Näin pääsin eroon shoppailusta

Vaikka pidän Ostolakossa-blogia, en silti usko ajatukseen kirjaimellisesta ostolakosta. Psykologitkin osaavat varmasti sanoa, että mitä enemmän mielelleen hokee, että jostakin asiasta on kieltäydyttävä, sitä enemmän juuri se kielletty asia pyörii mielessä ja sitä houkuttelevampaa siitä tulee.

Samasta syystä esimerkiksi ranskattaret kertovat pysyvänsä hoikkina, kun eivät kiellä itseltään mitään herkkuja, vaan nauttivat vain kaikkea kohtuudella.

Jos siis nimenomaan jatkuvasti ajattelee, ettei saa ostaa, niin tottakai ostaminen silloin pyörii mielessä ja ajatuksiin hyppii jatkuvasti asioita, joita tekee mieli ostaa. Kun ne sitten ovat pyörineet mielessä tarpeeksi pitkään, lankeaa niihin taatusti jonain heikkona hetkenään.

Näin minulle ainakin on aina käynyt.

Lue myös: Tämän vuoksi ostolakko on huono idea

Omat ajatukseni ovatkin vaihtuneet jo pidemmän aikaa sitten totaalisesta ostamisesta pidättäytymisestä minimalismin puolelle.

Minimalismin sydämessä on nimittäin ajatus siitä, että osaa olla tyytyväinen siihen, mitä jo omistaa eikä siinä niinkään keskitytä siihen, ettei saisi ostaa.

Kun mielen saa tähän tilaan ja lakkaa sen myötä myös keksimästä, mitä itseltään puuttuu ja mitä voisi vielä haluta hankkia, on tavaroiden ostamatta jättäminen yhtäkkiä huomattavasti helpompaa.

On tietysti helpompaa sanoa näin kuin oikeasti elää sen mukaisesti. Minulla on mennyt siinä pitkään ja vielä syksyllä  Pariisin reissullani ostin kaksi suihkusaippuaa ihan vain mielihalun pohjalta. Yhtä tarvitsi vähän ja toista en oikeasti yhtään.

Juuri nyt koen kuitenkin, että alan olla melko sinut tuon uuden haluamisen himon kanssa ja päästä jo varsin sinuiksi sen ajatusmallin kanssa, jossa ollaan vain tyytyväisiä siihen, mitä nyt omistetaan eikä sen mukaan eläminen tunnu, että itseltään pitäisi kokoajan olla nimenomaan kieltämässä jotain. Minullahan on jo kaikkea.

Minulle ajatuksien muuttuminen tähän suuntaan on tapahtunut pikkuhiljaa pienten havahtumisien kautta, mutta juuri ne yksittäisinä varsin pieniltä tuntuneet tilanteet ovat saaneet minut yhä paremmin huomaamaan, että näin on ihan hyvä enkä tarvitse mitään uutta.

Tykkäsin ennen katsella esimerkiksi luomiväripaletteja. Tavaroiden vähentämisen myötä karsin niiden määrän ja sanoin sitten lopulta itselleni, että minulla on nyt kaikki ne luomivärit, joita tarvitsen, joten minun ei tarvitse jatkuvasti katsella luomiväripaletteja kaupoissa tai somessa miettien, että voisinko ehkä tarvita tuon.

Sen jälkeen päähäni ei edes ole tullut ajatusta, että tarvitsisin uutta palettia. Näin on hyvä.

Tiedän jo, että kaikki tällä hetkellä omistamani luomivärit täyttävät tarpeeni ja niillä syntyy minua miellyttävä silmämeikki. Vaikka hetkellisesti voisinkin miettiä, että olisipa ihanaa kokeilla sinistä luomiväriä tiedostan, että kyse on vain ohimenevästä halusta eikä ihan oikeasta tarpeesta.

Tarpeeni täysin tyydyttävä silmämeikki syntyy kyllä nykyisilläkin luomiväreilläni ja vaikka niissä ei olisikaan juuri sinistä, voin silti kokeilla tehdä niilläkin jotain uutta jos tuntuu, että arkilook tylsistyttää.

