Tämän päivän postaus pitää sisällään melko suoria sanoja ja vahvoja mielipiteitä, mutta haluan ehdottomasti kirjoittaa näistä asioista ihan vaan kuullakseni, onko muilla Englannissa opiskelleilla vastaavia kokemuksia.
Olen tosiaan Lontoossa vaihdossa opiskelemassa kosmetiikan kemian tutkintoa ja kuten olen ohimennen maininnut teille, voivat täällä opiskelevat luokkakaverini suorittaa tutkinnon kolmessa tai neljässä vuodessa. Nelivuotinen tutkinto pitää sisällään vuoden työharjoittelujakson ja tuon kolmantena kouluvuotena tapahtuvan työharjoittelun suorittamisen tärkeyttä painotetaan täällä opiskelijoille todella kovasti toivoen kaikkien tekevän sen.
Ymmärrän kyllä työharjoittelun tärkeyden, mutta jotenkin ihmettelin asian painottamista aluksi kovasti. Nämä tytöt saavat täällä ihan mielttömän koulutuksen ja voivat vaikka kesäisinkin tehdä alan töitä ja sitten mennä suoraan työelämään. Miksi tuo työharjoitteluvuosi tuntuu olevan koululle niin tärkeä juttu? Siksi, että he saavat lisää rahaa?
Meni vajaa kuukausi, että ymmärsin, miksi nämä todellakin tarvitsevat sitä. Nämä raasut nimittäin todellakin tarvitsevat harjoitusta siitä, miten käyttäytyä aikuismaisesti ja koululle on varmasti todella tärkeää, että sieltä valmistuu aikuisia, kypsiä ja työelämään valmiita ihmisiä. Omien kokemukseni mukaan luokkakaverini kun pääsääntöisesti ovat vielä hyvin kaukana siitä. (Pyydän jo nyt anteeksi kovia sanojani, mutta ymmärrätte kyllä kun kerron tarkemmin.)
Naureskelimme vaihtarikaverini kanssa aluksi hieman, kuinka luokallemme lukukauden alussa pidettiin ihan erityisen pitkä puhe siitä, kuinka tärkeää on olla ajoissa paikalla ja mikä kelpaa myöhästymisen syyksi. Meille puhe piti sisällään ihan normaaleja asioita: lähtekää kotoanne niin, että ehditte kouluun varmasti. Täysi metro tai bussista myöhjästyminen ei ollut täällä Lontoossa varsinkaan syy ja jos teillä on jokin henkilökohtainen meno, jonka vuoksi tulette myöhässä niin ilmoitatte siitä opettajalle. Ihan niin kuin työelämässäkin, not a big deal, right?
Tästä puheesta huolimatta luokkakavereillemme tuntui aivan mahdottomalta ilmestyä tunneille ajoissa. Ei ollut kerta eikä viisikään, kun ihmettelimme vielä kahta minuuttia ennen tunnin alkua luokan oven edessä vaihtarikaverini kanssa kaksin seisoessa, että olimmeko oikeassa paikassa, kun kukaan muu ryhmän paristakymmenestä jäsenestä ei ollut paikalla. Olimme aina kaikkialla ensimmäisiä, sillä me ymmärrämme, että kun joku asia alkaa tasalta, ollaan siellä paikalla kymmentä vaille. Näille se oli ihan käsittämätöntä. Ja kun luento sitten vihdoin alkoi, lipui oppilaita tasaista tahtia paikalle seuraavan puolen tunnin ajan miten sattui. Käsittämätöntä.
Opettajilta meni hermot ja käyttöön otettiin myöhästymiskaavake, joka tuli täyttää, jos myöhästyi vähänkään. Kaavakkeeseen eriteltiin myöhästymisen (tai poissaolon) syyt ja me nauroimme vaihtarikaverini kanssa itsemme kipeiksi. Erään luennon alussa opettajalta meinasivat jopa loppua kaavakkeet kesken, sillä me kaksi olimme jälleen lähes olleet ainoita, jotka olivat tulleet paikalle ajoissa!
Tämän jälkeen homma paheni vielä entisestään kun huomattiin, ettei kaavakkeilla ollutkaan ollut sitä toivottua vaikutusta. Jokaisen luokan oveen kiinnitettiin lappu, jossa pyydettiin olemaan myöhästymättä, sillä se häiritsi muita. Meistä tuntui, kuin olisimme ala-asteella. Tarvitsiko tällaisia asioita oikeasti vääntää aikuisille ihmisille rautalangasta?
Suurimman shokin koskien luokkakavereideni epäkypsyyttä saimme, kun oli aika tehdä ryhmätyö. Me kaksi muodostimme kahden muun oppilaan kanssa ryhmän ja olin etukäteen tyytyväinen, sillä parivaljakon toinen jäsen oli ulospäinsuuntautunut sanavalmis tyttö, joka ei jäätynyt koskaan ja toinen puolestaan ensimmäisen vuoden priimusoppilas. Tästä tulisi taatusti hyvää jälkeä!
Eräänä tiistaina opettajamme ilmoitti, että perjantain luennolle tulisi olla valmiina projektisuunnitelma, jonka jokainen ryhmä esittelisi koko luokalle. Projektinamme on vertailla kahden eri tuotteen (karvanpoistovoiteen ja luonnonkosmetiikan emulsion) eri aikoihin ja eri lämpötiloissa säilytettyjä versioitaja sekä tutkia niiden stabiiliutta erilaisin menetelmin muutaman eri laboratoriokerran aikana ja työstää aiheesta lopuksi raportti. Projektisuunnitelma ei ole nopea juttu tehdä, sillä sen tuli sisältää kaikki: projektin kuvaus, mitä tutkitaan, miten tutkitaan, millä tutkitaan ja millä aikataululla tutkitaan ja missä vaiheessa mikäkin testi tehdään ja kuinka moneen kertaan. Järkikin sanoi, että saadakseen tuosta kunnollisen esittelykelpoisen PowerPoint esityksen perjantaiksi, täytyi asian eteen tehdä hieman töitä.
Sovimme, että juttelemme asiasta Facebookissa, kuten kaikki nykyajan koululaiset aina tekevät. Tiistai-iltana laitoin ryhmän jäsenille viestiä kysellen, että kuinka he haluavat homman tehdä ja koska puuhataan. Minä ja vaihtarikaverini ilmoitimme molemmat olevamme vapaina keskiviikkona tai torstaina mihin aikaan vaan. Ainoa saamamme vastaus oli Neiti Outgoingilta, joka ilmoitti, että on varattu koko torstain. Ei mitään muuta.
Meitä kahta sapetti ja päätimme omatoimisesti, että laitamme homman käyntiin keskiviikkona. Teimme aamulla perussuunnitelman ja työstimme sen PowerPointiksi lähettäen sen kahden muun nähtäväksi. Korjatkoot, jos jotain tahtoivat korjata ja muokatkoon miten halusivat, mutta nyt heidän tehtävänään olisi tehdä meille aikataulu meidän tehtyä muun osan. Neiti Goodgrade kiitteli kovasti ihastellen työmme jälkeä ja sanoi, että he tekisivät aikataulun. Näin hänet vielä torstaiaamuna koululla ja hän edelleen kertoi, että he tekisivät aikataulun ja voisimme nähdä perjantaina tuntia ennen presentaation alkua ATK-luokassa ja laittaa hommat yhteen. Hän infoaisi Neiti Outgoingia ja järkkäisi asian hänen kanssaan ja minä kerroin hommasta vaihtarikaverilleni. Kaikki näytti olevan hyvällä mallilla.
Saavuin perjantaina sovitusti reilua tuntia ennen prensentaatiota ATK-luokkaan ja tajusin, että presentaatiostamme puuttui vielä jotain. Aloin hioa hommaa ja vaihtarikaverini saapuessa paikalle täydensimme hommaa hyvänä tiiminä. Kello oli jo kymmentä yli eikä tyttöjä kuitenkaan näkynyt. Ei mitään ilmoitusta, ei mitään. Mistäs nyt oli kyse?
