sopii minulle erinomaisesti enkä edes kaipaa täältä minnekään muualle.
Nyt nautin tästä ja kun toukokuu koittaa, palaan ehkä tosiaan Ruotsiin hetkeksi hoitamaan asioita ja katson, mikä maailman tilanne siinä vaiheessa on ja teen sitten valintoja tulevista askelista sen mukaan.
Siihen asti keskityn kuitenkin nauttimaan päivittäisestä arjesta, luomaan siitä sellaista, millaista haluan sen oikeasti olevan sekä muistamaan, ettei elämää tarvitse rakentaa yleisten odotusten mukaisesti.
Olen heittänyt itselleni leikkisän ajatuksen, että vuosi 2022 tulee olemaan oma Eat, pray, love -vuoteni, jonka ensimmäisen kolmanneksen vietän nyt tosiaan Espanjassa kieltä opiskellen ja hyvästä ruuasta nauttien sekä ennen kaikkea uupumuksesta toipuen.
En tiedä, kuinka maailman tilanne sallii vuoden tämän jälkeen kehittyä, mutta pidän sormet ristissä, että niiden omien nykyisten unelmien toteuttaminen tulee olemaan mahdollista.
Lue myös: Nämä kirjat auttavat hyppäämään ulos oravanpyörästä
Jos et muuten ole vielä lukenut Eat, pray, love: Omaa tietä etsimässä -kirjaa, suosittelen kuuntelemaan sen suomeksi äänikirjana!
Mielestäni se on aivan ihastuttava nimenomaan Mirjami Heikkisen lukemana.
Aloitin itse alunperin lukemaan sitä englanniksi kirjana ajatellen, että alkuperäisteos on aina paras, mutta tämä oli niitä teoksia, jotka toimivat minulla paremmin äänikirjana oikean ihmisen lukemina.
Kirja kertoo kirjoittajan omasta elämänmuutoksesta ja on saanut monet lukijat reflektoimaan omaa elämäänsä ja tutkimaan omia ajatuksiaan.
“Kolmeakymppiä lähestyvällä Elizabeth Gilbertillä on kaikki mitä moderni nainen voi toivoa: aviomies, maaseutukoti ja menestyksekäs ura, mutta silti hän tuntee itsensä onnettomaksi ja turhautuneeksi.
Paniikkikohtaukset ja sekava olo tekevät arjesta tuskallisen. Lopulta Elizabeth päättää päästää irti kaikesta turvallisesta ja ulkoisesti näyttävästä. Hän lähtee matkalle, joka muuttuu pohjimmiltaan matkaksi omaan itseen.
Elizabeth sukeltaa syvälle mielensä kolkkiin kolmen kulttuurin koskettamana: Italia tuo hänen elämäänsä nautinnon, Intia henkisyyden, ja matka Indonesiaan eheyttää hänet.”
Kirjasta tuli heti yksi suosikeistani ja vaikka olen nähnyt sen vuosia sitten elokuvana, oli äänikirja minusta ehdottomasti elokuvaa parempi.
Kirjan voi kuunnella esimerkiksi Storytelissa, jonne voi uutena käyttäjänä lunastaa *maksuttoman 40 päivän kokeilujakson tämän linkin kautta.
Hei Virve,
Ihana kuulla, että viihdyt hyvin Espanjassa 🙂 Alue on itsellekin tuttu, tosin vain parin viikon lomareissuilta.
Mun on pakko kysyä sulta asiasta, joka välillä tullut mieleen, kun vuosia sun blogia lukenut. Ja pyydän jo valmiiksi anteeksi näin tungettelevaa kysymystä ja ymmärrän täysin, jos et halua kommentoida. Mutta miten teidän parisuhde kestää noin ”erilliset” elämät? En nyt oikein osaa varmaan muotoilla kysymystä oikein, mutta ehkä saat ajatuksen päästä kiinni…
Ja arvostan ja ihailen teitä siinä, että selkeästi annatte toisillenne vapautta toteuttaa omia unelmia. Kysyn tätä tämmöisen läheisriippuvaisen näkökulmasta, jonka pitäisi itse mennä terapiaan 🙂
Mutta siis ”Miksi olette yhdessä, kun teillä on niin erilliset elämät”, ”Eikö suhteessanne ole mustasukkaisuutta, kun olette niin paljon erillänne”, ”Miten pidätte kipinää yllä” jne. tämmöisiä ihmetyksen aiheita itselläni herää.