Sama koskee vaatteita. En kiertele kaupoilla katsellen, tulisiko vastaan jotain, mitä voisin tarvita. Olen käynyt läpi vaatekaappini, karsinut sen sisällön pariinkymmeneen vaatteeseen ja tullut sen myötä tyytyväiseksi siihen, mitä jo omistan.

Tottakai välillä jollekin asialle voi tulla ihan oikea tarve. Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että asuntomme on talven lähestyessä viilentynyt eikä minulla ole pyjamaa, jossa nukkuisin.

Olin viimeiset pari vuotta ratkaissut asian vetämällä kylmillä talvikeleillä päälle kulahtaneet trikoot ja lainaamalla usein mieheltäni paitaa, mutta nyt noita kulahtaneita trikoita ei enää ollut enkä varsinaisesti kokenut, että minun pitäisi välttämättä pakottaa itseni elämään ilman yöpaitaa ja kärvistellä miehen vanhassa, kuluneessa t-paidassa vain välttyäkseni ostamasta yöpaitaa.

Vaikka kuinka katsoin vaatteitani, ei mikään niistä taipunut pyjamaksi ja tulin lopulta siihen tulokseen, että pyjaman hankkiminen olisi hyvä ajatus, joten menin kauppaan etsimään nimenomaan pyjamaa ja ostin sellaisen.

Samalla pyjamanetsintäreissulla silmiini sattui vaikka mitä muita ihania vaatteita ja mieleeni palasi niiden myötä hyvin selkeänä se fiilis, jota ennen koin usein. Keksin hetkellisesti, että halusin jotakin ja jonkun tietyn vaatekappaleen.

Koin samaa fiilistä myös eräänä päivänä ajatellessani, että haluan meille uuden maton olohuoneeseen. Näin jossakin blogissa upean maton, googletin vastaavan ja aloin hetkellisesti kokea, että tarvitsemme uuden maton, sillä onhan vanha mattomme jo vuosia vanha ja aika nuhjuinenkin. Olisin varmasti hankkinut tuon uuden maton, ellen olisi alkanut kuoria ajatuksiani kerros kerrokselta aina uusia kysymyksiä itselleni esittäen.

Miksi halusin uuden maton? Siksi, että ajattelin olohuoneestamme tulevan paremman näköinen sen myötä.

Miksi minulle oli tärkeää, että olohuoneemme näyttäisi paremmalta? Siksikö, että muut näkisivät sen ja ajattelisivat, että näyttääpäs teidän olohuoneenne hyvältä?

Sitten keksin, että ei ei, sehän johtuu ihan vain siitä, että olen nyt itse paljon kotona ja koska olen paljon kotona on tärkeää, että viihdyn täällä hyvin ja kaunis matto tekee kodista kauniimman, joten minulla olisi tietysti parempi olla kauniimmassa kodissa.

Kuulostelin tuntemuksia aikani ja tajusin, että halu hankkia uusi matto oli vain ohi menevä idea. Toki olohuoneemme näyttäisi tuon uuden maton kanssa kauniimmalta, mutta oliko sillä sittenkään minulle loppujen lopuksi mitään väliä?

Saisiko erilainen matto oloni tuntumaan kotona erityisen paljon paremmalta muuten kuin korkeintaan hetkellisesti ja olisinko sitten kohta taas keksimässä jotain muuta, mitä sen uuden maton pariksi kannattaisi hankkia, jotta kotona näyttäisi vieläkin paremmalta? Todennäköisesti olisin.

Jos kyse oli siitä, että halusin tuntea oloni kotona mahdollisimman hyväksi, niin kyllähän se ihan oikeasti lähtisi ihan muusta kuin yhdestä matosta. Jätin maton ostamatta. Näin on hyvä.

Viimeiset kulmatuotteeni eli kulmakynäni ja kulmatyynyni loppuivat kuukausi sitten. Olin etukäteen miettinyt, mitä ostaisin niiden tilalle niiden loputtua ja jopa ajatellut tekeväni hankinnan juuri ennen niiden loppumista, mutta viivyttelin sen suhteen.