Varttia yli Neiti Outgoing kyselee meiltä Facebookissa muina miehinä, että missä olemme ja että hän voisi tästä pikkuhiljaa lähteä tulemaan koululle. Hän oli myös tehnyt tällaisia kaavioita ja kun hän kuuli meidän olevan ATK-luokassa pyysi hän, että liittäisimme kaaviot presentaatioon. Okei, jos niin haluat. Liittelimme kaavioita hikihatussa kelloa vilkuillen miettien, että mitä hemmettiä ne edes olivat, eiväthän ne edes olleet sitä, mitä presentaatioomme tarvitsi laittaa. Halusimme kuitenkin olla joustavia tiimityöskentelijöitä, joten jos hän ne sinne halusi, niin antaa mennä, selitelköön hän ne sitten. Hän tulisi kuulemma kymmentä minuuttia ennen luentoa ATK-luokkaan niin voisimme katsoa, miltä homma näytti. Niin, se ajantaju…
Neiti Goodgradesta ei edelleenkään kuulunut mitään. Vaikutti, ettei hän ollut edes kertonut Neiti Outgoingille, että meidän oli määrä tavata. Kirosimme ryhmämme kahta jäsentä vääntäen esitystämme hikihatussa loppuun kellon tikittäessä. Opettajamme oli todella vaativa ja tiesimme, että presentaation tulisi olla kunnollinen. Vaihtoparini jännitti lisäksi vatsa solmussa sitä, että joutuu luokan eteen puhumaan englantia.
Neiti Outgoing ei ollut saapunut ATK-luokkaan vielä viittä minuuttia ennen luennon alkuakaan, joten lähdimme kohti luentoluokkaa. Tulkoot sitten kun tulee, me olemme jo melkein myöhässä. Toisaalta viittä minuuttia ennen luennon alkua luokan eteen saapuessamme olimme jälleen ne ensimmäiset paikallaolijat. Missäköhän se Neiti Goodgrade edelleen on, hänellähän piti olla presentaatiomme tärkein osa, eli aikataulumme?
Kahta minuuttia ennen luennon alkua ihmisiä alkaa saapua paikalle Neiti Outgoing heidän joukossaan. Niin, Neiti Goodgrade ei muuten ole tulossa, hän on sairaana. TÄH?? Tiesit asiasta ja sanot siitä meille nyt, kaksi minuuttia ennen luennon alkua eikä meillä ole olemassakaan aikataulua, joka oli teidän vastuullanne tehdä? Tuntui, että räjähdämme, mutta emme saaneet sanottua mitään. Voivatko nämä olla näin lapsellisia? Tunnin alussa selvisi, että Neiti Goodgrade oli jopa ilmeisesti ilmoittanut opettajallemme, ettei tule paikalle, muttei meille kahdelle ryhmän jäsenelle eikä myöskään ole hoitanut omaa osuuttaan. Voiko noin oikeasti edes tehdä?!?
Nyt meitä vasta jännittikin mennä luokan eteen. Meiltä puuttui todella tärkeä osa raporttiamme, sillä kaksi lasta ei ollut osannut kommunikoida meidän kahden muun tehtyä parhaamme. Ketutti.
Onneksemme muutkin luokkakaverimme pitivät hommassa tasoa yllä. Vain kaksi ryhmää oli tehnyt presentaationsa melko hyvin, mutta todella sekavasti ja kun he esittelivät sitä ääneen, kuiskasivat he kaiken eikä kukaan tiennyt yhtään, mistä he edes puhuivat. Kolmas ryhmä totesi vaan, ettei heillä ole kasassa mitään, sillä he eivät osanneet kommunikoida keskenään ja osa ryhmästä oli jättänyt saapumatta paikalle. Neljäs ryhmä alkoi kesken esityksensä lähes huutoriidellä opettajan kanssa ja suorastaan haastoi riitaa meidän katsellessamme tilannetta hämmentyneinä ja silmiämme pyöritellen. Täh?
Meillä oli vuorollamme esittää mielestämme todella hyvä ja selkeä presentaatio (jonka kaavioita esitellessään Neiti Outgoing sai monta kysyvää katsetta ja hämmentynyttä kysymystä opettajalta…) ja kun totesimme vain lopuksi meiltä puuttuvan aikataulun ryhmämme tärkeän jäsenen sairastumisen vuoksi, oli opettaja vain täysin tyytyväinen todeten, että voisimme vain lähettää sen hänelle jälkikäteen. Olimme ilmeisesti ainoa ryhmä, joka oli oikeasti perinpohjaisesti ymmärtänyt, mitä hän halusi meidän tekevän ja tunsin häneltätulevan sympatian, olimmehan juuri käyneet hänen kanssaan sen aiemmin kertomani keskustelun.
Huh. Luennon lopuksi menin Neiti Outgoingin luokse ilmoittamaan, että aikataulu täytyy tehdä. ”Sopisiko päivää ennen kuin sen toteutuksen ensiviikon perjantaina tulisi alkaa?” hän kysyi. Hän voisi tehdä sen siihen mennessä? NO EI TODELLAKAAN SOPISI, minä en tuohon tyyppiin luottaisi. No joo, hei hän tekee sen tänään ja laittaa meille eteenpäin. Minä ja vaihtarikaverini hyväksyimme asian, sillä tiesimme, ettei sitä koskaan tulisi ja seuraavan viikon alussa hoidimme sitten homman loppuun kahdestaan….
Nyt jäämme kauhulla odottamaan, mitä itse testausprosessista tulee täällä.
Eli kuten postauksen otsikkokin jo kertoi, niin terveisiä täältä lastentarhasta! Olenko minä vain ekstynyt harvinaisen epäkypsälle luokalle ja epäkypsään kouluun vain onko tämä jotenkin normaalia Englannissa?
PS. Sen sijaan motivoituneiden ja asioista kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa on aivan ihanaa olla tekemisissä ja siksi haluaisinkin pyytää teitä vastaamaan kahden innokkaan kosmetologiopiskelijan opintoihin liittyvään kyselyyn koskien kosmetiikan ostotottumuksia. Kyselyyn pääsee käsiksi tämän linkin takaa ja siihen vastaaminen vie aikaa vain noin kaksi minuuttia. Autetaanhan kaikki motivoituneita opiskelijoita kahden minuutin verran!
Voi kauhistuksen kamaluus. Mitenkähän sitä itse moiseen suhtautuisi, jos joutunut Suomessakin ei-niin-motivoituneiden kanssa työskentelemään ja siinäkin saanut varsin napakasti sanoa et homma alkanut luistamaan – eikä se sentään koskaan ihan tuolla asteella ole ollut – onneksi! Tsemppiä sinne ja toivottavasti ei noita ryhmätöitä olisi siellä päin maailmaa niin paljoa suosittu kuin mitä Suomessa tuntuu viime vuosina olleen..
