Minulla on muutaman kuukauden ajan kotona pyörinyt Aussien shampoon ja hoitoaineen parivaljakko, joita olen käytellyt, mutta jotka eivät ole vielä päässeet raportointiasteelle. Tänään voisin korjata asian.
Suhtaudun yleensä hieman varoen shamposiin ja hoitoaineisiin, jotka lupaavat kasvustolle nimenomaan kiiltoa. Suhtautumiseni juontaa juurensa aiempiin kokemuksiini, joiden mukaan runsasta kiiltoa hiuksille tuovat tuotteet ovat usein koostumukseltaan runsaasti öljyjä ja/tai silikoneja sisältäviä tuotteita, joissa ei toki ainesosien puolesta ole mitään vikaa, mutta jotka saavat minulle lähes poikkeuksetta aikaan lättänän liimaletin.
Aussien Miracle Shine Shampoo lupailee hiuksille elinvoimaisuutta ja kiiltoa, minkä vuoksi yllätyin siitä, kuinka tehokkaasti se hiukseni pesi. Lopputulos ei ollut ollenkaan sellainen ”jätetäänpä nämä hiukset kiiltaviksi ja pehmeiksi, mutta raskaiksi ja lättänöiksi” -henkinen, vaan päinvastoin hiusten tyven hyvin pesevä ja hiukset ryhdikkäiksi jättävä.
Rehellisyyden nimissä en kuitenkaan kokenut tämän tuovan hiuksilleni mitän erityistä kiiltoa, mutta pidin tästä silti kovasti juurikin tämän tuoman ryhdin ja sopivan pesevän vaikutuksen vuoksi.
Hoitoainetta odotin jännityksellä, sillä pelkäsin sen olevan sukua jonkun aikaa sitten hieman lyttäämälleni Schwarzkopfin Gliss Hair Repair -hoitoaineelle, mutta tämäpä yllättikin minut aivan täysin.
Hoitoaine oli nimittäin ohuempaa tavaraa kuin mihin aikoihin olen törmännyt ja hiuksissa yllättävän kevyttä. Pahimpia takkuja tämä ei kyennyt selvittämään, mutta hyvänä perushoitoaineena tämä kyllä toimi.
Omat hiukseni ovat melko paksut, mutta uskoisin tämä parivaljakon olevan parhaimmillaan nimenomaan kiiltoa ja ryhtiä hakevalle ohuhekolle tukalle, sillä shampoo pesee hyvin ja jättää tukan ryhdikkääksi ja hoitoaine siloittaa tarpeeksi vetämättä tukkaa kuitenkaan lyttyyn.
Ja niin, nämä tuoksuvat muuten sille lapsuuden mansikka-antibiotille, jonka tuoksusta itse ainakin pidin!
Aussien shampoilla ja hoitoaineilla on hintaa n. 10,50 euroa ja niitä voi ostaa esimerkiksi Sokoksen nettikaupasta tämän affiliate-linkin kautta.
Oletteko te kokeilleet näitä tai muita Aussien tuotteita? Mitäs olette tykänneet?
Tästä postauksesta tuli mieleen, oletko koskaan kokeillut Freemanin shampoita ja hoitoaineita? Itselläni juuri käytössä papaya coconut-pesuaineet ja olen tykännyt hurjasti!