Uskalla unelmoida pienesti

*Sis. mainoslinkin

Erilaisten haaveiden ja unelmien pohdiskelu on ollut itselleni hyvin ajankohtainen aihe viimeisen vuoden ja varsinkin alkaneen syksyn aikana. Olen puhunut aiheesta monien kanssa ja saanut kuulla, millaisia haaveita muilla on. Osa niistä on isoja, osa pieniä, toiset helpommin toteutettavia, toiset taas hieman haastavampia.

Usein kuulee esitettävän, että suurin ongelmamme on, ettemme tähtää haaveidemme ja unelmiemme kanssa tarpeeksi korkealle. Asetamme riman mukavan matalalle, jotta se tuntuu mahdolliselta saavuttaa ja sitten saavutamme sen. 

Saamme toki juuri sen, mitä toivoimme, mutta tosiasiassa oikeastaan vain tyydyimme siihen, koska asetimme oman rimamme niin matalalle, vaikka meillä olisi ollut mahdollisuuksia ja potentiaalia paljon enempäänkin jos vain olisimme uskaltaneet.

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Tunnistan tämän taipumuksen täysin. Vaatii paljon rohkeutta uskaltaa epäonnistua ja onnistuminen on paljon mukavampaa, joten tuntuu ihan hullulta laittaa itselleen tavoitteita, joihin ei välttämättä koe voivansa päästä. 

Usein voi tuntua, että näin tehdessään virittää itselleen ansan jo lähtökohtaisesti ja liian suuren tavoitteen näkeminen saa luovuttamaan jo valmiiksi, sillä siihen pääsy ja sen toteutuminen eivät vain tunnu realistisilta.

Tähän esitetään tietysti ratkaisuksi sitä, kuinka lopullinen tavoite voi olla suuri, mutta sen voi pilkkoa pienempiin osiin, joita sitten matkan varrella keskittyy tavoittelemaan.

Näin voi kokea useita motivoivia onnistumisen tunteita ja kokea etenevänsä aina hieman lähemmäs maalia, vaikka loppuhuipennukseen olisikin paljon matkaa. Antaahan klassinen sananlaskukin ohjeeksi siihen, kuinka elefantti syödään, että se tehdään pala palalta.

Kannustavimmissa ohjeissa esitetään, että oma tavoite kannattaakin asettaa niin suureksi, että se paitsi innostaa, mutta myös jopa pelottaa. Silloin kuulemma tietää olevansa oikealla tiellä.

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Pidän englanninkielisestä sanaleikistä  It’s not the lack of resources, it’s your lack of resourcefulness that stops you,” joka kääntyy suomeksi huonommin sanoilla leikittelevään muotoon, jonka mukaan esteenämme ei ole resurssien puuttuminen, vaan neuvokkuuden puute. 

On helppoa sanoa, että tekisi kyllä sitä tätä ja tuota, jos vain olisi enemmän rahaa, aikaa tai mitä tahansa muuta, mikä puuttuu. On helppoa vierittää syy tuon puuttumisen niskoille, sillä on ilmiselvää, että jokin asia hoituisi helpommin, jos niitä olisi. Siksi on helppoa sanoa, että kyllä minä muuten, mutta tuon vuoksi en nyt kuitenkaan, sillä se on hyväksyttävä selitys.

Monen suuren menestystarinan takana on kuitenkin paljon neuvokkuutta. Kun henkilöllä ei ole itsellään ollut käytössä jotakin, on hänen täytynyt keksiä tapa päästä samaan lopputulokseen ilman sitä itseltään puuttuvaa tekijää. 

Yksi viimeisen vuoden aikana oppimistani voimalauseista onkin ollut, ettei pidä sanoa, että en voi tehdä sitä, vaan mieluummin kysyä, kuinka voisin tehdä sen.

Maailma on täynnä inspiroivia ihmisiä, joilta voi vaikkapa ihan konkreettisesti puuttua jokin ruumiinosa, jonka puutteen voisi lähtökohtaisesti ajatella rajoittavan elämää ja estävän tiettyjä asioita, mutta silti nämä ihmiset ovat keksineet oman keinonsa ratkaista asia ja tehdä sitä, mitä he haluavat tehdä. Resurssien puute on korvattu neuvokkuudella.

On inspiroivaa kuulla kannustusta isommin unelmointiin, valtavien tavoitteiden tavoitteluun ja suurien maalien asettamiseen. Niistä saa aina hetkellistä kannustusta siihen, että miksi ei, kyllähän minäkin tosiaan voin  kunnes sitten tulee se tunne, että en minä vain voi.

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Moni muukin on varmasti kokenut sen hetken, kun hurjasta tavoitteesta on tullut lopulta aavistuksen mahdottomalta tuntuva unelma ja lopulta vain haavekuva, jonka toteutuminen ei tunnu enää yhtään realistiselta.

Valtava voitontahto ja hetkellinen itsevarmuuden puuska ovat kääntyneet isoksi epäilykseksi ja lopulta itsensä tuntee maailman pienimmäksi eikä todellakaan sellaiseksi tyypiksi, joka voisi toteuttaa asian. 

