En tiedä, mikä on nykyajan käytäntö, mutta kun minä olin pääkaupunkiseutulainen ala-asteelainen oli varsin yleistä, että jossakin vaiheessa opintoja luokka pääsi käymään Fazerilla ja näkemään, kuinka karkkeja tehdään ja miltä tehtaassa näytti. Vaikkei kierros tapahtunutkaan Willy Wonkan johdolla ja puitteet olivat hieman erilainen kuin sadussa, oli se silti yksi ala-asteelaisen ihmisen koulutaipaleen kohokohdista.
Kerroin teille vähän aikaa sitten, kuinka minulle tarjoutui aivan mieletön tilaisuus päästä bloggaajana käymään Lumenella ja sekoittamaan oma luomivärisävyni. Onnenpotkuni eivät loppuneet siihen, sillä vajaan viikon sisällä tuosta käynnistä pääsin vierailemaan Lumenella vielä toistekin. Tällä kertaa kyseessä oli estenomi-opintoihini liittyvä tehdasvierailu, josta olin tiestysti myös vähintään yhtä innoissani. Jos lapsena iloitsin Fazerille pääsemisestä oli näin aikuisiällä vierailu kosmetiikkatehtaalle vähintään yhtä huikea juttu!
Harmillista on tietysti teidän kannaltanne, etten voinut ottaa tehdasvierailulta kuvia, sillä ne olisivat taatusti olleet mielenkiintoista nähtävää, mutta haluan siitä huolimatta päästä kertomaan teille hieman siitä, mitä tuolla vierailulla pääsin kuulemaan ja näkemään.
Lumenen kosmetiikkatuotteethan tehdään edelleen meillä Suomessa ja Lumenen Espoon tehtaalla. Tottakai on muutamia poikkeustuotteita kuten meikkikynät sekä kynsilakat, joita ei voida valmista tehtaan tiloista, sillä Euroopassa on esimerkiksi vain muutama meikkikyniä valmistava tehdas, joista kaikki kosmetiikkafirmat tilaavat omat kynänsä omien toiveidensa mukaisina. Samoin kynsilakkojen valmistus on niin räjähdysherkkää puuhaa, että nekin valmistutetaan muualla. Myös joidenkin tietynlaisten luomiväripakkausten sisältämät luomivärit valmistutetaan kuulemma muualla, sillä niiden valmistukseen sopivaa koneistoa ei kuulemma löydy tehtaalta.
Minua kiinnosti kovasti tietää, riittävätkö tehtaan resurssit vielä pitkäänkin valmistamaan Lumenen tuotteita, mikäli markkinat ja niiden kautta myynti kasvavat vielä paljonkin. Suomen lisäksi tuotteita myydään paitsi esimerkiksi naapurimaissamme Ruotsissa ja Virossa mutta myös USA:ssa ja tällä hetkellä jopa Etelä-Koreassakin asti. Riittääkö meidän kotimainen tehdaskapasiteettimme vielä pitkäänkin vai voiko käydä niin, että uusia ratkaisuja täytyy kehitellä?
Se kuulemma kuitenkin riittää hyvin. Tällä hetkellä töitä tehdään kahdessa vuorossa, mutta tarpeen vaatiessa hommia voitaisiin tehdä kolmessa tai vaikka viidessäkin vuorossa. Tehtaasta saisi siis irti vielä vaikka kuinka paljon enemmänkin, eli sen suhteen ei ole huolta. Oli ihanaa tietää, että tuotteet siis tulevaisuudessakin valmistettaisiin varmasti Espoossa.
Entäpä tehdäänkö Lumenella siinä tapauksessa private labellingia, eli valmistaako tehdas myös muiden kosmetiikkamerkkien tuotteita? Kuulemma Erisanin ja tietysti myös Cutrinin tuotteet tehdään samalla tehtaalla, mutta muuta kosmetiikkaa siellä ei valmisteta.
Pääsimme aloittamaan tehdaskierroksen näkemällä ison varaston, johon kaikki tuotteiden raaka-aineet toimitetaan. Raaka-aineiden toimittajat antavat aineiden mukana niille asetetut laatuvaatimukset koskien mm. raaka-aineiden puhtautta, mutta jokaisen erän tehtaalle saapuessa aineet testataan vielä jotta voidaan varmistaa, että kaikki todellakin on kunnossa. Joidenkin aineiden kohdalla määrittely voidaan kuulemma tehdä lähes välittömästi ja joidenkin aineiden kohdalla siihen voi mennä pari päivää, minkä jälkeen aineet voidaan ottaa käyttöön.
Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka esimerkiksi Lumenen tuotteissa jo reilun vuosikymmenen ajan käytetty lakka kokonaisuudessaan hyödynnetään. Lakkoja ei voida poimia koneellisesti, vaan ne poimitaan käsin, mikä työllistää ihmisiä (ja olin ymmärtävinäni, että poiminnassa poimijoita olisivat 4H-kerholaiset). Jos myös oikein muistan, meni pääosa käsin poimituista lakoista esimerkiksi lakkaliköörin valmistukseen. Tähän kelpaamattomista siemenistä puristetaan sitten öljyä Lumenen käyttöön ja loppuosa marjasta käytetään vielä rehuteollisuuden puolella. Marja siis hyödynnetään kokonaisuudessaan eri teollisuuden alojen hyödyntäessä siitä eri osat eikä mitään mene hukkaan!
Kosmetiikan pääraaka-aineena on kuitenkin vesi ja sitä Lumenellakin käytetään. Tuotteissa käytettävä vesi on peräisin siitä samasta Espoon vesijohtoputkesta, josta alueen asukkaiden talousvesikin on, eli suurin osa siitä on peräisin Päijänteestä. Vaikka kotimainen kraanavesi onkin varsin puhdasta, ei sitä voida kuitenkaan käyttää kosmetiikan tarkoituksiin vielä sellaisenaan, vaan sen puhdistusta on vielä jatkettava. Tämä tapahtuu tehtaalla käänteisosmoosiin perustuvalla laitteella, joka puhdistaa vedestä pois kaiken ”ylimääräisen” niin tehokkaasti, että lopullista puhdistettua vettä olisi ihmisen kuulemma jopa vaarallista juoda isompia määriä.
Pääsimme näkemään, millaisissa isoissa padoissa tuotteita tehtaalla valmistetaan ja kuinka niitä eri linjastoilla pakataan. Seurasimme, kuinka esimerkiksi puuteri kulkee läpi monivaiheisen prosessin: Tyhjä puuteripakkaus tulee linjastolle, yksi koneen osa laittaa pakkaukseen liimaa ja toinen kiinnittää siihen puuterinapin, yksi osa asettaa puuterin päällä olevan suojaavan muovikalvon paikoilleen, toinen lisää pakkaukseen vipan, yksi osa taittaa kantta kiinni toisen naksauttaessa sen vielä kunnolla paikoilleen ja sitten puuteriin kiinnitetään vielä tarrat ja linjaston päässä istuu pakkaaja, joka pakkaa tuotteita käsin kuuden pakkauksen laatikoihin, joissa tuotteet toimitetaan myymälöihin.
Oli itseasiassa erittäin mielenkiintoista nähdä, että jokaisen koneistetun linjaston lopussa istui työntekijä, joka pakkasi valmiit tuotteet niihin pieniin kuuden tuotteen myyntieriin, joita minäkin olen aina myymälässä vastaanottanut. Olin jotenkin ajatellut, että se vaihe tehtäisiin myös koneella! Minua tietysti kiinnosti tietää, että ei kai kenenkään työtoimenkuva vaan ollut istua 7,5 tuntia päivässä saman linjaston päässä samoja tuotteita päivästä toiseen pakaten, mutta ei kuulemma sentään. Linjastoja kuulemma vaihdettiin noin tunnin välein ja hommiin sai vaihtelua.
Ja niin: Puutereita sillä hetkellä rasioihin lykkinyt kone oli kuulemma sama, jota esimerkiksi Fazerilla puolestaan käytetään konvehtirasioiden pakkaamiseen! Siinä vasta monitoimikone!
Hyvältä näytti, mutta meneekö mikään koskaan pieleen? Syntyykö isoissa voidetankeissa koskaan virheitä? Meneekö koko 500 kilon voide-erä koskaan pilalle? Niinkin voi joskus kuulemma käydä, mutta se on erittäin harvinaista. Yleensä esimerkiksi pieniä sävyheittoja yms. voidaan korjata ja erä on pelastettu, eli aihetta huoleen on harvoin. Entäpä hajoavatko koneet koskaan? Harvemmin, sillä ne ovat erittäin pitkäikäisiä ja yleensä ongelmien kohdalla kyse on vain pienistä koneen säätöä vaativasta toimenpiteestä, jonka jälkeen kaikki on taas kunnossa.
