Ainoa asia, jonka tammikuussa ostin

Kerroin vuoden alussa, että jatkan kodin raivaamista ja tavaroiden vähentämistä tänäkin vuonna. Yksi konkreettisimmista jutuista on vähentää tämän vuoden aikana kodistamme vielä 1000 tavaraa ja nyt mennään tavarassa numero 300 (lasken tähän mukaan myös kosmetiikan).

Tavaroiden vähentämisessä ei kuitenkaan ole mitään ideaa, jos ei samalla laita stoppia uusien tavaroiden tulolle. Tämä ei ole aikoihin ollut vaikeaa, sillä en liiemmin shoppaile ja vastaanotan nykyään melko vähän kosmetiikan PR-näytteitä, mutta päätin silti ottaa asian kunnolla tarkkailuun. En halunnut ryhtyä väkipakolla totaaliseen ostolakkoon, sillä en usko pikadieetteihin. Ei hyödyttäisi mitään yrittää väkipakolla olla ostamatta mitään, jos oikeasti tarvitsee jotain.

Miksi ihmeessä pitäisi sinnitellä ilman kenkiä tai takkia, jos niitä oikeasti tarvitsee ihan vain siksi, että periaatteen vuoksi haluaa olla ostamatta mitään? Minusta olisi paljon fiksumpaa keskittyä oppimaan tunnistamaan, koska ostosta harkitessa oli kyse oikeasta tarpeesta ja koska vain puhtaasta mielihalusta. Minun kohdallani kyse nimittäin on lähes poikkeuksetta ollut aina tuosta jälkimmäisestä.

Ostolakon  sijaan päätin siis, että tänä vuonna keskityn tekemään vain fiksuja ja harkittuja ostopäätöksiä.

Täytyy myöntää, ettei se aina ole helppoa. Alle viikko sitten kamppailin käsissäni kuun lopulla vanheneva viidentoista punnan lahjakortti kosmetiikan verkkokauppaan. En tarvitsisi mitään, mutta olisi typerää jättää se käyttämättä ja mieleni teki ostaa muutamia juttuja. Ajattelin, että käytän sen nokkelasti verkkokaupan juuri lanseeraaman, minua erittäin paljon kiinnostaneen tuotemerkin tuotteisiin, mutta sekä harmikseni että jälkikäteen ajateltuna oikeastaan jopa suureksi onnekseni tuotteita ei toimitettukaan Ruotsiin ja jos halusin käyttää lahjakortin, olisi se käytettävä johonkin muuhun.

Aikani asian kanssa taisteltuani suljin selaimen, nappasin lahjakortista kuvan ja laitoin Instagram-tililleni pika-arvonnan. Päätin, ettei minun tarvitse käyttää lahjakorttia väkisin itse, sillä en ihan oikeasti tarvitsisi sillä mitään. Tuntui hyvältä ja helpottavalta arpoa lahjakortti pois. Nyt se ei enää kummittelisi mielessäni.

Päätin vuoden alussa, että asetan itselleni tavoitteeksi, etten osta kuukaudessa enempää kuin yhden asian – ellei sitten olisi aivan pakko, kuten esimerkiksi jos jääkaappi hajoaisi juuri kun olen ostanut uudet kengät. Voin käydä vapaasti ulkona syömässä tai kahvilla, mennä leffaan tai teatteriin ja ylipäätään käyttää rahojani tekemiseen, mutta pyrkisin pitämään parhaani mukaan kiinni siitä, etten ostaisi kuin korkeintaan yhden tarpeeseen tulevan tavaran kuukaudessa.

Tuon konkreettisen säännön luominen tuntui hyvältä, sillä se laittoi harkitsemaan asioita vielä enemmän. Lankean helposti ostamaan esimerkiksi uuden elektroniikkalaitteen tai muun elämääni helpottavan tavaran kun saan päähäni, että muka tarvitsen sen juuri sillä hetkellä. Nyt kun ostopäätöstä tulisi harkita hieman pidempään ja miettiä, onko juuri se kuukauden tavara, tajuaa usein asiaa tovin pohdittuaan, ettei tarvitse sitä.

