Viimepäivinä somessa ja blogien puolella on puhuttu paljon ostetuista some-seuraajista eli käytännössä nimenomaan maksetuista Instagram-seuraajista.
Aihetta on nostanut alunperin erityisesti esiin Pinkit Korkokengät -blogin Maiju, joka on paitsi blogannut siitä, mutta myös tehnyt bloggajakollega Minäkö keski-ikäinen? -blogia kirjoittavan Tiian kanssa aiheesta YouTube-videon Tädit tubettaa -kanavalleen.
Aihetta on puitu nyt useassa muussakin blogipostauksessa ja some-kanavassa ja moni bloggaaja sekä erityisesti tietysti Instagrammaaja on ottanut siihen kantaa julistamalla, ettei itse hyväksy ostettuja some-seuraajia. Myös esimerkiksi Karkkipäivä-blogin Sanni postasi aiheesta vastikään.
Minusta on aivan mahtavaa, että aiheesta on alettu nyt puhua enemmän, joten haluaisin myös itsekin käyttää tilaisuuteni ja puhua siitä hieman.
Viime päivinä aiheesta on nimittäin puhuttu paljon nimenomaan vaikuttajien keskuudessa ja nostettu esiin asiaa vastustavien vaikuttajien mielipiteitä, mutta minulla on työni kautta kokemuksia myös siitä, kuinka paljon ostetuilla some-seuraajilla täytetyt vaikuttajat yrityksiä lähestyvät.
Jos ostettujen Instagram-seuraajien käsite ei ole tuttu, niin ilmiössä on siis kyse siitä, että Instagram-tilille ihan puhtaasti ostetaan maksua vastaan seuraajia, jotta Instagram-tili vaikuttaisi suuremmalta kuin mitä se on.
Tilin julkaisuille voi myös ostaa tykkäyksiä ja jopa kommentteja. Maksat siis jollekin taholle jonkin verran ja tilillesi ilmestyy sovittu määrä tykkääjiä, tykkäyksiä tai kommentteja. Näiden ostamisella tähdätään siihen, että kun seuraajalukujen perusteella vaikuttaa olevan Insta-fame, voi yrityksiä lähestyä helpommin ilmaisten tuotteiden toivossa.
Kyllä, tätä ihan oikeasti tehdään ja paljon. Ja ne tykkäykset eivät suinkaan ole tietokoneohjelmoinnin tulosta vaan köyhistä maista voi löytyä hurjiakin ”hikipajoja”, joissa vaatteiden ompelun sijaan työntekijät tykkäilevät päivityksistä ja seurailevat tilejä. Aiheesta on uutisoinut mm. Yle tässä mielenkiintoisessa artikkelissa.
En vastaa itse töissä yrityksemme PR-asioista, mutta pääsen silti säännöllisin väliajoin näkemään tätä ilmiötä. Onnekseni meillä PR-asioista vastaa työnsä erinomaisesi osaava kollegani, jolla on varsin herkät tuntosarvet asian suhteen ja laaja aihealueen tunteminen.
Uskallan siis sanoa, ettei meiltä ainakaan ole koskaan lähetetty hänen ansiostaan paketteja ihmisille, joiden seuraajajoukko koostuu epäaidoista ja ostetuista seuraajista. (Kuten aina jaksan hokea, on ihan mahtavaa saada tehdä työtä sellaisten kollegojen kanssa, jotka osaavat työnsä hyvin ja heiltä oppii siksi itsekin paljon!)
Meillä Suomessa ostetuilla Instagram-seuraajilla täytetyn tilin bongaaminen on minusta erittäin helppoa. Jopa niin helppoa, että nyt aiheen noustua pinnalle minusta tuntui ihan uskomattomalta, että se huijaus voisi Suomessa mennä läpi jollekin yritykselle.
Suomessa on tosiasiassa vaikeaa saada isoa määrää Instagram-seuraajia, ellei oikeasti ole tunnettu jostain, eli nouseminen pelkäksi Insta-fameksi on vaikeaa. Jos siinä onnistuu, niin sellaiset aidot Insta-fame-tilit kyllä sitten jo tunnistaa.