P.s. Ihan järjettömän mielenkiintoista lukea sun blogia ja oppia uusia juttuja, on toki ollut alusta lähtien, mut varsinkin nyt kun saa sellaista tietoa mitä ei taatusti itse tulisi mistään kaiveltua. Ihan ehdottomasti myös tuotteiden testauksesta ja suosituksistakin toivon jatkossakin juttuja, on ehkä allekirjoittanutkin muutaman hankinnan tehnyt ihan vaan tämän blogin suosituksesta 😉
Tuote-esittelyt ja -suositukset eivät ehdottomastikaan ole jäämässä blogistani pois, vaikka niitä vähän vähemmän onkin nyt viimeiaikoina näkynyt. Tiedä niille olevan kysyntää ja niitä tulee varmasti olemaan jatkossa enemmän sitten kun nämä koulupostaukset eivät ole enää niin vahvasti esillä. 🙂
JÄRKYTTÄVÄÄ! Minkä ikäisiä he sitten ovat? Mie koen nimittäin saman jutun täällä Suomessa aloitettuani juuri ammattikorkeakoulun. Pidin lukion jälkeen yhden välivuoden töitä tehden, sitten opiskelin 2 vuotta yliopistossa väärää alaa ja nyt kun lopulta tajusin aloittaa liiketalouden opinnot ja olen juuri oikealla alalla, MUU LUOKKA HALUAA RYYPÄTÄ. Tai pelata änäriä. Tai jotain. Oon niin helvetin väsyny. Suurin osa on just lukiosta päässeitä tai yhden välivuoden pitäneitä (monet lusmuilleet välivuoden asuen kotona,edes se ei mene miun päähän), eikä koulumotivaatiosta ole tietoakaan. Esimerkiks viime viikolla kokeen jälkeen kysyin yhdeltä miten meni. Olin ite lukenut siihen kolme viime päivää kaiken vapaa-aikani, että saan vähintään 4. Tää vastas että "eipä kummosesti, onneks oon lukiosta tottunu uusimiseen ku ei oo ekalla saanu läpi". Siis tuo lause jotenkin kiteyttää noiden opiskelumotivaation ihan täysin. Miten joku jaksaa vaivautua ede opiskelemaan jos asenne on tuo? Ekaa ryhmätyötä odotellessa…
Elsa
En edes tiedä, minkä ikäisiä nämä ovat, mutta siinä missä suomalainen koulusysteemi suosii nykyään hirveästi ryhmätöitä niin voin kyllä itse sanoa, että ihan tosi, EI PLIIS! 😀
Olin just tulossa kirjottamaan samantyylistä tarinaa. Luin pari vuotta ihan väärää ainetta yliopistossa ja tänä syksynä sain vihdoin opiskelupaikan, jonka eteen raadoin puoltoista vuotta. Myönnän olleeni aikoinaan ihan holtiton myös, mutta silti opiskelukavereiden välinpitämättömyys ihan kaikkea kohtaan kummastuttaa. Onneksi "luokallamme" on myös pari muuta motivoituneenpaa tyyppiä, joiden kanssa voi keskittyä oikeesti asiaankin..
Se on aina itselleen kyllä mukavaa, kun porukasta saa seuraa niistä enemmän "omansieluisistaan". Jaksaa itsekin paremmin. 🙂
Uskomatonta! Argh, mulla palaisi niin hermot. Olen itse aika huono tiimityöskentelijä ja sellainen, että kaikki pitää tehdä jämptisti heti, en kestäisi yhtään tollaista. :/
No todellakin, jotenkin siihen on vaan aikusiten maailmassa niin tottunut, ettei edes osaa olettaa tuollaista voivan tulla vastaan.
Kuulostaa aivan uskomattomanraivostuttavanärsyttävänkäsittämättömältä! Alkaisi kyllä läski tummua, jos itse joutuisin sun saappaisiin ja ko. tilanteisiin.
Haha, onhan se kyllä uskomattoman vaikeaa välillä vaan niellä kiukkuaan ja miettiä, että "niin, tässä sitä nyt opitaan elämää ja tulevia työprojekteja varten…" miettien samalla, etten helvetti vie ikinä haluaisi olla moisten ihmisten kanssa töissä ja järjestäisin heille kyllä potkut. 😉
Moi Virve! Tervetuloa tekemään ryhmäprojekteja englantilaisten kanssa! Onhan näitä, ei missään nimessä kaikki, mutta osa omista kurssikavereista kuuluu ihan samaan sarjaan, vaikken ole heitä kuin muutaman vuoden vanhempi. I feel you siis. Kannataa aina ryhmätöitä tehdessä, varsinkiin arviontiin vaikuttaviin, aina kirjata 'meeting minutes' eli kuka oli paikalla ja milloin, mitä asioita käsiteltiin, mitä asioita tehdään seuraavaan ryhmätapaamiseen mennessä yms. Sitten kun on tätä evidenciä koossa, niin voi tarvittaessa ennen arvoitavaa esitelmää antaa tutorille nämä dokumentit käteen, jotka osoittavat jos yksi tai useampi ryhmän henkilö ei ole osallistunut projektiin sen vaatimalla tavalla. Näin tapahtuessa ei nämä jäniksenä matkustavat saa arvosanoja, jotka muut on ryhmälle hommannut. Meillä on yliopistolla tälläinen käytäntö.
Kiitos vinkistä, pistän ehdottomasti korvan taa!
Mun yksi kaveri joka opiskeli Skotlannissa valitteli samoja asioita kurssikavereistaan, joten ei tullut suurena yllärinä vaikka ärsytyksen ymmärränkin. Toisaalta oli taas jännää kun juttelin yhden italialaisen kanssa joka oli Suomessa vaihdossa niin hän oli sitä mieltä, että suomalaiset eivät tehneet koulussa mitään ja hän sai helposti kurssiensa parhaat arvosanat ja kyseessä oli kuitenkin kauppakorkeakoulu.
Emmi L.
Niin se kai vaan täytyy hyväksyä, ettei yhtä kansanryhmää voi leimata, vaan meidän kaikkien joukossa on niitä lusmuja. 🙂
itse olen opiskellut englannissa oxfordissa englanninkieltä ja historiaa,ja sielä meininki oli kyllä kaikkea muuta kun teillä siellä.. 😀 meillä oli tiukat säännöt pukeutumisessa,puhetavassa,jopa istuma-asennossa luennoilla,opettajaa piti puhutella tietyllä tavalla luvan saatuamme ja seisoen tietty,myöhästymisistä suora hylsy jnejne. ihmetyttää että kuitenkin tuon tasoisessa oppilaitoksessa edes sallitaan tuollainen käyttäytyminen,menisi kyllä itsellänikin hermot ;s
ps. siltikin koulu-tekstiesi perusteella sinun lempinimesi voisi olla Neiti Goodiegoodie ;D
Hahaha, repesin tuolla peeässällesi. Siis hommahan on, että kun tuntee säännöt, osaa venyttää niitä oikein ja omaksi edukseen. 😉
Huh! Kuulostaa tutulta, ymmärrän täysin. Meininki kuulostaa samanlaiselta kuin ollessani juuri Thaimaassa vaihto-opiskelemassa, erotuksena vain se, että kukaan heistä ei osannut englantia kunnolla. Kaikki, mitä heidät sai potkittua tekemään, joutui kuitenkin tekemään itse uudelleen. 😀 Varmasti on myös kulttuurieroista kyse lapsellisuuden lisäksi. Olisikin mielenkiintoista kuulla, millaisia ihmiset ovat ja minkälaista heidän kanssaan on toimia/ystävystyä/whatever verrattuna suomalaisiin? -N
Ongelmana on ehkä se, että olen niin ärsyyntynyt noihin ihmisiin etten tiedä, haluanko edes yrittää viettää vapaa-aikaani heidän kanssaan, vaikka he kyllä epäilemättä ovat vapaalla aivan mielettömän mahtavia tyyppejä. 😛
Hei! Täällä se sama Englannissa opiskeleva tyyppi, joka jo aiemmin valitti luokkatoveriensa lapsellisuudesta. Pakko kommentoida, että ei meillä ihan noin lapsellista porukkaa onneksi ole. Ryhmätyöt hoidetaan kunnialla ja suurin osa ihmisistä on onneksi yleensä ajoissa paikalla. Silti olen sitä mieltä, että opiskelijat täällä Englannissa ovat yleisesti lapsellisempia tai vain röyhkeämpiä ja välinpitämättömämpiä kuin Suomessa.
Ihana kuulla, että siellä on seltään helpompaa. 🙂
Holy shit! Mä olisin ollut kyllä jo alkumetreillä ihan raivona. Uskomatonta!