Tammikuun tavara oli kaksi metriä kangasta. Olin jo parisen vuotta kaivannut tietynlaista valoa hyvin heijastavaa taustakangasta blogijuttuja varten, mutta en ollut saanut aikaiseksi lähteä koluamaan kangaskauppoja. Suomessa käydessäni satuin kävelemään kangaskaupan ohi ja löytämään sieltä sopivan kankaan, joten tein 15 euron investointini ja valitsin kuukauden tavaraksi kankaan, jotta voin tehdä töitä paremmin. Vähän tylsää, mutta tarpeellista.

Tiedän, että keväällä minun on tehtävä kaksi hankintaa. Mustat korkkarini hajosivat syksyllä ja ne ovat välttämätön osa tyyliäni, joten tarvitsen lumien sulamisen jälkeen keväällä uudet. Tarvitsen myös uuden jakkutakin, sillä vuonna 2012 ostama takkini on ollut jo seitsemän vuotta lempparini ja alkaa olla niin kulahtanut, että sen kyynärpäät kiiltävät.

Aavistelen myös, että taidan pian tarvita uuden kameran. Itseasiassa luulin jo tarvitsevani sen, sillä kamerani näyttö pimeni pari viikkoa sitten täysin ja esti minua kajoamasta sen asetuksiin, mutta onnistuin laittamaan sen asentoon, jossa se toimii toistaiseksi. Juuri tällä hetkellä selviän ilman näytön kääntelyä, mutta tiedän, että uuden kameran hankinta on pian käsillä ja on vain tuurista kiinni, kauanko nykyinen kamerani vielä toimii.

Tuntuu kuitenkin hyvältä tietää tarkalleen, mitä oikeasti tarvitsee, sillä näin silmiäkin on helpompi pitää auki niiden juuri oikeiden, taatusti käyttöön tulevien juttujen varalta ja ummistaa ne muilta jutuilta. On todella kliseistä, mutta shoppailun lopettaminen on myös tuonut elämään lisää aikaa, kun  töiden jälkeen ei mene kaupoille rentoutumismielessä pyörimään ja katselemaan ihan vain huvin vuoksi.

Ajan lisäksi säästyy myös rahaa, sillä juuri noilla reissulla silmiin sattuu heräteostoksia kun bongaa jotain, mitä ei olisi aiemmin tajunnut edes ajatella lähtevänsä kaupasta hakemaan, mutta minkä näkeminen hyvään hintaan luo sille hetkessä tarpeen ja saa kiikuttamaan sen kassalle.

Käyn toki edelleen aina välillä katselemassa kosmetiikkaliikeiden hyllyt työn vuoksi, jotta tiedän, mikä on uusinta uutta, mutta muuten minusta tuntuu tällä hetkellä jotenkin ihanan kylläiseltä. Tuntuu hyvältä, etten ole enää aikoihin miettinyt (noh, ainakaan muuten kuin kosmetiikan osalta…), että minkä jutun seuraavaksi voisin haluta ja mihin rahojani käyttäisin. Kun en käytä niitä oikein mihinkään, riittävät ne aina oikein hyvin.

On ollut jopa todella rentouttavaa lakata ajattelemasta, ettei minun tarvitsekaan tehdä enemmän töitä, jotta voin hankkia kaiken, mitä haluan. Oikeasti minun tarvitsee vain haluta vähemmän ja yhtäkkiä rahanikin riittävät paremmin – pääsenhän sentään helpolla, sillä olen terve kolmekymppinen, vakituisessa työsuhteessa oleva ihminen, jolla ei ole lapsia. Minun kohdallani on vain itsestäni kiinni, kuinka kallista haluan elämäni olevan ja tällä hetkellä en halua sen olevan kallista. Arvostan aikaa rahaa enemmän ja olen jo pitkään tykäännyt katsoa, kun tilille kertyy säästöjä.

Juuri nyt haaveenani onkin, että muutaman vuoden kuluttua omistusasuntomme asuntolaina on maksettu, minulla on mahdollisimman vähän tavaroita ja voin näiden molempien myötä nauttia elämästä, joka mahdollistaa vapauden tunteen kaikin tavoin. En tiedä vielä tarkalleen, mitä kaikkea haluan sen vapauden myötä tehdä, mutta ehkä minun ei vielä tarvitsekaan täysin tietää. Juuri nyt riittää, että tiedän, mitä tällä hetkellä haluan.

Katsotaan, sujuuko helmikuu yhtä hyvin kuin tammikuu sujui!