Vaikka isosti unelmointiin on aina hyvä kannustaa, uskon samalla, että se voi myös olla eräänlainen ansa, joka saa meidät jähmettymään kauhusta.

Kun kaikkialta kannustetaan, että uskalla unelmoida isosti, saa se helposti tuntemaan, että vain isoilla jutuilla on merkitystä eikä pienempiä kannata edes ryhtyä tekemään.

Pitäisi keksiä heti jotain suurta ja valtavaa, joka vähintään muuttaa maailman ja kun sellaista ideaa ei synny noin vain, tulee tunne, että tuskin sitä nyt edes kannattaa yrittää.

Tämänhän on vain pikkujuttu, josta kyllä itse tykkäisin, mutta jolla ei ole väliä, sillä eihän tämä mullista maailmaa.

Olen kuitenkin viimeaikoina innostunut yhä enemmän ideasta, että meidän pitäisikin oikeasti uskaltaa unelmoida pienesti. 

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Luin vähän aikaa sitten Saku Tuomisen  kirjan Juu ei – Pieni kirja priorisoinnista (jonka muuten suosittelen ehdottomasti mieluummin lukemaan kuin kuuntelemaan, sillä sen kuvat ovat tärkeä osa kirjaa).

Kirja esitteli mielenkiintoisen nelikenttämallin, jolle erilaiset tehtävät sijoittamalla voi selkeyttää itselleen paremmin, mitkä asiat ovat oikeasti sellaisia, että niiden tekeminen kannattaa priorisoida ja mitkä taas eivät.

Kirja antoi minulle paljon hyviä ajatuksia ja yksi niistä oli huomio siitä, että usein isot jutut lähtevät nimenomaan niistä pienistä innostavista jutuista, jotka tuntuvat kevyiltä laittaa aluille. Ne innostavat, niihin on helppoa tarttua ja siksi ne lähtevät rullaamaan melko kivutta – eivät aina ihan vaivattomasti ja itsestään, mutta lähtevät silti.

Lopulta juuri näistä pienestä alkaneista jutuista voi tulla se iso ja merkittävä asia. Pienien juttujen merkitystä ei siis kannata väheksyä eikä pienestä innostavasta asiasta kannata heti yrittää väkisin vääntää isoa, vaan pieni ja innostava asia on hyvä lähtökohta, joka voi joskus edetä suureksi kuin itsestään.

Moni on varmasti lapsena alkanut tehdä pientä lumipalloa, ajatellut sitten pyörittävänsä sen hieman suuremmaksi ja lopulta sen työntely on vienyt mukanaan niin, että siitä on syntynyt niin valtava pallo, että kaverit tai vanhemmat on pyydetty apuun pallon työntämiseen.

Ei siinä päätetty lähtökohtaisesti tehdä suurinta lumipalloa, joka naapuristossa on sinä talvena nähty, vaan lumipallon teko vain tuntui hauskalta ja vei lopulta mukanaan synnyttäen jotain yllättävänkin suurta.

Missä sitten menee suuren ja pienen unelman raja ja voiko nämä kaksi unelmointitapaa yhdistää? Väitän, että voi, mutta se vaatii myös pientä luottavaisuutta tulevaan ja siihen, että elämä kyllä kantaa.

Yksi kaikkien aikojen suosikkipuheistani on Steve Jobsin Stanfordin yliopiston valmistujaispuhe. Tässä puheessaan Jobs esitti yksittäisten elämäntapahtumien olevan merkityksellisiä pisteitä, joiden yhdistymistä ei voi yrittää liikaa ennakoida etukäteen, mutta elettyä elämää taaksepäin katsoessaan näkee, kuinka jokaisella niistä olikin tärkeä merkitys lopputuloksen kannalta.

Elämää täytyy vain elää erilaisiin asioihin tarttuen ja luottaa siihen, että hajanaisetkin pisteet yhdistyvät kyllä jossakin jollakin tapaa muodostaen merkityksellisen kokonaisuuden.

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Kerroin jonkin aikaa sitten Instagramissa, kuinka olen ottanut tämän syksyn tavoitteekseni laskea omaa rimaani ja tehdä asioita riittävän hyvin. Näin en jätä tarttumatta juttuihin siksi, että pelkäisin epäonnistuvani ja yritän paremmin hyväksyä, ettei kaiken tarvitse onnistua varsinkaan heti. Kerroin, että aion uskaltaa olla paska. 

Sain tähän kuitenkin aivan loistavan vastauksen, jonka kirjasin ylös jälleen uudeksi elämän ohjenuoraksi.

Paska ei nimittäin tarkoita automaattisesti huonoa tai epäonnistumista, sillä kuten moni puutarhuri varsinkin tietää, voi paska olla mitä parhain kasvualusta. 

Riittää siis, että ensiksi tekee edes jotenkin, sillä sen jälkeen asiaa voi lähteä parantelemaan tai tapahtuneesta saa vähintäänkin opin, joka taas voi viedä elämää eteenpäin. 