Onneksi lähes kymmenen vuoden työkokemus on opettanut minulle rauhallisuutta ja sitä, että osaan ottaa noissa tilanteissa iisisti. Kaikki kyllä sujuu ja on selvitettävissä, vaikka sisällä kiehuukin. 🙂
Olisi tosi kiva saada myöhemmin nähdä tuloksia tuohon kyselyyn jos vain mahdollista! 🙂
Niin minustakin olisi. Täytyy keskustella tyttöjen kanssa, mikäli he ovat halukkaita jakamaan tuloksia laajemminkin. 🙂
No huh! Tätä oli todella mielenkiintoista lukea! Mulla ei itselläni ole kokemusta englantilaisten opiskelutavoista tms, eikä täysin vastaavaa ole täällä Suomessakaan tullut vastaan, vaikka tietysti onhan niitä hiuksia saanut vähän täälläkin halkoa. Mutta siis todellakin pöyristyttävää käytöstä tuollainen, nuohan on ihan perus asioita, jotka aikuisten kyllä pitäisi osata ja ottaa itsestäänselvyyksenä! 😮 Jos sulla tulee jatkossa jotain samanlaisia kokemuksia, niin kirjoittele ihmeessä tänne lisää, äärettömän mielenkiintoista..!
Ihanaa, että on tällainen oma kanava näille henkilökohtaisille tunneryöpyille ja että täällä saa näin ihanaa tukea muilta. 🙂
Kaikki opinnäytetöiden ja gallupien tekijät voisivat ottaa oppia tuosta linkkaamastasi kyselystä! Oon jättänyt kesken monta turhan pitkää kyselyä, joten yllätyin iloisesti, että jotkut oli tajunneet pitää kyselynsä tiiviinä ja ytimekkäänä 🙂
Minustakin tuo on aivan ihanan simppeli ja selkeä! Hyvää jälkeä, tytöt! 🙂
Paitsi että se kysymys, joka meni jotenkin niin että vaikuttaako tämä-ja-tämä kosmetiikkavalintoihisi, ei sisältänyt ollenkaan vaihtoehtoa "ei". En muista kysymystä sanatarkasti, mutta vaihtoehtoina olivat mm. parabeenittomuus, hajusteettomuus, luonnonkosmetiikka, eläinkokein testaamattomuus. En voinut valita mitään vaihtoehtoa. Toisessa kysymyksessä taas oli minusta outoa, että blogit ja mainokset oli laitettu samaan vastausvaihtoehtoon. Minun mielestäni ne ovat aivan radikaalisti eri asioita.
Samaa mieltä blogit/mainokset -kohdasta, en pidä yhtään toisiinsa verrattavina asioina jotain bloggaajien riippumattomia, omaan kokemukseen pohjautuvia arvosteluja ja markkinointitiimien juonimia "tällä ripsivärillä saat tutkitusti 600% näyttävämmät ripset!" ja "Tällä shampoolla hiuksistasi tulee paksut, terveet ja kiiltävät" -höpönhöpöä.
Mun oli myös hivenen vaikea ymmärtää, mitä tarkoitettiin viimeisellä kysymyksellä – jos voisit panostaa vain yhteen meikki/ihonhoitotuotteeseen.. Panostaa? Tarkoittaako se, että jos voisin hassata rajattoman määrän rahaa yhteen tuotteeseen, vai mikä tuote minulle on tärkein ylipäänsä niin, että vaikkapa kiireessä ihan viimeisenä jättäisin käyttämättä?
Tuo on valitettavan tuttua itsellekin. Olen koko 'opiskelu-urani' suorittanut Iso-Britanniassa.
Maisterikurssilla luennoille valuttiin koko tunnin ajan, ja toisella arvon kurssikollegani totesi luennoitsijalle ettei tämän tohtorintutkinnolla ole mitään arvoa koska terveydenhoidon tutkijat eivät tee mitään arvokasta. Siitä saatiinkin sitten aikaiseksi koko kurssin kestävä riita! Kandikursseilla taas taisteltiin yleensä siitä viitsiikö kukaan edes vaivautua paikalle ja onko luennon järjestämisessä silloin mitään tolkkua.
Tällä hetkellä en juurikaan ole toisten opiskelijoiden kanssa tekemisissä osa-aikaisena opiskelijana, mutta eipä näytä päätyössänikään olevan montaa kelloa tuntevaa kollegaa joita työajat sitovat, vaikka ovatkin suurimmaksi osaksi ihania ihmisiä :-p!
Miten ihmeen vaikeaa tuo kellon oppiminen voikaan monille ihmisille olla! 😀
No huh huh! Olen myös asunut Lontoossa ja kokemukseni mukaan englantilaisten on toisinaan mahdotonta antaa kieltävää vastausta tai tuottaa kuulijalle pettymystä. Eli jos soitat vaikka asiakaspalveluun keskustellaksesi kaasulaskusta, sinulle luvataan ummet lammet kaikki mitä pyydät (esim. että saisit lunastuskelpoisen sekin), mutta mitään ei tapahdu. Suomalainen tapa puolestaan on sanoa, että tänään en ehdi/pysty tätä hoitamaan, mutta hoidan asian huomenna, ja sitten asia todellakin hoidetaan. Britti sanoisi, että of course darling, hoidan asian heti, mutta mitään ei koskaan tapahtuisi.
Tsemppiä opiskeluihisi! 🙂
Tuo on kyllä totta! 😀
En voi ymmärtää sun luokkalaisii 😀 oot kai sattunut ERITTÄIN epäkypsälle luokalle, kun kerta yhteydenpitokaan ei toimi. Onko teidän kahden mahdollista valittaa asiasta eteenpäin? Tai edes vaihtaa luokkaa?
Koulun ideana on kuitenkin kasvattaa työelämää varten, joten kyllä tässä ainakin ongelmanratkaisukyky kasvaa ja oppii niitä elementtejä, joita työelämässä sitten oikeasti kaivataan. 🙂
Ymmärrän täysin sun turhautumisen! Olin viime lukuvuoden Englannissa vaihdossa ja näin hyvin samanlaista käyttäytymistä paikallisten nuorten osalta. Opiskelujen osalta tilanne ei onneksi ollut niin paha kuin sun kuvailema, sillä yliopistolla oli hyvin tiukat säännöt (läsnäolojen pudotessa tietyn prosentin alle seurasi keskustelut rehtorin kanssa ja mahdollinen koulutuksesta erottaminen, luennoitsijat komensi laittamaan eväät ja puhelimet välittömästi pois niitä nähdessään ja hiljensi supattelijat) mutta silti turhautumista ja ärsytystä aiheuttavia tilanteita oli melkein päivittäin.
Lisäksi asuin yliopiston asuntolassa ja siellä meno oli nimenomaan kuin lastentarhassa. Kaikki opiskelijat olivat täysi-ikäisiä, mutta käytös oli naurettavaa. Keskellä yötä arkipäivinä juostiin, huudettiin ja kiljuttiin käytävillä. Vuoden aikana oli useampi tapaus, kun yhteisten tilojen seiniä oli sotkettu kananmunilla, lamppuja rikottu ja postilokeroihin tungettu mätäneviä ruuantähteitä ja muuta roskaa. Jouduimme tekemään paloharjoituksen neljä kertaa (tapahtui aamuöisin ennakkoon ilmoittamatta), koska osaa porukasta ei vain huvittanut nousta ylös tai suhtautua tilanteeseen vakavasti.
On varmasti jännittävää asua ensimmäistä kertaa poissa kotoa ja päättää omasta elämästään, ja biletys ja meteli myös jollain tasolla kuuluu yliopistoasuntoloihin, kyllä me vaihtaritkin taidettiin pitää liikaa ääntä muutamana viikonloppuna. Mutta sen vuoden aikana tulin ajatelleeksi aika moneen kertaan, että eikö noille nuorille oltu opetettu kotona minkäänlaisia "aikuiselämän" perusteita ja itsenäistymistä. Suomessa vastaavaa käytöstä näkee lähinnä yläasteella.
Tämäkään ei tietenkään koskenut jokaista paikallista opiskelijaa, fiksujakin tyyppejä löytyi. Suuren osan kohdalla ero omien yliopisto-opintojen alkuvuosiin oli vain niin suuri, ettei sitä voinut olla huomaamatta.