Tavallisesti feikkiseuraajilla täytetyn tilin tunnistaa näiden kysymysten kautta:
1. Miksi henkilöllä olisi niin paljon seuraajia?
Suomessa jo parikymmentätuhatta Instagram-seuraajaa on paljon. Jos tilillä on seuraajia tätä enemmän eikä kyseessä ole superjulkkis, on tilin sisällössä tavallisesti jotain sellaista, mikä houkuttelee myös ulkomaalaisia seuraajia.
Tyypillisesti kyse voi kärjistetysti olla kauniista ihmisestä, joka ottaa upeita kuvia tai herkullisilla ruokaluomuksilla, sisustusjutuilla, matkakuvilla yms. täytetystä tilistä – juuri sellaisia Instagramissa halutaan seurata.
Kun tarkastelee Instagrammaajan profiilia näkee sen tiedoista, onko henkilö alunperin tuttu YouTuben puolelta, omasta blogista tai verkkosivulta, onko kyseessä tositeeveetähti/ joku muu jollain tapaa julkkis tai onko profiilissa ylipäätään maininta siitä, miksi ihmiset olisivat alkaneet seurata häntä.
Tavallisesti ihmiset linkittävät itse sivustolleen/kanavalleen tai kertovat, miksi ovat tunnettuja tai jopa ilmoittavat profiilitiedoissaan olevansa julksuuden henkilö. Jos tyyppi on tunnettu, löytyy googlettamalla varmasti edes jotain juttua hänestä.
Jos profiili kertoo vain hymiöillä höystettynä kyseessä olevan 25-vuotias tyttö jostakin ja joka rakastaa tehdä jotakin, niin se harvemmin riittää Suomessa parinkymmenentuhannen oikean seuraajan saamiseen.
Joskus suuri seuraajamäärä ilman viitteitä Instagramin ulkopuolisesta tunnettuudesta voi tosiaan selittyä sillä, että tilillä on upeita kuvia ja seuraajat ovat tulleet niiden myötä. Joskus suuren seuraajamäärän on voinut vaikka tuoda vain yksi maailmalla mainetta saanut kuva, jonka myötä tili on kerännyt oikeita seuraajia. Tämänkin kyllä tajuaa tavallisesti välittömästi, sillä aitouden näkee.
Jos tili on kuitenkin täynnä keskivertokuvia tai niitä on jopa korkeintaan vain muutamia kymmeniä tietää tavallisesti, ettei pariakymmentä tuhatta ihmistä todellakaan kiinnosta suomalaisen taviksen elämä niin paljon – anteeksi nyt vain. Siinä vaiheessa voi jo alkaa haistaa palaneen käryä.
2. Kuinka paljon tykkäyksiä ja kommentteja kuvat saavat?
Jos henkilöllä on parikymmentätuhatta seuraajaa, mutta kuvat saavat vain paristakymmenestä tykkäyksestä sataan tykkäystä, haiskahtaa jälleen pahasti siltä, etteivät seuraajat ole aitoja.
Jos kommenttejakaan ei ole kuin nollasta muutamaan, ollaan jo hyvin varmasti maksettujen seuraajien tilillä. Tykkäyksiä ja kommentteja voi tietysti myös ostaa, eli nekään eivät ihan suoraan vielä kerro totuutta. On kuitenkin helppoa katsoa, ovatko kommentit suomea ja miltä kuvasta tykänneiden lista näyttää.
Edit. 2020: Postaus on alunperin julkaistu 2018 ja parissa vuodessa moni on huomannut, kuinka ihmisten Instagram-käyttäytyminen on muuttunut, eli eli kuvat saavat nykyään usein aiempaa vähemmän tykkäyksiä ja kommentteja, kun yhä useampi on vähentänyt feedin selausta ja suosii Instagram Stories -tarinoita.