Olisin voinut viettää tehtaalla tunteja, sillä kierrostamme veti tehtaan asioista hyvin perillä oleva koneinsinööri (?) ja minulla riitti hänelle kysymyksiä. Tuntui, ettei mieleeni edes varmastikaan tullut kaikki mahdollinen, mitä olisin halunnut tietää. Olisikin ihanaa saada viettää päivä tehtaalla pyörien ja päästä havainnoimaan ja kyselemään ihmisiltä kaikki se, mitä mieleen juolahtaisi. (Jestas, kuinka raskas tyyppi olisinkaan!)
Kuinka mahtavaa, että meillä on Suomessa oma iso kosmetiikan valmistaja! Nyt olen päässyt paitsi käymään heidän tehtaallaan, mutta myös jo aiemmin vierailemaan blogin kautta heidän laboratoriossaan sekä noiden kahden lisäksi vielä kuulemaan, kuinka tuotetrendien seuraaminen ja kehittely tapahtuu. Kyllä kosmetiikan maailma osaa olla mielenkiintoista!
Onko teillä mielessä jotain kosmetiikan valmistukseen liittyvää, mihin haluaisitte kuulla vastauksen?
Postauksen kuvat: Lumenen kuvapankki.
Mielenkiintoinen uutinen tuo tieto, että Lumenen tuotteita menee Koreaan! 🙂 Olisipa jännittävää tietää, mikä osuus suomalaistuotteilla sikäläisillä markkinoilla on, millaisesta asiakaskunnasta kyse, ja miten tuotteita siellä markkinoidaan..
Vaikea kuvitella Suomen eksotiikan riittävän myyntivaltiksi… sen verran laadukkaita ne korealaistuotteetkin ovat (osa ainakin)..
Mutta hyvä, että valinnanvaraa riittää…meille ja heille.
Minkä takia on olemassa huonoja luomivärejä? Siis joskus mainitsit siitä, että jostain luomiväreistä tehdään tarkoituksella heikkopigmenttisiä, koska ihmisiä pelottaa käyttää niitä muuten. Tämä on ehkä sitten ymmärrettävää, varsinkin jos siitä on pakkauksessa maininta/mainoslause jostain "kuulaan läpikuultavasta lopputuloksesta", mutta entä sitten ne luomivärit, jotka ovat huonoja, ja samalla värisävyltään sellaisia, että eivät voi näyttää hyvältä kenelläkään? Halpismerkeissä tietysti hinta korreloi laadun kanssa, mutta näitä hutilyöntejä on selepuolellakin. Ja mitä ihmettä tapahtuu, kun osa paletista on huippulaatua ja osa ihan kamalaa – millainen päätöksentekoprosessi käydään, että sellainen tuote tuodaan myyntiin? Vai onko siinä vaiheessa liian myöhäistä vaikuttaa, kun laatu selviää? Ja millaisia ne luomivärintekokoneet oikein ovat:)
Tuo meikkikynien valmistus minua kiinnostaisi, kuinka paljon siihen voi tilaaja vaikuttaa, vai onko tehtaissa omat reseptinsä ja niistä poimitaan omaan valikoimaan parhaat? Kiinnostaisi sekä koostumuksen että värisävyjen kannalta, koska paljon näkee kyniä, joissa on identtinen värisävy ja identtinen hylsy. Hylsy selittyy tuolla tehtaalla, mutta miten firmat ovat "sattumalta" valinneet juuri samanlaisen värisävynkin? Vai onko kynätehtailla vain rajallinen määrä eri väripigmenttejä käytössä?
Nyt täytyy vakilukijana kommentoida anonyymisti, kun on sen verran herkkä aihe…. 😉 Mä kävin kerran treffeillä yhen jätkän kanssa, joka oli tuolla Lumenen tehtaalla töissä, ymmärtääkseni sekoitti jotain voiteita isoissa padoissa. Olin, yllättäen, paljon kiinnostuneempi tästä hänen työstään kuin itse kaverista, mutten vaan kehdannut alkaa pommittaa siinä vaiheessa hirveästi kysymyksillä tai muuten vaan fiilistellä. 😀 Oh, those were the days….
-M