Aikuisena sitä aina ymmärtää, kuinka ikä tuo elämänkokemusta ja sitten vaan kauhulla miettii, että onko itse ollut joskus tuollainen… 😛
Kaverini asui jonkin aikaa Lontoossa ja kertoi, että meininki oli juurikin tuota tasoa. Hän ei opiskellut, vaan oli myymäläpäällikkönä vaateliikkeesä. Hänen työntekijöillään (jotka olivat siis täysi-ikäisiä) olivat kaikki perusasiat täysin hukassa ja kaikki meille suomalaisille itsestäänselvät, päivittäiset perusasiat olivat heille täysin vieraita. Paljon oli esim. syömiseen liittyviä asioita, eli eivät esimerkiksi KOSKAAN olleet tehneet kotona itse ruokaa ja söivät aamusta iltaan pelkkää mäkkäriruokaa – aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi. Jättivät tulematta töihin eivätkä ilmoittaneet siitä. Kaverini itse soitteli työntekijöiden perään ja he ilmoittivat olevansa saikulla tjms. Näitä juttuja oli PALJON.
Jep, et ole ainoa näiden ajatusten kanssa 🙂
Apua! Tuo oli toisaalta hyvä esimerkki siitä, että tällaisissa koulutilanteissa opittuja taitoja voi ihan oikeasti tarvita työelämässä. 🙂
aaaarg! voin niin kuvitella sun tuskan! juuri tuon takia ryhmätyöt on jotain hirveää. pakko kyllä sanoa, että olen niin ennakkoluuloinen ja -asenteinen ihminen, että voisin kuvitella että tuolle alalle on eksynyt vielä keskimääräistä pahempia pissiksiä.. 😀 ("hmm, mitähän sitä alkaisi tehdä.. hei jee, kosmetiikkaa, se on varmasti kivaa ja helppoo") briteissä on kyllä aivan älytön pissisluokka. olisi mielenkiintoista tietää, miten sinne on päässyt syntymään moinen. no, ainakin mahdollistavat kaamean tosi-tv:n jota voi joskus harhautuessaan katsoa 😀 se meno on aivan uskomatonta…
monilla brittiopiskelijoilla kyllä tuntui olevan omituinen, välinpitämätön ja ylimielinen asenne, kun opiskelin englannissa. teki mieli vähän ravistella todellisuutta näihin hyväosaisiin kermaperseisiin. toki sitten skarppejakin tyyppejä löytyi, mutta tietyt kansanluokat kyllä oli tuota kuvailemaasi horroria.
Ryhmätyöt kyllä todellakin opettavat ja saavat aina miettimään, ettei se pelkkä itse työ ja sen lopputulos ole se homman tarkitus vaan nimenomaan noiden sosiaalisten taitojen hoito. 🙂
Voin luvata ettei homma mene noin vain sun kurssilla vaan tuo on laaja ilmiö myös muissa yliopistoissa. Mä jaksoin kaksi vuotta leikkiä koulua kakaroiden kanssa ja sit mä vaihdoin kouluun Suomeen. 😀 Noiden lasten kanssa ei auta edes se, että niille sanoo suoraan mitä pitää tehdä ja milloin pitää palauttaa. Brittinuorilla ei ole samanlaista tunnollisuuden tunnetta koulun suhteen mitä suomalaisilla. Toi on kauhea yleistys, ja poikkeuksia löytyy (varmaankin niiltä kursseilta missä vaaditaan huipputodistuksia A-levelseiltä.) Tsemppiä. Kyllä se siitä. Nyt tiedät mitä odottaa 😉
Eli kiitos jälleen suomalaiselle koulutusjärjestelmälle. 😉
Ma sanoisin ettei toi ole pelkastaan englantilainen piirre, vaan Suomessakin nuoret on just tollasia. Tai ainakin seka mun viimeisella tyopaikalla Suomessa etta nyt taalla Briteissa, koita tollasten kanssa sitten tehda duunia.. Otan osaa.
Tuo on kyllä totta… Ikä opettaa. 😉
Toivoisin, ettei kyse ole normista Englannissa, vaan hyvin ikävästä sattumasta. Tiedän paremmin kuin hyvin miltä tällainen tuntuu ja kuinka se saa jo entisestään oireilevan pienen stressin triplaantumaan. Välillä koulussa sain huomata, kuinka pienet lapsetkin ottavat paremmin vastuuta, kuin kaksikymppiset ihmiset.
Sinun blogisi on aina ollut yksi lempi blogeistani, mutta nämä sinun opiskelustasi kertovat postaukset ovat nostaneet sen varmaksi ykköseksi. Ne ovat mielenkiintoisia, hauskoja ja toivottavasti et ymmärrä väärin, mutta on välillä mukava kuulla. että muillakin on hieman hassua menoa koulumaailmassa.
Ja minusta on aivan ihanaa saada jakaa näitä koulukuulumisiani muustakin näkövinkkelistä kuin vain siitä, että onpas kaikki ihanaa! 🙂
En ole opiskellut muualla kuin Suomessa mutta ajattelin antaa hieman vertailupohjaa.
Helsingin Yliopistossa on akateeminen vapaus jotenka luennoille voi mennä miten huvittaa kunhan ei häiritse luennointia. Yleensä porukka saapuu ajoissa kylläkin.
Muuten asiat sujuvat hyvin muta ryhmätyöt ovat onnesta kiinni. Useamman kerran yksi tai useampi ryhmästä on luvannut hoitaa osuutensa mutta tuloksia ei vain näy. Aina vain luvataan mutta mitään ei tapahdu. Jossain vaiheessa tyhjää lupailevat henkilöt katoavat täysin. Eivät tule paikalle. eivät ilmoita itsestään, eivät vastaa viesteihin. Se on kiva huomata, että pahimmassa tapauksessa puolet tai yli puolet ryhmästä on kadonnut. Yleensä tässä vaiheessa mennään jo puolessa välissä ryhmätöitä jotenka ryhmän vaihtaminen ei onnistu noin vain. Olen ottanut tavaksi kylmästi potkia tuollaiset tyypit pois ryhmästä ja antaa palautuksen yhteydessä selonteon jokaisen ryhmän jäsenen työpanoksesta. Minusta on väärin jos joku hyötyy aiheettomasti toisten työpanoksesta. Varsinkin jos on vääntänyt neljän hengen ryhmätyön kahden hengen voimin loppuun asti.
Ryhmätyöt tosiaan opettavat paljon muutakin työelämää varten kuin vain opiskeltavan asian asiasisällön. Siinä oppii väkisinkin tuota erilaisten ihmistyyppien kanssa kommunikointia ja saa itselleenkin hahmotettua, millaisten ihmisten kanssa tykkää työskentelystä eniten ja millaisten seuraa taas mielummin välttää. Toisista on kivaa työskennellä vaikkapa ihmisten kanssa, jotka tekevät paljon ja tarvoavat apuaan vähän kaikkeen ja toiset taas pitävät tätä ihmistyyppiä todella ärsyttävänä. 🙂
Ryhmätyöt opettavat kyllä muutakin kuin sen opiskeltavan asian. Tärkeimpiä oppeja ovat sosiaaliset taidot ja miten työt jaetaan, miten tulokset yhdistetään jne. Projektihallintaa siis. Se mitä lusmuilijat eivät tajua on, että vaikka korkeakoulumaailmassa on aina uusi mahdollisuus tehdä työ loppuun tai aloittaa alusta niin työmaailmassa tätä mahdollisuutta ei ole. Jos ei tee töitään niin on pian ilman työpaikkaa.
Itselleni merkittävin oppi on ollut oppia tunnistamaan se ihmistyyppi, jonka lupauksiin ei kannata luottaa. Selviää vähemmällä stressillä. Lisäksi olen oppinut pitämään puoleni etteivät lusmuilijat saa kunniaa töistä, joita eivät ole tehneet. Myöskin ihmisten patistaminen, muistuttaminen ja johtajuustaidot ovat tulleet tutuiksi.
