Vuosi meikkaamisen lopettamisen jälkeen – tämän verran meikkaan nykyään

Kerroin reilu vuosi sitten, että pakkasin meikkipussini sivuun ja päätin, että jatkan elämää toistaiseksi ilman meikkiä.

Syitä päätökselle oli kaksi: En ensinnäkään pitänyt meikkaamisesta, vaan tein sen vain lopputuloksen vuoksi.

Toisekseen en ollut ollenkaan sinut meikittömien kasvojeni kanssa ja koin, että ne olivat jotenkin huonompi versio minusta ja että minun tuli käyttää meikkiä näyttääkseni paremmalta – ja että oli nimenomaan tärkeää näyttää paremmalta.

Olenkin kertonut blogissa aiemmin, millaisia fiiliksiä meikkaamattomuus toi kaltaiselleni ihmiselle, joka on ala-asteen lopulta lähtien aina meikannut ja tuntenut suurta epävarmuutta näyttäytyä julkisesti missään ilman meikkiä.

Oloni oli aluksi homssuinen, mietin meikittömyyttäni paljon ja joissakin tilanteissa tunsin oloni epävarmaksi.

Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja

Pikkuhiljaa koko asia alkoi kadota mielestäni, meikittömistä kasvoista tulivat ne normaalit kasvoni ja lopulta nauratti jo vähän katsoa vanhoja kuvia, joissa meikatut kasvoni eivät edes näyttäneet minulta.

Miksi ihmeessä olin kokenut, että minun pitäisi näyttää joltakin muulta? Ja vieläpä elänyt niin parikymmentä vuotta?

Meikkaamisen lopettaminen toi ajan kanssa itselleni todella ison rauhan siitä, että kasvoni kelpaavat tällaisina eikä minun tarvitse yrittää näyttää muulta.

Nyt tuntuu jopa vieraalta ajatukselta, että olen ennen kokenut, että minun on aina tarvinnut.

En väitä, että olisin kaikin tavoin tyytyväinen omaan ulkonäkööni joka hetki, mutta ennemminkin meikkaamattomuus on muuttanut ajatustani siitä, että minun tarvitsisi pyrkiä olemaan esteettisessä mielessä viehättävä, ajattelemaan sitä ja käyttämään aikaa sen tavoitteluun.

Nykyään vain ajattelen, että maailmassa on niin paljon muitakin asioita mietittävänä ja varsin harva asia on kiinni ulkonäöstäni, joten en vain siksi tule enää miettineeksi sitä liiemmin.

Kun itse mietin läheisiäni tai ympärilläni olevia ihmisiä, en juurikaan mieti heidän ulkonäköään, vaan aivan muita ominaisuuksia.

Lue myös: Kuinka tuntea olonsa paremmaksi ilman meikkiä

Meikkaamisen lopettamisen jälkeen vietin ensimmäiset puoli vuotta täysin ilman meikkiä ja sen jälkeen käytin loppuvuodesta kulmakynää, ripsiväriä ja peiteainetta muutamaan otteeseen.

Vuodenvaihteen jälkeen meikkaaminen jäi lähes täysin, kunnes huhtikuussa palasin jälleen päivätyöhön.

En kokenut enää päivätyössä painetta meikkaamiselle, mutta myönnän, että toimistolle mennessä oli mukavaa laittaa ripsiväriä, kulmakynää ja meikkipuuteria tai tyynymeikkivoidetta.

Joskus saatoin laittaa myös väritöntä kiiltoa tai luonnollisen sävyistä huulipunaa, mutta yleensä ihan vain huulirasvaa.

Sen enempää minua ei tosin edelleenkään kiinnostanut meikkaamiseen käyttää aikaa.

Kotona ollessa etäpalaverit sujuivat yleensä meikittä ja vapaa-ajalla kiinnostus meikkaamista kohtaan on edelleen ollut olematon.

Lue myös: Kuinka hyväksyä itsensä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa

Kun päätöksestäni pakata meikit sivuun oli kulunut noin vuosi, päätin kaivaa esiin meikkipussini katsoakseni, mitä meikkituotteita minulla oli vielä jäljellä ja päättääkseni, mitä teen noille lopuille meikeille.

