Yksi kysymys, joka minulta usein kysytään on, että mitä Diorin luomiväriviisikoilleni kuuluu nykyään.
Niille, joille noiden palettien tarina ei ole tuttu kerrottakoon tiivistettynä, että minulla karkasi noiden palettien kanssa ehkä arviolta seitsemän vuottan sitten mopo aivan totaalisesti käsistä. Innostuin niistä ihan suunnattomasti ja niistä tuli lopulta enemmän keräilykohteita kuin käyttöön hankittavia tuotteita.
Ylläoleva kuva on peräisin blogimerkinnästä 27.10.2009, jonka jälkeen olen luojan kiitos kuluttanut ja myynyt palettejani eteenpäin! Edelliset viisikkokuulumiseni näyttävät löytyvän blogista melko tarkalleen kahden vuoden takaa, jolloin tilanne on ollut jo paremmalla tolalla kulutustottumuksieni normaalisoiduttua.
Nykyään asennoitumiseni kosmetiikkatuotteisiin on huomattavasti järkevimmissä ulottuvuuksissa enkä ole enää kiintynyt yhteenkään kosmetiikkatuotteeseeni samalla lailla. Diorin paletteja löytyy jemmoista kuitenkin edelleen, mutta ne ovat vuosien varrella saaneet osakseen hieman uudistuksia kun vaihtelin niiden sisältämien nappien paikkoja paleteista toisiin oman makuni mukaan. (Turhaa siis valitettavasti kysyä, mikä joku tietty allaolevissa kuvissa näkyvä paletti on nimeltään, sillä kaikkien sisältöä on sekoiteltu keskenään.)
Tällä hetkellä viisikkotilanteeni näyttää tältä:
En ole ostanut niitä enää vuosiin enkä enää haluakaan. 12 palettia ja yksi minipaletti ovat aivan tarpeeksi ja osa niistäkin tuntuu jopa aivan turhilta. Käytän niitä kyllä edelleen, mutta pakko myöntää, että niiden hamstraaminen jopa harmittaa näin jälkikäteen ajateltuna. Nyt minulla on niiden vuoksi paljon luomivärejä, jotka eivät meinaa ikinä kulua loppuun ja jotka roikkuvat meikkikokoelmissani vain siksi, että ne ovat Dioria, sillä eihän niitä voi poiskaan heittää ja kukapa nyt tuollaisia klähmittyjä palettejakaan minulta haluaisi. No, onneksi ne ovat sentään hyvälaatuisia luomivärejä.
En ole enää vuosiin ollut se ihminen, joka syttyisi nähdessään Diorin uutuuskokoelman tai jännittäisi etukäteen, millaisia viisikoita siellä on tiedossa. Tykkään fiilistellä tuotteita blogia varten, mutta kuluttajana olen järkevä. Jos en bloggaisi tai työskentelisi kosmetiikan parissa olisi minulla varmasti vain pari luomiväripalettia, joita kuluttaisin päivästä toiseen.
Nyt nuo paletit pyörivät minulla varmasti arviolta vuoteen 2018 asti, jonka jälkeen tulen siihen tulokseen, että en vain voi säilyttää enää kymmenisen vuotta vanhoja meikkejä. Tai sitten voin, sillä ne alkavat olla silloin jo meikkihistoriaa.
Onko teillä karannut ostosmopo käsistä joskus samalla lailla ja niin, että harmittelisitte asiaa sitten jälkeenpäin ollessanne jumissa ostostenne kanssa?
Jessus, taidan olla ihan turhaan ostolakossa, minulla ei ole edes sukkia noin paljon kuin sinulla oli alunperin viisikkoja 🙂 Välillä olen harmitellut viittä hyllyssä odottavaa shampoota, mutta ne kyllä kuluu, joten se siitä.