Ja noiden mainitsemiesi juttujen lisäksi on erinomaisen hyvin oppinut tunnistamaan sen oman ihmistyyppinsä. 😉
Haha…. Itekään en ajatellut tollaista olevankaan, mutta Suomestakin löytyy! Nimim. toisen vuoden aikuisopiskelija amiksessa… Olen muutamaan tuollaiseen törmännyt myös työelämässäkin.
Voin kuvitella… 😉
Varmasti riippuu paljon yliopistosta ja kurssista, ihan heti en lähtisi koko maan nuoria leimaamaan. Opiskelin itse kolme vuotta Birminghamissa, ja kovan työmoraalin porukkaa löytyi ihan kaikkien maiden kansalaisista ja niitä lapsia sitten samaten. Mutta Englanti on kyllä luokkayhteiskunta, jos nämä kurssillasi olevat ihmiset sattuvat olemaan sieltä rikkaasta päästä niin näillä perheillä joskus (huom! ei todellakaan aina) esiintyy näitä lapsukaisia jotka eivät koko elämänsä aikana opi tai halua oppia ottamaan itsestään vastuuta.
Tuo on totta, ettei missään tapauksessa saa yleistää, sillä kaikkia ihmistyyppejä löytyy aina. 🙂
Argh,otan osaa.Itse olen aika kova aikatauluttaja ja kyseinen toiminta olisi varmasti saanut minut räjähtämään. 😛
En myöskään pidä lokkeilusta ja olisin senkin tuonut opettajalle esiin.Kovasti tsemppiä opiskeluun ja itsehillintään,sitä tuntuu tarvitsevan sun luokkalaisten kanssa. 🙂
Ryhmätöissä kannattaa aina kuitenkin muistaa, että niitä tehdään työelämää varten ja vaikka ärsyttäisi suuresti tuo mainitsemasi lokkeilu, niin aina kannattaa miettiä, missä vaiheessa on kypsää tuoda se esiin ja kenelle. Homman voi esimerkiksi hoitaa loppuun asti ja sitten siinä vaiheessa kun jättää työn arviotavaksi harkita, onko asia mainitsemisen arvoinen ja missä vaiheessa. 🙂
I feel your pain..
Ite lähdin lukion jälkeen suorittamaan ammatillista perustutkintoa ja voi huhhuh miten hermoja raastavat 2,5 vuotta ne oli. Luokassa oli parisenkymmentä minua nuorempaa poikalasta ja voitte vaan arvata mitä meno oli.. Toisten työvaatteita naulattiin seiniin ja työpöytiin, käytävillä juostiin p*skasen vessaharjan kanssa ja koulun harjoitustyömaalla pelattiin naulapyssysotaa..
Eikä ollu yks eikä kymmenen kertaa ku teoriapäiväaamuna olin yksin luokassa ja opettaja kysy haluunko jäädä kouluun vai otanko matskut ja meen kotiin tekee tehtävät 😀
Luojan kiitos mitään ryhmätöitä teoriapuolella ei ollu, ois varmaan jääny se tutkinto kesken..
Samanmoista toimintaa näin valitettavasti myös myöhemmin aikuisopiskelussa. Kaikkien piti olla täysi-ikäisiä ja vähintään peruskoulun käyneitä, mutta pääasiassa tuntui että olisi ollut lastentarhassa tai ylä-asteella tarkkisluokkalaisten kanssa.
Aiheesta vois kirjottaa pitemmänkin sepustuksen, mutta jääköön tähän, alkaa vieläkin verenpaineet nousta kun muistelee sitä touhua.. :'D
Tsemppiä sulle opiskeluun siellä ja iso kiitos mahtavasta blogista.
Oot parhautta 🙂
Voi apua, en voi kuin todeta, että onneksi olkoon, että olet yhä elossa! 😉
Kyllä ihan suomessa amiksessakin AIIVAN samanlainen meiniki. Mullekkin tosiaan äiti aina opettanut että" lähde yhtä bussia/junaa aikasemmin, ilmoita HETI kuntiedät myöhästyväsi, ja ole aina tärkeissä tapaamisissa 15min aikasemmin"
Auta armias jos joku mun kavereista sanoo että myöhästyy puoltuntia, kun mä oon jo paikalla. Olin myös sopinut että pidetään nyyttärit vanhalal kouluporukalla, mutta vasta edellisenä iltana porukka rupes pohtimaan että "mitäs kukin sitten tuo". Päädyin sitten vastaamaan että sorry, en oo kotona ja tuun vasta myöhään kotiin, en ehdi käydä kaupassa. Peruttiin sitten koko homma. Tää on aihe mistä ite voisin avautua ties kuinkapaljon mut jos nyt yritän jättää sen tähän.
Ihanaa kuulla, kuinka joku muukin arvostaa sitä, että asiat on suunniteltu etukäteen! <3
Moikka! Oletko kuullut Lorealin uudesta seerumista hiustenlähtöön? Meille tuli noin kaksi kuukautta sitten kampaamoon myyntiin sitä. Tuotteen nimi on Serioxyl ja se on pakattu kalliin tuntuiseen lasiseen pipettipulloon. Ja kallistahan tämä litku onkin. No, se miksi luulisin tämän kosmetiikan asiantuntijaa kiinnostavan on sen lupaus lyhentää hiuksen lepokautta, jolloin hiuksista tulisi siis paksummat kun hiustuppi ei hengaa tyhjillään vaan pukkaa jatkuvasti uutta hiusta. Ollaan mielenkiinnolla kokeiltu tätä seerumia ja todettu sen todella auttavan miehiä joilla on selvästi kaljuuntumista. Nyt hiuspohjassa on nähtävissä uutta hiusta ja semmoinen selvä sänki. Ensimmäisenä tästä tulee mieleen jokin prostaglandiini. Kysyin asiasta edustajalta ja aivan niinkuin arvasin, hän ei edes tiennyt mikä on tuotteen vaikuttava aine (tätä tasoa on muuten suurin osa yritysten edustajista). Pullossa sitä mainitaan olevan 5% ja sille on annettu nimi neohesperidin. Tämä kuitenkin lienee markkinointitarkoituksiin keksitty nimi, sillä sitä ei löydy inkilistasta. Asia ottaa siksi päähän että tuoteen vaikuttavaa ainetta hehkutetaan vuosisadan kosmetiikka keksintönä. Ja sitten ei osata antaa edes suuntaa-antavaa vastausta siitä mikä se on. Minua henk koht kiinnostaa ihan turvallisuuden puolesta tämä:) Satutkohan tietämään tästä tuotteesta jotain? Voin laittaa inci listan myös jos ehdit/kiinnostaa tsekata. Kiitos hyvästä blogista:)
Alcoholdenat, vesi, diethyllutidinate, peg-40 hydrogenated gastrol oil, neohesperidin dihydrochalcone, linalool, malus domestica fruit cell culture extract, geraniol, benzyl salicylate, ja liuta hajusteita.
Tähän pitää tutustua enemmän! Tällä hetkellä en osaa vielä sanoa tästä mitään.
En minä osannut kuin nauraa. Näemmä mikään, ei sitten niin mikään ole muuttunut reippaassa kymmnessä vuodessa kun olin itse koulussa ja töissä Englannissa. Oxfordin kuri oli aivan jotain muuta, kuten joku yllä kuvasikin, mutta voi se töissä olon sietämätön keveys. Eijei, työnantajana vie itsemäärämisoikeuden jos sanoo miten pukeutua (eli antaa kaupassa sinulle työvaatteet) ja vuoroon saa tulla koska haluaa ja miten haluaa ja oivoi. Ei muuten ollut kännyköitä vielä silloin niin paljon kuin nyt. Voi kultainen nuoruus <3 Suomessa moni asia on paremmin, tämä teksti kyllä taas helpotti koti.ikävää Englantiin – se on hyvä paikka lomailla vaan asumaan tuskin enää koskaan.