Olen itse ollut kerran elämässäni kaukosuhteessa pari vuotta (itse asiassa espanjalaisen) miehen kanssa ja vaikka nähtiin lähes kuukausittain, niin se oli omalle mielenterveydelleni ihan helvettiä.
Jos nyt toteuttaisin haaveeni muutosta ulkomaille, sen hinta olisi ero avoliitosta. En mitenkään osaa kuvitella olevani parisuhteessa ja asuvani eri maassa. Ja myös niinpäin että jos mieheni ilmoittaisi muuttavansa ulkomaille, vaikkakin vain hetkeksi, niin ajattelisin että minä ja meidän yhteinen elämä ei riitä hänelle – > ero.
Mutta summasummarum, miten siis parisuhteenne kestää elämäntapanne 🙂
Kiitos, että nostit nämä mielenkiintoiset aiheet esiin! 🙂
Ajattelen itse, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa elää ja rakastaa parisuhteessa, vaan että on vain erilaisia ja tärkeintä on löytää ihminen, jonka kanssa tavat menevät yhteen.
En ole itse vielä saanut luetuksi klassikoksi tullutta Gary Chapmanin 5 rakkauden kieltä -kirjaa, mutta sen perusajatus on jotain, mihin itse uskon, eli että eri ihmiset ilmaisevat rakkauttaan eri kielillä. Toisille esimerkiksi lahojen antaminen on yksi tärkeä rakkauden osoittamisen muoto, toisille läheisyys ja esimerkiksi minulle sanat ovat se kaikkein tärkein juttu.
Koemme, että vaikka läheisyys ja hellät kosketukset yhdessä ollessa on tärkeää, eivät ne silti ole se kaikkein tärkein asia, jonka eteen olisi valmis uhraamaan kaiken muun. Meillä on todella hyvä henkinen yhteys toisiimme ja itseasiassa parisuhteelle ovat olleet parhaita ne ajat, kun olen vaikkapa ollut syyslukukauden Lontoossa opiskelemassa, kuukauden Pariisissa tai toissasyksynä useamman kuukauden Suomessa. Näinä aikoina molemmilla on ollut tilaa omille ajatuksille ja tekemisille, sillä tarvitsemme molemmat paljon omaa aikaa, mutta samalla meillä on ollut aikaa käydä todella hyviä keskusteluja etänä. Koemme sellaisen henkisen yhteyden todella tärkeäksi ja se pitää meitä yhdessä, koska sellaista on vaikeaa löytää. En ole koskaan tuntenut sitä kenenkään toisen kanssa ja sen löydettyäni en ole kertaakaan kokenut, että kaipaisin mitään muuta yhtään kenenkään kanssa ja puoliso on tuntenut samoin.
Koen, että meillä on riittävän samanlaiset, mutta silti sopivan erilaiset ajatusmallit täydentääksemme toisiamme ja pitääksemme elämän tasapainossa sekä suhteen mielenkiintoisena. Minä tarvitsen jonkun, joka välillä rauhoittaa ja tuo turvaa sekä varmistaa, että päähänpistoissani on järkeä ja niiden toteutus varmasti onnistuu, puoliso taas vastaavasti nauttii päästessään kokemaan kanssani asioita, joihin ryhtyminen omin päin ei olisi tullut hänen mieleensä, mutta joihin ryhtyminen on ollut hänestä upeaa, sillä hän tykkää luonnostaan muokata elämään rutiineja, jotka toistuvat päivästä toiseen samanlaisina.
Tasapaino syntyy varmasti siitä, ettei kumpikaan tosiaan pakota toista elämään oman tahtonsa mukaisesti, vaan auttaa vaan toista löytämään uusia asioita itselleen sopivalla tavalla. Esimerkiksi puoliso ei pakota minua pysymään Ruotsissa kun näkee, että juuri nyt se vain tekisi minut surkeaksi ja parisuhdekin kärsisi, jos vain olisin kärttyisänä kotona odottamassa kuukausia, että puolison keikat loppuisivat ja voisimme vihdoin lähteä jonnekin, minne minä haluan. Vastaavasti puolisolla on juuri nyt kivoja keikkoja, jotka tekevät hänet onnelliseksi, joten ilman muuta haluan, että hän voi nauttia niistä. Koska tärkeintä on henkinen yhteys, ei etäisyys vaikuta siihen liiemmin, vaan ennemminkin molemmat vain nauttivat, kun saavat keskellä pitkää suhdetta omaa tilaa, mutta silti toiselle voi soittaa vaikka joka päivä ja jutella tunteja jos haluaa.