Nooo minähän hullaannun edelleen Viisikoista ja kerään kaikki ihanat. Nytkin on tulossa Contrast Horizon Esceltä 🙂 kaikkia kyllä käytän mutta olen luopunutkin epäsopivista. Mutta nappeja en vaihtelisi, en voisi ikinä koskea paletteihin niin julmasti! Mutta olipa kiva kuulla mitä viisikoillesi kuuluu, sun viisikko postaukset oli parasta ikinä 🙂
Innostuin kynsien koristelusta viime kesänä oikein kunnolla. Omistin siinä vaiheessa n. 20 lakkaa. Sitten löysin harrastuksen oikein kunnolla ja kokoelma kasvoi. Tällä hetkellä lakkoja on vissiinkin 120-150 kpl (melko pieni kokoelma harrastajien keskuudessa 😀 ) Eli ostin viime kesänä, muutaman kuukauden sisään n. 100 lakkapulloa 😀 Toisaalta, ehdottomasti tarvitsen jokaista lakkaa eikä dupeja ole kokoelmassani ^_^ Ja vaikka se suurin shopping spree on mennyt ohi, niin edelleen kartutan kokoelmaani jos joku kynsilakkahelmi tulee vastaan 🙂 Mutta yhtäkään lakkaa en kadu 😀
Mulla on tapana ostaa hiusjuttuja/meikkejä/hajuvesia. Naurettavinta tässä on se, etten edes käytä niitä. Hajuvettä laitan vain juhliin, eli ne putelit päätyy aina kirppikselle. Meikkaan harvoin ja olen myös innokas heittämään meikkejä roskiin. Hiukset pesen illalla ennen nukkumaan menoa, ja ne kuivuvat itsestään yön aikana. Föönään hiukset ehkä neljä kertaa vuodessa, joten hiustuotteetkin on ihan turhia ostoksia.
Ehkä vielä joku päivä opin, että kosmetiikkaa voisi ostaa vain oikeaan tarpeeseen 🙂
Minulla on tällä hetkellä noista kaksi, joten ei ole näköjään aihetta huoleen. Jostakin syystä en tykkää edes käyttää niitä. Tiedän että huippuartistit arvostavat Diorin laatua, mutta omat palettini varistavat reilusti ja eri värien kohdalla laatu vaihtelee kovasti. Laadultaan parhaimmat vaaleat ovat liian metallisia jne. Parasta noissa paleteissa on hurmaavat väriyhdistelmät, eli ihan silmäniloksi vaan!
Mä kirjoittelin hiljattain mun vanhimmasta meikkituotteesta, joka on nimenomaan Diorin viisikko 😀 Se on ostettu laivalta vuona 1998, joten älä suotta vielä 2018 pois noita heitä! Mun nyt tänä vuonna 17 vuotta täyttänyt viisikkoni voi vielä ihan vetreästi 😀 Tein sillä jopa meikinkin nyt postaustani varten ja hyvä tuli! Enkä saanut mitään bakteerimyrkytystä tai muuta vanhentuneen tuotteen aiheuttamaa tautia 😀
Hyvä postaus. Järkevä kuluttaminen on hyvä juttu. "Dior on kuitenkin van Dior, ei sen kummempaa." 😄
Hajuvesiä on tullut hamstrattua, mutta ei mua harmita, koska eipähän tarvitse enää metsästää niitä itselleni sopivia ja nehän nyt säilyvät hyvin oikein säilytettyinä.
Pahimmat hullaantumiset liittyy hajuvesiin.. 😀 entisen työpaikan hlökuntaetuihin kuului mm alennukset hajuvesistä. Sokaistuin niin pahasti, että nyt mulla on vessan kaappi täynnä aivan ihania merkki tuoksuja, joita en luultavasti ehdi käyttää ennen pilaantumista 🙁 arkena en voi enää työn puolesta niitä käyttää ja hyvissä tuoksuissa kun niin pieni määrä riittää, että pullollinen kestäisi ainoanakin tuoksuja ikuisuuden. Harmittaa aivan vietävästi 😀