Kun tuli uuden tuotteen hankinnan aika, kokeilin huvikseni kulmiini minulta jo löytyviä paria luomiväriä ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Käytin luomiväriä kulmiini pari viikkoa ja totesin, että en tarvitse uutta kulmaväriä. Olin vain olettanut, että tarvitsen, koska olin ennenkin tarvinnut siihen erityisen tuotteen, mutta nyt olin antanut itselleni ensimmäistä kertaa aikoihin mahdollisuuden selvittää, tarvitsenko sitä oikeasti enkä vain etukäteen yrittänyt ennaltaehkäistä mahdollista tulevaa tarvetta.

Nyt kun olen käyttänyt noita luomivärejä yli kuukauden kulmiini ja tunnut, että ne kuluvat tuskin ollenkaan tiedän, ettei minun tarvitse varmasti yli vuoteen miettiä, millä meikkaan kulmani. Voisin lakata miettimästä, minkä kulmatuotteen seuraavaksi haluan. Näin on hyvä.

Olen erityisesti viimeisten kuukausien aikana tajunnut, kuinka ihanaa on tietoisesti antaa itselleen lupa olla tyytyväinen siihen, mitä jo omistaa. Se saa itsensä ajattelemaan, että näin on jo hyvä, minun ei tarvitse edes haikailla uusien juttujen perään.

Minun ei tarvitse jatkuvasti miettiä, tarvitsenko jotain uutta vaatetta, laitetta, kosmetiikkatuotetta tai muuta tavaraa. Itse nimittäin ainakin tunnistan mieleni ennen jatkuvasti miettineen, mikä on se seuraava juttu, jonka ostan. Usein se oli jossain määrin selvillä (”Uusi neule olisi ihana näin talveksi!”), mutta joskus vain etäinen ajatus siitä, että voisin haluta jotain ja menen nyt vähän katselemaan, kun tämä uusi ostoskeskus aukesi.

Kun mielen saa vapautettua näistä asioista, joita haluaisi hankkia, on ajatuksissa yhtäkkiä paljon aiempaa enemmän tilaa ihan muille asioille.

Kun ajatus ostohalusta kuitenkin iskee, käyn itse ajatusleikin loppuun kysymällä itseltäni yhä uudelleen miksi. Kun esimerkiksi näen kaupassa kauniin sinisen mekon kysyn itseltäni, miksi haluan sen.

Koska minulla ei ole vielä sinistä mekkoa, mieleni vastaa.

Moni lopettaa keskustelun itsensä kanssa tähän ja kotiuttaa mekon kassan kautta, sillä olihan syy äkkiseltään varsin pätevä: kotona ei vielä ole vastaavaa. Olen kuitenkin itse kokenut hyväksi ideaksi jatkaa keskustelua itseni kanssa vielä tästä vielä pidemmälle.

Okei, minulla ei ole sinistä mekkoa, mutta miksi haluaisin, että minulla olisi tuo sininen mekko? Aika moni kuitenkin pärjää ilman sinistä mekkoa.

Koska se on todella kaunis ja itseasiassa näytän siinä tosi hyvältä!

Tämäkin on jo varsin pätevä syy, koska onhan ihanaa omistaa vaatteita, joita pitää kauniina ja joissa tuntee näyttävänsä hyvältä. Niitä ei tule vastaan jatkuvasti, joten onhan se jo varsin pätevä syy! Itse en kuitenkaan tyydy vielä tähänkään, vaan alan kaivella vielä syvemmältä.

Mekko on kaunis ja näytän siinä hyvältä, mutta miksi minulle on niin tärkeää, että muut näkisivät minut juuri tuo mekko päällä? Eikö minulla ole mitään muuta kotona, missä näyttäisin mielestäni hyvältä tai miksi minulle ylipäätään on niin tärkeää, että muut ajattelisivat minun näyttävät erityisen hyvältä jossakin vaatteessa?

Okei, onhan minulla kyllä lempparimekkoni, joka päällä viihdyn ja koen, että näytän siinä ihan hyvältä. Näyttäisinkö jotenkin ratkaisevasti paremmalta tuossa toisessa mekossa? Koenko oikeasti tärkeäksi, että muut nimenomaan näkisivät minut juuri tuossa sinisessä  mekossa eivätkä siinä jo omistamassani? Miksi?