Emme ole mitenkään mustasukkaisia ihmisiä ylipäätään ja ehkä se lähtee toki siitä kliseisestä luottamuksesta toiseen, mutta myös siitä, ettei kumpikaan ripusta omaa onnellisuuttaan liikaa toisen varaan vaan tietää, että vaikka toinen tuokin elämään aivan älyttömästi sellaista ihanaa ja huikeaa hyvää, jota ilman ei haluaisi olla, lähtee se oma hyvinvointi kuitenkin eniten omasta itsestään. Kun tietää, että elämä tuntuisi hyvältä yksinkin eikä ole riippuvainen toisesta ja parisuhteen olemassaolosta (vaikka toki korostan, että tietysti sen päättyminen sattuisi ja olisi aivan hirveää), on minusta helpompaa olla yhdessäkin. Silloin ei tarvitse pelätä, että mitäs jos toinen laittaa poikki, koska vaikka se olisi hirveää tietää, että siitä selviää, elämä kyllä kantaa ja ehkä jonain päivänä löytyy sitten toisenlainen yhteys jostain muualta – ja vaikka ei löytyisikään, olisi hyvä niinkin.
Monesti ehkä rakkauden ”ongelmana” voi olla se, että kun rakastaa, haluaa pitää toisen lähellään ja se voi saada aikaan sitä, että jompi kumpi alkaa tuntea, että joutuu liikaa toimimaan tavalla, joka ei ole sitä, mitä pohjimmiltaan haluaa. Kompromissit ovat aina tarpeen toki, mutta emme vain kumpikaan halua, että rakkaus rajoittaisi liikaa, vaan olemme aina ajatelleet, että parisuhteemme on vähän kuin avioliiton turva ja sinkkuelämän vapaus samassa paketissa. (Itse ainakin koen saavani parisuhteesta sen, mitä kaipaan, eli minua ei esimerkiksi enää voisi vähempää kiinnostaa hakea läheisyyttä muualta, kun sellaiset kokeilut on tullut tehtyä jo nuorempana.)
Esimerkiksi meidän tilanteessamme jos minä haluan nyt viettää enemmän aikaa Espanjassa, ei se liity mitenkään puolisooni tai siihen, että olisin tyytymätön suhteeseemme ja on ihanaa, että puolisonikin ymmärtää sen ja näkee asian samalla tavalla. Se liittyy vain ja ainoastaan yksinkertaisesti siihen, että juuri nyt koen oman hyvinvointini kannalta paremmaksi viettää aikaa Espanjassa, jossa on täydelliset olosuhteet liikkua, harrastaa, syödä hyvin ja toipua uupumuksesta. Täällä voin voida hyvin ja kun voin henkisesti hyvin, olen parempi ihminen parisuhteessa ja meillä on parempi henkinen yhteys – ja olenhan täällä sitäpaitsi vain muutamia kuukausia.
Vastaavasti taas se, että puoliso matkustaa töiden puolesta keikkamatkoilla ei liity mitenkään meidän suhteeseemme vain vain siihen, että hänellä on kiva työ, josta hän nauttii ja jonka tekeminen tuo tällä hetkellä hänelle hyvää oloa, joten ilman muuta haluan hänen käyttävän aikansa asioihin, jotka tekevät hänestä onnellisen.
Meillä on loppujen lopuksi todella yhteneväiset tavoitteet pitkällä tähtäimellä, mutta puolisoni kaipaa enemmän taloudellista turvaa pohjalle ja pitää enemmän arjen rutiineista kuin minä. Olisi varmasti hankalaa, jos arvot ja elämän tavoitteet olisivat aivan erilaiset, mutta nyt ne ovat varsin samat, vaikka olemmekin vain vähän eri vaiheissa elämää niiden kanssa. Minua ei kuitenkaan haittaa matkustella ”odotellessa”, että puolisonikin alkaa kokea olevansa taloudellisesti ”valmis” vähentämään töitä ja siirtymään ”eläkeläiselämään”. 🙂
Ajattelen myös, että pitkään parisuhteeseen ja loppuelämän avioliittoon kuuluu väkisinkin sitä, että välillä saatetaan ”kasvaa eri tahtiin” ja haluta elämältä eri asioita hetkellisesti, mutta jos on yhteinen maali, niin kaikki kyllä järjestyy. Meidänkään tapauksessamme kyse ei ole tällä hetkellä mistään yhden hengen pysyvästä muutosta ulkomaille vaan vain siitä, että itse vietän sillä aikaa aikaani ulkomailla, kun puoliso on kiireinen töiden kanssa (enkä ole kotona kiukuttelemassa siitä, että koen olevani ”pakotettu” olemaan Ruotsissa sillä aikaa, kun puoliso tekee töitä).