Jollakin tasolla tajusin vastaavan asian jo pari vuotta sitten, kun kirjoitin kirjaani. Tuntui, etten saanut ajatuksia ylös haluamallani tavalla ja koska ne eivät olleet päässäni täydellisesti jäsenneltyjä, en halunnut kirjoittaa niitä ylös.

Oikeasti kirjailijoita kannustetaan tällaisen padon edessä vain kirjoittamaan ja tuottamaan edes jotakin, sillä kun kasassa on sentään jotain, voi sitä aina hioa ja muokata, mutta jos ei ole mitään, ei ole mitään, mitä työstää paremmaksi.

Aion siis jatkossa olla rohkeampi sen kanssa, että tartun pieniin, mutta innostavalta tuntuviin juttuihin ja luotan, että jossakin vaiheessa juuri se juttu on voinut olla lopputuloksen kannalta merkittävä piste, joka toisiin yhdistyessään saa aikaan jotain suurta.

Yritän muistaa, ettei jokaisen hyvän idean tarvitse olla alku valtavalle business-idealle, vaan niihin voi tarttua niiden pienuudesta huolimatta, jos ne tuntuvat minusta inspiroivilta.

Ennen kaikkea yritän kuitenkin pitää mielessäni sen, että paska on tosiaan loistava kasvualusta ja lannoite, josta voi kasvaa hienoja juttuja.

*Osta Saku Tuomisen Juu ei – Pieni kirja priorisoinnista Adlibriksen verkkokaupasta täältä.

Uskalla unelmoida pienesti Virve Fredman

Millaisia ajatuksia teillä on suurista ja pienistä unelmista ja tavoitteista?

4 kommenttia artikkeliin ”Uskalla unelmoida pienesti”

  1. Minun ”suuri” tavoitteeni tällä hetkellä on saada tukeva ote lukion matematiikasta. Lähdin iltalukioon 24 vuoden koulutauon jälkeen, ja oppimisen opettelu on järkyttävän vaikeaa. Etenkin kun tahti on niin nopeaa, etten pysy perässä. Pieni tavoite olisi ennen koeviikkoa oppia aritmeettisten ja geometristen lukujonojen peruskaavat edes ulkonäöltä, jotta löytäisin ne maolista ja osaisin käyttää oikeassa tilanteessa. Pidän matematiikasta aineena, ja korpeaa tajuta, etten ole hyvä tai edes kohtalainen. Vielä. Pitäisi varmaan tehdä sama kuin sinä kemian kanssa ja liimata tarralaput vessan seinään….

    Vastaa
  2. Itselle pienesti unelmoiminen on tullut konreettisesti esiin siinä, että olen ymmärtänyt tai sisäistänyt, että ihan tavallinen on hyvä.
    Olen pitkään vierastanut ajatusta yrittäjyydestä, koska jos lähtee yrittäjäksi, pitää olla menestynyt yrittäjä, ja monesti sen ajatellaan tarkoittavan miljoona-liikevaihtoa ja rolexia ranteessa. Sitten tajusin, että jos elätän itseni(ja saan vähän sukanvarteenkin) tekemällä asioita, joista pidän ja jotka tuottavat iloa, se on menestymistä. Eikä yrittäjyys ole tuntunut enää yhtä pelottavalta tai vastenmieliseltä.

    Vastaa
  3. Sisäinen kriitikko tarttui tohon Jobsin puheeseen. Hän ei nimittäin ei kylläkään keksinyt tuota piste/koordinaatti + lopputulos- metaforaa itse. Oikeastaan lähes kaikkea self helpia vaivaa se, että samat idet kierrätetään pienillä viilauksilla; voimavarakartat, oman elämän swot- analyysit, tavoitteiden ja niiden arvojen nelikentät, motivaatiomallit ja uskomusjärjestelmät jne. Löydä fokus, merkitys, arvot ja milloin mikäkin timanttinen mielikuva.
    Mutta sitten keskusteluun osallistuu sisäinen kannustaja (kriitikkoa joustavampi ja huumorintajuisempi tyyppi!). Antaa anekdoottien, oivallusten ja viisaiden lauseiden kiertää ihmisten mielissä ja kohtaamisissa, joku tekee toki niillä bisnestä pienellä uusiokäytöllä, mutta hyvillä aikeilla ja parempaa elämää rohkaisten. 🌅

    Vastaa
  4. ”Tekee edes jotakin”.. tämä oli kuin minulle tarkoitettu ja juuri nyt. Kiitos Virve tästä postauksesta, ei olisi voinut parempaan kohtaan iskeä 🙂
    Kuinka paljon tässä maailmassa on jäänyt suuria asioita tapahtumatta, kun ne ihanat ideat paisuvat sellaiseksi möhkäleeksi, että ihminen kuvittelee musertuvansa sen alle ja juoksee karkuun eikä tee mitään!

    Vastaa

Jätä kommentti