Testissä yönaamio hiuksille

Kuten tiedätte, rakastan kokeilla erilaisia kosmetiikkatuotteita ja innostun vähän innovatiivisemmista tuotteista suuresti. On suorastaan jännittävää päästä selvittämään, onko jokin uusi keksintö maailman mullistava must have -tuote vai totaalinen huti.

Lue myös: Nämä erikoiset kosmetiikkatuotteet ostin Koreasta

Sephora yönaamio hiuksille

Yksi tällainen erittäin kiinnostavalta vaikuttanut ja uteliaisuushermoani kovasti kutkutellut tuote olivat Sephoran yönaamiot hiuksille. Useamman erilaisen naamion valikoimaan kuuluu naamioita, jotka silottavat, vahvistava, ravitsevat ja suojaavat hiuksia sillä aikaa, kun itse vetelee hirsiä. Hiusten tehokkaasta hoidosta ei siis voisi enää tulla helpompaa!

Kun bonuksena hommaan vielä lisää sen, että hiusnaamiot oli valmistettu tietenkin innovatiivisen kosmetiikan tuotekehittelyn ykkösmaassa eli Etelä-Koreassa, oli selvää, että hiusnaamioita oli pakko kokeilla.

Sephora yönaamio hiuksille

Ainesosaluetteloita vertaillessa saattoi huomata, että erilaiset hiusnaamiot ovat keskenään suureksi osaksi samaa tavaraa, mutta pienillä eroilla silti. Kaikkia naamioita yhdisti kuitenkin ajatus siitä, että kun niiden hoitavat ainesosat saisivat muhia tukassa rauhassa yön yli, olisi hoitava vaikutus mahdollisimman tehokas.

Sephora yönaamio hiuksille

Naamiopussit ovat kaksiosaisia. Toisessa osassa on 30 ml hoitavaa hiusnaamiota ja toisessa puolestaan myssy, joka vedetään naamiolla kuorrutetujen hiusten suojaksi yön ajaksi. Aamulla herätessä naamio huuhdotaan hiuksista ja hiukset voi halutessaan myös pestä.

Sephora yönaamio hiuksille

Tukkani tuntuu kaipaavan tällä hetkellä erityisen paljon hoitoa, joten tällaiset hiusnaamiot kuulostavat sille loistavalta jutulta. Minulla on kuitenkin melko pitkä tukka ja sitä on melko paljon, joten olin utelias selvittämään, kuinka ne toimivat tukassani.

Sephora yönaamio hiuksille

Pussin naamio-osassa oli ensinnäkin melko reilun oloisesti naamiota, mikä vaikutti lupaavalta. Tosiasiassa se ei kuitenkaan tuntunut alkuunkaan riittävän omiin hiuksiini ja loppujen lopuksi osa hiusten pituuksista jäi ilman sitä, vaikka yritinkin levittää sitä huolella. Jos halusin naamion riittävän kaikkiin hiuksiin, voisin levittää sitä lähinnä vain hiusten latvoihin noin 10-15 cm matkalta ja loput hiuksista saisivat jäädä täysin ilman.

Sephora yönaamio hiuksille

Yritin tämän jälkeen kasata hiukset yhteen ja vetää niiden päälle suojaksi pakkauksen toisen osan sisältämän suojamyssyn. Myssypyssi oli aivan tuskaisen tiukka vetää auki ja jokaisen naamion kohdalla olen saanut repiä sitä hampaat irvessä kun en ole muistanut etukäteen vain leikata sitä auki.

Myssyssä oli myös aivan surkea kuminauha ja se oli niin löysä, että naamiosta erityisen raskaaksi muttunut tukkani sai sen valahtamaan. Lisäksi tunsin jatkuvasti, kuinka naamiolla päällystetty hiusmöykky muhi niskaani vasten ikävän nahkean tuntuisena.

