Olen hieman tuoksuherkkä, joten käytän esimerkiksi hajuvesiä melko vähän. En onnekseni ole hajusteallergikko, mutta monet tuoksut saavat minulla aikaan äklöttävän olon ja lopulta jopa laukaisevat migreenin, minkä vuoksi en voi kokeilla iholleni ihan mitä tahansa tuoksuja.
Tykkään kuitenkin tuoksuvista tuotteista ja varsinkin tuoksuvat vartalovoiteet ovat mieleeni. Käytän niitä iltaisin suihkun jälkeen ennen lakanoiden väliin sujahtamista ja varsinkin kesällä hajuvesien vartalovoiteet ovat mukavia käyttää päivisinkin esimerkiksi käsivarsien iholla niiden antaman varsinaista hajuvettä kepeämmän ja usein myös pehmeämmän tuoksun vuoksi.
Rakastan myös tuoksuvia suihkugeelejä. Minusta on aivan ihanaa hieroa suihkussa iholleni tuoksuaistejani hyväilevää suihkugeeliä ja nauttia sen tuoksusta juuri se pieni hetki kun käytän tuotetta ja kun se vielä jää lyhyeksi ajaksi leijailemaan iholleni sen jälkeenkin.
Sainkin jonkun aikaa sitten pr-toimistolta kokeiltavakseni Korresin kuuden suosituimman suihkugeelin Korres The Greatest Mini Shower Gel Collection -kokoelman, joka on aivan täydellinen setti tällaiselle ihania suihkugeelejä rakastavalle. Pakkaus sisältää kuusi matkakokoista Korres-suihkugeeliä, joiden kautta pääsin tutustumaan tuotemerkin vesileikkien ilostuttajiin monipuolisesti.
Haistelin suihkugeelit läpi ennen niiden käyttöönottoa suoraan purkeista, mutta en jotenkin saanut niistä kaikista mitään kummempia fiiliksiä irti. Tilanne muuttui kuitenkin täysin toiseksi kun otin niitä vuoron perään mukaani suihkuun ja niiden tuoksut pääsivät ”aukeamaan” kunnolla kun ne olivat tositoimissa.
Korres-suihkugeelit tuntuivat koostumukseltaan varsin tyypillisiltä tuotetyyppinsä edustajilta. Niissä oli varsin kevyesti vaahtoavat koostumukset, jotka tuntuivat iholla ihanan hellävaraisilta. Suihkugeelien onkin kerrottu sisältävän vehnäproteiinia, joka modostaa iholle sen luontaista kosteustasapainoa säilyttävän suojakalvon. Lisäksi suihkugeelit sisältävät mm. C- ja E-vitamiineja, sinkkejä ja antioksidanttientsyymejä.
Basil Lemon -suihkugeeli on nimensä mukaisesti tuoksultaan ihanan raikas ja sitruksinen. Tämä on ollut ihana sellaisiin hetkiin, kun tahdon vain puhdistavan ja raikastavan suihkuhetken ja esimerkiksi silloin, kun iltasuihku on jäänyt väliin ja kaipaan energisoivaa aamusuihkua.
Guava ei ole tuoksultaan ihan niin hedelmäinen kuin miltä se kuulostaa ja minulle tuleekin sen tuoksusta oikeastaan mieleen joku kesäisiä muistoja tuova aurinkovoide. Tämä on kevyt ja kiva tuoksu, joka on raikas, mutta hieman edellistä pehmeämpi.
Voisin varmaan aloittaa jokaisen näistä kommentoimisen sanoilla ”tämä tuoksu ihanalta”. Bergamot Pear on nimensä mukaisesti hieman hedelmäisen tuoksuinen, mutta bergamotti pitää tuoksun silti raikkaana eikä tuoksusta tule kovin makeaa. Tämä toi suihkuhetkeen jo jonkun verran enemmän tuoksua ja sopiikin minulla täydellisesti hyvää mieltä tuovaan lämpimään iltasuihkuun.