Totuuden sanoja… 😉
I feel you! Itse opiskelen ammattikoulussa kolmatta vuotta ja olen muita pari vuotta vanhempi… Onneksi ystävystyin toisen vanhemman opiskelijan kanssa, nimittäin kaikki muut ovat ihan täysiä kakaroita! 😀 Tosin eräällä kurssilla oli myös minua vanhempia opiskelijoita, hekin käyttäytyivät epäkypsästi ja minä sivustakatsojana pyörittelin silmiä heidän jutuilleen. En tiedä, onko kyse sitten kasvatuksesta vai mistä.
Opiskellessa on kyllä aina ihanaa löytää joku, joka on edes jossain määrin yhtä motivoitunut ja samalla henkisellä tasolla. Auttaa jaksamisessa suuresti! 🙂
Itse olen opiskellut vain Suomessa, mutta kyllähän täältäkin lusmuja löytyy. Tosin oma opiskelualani on sen verran kilpailtu, että jos paikan saa, on ihmiset aika motivoituneita ja kunnianhimoisiakin. Mutta ihan vain oman korkeakoulu-urani perusteella sanotaan tylysti näin, että tänne tulevien vaihtareiden kanssa (suurin osa eurooppalaisia + aasialaisia) ei todellakaan ole kiva joutua samaan ryhmätyöhön, koska 97 % tapauksista heillä on täysin olemattomat valmiudet tehdä esim tieteellistä tutkimustyötä, joka meillä on kaikissa kurssitöissä standardina. Vaikka tapaamiset ja työnjako saataisiinkin sovittua, on aika surkeaa että yksi ryhmän jäsen kokee esim wikipediasta kopioimisen ihan validiksi tavaksi hoitaa osuutensa 😀 Ei ihan mee plagioinnintunnistuksesta läpi… Onneksi meillä opettajiakin kiinnostaa tietää, miten ryhmätyöt on toteutettu, sillä tyypillisesti jokainen ryhmän jäsen joutuu sitten antamaan lopuksi oman raportin ja arvioimaan muiden työskentelyä.
Harva muuten tajuaa loppujen lopuksi, että se ettei Suomessa raha puhu koulutuksessa, myös nostaa tasoa. Vastaavia juttuja opetuksen ja opiskelijakunnan tasottomuudesta kuulee paljon juuri Briteistä ja Jenkeistä, minkä vuoksi ns. samantasoiset tutkinnot eivät kaikki todellisuudessa ole lainkaan samantasoisia kun miettii mitä on oikeasti oppinut. Samasta syystä Suomessa työelämässä tutkitusti arvostetaan suomalaisia tutkintoja, koska jos olet täällä paperit saanut niin voi edes vähän olettaa että jotain osaa. (Tästähän oli muutama vuosi sitten juuri uutisointia, että vaihdot ja ulkomaiset tutkinnot ei tosiaan paranna työllistymistä vaan vaikutus on jopa päinvastainen.)
Mutta tsemppiä ja I feel you! Lisäksi sanoisin että kannata vaan venailla ja harmitella, vaan sanoa suoraan lusmuille että teet vaikka mieluummin yksin. Jos teidän ei pidä antaa raportteja ryhmätöiden toteutuksesta, niin ota ihmeessä nuo minutes of meeting-lokit käyttöön!
Tuo onkin mukava tapa oppilaitokselta, että jokainen on velvollinen kertomaan, mitä on työn lopputuloksen eteen tehnyt. 🙂
Ai kamala, miten sun hermot kestää! 😀
Itsellä menee hermot jo suomessa, töissä, jossa melkein kuukausittain vaihtuvat työharjoittelijat sysätään minun vastuulle. Ei siinä, pidän nuorista ja hykertelen itsetyytyväisyydestä kun joku oikeasti oppii harjoittelunsa aikana jotakin. Mutta se 99% niistä… Ei jumaliste! Ollaan laiskoja, kiroillaan asiakkaille, lusmutaan, myöhästellään, keksitään tekosyitä lähteä kesken päivän, "joo mä teen sen kohta" tarkoittaa ehkä ensi viikolla, todennäköisesti ei koskaan, arg :'D
Päätin juuri, etten koskaan lähde lontooseen kuin lomalle…
Haha, mutta lomakaupunkina tämä on ainakin aivan ihana ja ihmiset todella kultaisia! 🙂
Voi että, kyllä kuule Suomessakin osataan! Toinen opiskeluvuosi alkoi ammattikorkeassa tänä syksynä. Ensimmäisenä vuotena ne omat luokkakaverit eivät osanneet pitää päätään kiinni ja harvemmin opettajia kiinnosti ojentaa. Keväällä opettajat vaativat jo jotain rotia hommaan ja sai opiskelurauhan. Syksyllä hommat meni hienosti siihen asti, kunnes alkoi ihan tappovaikea kurssi koulussa ja meidän ryhmään tungettiin useampi kymmen opiskelijoita muilta luokilta. Ilmeisesti heillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on TYÖRAUHA. Kun on vaikea aihe opiskeltavana, sitä mielellään kuuntelisi mitä opettaja sanoo ja tekisi muistiinpanoja – opettaja kun voi sanoa asiat ymmärrettävämmässä muodossa, kuin mitä kirja kertoo. Mutta ei,"hihi hihi käkäkäkä kuisk kuisk mennään opiskelijabileisiin ja mä kävin eilen lenkillä ja salilla ja voi omg siis mua ei yhtään kiinnosta." Ja kesken tunnin on ihan ok nousta takarivistä, kävellä eturiviin ja kuiskata kaverille jotain ja räkättää päälle. Hitto mä välillä mietin, mikä se näiden ihmisten suuri lahja on ollut kun on mm. psykologisista testeistä päässyt läpi. Voit varmaan arvata, miten korkealle verenpaineet kipuavat, kun on ihan sama minne luokassa istuu ja aina sattuu taakse joku kuiskuttelija. Mä en ymmärrä, miksei omia juttujaan voisi selvittää vapaa-ajalla ja tauoilla.
Tuo on kyllä niiiin ärsyttävää! Sitten ei kuitenkaan haluaisi itselleen sitä muita komentavan tiukkiksen mainetta, mutta toivoisi, että joku laittaisi muut kuriin. :p
Sympatiat teille! Aloin nimittäin lukuisten opiskeluvuosieni aikana todella inhoamaan ryhmätöitä, joten tiedän täsmälleen, mistä kirjoitat. Kuvailemasi asiat ovat valitettavasti kovin tuttuja Suomessa käymästäni kauppakorkeakoulusta. Opin sen, että ainoa varma tapa saada jotakin todella tehtyä (+ajoissa ja vaaditulla tavalla) on tehdä se itse. Työelämässä vastaavia ongelmia ei ole ollut, joten eiköhän tuo sen kasvun piikkiin mene.
Haha, sitä oppii tunnistamaan itsestään sen piirteen, että tahtooko tulevaisuudessa työtä, jossa suoritetaan yksin vai tehdään ryhmässä. 😉
On muuten mukavaa lukea näitä kouluun liittyviä postauksia, mutta toivottavasti julkaiset edelleen myös tuotearvosteluja silloin tällöin. Ne ovat aina olleet minulle tärkein syy lukea Ostolakkoa! 🙂 Kiitos hienosta blogista.