Sephora yönaamio hiuksille

Tunne ei ollut miellyttävä enkä olisi voinut kuvitellakaan nukkuvani niin, joten päädyin kokoamaan hiukset nutturalle, jonka kohotin pään päälle. Tämä ei tietenkään ollut kovin optimaalinen juttu surkean myssyn kanssa ja voitte arvata, ettei myssy pysynyt kovin hyvin päässä nukkumaan mennessä. Koska olen kuitenkin sitä tyyppiä, joka nukahtaa yhteen asentoon ja herää aamulla tasan samasta, pysyi myssy jotenkuten suojaamassa vuodevaatteitani hiusnaamioon sotkeutumiselta.

Sephora yönaamio hiuksille

Naamion huuhtelu pois hiuksista oli aamulla välttämätöntä, sillä se tuntui hiuksissa edelleen voidemaiselta ja hiukset olivat hieman kostean tuntuiset. Koska tukkani oli myös tyvestä likainen tuntui, että minun on pestävä hiusteni tyvi shampoolla.

Tunsin kyllä suihkussa, että hiukseni olivat hoidetun tuntuiset ja pehmeät, mutta tuntui silti, että shampoopesun jälkeen niihin oli levitettävä vielä tavallista hoitoainetta. Hiusten kuivuttua pesun jälkeen en loppujen lopuksi huomannut niissä mitään eroa siihen, olinko käyttänyt hiuksissa naamiota vai vain tavallista hoitoainettani.

Sephora yönaamio hiuksille

Ajatus yönaamiosta hiuksille kuulosti siis hyvältä, sillä olihan se kätevää, että hoitavat ainesosat saavat muhia hiuksissa rauhassa tuntitolkulla. Käytännössä hiusten yönaamio ei kuitenkaan ollut yhtään kätevä käyttää enkä saanut sillä kummoisia tuloksia hiuksiini.

Naamio olisi varmasti toiminut paremmin lyhyemmässä ja ohuemmassa tukassa, mutta jos tukka on hartiamittaa pidempi ja vähänkin paksumpi, ei naamion kanssa ole kovin miellyttävä nukkua. Yönaamio ei myöskään ehdottomastikaan sovi niille, joilla on tapana pyöriä paljon unissaan, sillä suojamyssy on todella löysä ja hiuksissa huonosti pysyvä.

Sephora yönaamio hiuksille

Hiusnaamioiden idea oli siis hauska, mutta käytännössä ne eivät tuntuneet yhtään toimivalta jutulta. Minusta tuntuu, että löydän vaikka kuinka monia hiusnaamioita, joilla saan 5-10 minuutin vaikutusajalla paljon paremman lopputuloksen.

Koska olen nykyään myös aivan valtava Olaplex-fani, vertaan lähes kaikkia tuotteita Olaplex-tuotteisiin ja niillä aikaansaatuun lopputulokseen. Täytyykin siis sanoa, että vaikka pidin yönaamiota päässäni kellon ympäri, ei lopputulosta voi edes verrata siihen, kuinka loistavan lopputuloksen saan Olaplexin shampoolla ja hoitoaineella viidessä minuutissa. En siis aio toiste hankkia tällaisia hiusnaamioita.

Olaplex-tuotteista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Sephora yönaamio hiuksille

Onko teillä kokemuksia yönaamioista hiuksille?


Lue myös:
Näin hoidan hiuksiani – 10 vinkkiä
Olaplex-tuotteet: 7 kysymystä ja vastausta

Yksi kommentti artikkeliin ”Testissä yönaamio hiuksille”

  1. Minulla ei ole varsinaisesti kokemusta yönaamioista – ainakaan yönaamioiksi tarkoitetuista naamioista – mutta harrastan kyllä välillä hoitoaineen pistämistä päähän pari tuntia ennen pesua tai edellisenä iltana jos tiedän peseväni hiukset aamulla. Kyllähän se tomii ja hukset kiittävät ekstrahoidosta pehmeydellä ja takuttomuudella. 🙂

Kommentointi on suljettu.