Fig oli tuoksultaan varsin erilainen kuin neljä aiempaa, sillä se oli syvempi ja aromaattisempi. Myönnän ensimmäisellä nuuhkaisulla vähän vierastaneeni sen tuoksua, mutta suihkun puolelle vietäessä ja veden kanssa vaahdottaessa tämäkin tuoksu pehmeni hieman ja muuttui mukavaksi.
Porukan ylivoimainen suosikkini oli Santorini Vine, jossa oli todella mielenkiintoinen tuoksu. Suihkugeelin tuoksu oli yhtäaikaa sekä viileän raikas että lämpimän mausteinen, mikä on todella mielenkiintoinen yhdistelmä. Tämä varsinkin levitti suihkussa ympärilleni niin ihanaa fiilistä tuovaa oloa, että pullo tyhjeni näistä kaikista ensimmäisenä ja tätä voisin käyttää heti vaikka monta isoa pullollista!
Joukon erottuja oli myös Japanese Rose -suihkugeeli, jonka ei pidä olettaa sen nimen perusteella tuoksuvan vain klassisen ruusuiselle – en olisi nimittäin edes osannut ajatella tätä mitenkään ruusuun liittyvänä jos olisin vain tuoksuttanut tätä tietämättä tuotteen nimeä. Suihkugeelin tuoksussa on minusta syvyyttä ja lähes suitsukemaisen itämaisia vivahteita, jotka eivät jälleen ole mielestäni parhaimmillaan suoraan pullosta tuoksutettuna, mutta jotka häivähtelevät suihkussa ihanasti.
Ajattelin ensin, että pienet suihkugeelithän kuluvat hetkessä loppuun, mutta loppujen lopuksi niissä oli kuitenkin yhteensä 240 ml tavaraa, mikä on oikeastaan jo varsin reippaasti. Olikin mukavaa kun ei tarvinnut pysyä tiiviissä suhteessa vain yhden tuoksun kanssa vaan suihkugeeliä saattoi vaihdella (naisellisesti vaihtelevien) mielialojen mukaan.
Inspiroiduinkin tämän Korres-tuotepakkauksen myötä ajatuksesta, että voisin useamminkin hankkia hieman pienempiä suihkugeelejä ihan vain saadakseni arkisiin suihkuhetkiini monipuolisempia tuoksukokemuksia – suihkugeelihän on nimittäin riittoisampi tuote kuin olin ajatellutkaan!
Kuka muu rakastaa ihanan tuoksuisia suihkugeelejä?
Korresin sivuillahan on parfyymimaisempiakin suihkugeelejä.. Kiinnostaisi itseäni kokeilla niitäkin/kuulla kokemuksia. Santorini vine tosiaan on noista ihanin!
Korresilla on ihania suihkugeelejä, rakastan Water Lilyä joka tuoksuu kostealta, aavistuksen sademetsältä ja tropiikin lämmöltä! Santorini Vine ja Japanese Rose ovat myös ostoslistalla, varsinkin ekassa on ihanan kesäinen fiilis
Santorini vine on ihana, koska sen tuoksu = jääkarhukarkin tuoksu (Fazerin parhaat -pussista). Nostalgiaa ;).
Rakastan ihanan tuoksuisia suihkugeelejä monilta merkeiltä ja Korresillakin on mahtavia löytöjä.
Tuo Bergamot Pear on ihana, kesäisen kukkainen, mutta koska onnistuin tilaamaan sitä aikoinaan feelUniquesta tuplapakauksen (suosittelen, siellä on usein hyviä diilejä…), on se jo ruennut kyllästyttämään..
Santorini Vine ilmesiesti on kulttituoksun maineessa, mutta en oikein päässyt siitä jyvälle. Yhden matkakoon verran käytin, ei mikään niin ihmeellinen sentään.
Ehdoton suosikkini Korresin suihkugeeleistä on ollut Mint Tea – saako tätä enää lankaan, on toinen juttu. Ne kukkaisversiot (Ruusu ym) ovat aivan liian äklöjä omaan makuuni.