No en oikeastaan koe. Eihän sillä loppujen lopuksi ole niin väliä. Ehkä sillä ei ylipäätään ole niin suurta väliä, onko päälläni sininen vai musta mekko, kun valitsemani vaate ei kuitenkaan tee minusta sen kiinnostavampaa tai epäkiinnostavampaa seuraa. Ehkä voin ihan hyvin jättää sen mekon ostamatta.

Olen voinut tavara kerrallaan antaa mielelleni rauhaa sanomalla itselleni yhä uudelleen, että näin on hyvä. Kotini on hyvä näin, täältä ei puutu mitään. Vaatekaappini on hyvä tuollaisena eikä sieltä puutu mitään. Minun on hyvä olla nykyisten kosmetiikkatuotteideni kanssa eikä minulta puutu mitään – vaikka joskus mieli jotain uutta hetkellisesti tekisikin.

Se, että olen kerta toisensa jälkeen saanut sanottua itselleni erilaisissa yhteyksissä, että näin on hyvä, on lopulta saanut minut itseni jo sisäistämään ja uskomaan asian varsin hyvin. Minusta ei enää tunnu, että kyse on vain asioiden ostamisen kieltämisestä, vaan minusta tuntuu ihan oikeasti, että näin on hyvä. Se tuo ihanaa rauhallisuutta.

Voin tottakai edelleen katsoa vaikkapa sängynvierustaa, nähdä sillä paljaan lattian ja miettiä mielessäni hetkellisesti, että pyöreä, pörröinen matto näyttäisi siinä hyvältä. Voin myös todeta, että niin varmasti näyttäisi, mutta näin on hyvä ja niin onkin. Siinä on ihanan rauhallinen, tyhjä tila.

Tottakai välillä tulee sitten niitä ihan oikeita tarpeita ostaa jotakin, mutta uskon, että ne kyllä tunnistaa. Minulla on esimerkiksi tällä hetkellä vain kahdet kengät, eli lenkkarit ja korkkarit, sillä talvikenkäni hajosivat viime talven päätteeksi. Tiedän siis, että jossakin vaiheessa minun tarvitsee hankkia uudet kengät.

Kun joskus tulevaisuudessa kysyn kaupassa ne kädessäni itseltäni, miksi tarvitsen ne, on syy siinä vaiheessa talvea varmasti jo hyvin pätevä: ilman niitä jalkojani palelee eikä minulla todellakaan ole mitään, mitä voisin niiden sijaan käyttää.

Jos sen sijaan seison uuden talvitakin edessä ja mietin sen hankintaa, ei minulla ole siihen pätevää syytä, sillä en koe vastaukseksi miksi-kysymykseen riittävän, että näyttäisin paremmalta siinä kuin vanhassani. Toki jos vanha talvitakkini olisi totaalisen kulahtanut ja jopa rikki, menisi tuo perustelu läpi, sillä samalla se tarkoittaisi, että voisin luopua vanhasta talvitakistani.

Aivojen hidas virittäytyminen tälle näin on hyvä -taajudelle on vienyt minulta pitkään, mutta nyt minusta tuntuu, että signaali on jo varsin vahva eikä se oikeastaan liiemmin pätki.

Aiemmin olen vain yrittänyt hokea itselleni, ettei minun tarvitse omistaa kaikkea ja joskus riittää, että kauniita asioita vain katselee ilman, että niitä tarvitsee hankkia itselleen. Se ei kuitenkaan ole vielä saanut täysin kytkettyä minusta pois halua hankkia jotain uutta ja mielenkiintoista.

Vasta nyt, kun olen kerta toisensa jälkeen todennut itselleni, että minulla on itseasiassa jo kaikki, mitä tarvitsen ja saattanut myös olla siitä yhtä mieltä, olen voinut lähes täysin lakata tuntemasta tarvetta olla hankkimassa uusia asioita.

 Näin on hyvä.

Lue myös: 7 tapaa välttyä kiusaukselta ostaa uutta

Onko teidän helppoa vai vaikeaa olla ostamatta uusia tavaroita?

Lisää minimalismi-inspiraatiota Instagram Stories -klipeissäni täällä.