Ensimmäisiä nähdessäni tulkitsin ne postilaatikoiksi.
Sitten mietin niitä jonkinlaisiksi uskonnollisiksi symboleiksi, sillä niissä oli lähes poikkeuksetta sisällä uskonnollinen kuva ja päällä risti.
Tajusin kuitenkin pian, mistä oikeasti oli kyse.
Nämä kiemuraisilla vuoristoteillä tiheässä olevat ja varsinkin tiukoissa kurveissa näkyvät pienet talot olivat muistomerkkejä.
Vuoristossa ajaminen voi olla vaarallista. Pieni arviointivirhe jarrutusmatkasta, tien liukkaudesta sadekauden aikaan tai vaan vastaantulijan ajovirhe voivat saada aikaan kohtalokkaat seuraukset, jollaisista nämä kandylakioiksi kutsutut pienet pyhätöt ovat merkkejä.
Näiden katselu muistuttaa siitä, kuinka arvaamatonta elämä on.
Vain yksi pieni silmänräpäys ja kaikki voi olla toisin.
Näiden näkeminen pistää miettimään, kuinka katoavaista kaikki on ja ettei kaikkea, mitä haluaa tehdä, kannata välttämättä jättää huomiselle.
Kaikki kandylakiat eivät kuitenkaan ole kuolleiden muistomerkkejä.
Osa niistä on symboleja niille hetkille, kun ajasta ikuisuuteen siirtyminen oli todella lähellä, mutta onnettomuudessa osallisena olleet ovat kuitenkin selvinneet siitä hengissä.
Kuulemma joka toinen päivä joku kuolee täällä liikenteessä ja jokaista kuollutta kohti on kolme loukkaantunutta.
Älkää siis äiti ja iskä pelätkö, en ole vuokraamassa täällä autoa tai edes skootteria. Lähiliikenteen busseissakin oli jo tarpeeksi jännitystä.
Ja jotkut on sitä mieltä, että jos bloggaa kosmetiikasta, niin on pinnallinen bimbo..
Just tällästä esimerkkiä maailma tarvitsee! Go Virve!!
Tää postaus sai mut ahdistuneeksi ja ajattelemaan… Hyvä postaus kuitenkin! Hienoa, että joskus saa lukea tämmöisiä postauksia, jossa mennään kosmetiikasta "pintaa syvemmälle". (En nyt tiedä ilmaisenko itteäni mitenkään kauheen järkevästi, kun vähän väsyttää.)
Olen lukenut blogiasi n. puolisen vuotta ja tykännyt kosmetiikka-arvioistasi. Ja nyt tämä matkapäiväkirja on ihan huippu! Itse en ole koskaan matkustanut yksin, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että ehkä pitäisi 😉 Upeita kuvia, hauskaa kuvausta retkistäsi; ihan kuin itsekin olisi mukana. Odotan innolla uusia postauksia!
Välillä törmää näihin elämän nurjiinkin puoliin, mutta se on hyvä muistutus siitä, kuinka elämästä pitää osata nauttia.
On ollut kiva lukea välillä tälläistäkin tekstiä. Kaikenkaikkiaan aivan mahtava blogi.
Minä näin kauniit kuvat ja tekstin, mutta muut ovat näemmä ahdistuneet. Kumma, miten meitä länsimaalaisia kuolema ahdistaa, vaikka se on luonnollinen osa meidän kaikkien elämää. Minun mielestäni se ei ole nurja puoli. Se on vain puoli.
Itse Etelä-Euroopassa asuneena haluaisin sanoa tähän, että vaikka syynä voi olla "pieni arviointivirhe, liukkaus tai vastaantulijan ajovirhe", niin valitettavasti se useimmiten on noin 50km/h liian kova ajonopeus, tukeva humalatila tai muut päihteet sekä turvavyön käyttämättömyys.
Anteeksi kyynisyyteni, mutta been there. Lisäksi ihmiset yleisesti, eritoten katolisissa maissa, ovat sitä mieltä, että niin piti tapahtua, niin oli tarkoitettu, eikä mikään olisi sitä voinut estää…
-vanilla