Toivottavasti tämä selvensi ajatuksiani hieman. Haluan kuitenkin korostaa, että tämä on vain meidän tapamme ja tuntuu meistä hyvältä, eli mikä muu tapa tahansa voi olla aivan yhtä oikea toimia ja tärkeintä on minusta vain, että kyseisen parisuhteen molemmista osapuolista tuntuu hyvältä eikä kumpikaan katkeroidu kokien, että joutuu uhraamaan jotain itselleen erittäin tärkeää. 🙂
Onpa ihanaa, että sinusta tuntuu noin hyvältä Espanjassa, seuraan innokkaana instassa elämääsi siellä. Itse olen lomaillut Espanjassa vain Deniassa (Torreviejasta n. 150 km pohjoiseen) ja pyöräillyt sen lähiympäristössä. Siellä voisin vaikka asua talven, ja miksei muuallakin Espanjassa, jos elämäntilanne olisi asialle suotuisa. Itse en ehkä ostaisi asuntoa vaan olisin vuokralla. Olisi huolettomampaa, koska taloyhtiössä saattaa tulla esim. korjaustarvetta, asunnon hintatasoa ei voi tietää tulevaisuudessa ja kun en muuttaisi sinne pysyvästi. Denian suomalaiset voi laskea yhdellä kädellä, mutta en ole kaivannutkaan suomiyhteisöä. Aiotko muuten tehdä päiväretkiä tms. lähipaikkakunnille? Olethan lukenut Uusi Costa Blanca lehteä, löytyy lehtiluukku.fi:stä ilmaiseksi.
Olen väsynyt työelämän suorittamiseen, tehostamiseen, eläkeiän nousuun… ja miettinyt, miten voisi elää edes vähän omannäköisempää elämää, täytyy kuunnella tuo äänikirja. Itsekin olen kokenut oloni vapaaksi Espanjassa. En tiedä tuleeko se siitä, että siellä ei tunne kuin eläkeläisiä/vast. eikä siellä tarvitse selitellä, vertailla yms. töitään. Ja aurinko on ihmeellinen voimavara.
Kuulostaa ihanalta alueelta tuo Deniakin! 🙂
Kiitos vinkistä tuosta lehdestä, olen tainnut törmätä siihen, mutta olin jo unohtanut sen. Täytyy aktiivisemmin siis lukea!
Espanjassa on tosiaan kyllä selvästi jotain jännää, joka tekee helpommaksi ottaa iisimmin. 🙂
Kuulostaa hauskalta! Itsekin oleilen lämpimillä leveysasteilla nykyisin talvet, kun etätyö antaa siihen mahdollisuuden ja työnantajan kanssa sovittiin hyvä diili. Jotain hyötyä siis koronastakin. 😉
Teetkö itse työtä edelleen ruotsalaiselle työnantajalle etänä Espanjasta jos saa udella?
Etätyö on tosiaan onneksi tuonut ihania mahdollisuuksia monille! 🙂
Lopetin itse tosiaan työt kesäkuussa matalan ferritiinin ja sen myötävaikuttaman uupumuksen myötä, eli en tee tällä hetkellä töitä. Tuloni ovat toki muutenkin perustuneet passiivisiin tuloihin jo parisen vuotta, eli sinänsä mikään ei ole eri tavalla kuin ennen. 🙂
Niin ja vielä toinen kyssäri jos haluat vastata (nyfiken i en strut! 😄) mutta kiinnostaisi kuulla miksi päädyit juuri Torreviejaan? Oliko sulla esim entuudestaan tuttuja lomailemassa tai asumassa siellä? Entä käytännön kysymykset kuten verotus, vakuutukset ja asunnon hankkiminen, miten ne järjestyi? 😊
Teen varmaankin lähiaikoina postauksen tuosta, miksi valitsin juuri Torreviejan. 🙂
Olen itse täällä vain lomalla, eli minulla on Airbnb:n kautta helposti otettu asunto, yritykseni sijaitsee Ruotsissa ja rullaa siellä itsekseen passiivisiin tuloihin pohjautuen, verotukseni tapahtuu Ruotsissa ja minulla on ihan vain matkavakuutus. 🙂
Olisi kiva kuulla enemmän noista passiivisen tulon tekijöistä vaikka on niistä varmasti aiemminkin ollut postaus 👍