Kaikki nurkissani seisovat meikit mahtuivat jo helposti yhteen kompaktiin meikkipussiin, sillä niitä ei ollut enää jäljellä paljon.

En ollut enää aikoihin ostanut meikkejä vain huvikseni, kuten minulla oli ennen tapana tehdä.

Viime vuosina olin ostanut meikkejä vain silloin, kun olin kokenut tarvitsevani jotain, eli käytännössä lähinnä kaivannut vain uutta ripsiväriä, puuteria tai kulmakynää, jotka tulivat heti käyttöön sillä ajatuksella, että ne käytetään loppuun.

Lue myös: Kolme kuukautta ilman meikkiä – mitkä fiilikset?

Jäljellä olevia meikkejä katsoessa oli mukavaa tajuta, kuinka vähän niitä enää oli.

Niiden määrä on vähentynyt vuosien varrella, kun olen lahjoittanut ylimääräisiä tuotteita pois, osa on kulunut loppuun ja jotkut tuotteet luonnollisesti ihan vain vanhentuneet.

Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun vihdoin kunnolla tajusin, kuinka ihanan vähän meikkejä oli enää jäljellä ja se tuntui hyvältä, sillä en tosiaan ole enää kokenut tarvitsevani niitä liiemmin.

Lue myös: Mitä iholle tapahtuu, kun lopettaa meikkaamisen?

Minulla on ollut ennen valtava määrä erilaisia meikkipohjatuotteita, mutta nyt niiden määrä on kutistunut reippaasti.

Jos teen meikkipohjan, en enää nykyään jaksa liiemmin kikkailla. En käytä meikinpohjustajaa tai muutenkaan jaksa kerrostaa useita tuotteta. Vakiorutiinini on vain ollut sipaista kasvoille Lumenen meikkipuuteria ja se siitä.

Meikkipuuteri on kuitenkin lopuillaan, joten olen sen sijaan käytellyt pois Etelä-Koreasta ostettua Huxleyn tyynymeikkivoidetta, joskus taas Huxleyn peiteainetta ja sipaissut päälle väritöntä Essencen kivipuuteria.

Niiden lisäksi jemmoista löytyy vielä avattu Catricen nestemäinen peiteaine sekä kaksi avaamatonta tyynymeikkivoidetta.

Lue myös: Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Huulimeikkejä oli jäljellä vähemmän kuin koskaan aiemmin, mutta vaikka periaatteesta olenkin aina yrittänyt mieluummin käyttää meikit loppuun sen sijaan, että heittäisin niitä pois, päädyin nyt heittämään roskiin muutamia huulimeikkejä, jotka olivat pyörineet minulla jo vuosia ja joita en vain nähnyt enää käyttäväni.

Roskiin lähti vuosia vanha pinkki Lancômen huulipuna, jonka sain joskus laivalla työskennellessäni ja kolme vuotta sitten ostettu It Cosmeticsin pinkki huulikiilto.

Siinä missä olin ennen kokenut pinkin huulimeikin tuovat piristystä kasvoilleni, näytti se nyt aivan vieraalla ja teennäiseltä enkä osannut enää nähdä itseäni käyttämässä sellaista.

Lue myös: Meikittömyys opetti olemaan sitomatta itsetuntoa omaan ulkonäköön

Saman kohtalon koki myös vuosia vanha Huda Beauty Lip Strobe sävyssä Angelic. Muistan, kun ostin tämän roosan huulikiillon, jossa on kultainen hohde ja ajattelin, että tämä on kaunein koskaan näkemäni huulikiilto.

Loppujen lopuksi se on seisonut lähes käyttämättömänä vuosia enkä enää vain osaa keksiä, miksi haluaisin vaaleanpunakultaiset huulet, jotka näyttävät minulla täysin luonnottomilta.

Tuntui hassulta heittää kiilto pois, mutta samalla mietin, että vielä hassumpaa olisi seisottaa sitä kaapeissani enää pidempään.

Loppujen lopuksi minulle jäi jäljelle kolme huulimeikkituotetta, joita kaikkia näen käyttäväni ja joista kahta itseasiassa olenkin usein käyttänyt.