Ehdottomasti ovat edelleen suurena osana blogiani! Ovat vaan nyt vähän jääneet viimepäivinä kaiken muun jalkoihin. Mutta älä huoli, tiedän niiden olevan se syy, miksi suurin osa on tänne alunperin tullutkin. 🙂
Nää sun kouluun liittyvät postaukset on tosi mielenkiintoisia, kiva kun jaksat näistä kirjoitella. Tykkään myös uudesta banneristasi. 🙂
Kiva kuulla, että niitä on ollut kiinnostavaa lukea. Tämän vaihdon aikana ne tosiaan ovat korostuneet, kun kerrottavaa on ollut niin paljon. 🙂
Ja kiitos, pidän itsekin tuosta minulle tehdystä bannerista. 🙂
Siis ehdottomasti laitatte vaihtarin kanssa sähkpostia ohjaajalle, että teette kahdestaan (ainakin seuraavat työt jos ei kesken onnistu)! Ei tueta siivellä eläviä, vaikka tavallaan heiltähän se on pois kun eivät opi mitään. Itse ammattikorkeassa tein lähes kaikki ryhmätyöt viimeisenä kahtena vuotena kahdestaan, kun löytyi yhtä motivoitunut opiskelija kuin minä itse 🙂
Fiksuinta on yleensä katsoa loppuunasti, sillä ei sitä tiedä, mikäli tiimi yllättää jossakin vaiheessa. Lopussa voi sitten huomauttaa opettajalle, että huomioithan kunkin jäsenen työpanoksen arvioinnissa. Ja tuo on kyllä mukavaa, kun löytää jonkun sellaisen tyypin, jonka kanssa työnteko sujuu hyvin yhteen. 🙂
Aivan ihana tuo uusi banneri, kunhan saat muuten blogin pikkueikat kuntoon niin hienoa. Mä itte tykkään nytten tosi paljo tätä kun oot näitä koulupostauksia ruvennu kirjottelemaan,niiden sekaan kosmetiikka-arvosteluja niin ois täydellistä 🙂
Mä niin ymmärrän suai. Itse olen nyt amiksessa toista vuotta ja kyllä kuulun niihin jokka siä haluaa opiskella kunnolla eikä melkeen. Viime vuosi oli osittain yhtä tuskaa kun oli pari kolme henkilöä joita ei millään saanu kuriin, ne rauhottu vasta keväällä. Nyt on taas alkanut samanlainen ja paljon pahempikin show, ku ykköset ja kakkoset yhdistettiin, erittäin suuri virhe, niiden meidän 2 häirikön lisäksi on tullut 7 lisää, joka meinaa että työrauha on huono, jotkut opettajat ei pidä/saa pidettyä kuria tarpeeki, myöhästellään miten sattuu jokasen välitunnin jälkeen ja opettajan vastustelu. Ne saa kyllä yllättyä joskus sitten kun mä kerta kaikkisesti menetän hermoni, nimin. se hiljainen tyttö (josta kyllä ääntä tarvittaessa löytyy) Missä käyttäytymistavat? Noi on niin itsestäänselviä asioita, että kyllä 16-vuotiaitten luulis osaavan käyttäytyä niin kuin myös mun ikäisten. Vaikkakin oon 17-vuotias niin helposti onnistuu; opiskelu kiinnostaa, motivaatioo löytyy ja hyvin osaan vastuuta ottaa. Onnesta ite ystävytyin hieman vanhempiin, eipä ne nuoremmat mun ikäset samalla lailla ole mun kanssa olle, paitsi ehkä nyt pikkuhiljaa viimeinkin osa.
Kiitos, nyt alkavat olla pikkuseikatkin kohta hiottuina kuntoon. 🙂
Jatkossa tuotepostauksia tulee olemaan 50% postauksista, Inside the Indistry -postauksia 25% ja tällaisia koulu/työelämä/yms. -tyyppisiä lifestyle-postauksia ne loput 25%.
Tuo on kyllä ärsyttävää, kun joutuu itse kärsimään muiden motivaation puutteesta. Tsemppiä siis vaan kovasti sinne!
Itse opiskelen Suomessa AMK:ssa kansainvälisellä linjalla, ja suurin osa opiskelijoista on venäläisiä. Tämä teksti kuulosti niin tutulta 😀 kai me suomalaiset ollaan vaan totuttu siihen, että jokainen on vastuussa omista opinnoistaan ja moraali on muutenkin kohdallaan 🙂
Olen alkanut arvostaa suomalaista koulutusjärjestelmää ihan erilailla… 😉
Mä asuin brittivaihtarin kanssa vajaan vuoden ja hän oli mua vain muutaman vuoden nuorempi (itse olin silloin jotain 24-25).
Hänelle oli täysin vierasta kaikki kodinhoito: astioiden tiskaaminen piti opettaa kädestä pitäen, vessan siivoaminen, se että lakanat ja pyyhkeet pitää joskus pestä (huomautin asiasta 3 kk jälkeen hyvällä tahdolla kun hänellä yövieraitakin kävi…).
Se, että leivoin sämpylöitä, oli maailman suurin ihme (voiko leipää tehdä ITSE?!) Ruokaa hän ei osannut laittaa yhtään ja sekin piti opettaa alusta lähtien ettei raukka kuollut nälkään.
Voihan olla, ettei brittiläiset vaadi lapsiltaan kodinhoitoa ynnä muuta arkielämään liittyvien rutiinien osaamista, eikä näitä koulussa missään köksän tunneilla käydä läpi?
Omien kokemuksieni mukaan brittiläinen yhteiskunta opettaa kyllä melkoista paapomista monella tapaa… 😉
En ole opiskellut Englannissa, mutta asiakaspalvelijana minulla on jonkun verran kokemusta brittiasiakkaista, aikuisista miehistä, työväenluokasta. Ja meno on ihan samanlaista 😀
-Tiltu
Apua! 😛
Pidän todella kovasti tällaisista postauksista, joissa opiskelutavat ja -tyylit koulussasi tulevat tutuiksi. Tuotearvosteluja ehtii tehdä myöhemminkin, mutta nyt kun sinä olet siellä näkemässä juuri tuolla tapahtuvia asioita, on hienoa, että kirjoitat niistä ja hyvin kirjoitatkin! Erittäin kiinnostavaa 'sisäpiiritietoa'.
Voisiko näiden opiskelijoiden lapsellisuus ja kypsymättömyys johtua osittain laajasta au pairien käytöstä? Au pairithan käytännössä pakosti hemmottelevat lapsia, koska on osa työvelvoitetta hyysätä ja passata lapsia joka käänteessä. Eihän siinä lapset opi edes kelloa, saati mitään muutakaan täsmällisyyttä, kun joku on koko ajan viemässä lapsia oikeaan aikaan sinne minne kulloinkin pitää mennä.
Olisiko mahdollista saada lisää näitä opiskelutapajujuttuja ja kaikkia muitakin vastaavia, missä erilaiset toimintatavat ja käytöskoodit tulevat esiin eri muodoissaan, missä ikinä siellä liikutkaan? Ja tietysti lisää tarinaa Lontoosta. Juttusi asunnostasi ja sen "pienistä puutteista" oli myös hurjan mielenkiintoinen täältä Suomen rakennussääntöviidakosta päin katsoen.
Kiva kuulla, että nämä kiinnostavat sinua. 🙂 Jatkossa blogissani tulee olemaan 50% tuote-esittelyjä, 25% tämän tyyppisiä kouluun, työelämään ja muuhun elämääni liittyviä postauksia ja 25% enemmän kosmetiikkamaailman "sisäpiirin tietoa" tarjoavia Inside the Industry -postauksia, eli varmasti saat melko paljon myös noita toivomiasi juttuja. 🙂
Äitilläni oli ollut yliopistossa yksi luokkatoveri, jonka äiti teki kyseisen henkilön läksyt. Ryhmätyössä ei ollut hirveemmin apua, ku eihän se tienny mitää.
Haha, mahtavaa. Toivottavasti minusta ei tule sitten isona se äiti, joka on niin innoissaan muksunsa läksyistä, että tahtoo tehdäkin ne. 😛
Jos nämä ovat ns. normi-ikäisiä mitkä aloittavat yliopisto-opinnot Englannissa, niin osa ei välttämättä edes ole täysi-ikäisiä. Muistan kyllä, että samanlainen meininki oli Suomessakin alle 20v kanssa, itse kun olin muutaman vuoden vanhempi. Ryhmätyöt ovat todella ärsyttäviä ihmisten kanssa, jotka eivät kanna omaa korttaan kekoon.
Tsemppiä!
Meillä leikittiin tänään labrassa vesisotaa… en edes ota kantaa tähän enempää… 😀