Yksi syksyn suurimmista trendeistä tulee epäilemättä olemaan multimasking. Oikeasti ilmiö oli trendikäs jo alkuvuodesta (tai no, oikeastaan jo vuonna 2015…), mutta koska kosmetiikkajätit ehtivät tuotteineen siihen täysillä mukaan kuin vasta nyt, tulee se olemaan uutuustuotteiden mukana väkisinkin trendikäs myös tänä syksynä.
Kuulin itse multimasking-ilmiöstä työkavereiltani lopputalvesta, kun Ruotsin tiimimme keikkui jälleen trendiaallon harjalla näpytellen siitä postausta blogiinsa. Myöhemmin se nousi tietoisuuteeni päästessäni vierailulle L’Oréalin laboratorioille Pariisiin ja saatuani sieltä vihiä, että merkki on lanseeraamassa erityisesti multimaskingia silmällä pitäen joukon uusia kasvonaamioita.
Mitä multimasking on?
Multimaskingissa on kyse juurikin siitä, miltä se kuulostaakin: useamman kasvonaamion käytöstä. Naamioita ei kuitenkaan lähmitä kasvoille päällekäin tai vuoron perään, vaan käyttöön otetaan kosmetologien jo iäisyyksien ajan toteuttama metodi.
Multimasking ei siis ole vain markkinointijättien keksimä keino myyntien monistukseen, vaan ihan perus juttu, jota kauneushoitoloissa on tehty jo iät ja ajat personoidun, oman ihon tarpeita vastaavan hoitotuloksen saavuttamiseksi.
Koska jokainen kasvojen ihoalue ei ole samanlainen ja kasvojen eri kohdat voivat vaatia erilaisia asioita, huomioidaan kaikki tarpeet yksilöllisesti. Eri ihoalueille levitetään siis multimaskingissa omaa, juuri sen ihoalueen tarpeisiin sopivaa naamiota.
Kuinka multimasking tehdään?
Yleisintä on tehdä multimaskingia kahdella naamiolla käyttäen kasvojen T-alueella ihoa puhdistavaa ja poskilla kosteuttavaa naamiota, mutta jos vaikkapa vain nenä saa mustapäitä eikä ihon rasvoittuminen vaivaa otsalla ja leualla, voi niiden alueelle levittää vielä kolmanneksi ihoa heleyttävää naamiota.
Multimaskingissa onkin kyse nimenomaan ihon tarpeiden tehostetusta ruokkimisesta. Sen sijaan, että koko kasvoille levittäisi kerran viikossa puhdistavan naamion ja kerran viikossa kosteuttavan naamion kysytään siinä, mitä jokainen ihoalue juuri sillä hetkellä oikeasti tarvitsee ja kohdellaan niitä sen mukaan.
Ihon tarpeet saattavat myös vaihdella eri päivinä. Toisena hetkenä nenä pukkaa talia oikein olan takaa ja toisena se taas kuoriutuu kuivuuttaan. Tämän vuoksi olisi muutenkin hyvä omistaa useampia erilaisia kasvonaamioita, joiden välillä voi vaihdella ihon kulloistenkin tarpeiden mukaan.
Vaikka olenkin julistautunut blogissani viimeaikoina melkoiseksi kangasnaamifaniksi, olen niiden myötä myös tsempannut ihan yleisesti kaikenlaisten kasvonaamioiden käytössä. Kaltaiselleni ihonhoidon hifistelijälle erilaisilla naamioilla leikkiminen onkin mitä parhainta ja rentouttavinta ajanvietettä, joten multimasking on todellakin minun juttuni.
Tuttua on,varsinkin kun aloitin Oriflamen edustajana vuosi sitten ja kaikkia tuli sitten tilailtua kokeiluun 😀
Kommentoimatta nyt niin multimaskingia suuremmin, sillä se on alan ammattilaisena hyvin tuttu juttu ja ollut käytössä myös omissa rutiineissa hetken, täytyy kiinnittää huomia siihen että miten Body Shopin pakkauksien taso on parantunut niin suuresti! Nämäkin naamiot näyttävät hyvin ylellisiltä ja ”hinnakkailta”, varsinkin kun vertaa muissa kuvissa näkyviin Lorkun versioihin, jossa valitettavasti edullinen hinta näkyy myös harvassa pakkauksessa. Toki itse tuote pakkauksen sisällä on se pääasia, mutta kosmetiikka-addiktina ostaisin mieluummin BS naamiot, koska pakkaukset voi pitää esillä ulkonäkönsä ansioista 😀
Olen sitä aika ajoin toteuttanut, mutta kyllähän se enemmän on niiden hetkien juttu kun saa kaikessa rauhassa naamioiden kanssa läträtä eikä ole kiire mihinkään 🙂 Kangasnaamiot ovat helpompia ja nopeampia arjen hemmotteluja 🙂
Olen innostuntu naamioista taas, ja etenkin kangasnaamioista, kiitos sinun :). Yksi uusi suosikkini on Benton High Content etanaseerumi naamio, aivan loistava kosteuttaja.
Kiitos vinkistä, tähän täytyykin tutustua! 🙂
Kuulostaa järkevältä ja loogiselta! Sama idea on syytä toteuttaa kasvojen kosteutuksessakin, siis customoitu päivä/yövoidecombo, sen sijaan että väitettäisiin yhden voiteen osaavan toimia ’tasapainottavasti’ ja toimia yksilöllisesti kasvojen eri alueilla… sellaiseen ei yksikään voide / seerumi pysty..