Linda Hallbergin nudesävyinen Pink Opal -huulipuna ja Ofran väritön huultenpullistaja ovat olleet helppoja tuotteita sipaista huuliin ja niin ikään Linda Hallbergin täydellisen punainen Anger Mood -huultenrajauskynä on tuote, jota voin vielä kuvitella käyttäväni punaisen huulimeikin tekoon, vaikka en olekaan siihen liiemmin tarttunut kuluneen vuoden aikana.

Totesin kuitenkin, että jos nämä kuluisivat loppuun tai katoaisivat, en jäisi ikävöimään niitä, eli käytän näitä lähinnä vain siksi, että minulla on ne.

Kaikkein haastavinta oli kuitenkin miettiä, mitä teen luomiväripaleteilleni.

Tajusin nimittäin niitä katsellessani, että vaikka olin kuluneen vuoden aikana käyttänyt muutamia muita meikkituotteita, en ollut kertaakaan koskenut luomiväreihini enkä ollut ikävöinyt niitä tippaakaan.

Olin unohtanut niiden olemassaolon täysin ja kiinnostukseni silmämeikin tekoon oli edelleen täysin nolla.

En kuitenkaan oikein tiennyt, mitä tekisin paleteille. Ne olivat käytettyjä ja vanhoja, joten niitä ei voinut antaa kenellekään, mutta tuntuisi tuhlaukselta heittää ne roskiin.

Toisaalta ajattelen myös, että on typerää säilyttää jotain vain säilyttämisen vuoksi siitäkin huolimatta, että on periaatteitani vastaan heittää hyvää tavaraa roskiin.

Missä sitäpaitsi menee tällaisessa yhteydessä hyvän tavaran raja?

Yritin neuvotella itselleni hyvää omaatuntoa ajattelemalla, että vaikka olen joskus ollut vastuuton meikkishoppailija, olen kuitenkin ottanut siitä opikseni ja toimin nykyään toisin.

Minun ei tarvitse katsella käyttämättä jääviä luomiväripaletteja kotonani vain siksi, että olen joskus toiminut toisin ja ettei niitä olisi enää kovin kauaa lopulta edes hygieenistä säilyttääkään.

Toisaalta mietin kuitenkin, että ehkä minua vielä joskus sittenkin kiinnostaisi meikata enemmän tai ehkä joskus olisi joku tilaisuus, johon haluaisin laittaa silmämeikkiä, joten ehkä ei olisi kannattavaa luopua kaikista luomiväreistä.

Osa paleteista oli sitäpaitsi monitoimipaletteja, eli niillä saattoi käyttää muuhunkin kuin vain silmämeikin tekoon.

Lopulta aloin tulla siihen tulokseen, että ainakin itse koostamastani magneettipaletista voisin jo luopua, sillä sen sisältö koostui pääosin jo niin vanhoista luomiväreistä.

Tuntui silti edelleen väärältä heittää periaatteessa käyttökelpoista kosmetiikkaa pois, joten jätin näiden osalta ajatuksen vielä hautumaan.

Meikkipusseistani löytyi myös kaksi muuta tuotetta, joiden kohdalla mietin pitkän tovin, mitä niille tekisin.

Linda Hallbergin monipuolinen Infinity Glass on ihanaa hohtoa tuova meikkituote, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen, mutta ongelmana oli edelleen, että en silti käyttänyt sitä.

Ajattelin kuitenkin, että koska se menee myös värittömästi huulikiillosta voisi olla, että innostuisin kuitenkin vielä ottamaan sen käyttöön, joten annoin sen jatkaa meikkipussissani seisomista.

Myös Baborin minikoisen luomivärinpohjustajan käyttämättömänä seisottaminen tuntui turhalta, mutta toisaalta jos tulisin vielä joskus käyttämään luomivärejä, tarvitsisin sitä välttämättä, sillä ilman luomivärinpohjustajaa silmämeikkini ei pysy paikoillaan edes minuuttia – en todellakaan ole niitä tyyppejä, jotka voisivat vain sipaista silmämeikin alle vähän meikkivoidetta ja puuteria.

