Julkinen tiedote rakkaudesta

Halusin vain antaa julkisen tietotteen siitä, että olen palannut vanhan rakkauteni luokse.
Ei, en lähde ruotimaan teille parisuhdehistoriaani vaan halusin vain kertoa, että olen joitakin kuukaisia takaperin ottanut jälleen käyttööni Louis Widmerin silmänympärysvoiteen, johon aikoinaan rakastuin palavasti kuivien silmänympärysteni vuoksi.
Kun asiakkaat tulevat minulta töissä kysymään oikeasti tehokasta silmänympärysten kosteuttajaa, ohjaan heidät aina Cliniquen All About Eyes Richin luokse tai hieman juoksevamman tuntuisen Clarinsin Special Eye Contour Balmin luokse. Nämä kaksi vaihtoehtoa siksi, että ne ovat olleet minusta ylivoimaisia voittajia ihan kaikista silmänympärystuotteista puhuttaessa.
Kun minulle kuitenkin tarjoutui blogini kautta tilaisuus verestää vanhoja muistojani ja ottaa testiin Louis Widmerin silmänympärysvoide, en voinut kuin kiljua ilosta ja huutaa TAHDON kaistapäisen bridezillan voimalla. Tottakai! Meillä kahdella kun oli vuosia sitten jo niin pitkä yhteinen taival enkä oikeastaan edes muista, miksi suhteemme hiipui, joten halusin ehdottomasti herättää vanhan liekkimme taas henkiin!
Ja ihanaa että palasimme yhteen, sillä tämä on edelleen aivan loistava kuivien silmänympäryksien pelastaja. Tämä nimittäin kosteuttaa niitä aivan loistavasti, mutta on koostumukseltaan silti esimerkiksi Cliniquen All About Eyes Richiä huomattavasti ohuempaa. Itseasiassa jopa yllättävän ohutta näin tehokkaaksi kosteuttajaksi.
Paitsi että tuote on loistava silmänympärysihonkosteuttaja, on se itseasiassa samalla myös multitaskingtuote, sillä sitä voi käyttää myös kasvonaamiona kuivimmilla kasvojen kohdilla. 
 
Ja ei hätää, tätä käyttötarkoitusta on huomioitu myös tuotteen pakkauskoossa, sillä tämän omistaja pitelee käsissään 30 millilitraista silmänympärysvoidepurkkia, joka on aivan liian iso kulutettavaksi niissä luvatuissa yhdeksässä kuukaudessa, jotka tämän kantajalle on lasketuksi ajaksi annettu. Eli tuotetta voi huoletta laittaa myös niille kuivimmille kasvojen ihoalueille muistaen, että normaali silmänympärysvoide on vain puolet tämän koosta ja sekin jo hyvin pitkäksi aikaa riittävä.
Kuten postauksesta varmasti käsi ilmikin, pidän itse tästä tuotteesta aivan mielettömästi. Omat silmänympärykseni kuivuvat helposti ja kosteutan niitä tehokkaasti muutenkin mielelläni ihan vaan siksi, etten halua niille ylimääräisiä juonteita. Nyt kun kolmekymppiä alkaa lähestyä mittariani pidän taatusti kiinni siitä, ettei Alkon myyjä vielä aikoihin lopeta papereideni kysymistä!
Onko joku muu löytänyt tämän ihanuuden? Kuka muu voi allekirjoittaa tämän tuotteen loistavuuden?
Louis Widmerin tuotteita myyvät apteekit ja uotteesta on saatavilla sekä hajusteeton versio (minulla tällä hetkellä) että kevyesti hajustettu versio, joka ei poikkea hajusteettomasta muuten kuin tuoksuaineidensa puolesta.

9 kommenttia artikkeliin ”Julkinen tiedote rakkaudesta”

  1. Tämä on mullekin sellainen ikuinen suosikki, joka välillä saa väistyä uusien kokeilujen tieltä. Silti aina palaan tähän uudelleen ja uudelleen kun muistan miten loistava tuote tämä on.Juuri pari viikkoa sitten taas muistin kun oli tarvetta sy-voiteelle ja nyt olemme Louisin kanssa jälleen happy together <3
    -Tarabel

    • Widmer myy tuubissa geelimäisempää voidetta tai sitten kyseessä on joku erikoiserä tai näyte. Nimim. Apteekissa töissä

    • Geelimäinen tuote ei ole käsittääkseni ole sama kuin tämä. Tämä on itsellä nyt käytössä ja ehkäpä paras silmänympärysvoide ikinä. Kova hinta mutta taitaa kestää pari vuotta! Joten riittoisaa ja hyvä hinta-laatusuhde 🙂

  2. Livboxin mukana tuli noin vuosi sitten 7ml tuubi jota on päivittäisestä käytöstä huolimatta edelleen jäljellä. Eli tuollainen 30ml purkkihan riittäisi tällä tahdilla 4 vuotta! Ihana tuote on. 🙂

  3. oiiih, pakko saada! nyt kun allergiakausi taas alkaa ja silmiä hieroo ne tulee niin kuiviksi. tämä voisi olla pelastus – kiitos! ja muutenkin kiitos hyvästä blogista, seuraan säännöllisesti!!

  4. Oletko kokeillut Guerlainin Super Aqua Eye- tai/ja Abeille Royale Eye-silmänympärysvoiteita?

Kommentointi on suljettu.