Ainoastaan oikeastaan kaksi meikkituotetta olivat sellaisia, että olin tyytyväinen, että omistin ne edelleen.

Jos meikkaan, huolittelen kulmakarvat ja Lumenen kulmakynä on siihen hyvä tuote.

Myös ripsiväriä on välillä mukavaa laittaa, joten matkakokoinen ripsiväri on mukava omistaa – joskaan tämä Benefitin uusi They’re Real! Magnet Mascara ei ole ollut omissa ripsissäni kovin kummoinen kuten ei sen aiempikaan versio ollut.

Sekä yleinen tavaroiden vähentäminen että viimeisen vuoden aikana tapahtunut meikkaamisesta ensin luopuminen ja sittemmin hyvin harvakseltaan hieman meikkaaminen ovat siis saaneet meikkikokoelmani kutistumaan radikaalisti ja ylipäätään kyseenalaistamaan, mitä meikkejä haluan enää säilyttää.

Suurin osa meikeistäni on minulla edelleen vain siksi, että satun omistamaan ne ja haluan vain käyttää ne pois, sillä koen tuhlaukseksi vain heittää ne roskiin – joskin monien tuotteiden kohdalla en usko, että edes ehdin käyttää niitä pois ennen kuin ne vanhenevat.

Tällä hetkellä käytän niin vähän meikkiä, että unelmieni meikkipussissa olisi tasan kolme tuotetta: ripsväri, kulmakynä ja meikkipuuteri, joita huulirasva voisi toki täydentää. Ne riittäisivät harvoihin meikkihetkiini hyvin.

En tiedä, tulenko joskus myöhemmin innostumaan meikkaamisesta jälleen lisää, mutta epäilen, että en, sillä en ole koskaan ollut ihminen, joka innostuisi käsillä tekemisestä liiemmin tai kokisi meikkaamista itsensä ilmaisuna ja nautinnollisena puuhana, kuten taas moni muu kokee.

Niin kauan, kun syyni meikata on vain se, että haluan näyttää paremmalta enkä koe olevani riittävä itseni näköisenä en oikeastaan edes halua, että innostuisin uudelleen meikkaamaan.

Vaikka meikkaamattomuus on muuttanut suhdetta omaan ulkonäkööni radikaalisti ja saanut minut olemaan sinut meikkaamattomien kasvojeni kanssa en lähde kiistämään, ettenkö edelleen toisinaan meikatessani käyttäisi niitä mutamaa meikkituotetta juuri siksi, että ilmeen skarppaaminen niillä tuo minulle paremman fiiliksen.

Eikai siinä mitään väärääkään ole?

Pidän kuitenkin tärkeänä, ettei pohjalla ole ajatus, etten voisi olla ilman meikkiä ja että minun on pakko meikata, jotta oloni olisi hyvä.

En käytä meikkiä oikeastaan koskaan vapaa-ajalla, joten olen jollakin tapaa ajatellut, että muutaman meikkituotteen käyttö muuttaa minut vapaa-ajan minusta työminäksi ja saa sen kautta vaihtamaan roolia.

On tuntunut tärkeää saada rutiineja, jotka auttavat erottamaan työminän vapaa-ajan minästä ja tämä on ollut yksi hyvä tapa tehdä se.

Vapaapäivinä minulle ei tule oikeastaan edes koskaan mieleen, että haluaisin tarttua meikkeihin, sillä en löydä siihen mitään syytä.

Toistaiseksi siis ainakin näyttää siltä, että meikkikokoelmani kutistuu jatkossa entisestään enkä ole palaamassa meikkaamisen pariin muuten kuin muutamien helppojen ja nopeiden meikkituotteiden kanssa aina välillä.

Ihonhoito puolestaan on edelleen asia, josta pidän ja sen puolella rutiinini on pysynyt samankaltaisena kuin ennenkin – joskaan en ole enää nykyään käyttänyt liiemmin kasvonaamioita tai kuorinut ihoani.

Tavoitteena on siis edelleen saada ihonhoitotuotteidenkin kokoelma kutustumaan samoihin mittoihin kuin meikkikokoelma on kutistunut.

Mitä teidän meikkipussillenne kuuluu?