Hälyttäviä merkkejä voi myös olla se, että tili seuraa lähes yhtä montaa tyyppiä kuin mitä sillä on seuraajia. Se puolestaan kertoo siitä, että seuraajat ovat syntyneet vaihtokauppana muiden tilien kanssa: minä seuraan sinua niin seuraa sinä vastapalveluksena minua.
(Yritykselle voi myös olla turn off, jos vaikuttajalla on vaikka tuhansia julkaisuja, mutta seuraajien määrä on vain murto-osa julkaisujen määrästä. Julkaisuja tulisikin aina olla huomattavasti vähemmän kuin seuraajia. Tylysti sanottuna suuri julkaisuluku suhteessa seuraajien määrään kertoo muille siitä, että ketään ei vain selvästikään kiinnosta alkaa seurata tyyppiä, vaikka hän olisi vuosia päivittänyt tiliään jatkuvasti.)
3. Ketkä tiliä seuraavat?
Jos on Suomessa Insta-fame ja haluaa tehdä suomalaisten yritysten kanssa yhteistyötä on tärkeää, että tiliä myös seuraa paljon suomalaisia.
Meidät suomalaiset tunnistaa melko helposti, kun klikkaa jonkun Instagram-profiilin seuraajalistan (tai tykkäyslistan) auki ja alkaa katsoa, millaisia tyyppejä sieltä löytyy.
Homma voisi olla vaikeampaa ulkomailla, mutta meidän suomalaisten Instagram-nimet ja profiilit paljastavat helposti tavallisesti sen, että olemme Suomesta, joten jo pelkällä listan selaamisella näkee paljon.
Esimerkiksi meille on töissä suomalaisena kosmetiikan verkkokauppana ihan sama, vaikka jollakin suomalaisella vaikuttajaksi itsensä esittelevällä olisi 100 000 seuraajaa, jos seuraajalistaa katsomalla näkee, että ne ovat pääosin lähi-idästä tai Intiasta olevia miehiä (ostetut seuraajat tuntuvat hyvin usein olevan juuri näitä).
Vaikka seuraajat eivät edes olisi maksettuja vaan aitoja ihmisiä ympäri maailman, ei silti olisi mitään hyötyä lähettää tuotteita vaikuttajalle, jonka kautta ei tavoita yrityksen kohderyhmää.
Paljon hyödyllisempää olisi lähettää samat tuotteet muutamia tuhansia sitoutuneita Instagram-seuraajia omaavalle suomalaiselle mikrovaikuttajalle.
Minusta tuntuu jopa suorastaan hämmentävältä, etteivät monet maksettuja seuraajia ostavat suomalaiset ymmärrä, kuinka helppoa yhtä nappia painamalla on nähdä, keitä heidän seuraajansa ovat. Myönnän, että minulle tulee usein jopa hieman nolo olo heidän puolestaan.
4. Koska seuraajat ovat tulleet?
Verkossa on myös ilmaisia ja maksullisia työkaluja, joilla on mahdollista seurata Instagram-tilien seuraajamäärän kehitystä. Oikeilla Instagram-tileillä seuraajat ovat tulleet vähitellen – varsinkin jos niitä on parikymmentätuhatta.
Välillä voi olla piikkejä muualta saatujen some-mainintojen tai esimerkiksi tilillä järjestettyjen arvontojen vuoksi, mutta ostetut seuraajat näkyvät kyllä näissä käyrissä selvästi. Yllättävän moni ostaa niitä kuitenkin kerralla isoina määrinä.
Yhä useampi yritys on onneksi osannut ottaa nämäkin työkalut käyttöönsä. Jos myös näkee, että edellisellä viikolla julkaistuissa kuvassa on viisi tykkäystä ja uusimmissa jo 5000 tykkäystä, kertoo tämäkin paljon.
Ketkä seuraajia sitten ostavat?
Huvittavintahan tässä on se, että seuraajia eivät tyypillisesti vaikuta ostavan pienet instagrammaajat, bloggaajat tai tubettajat, vaan yleisesti nimenomaan ihan tavikset, jotka vain haluavat saada tuotteita yrityksiltä ilmaiseksi.
Paitsi että nämä tyypit tunnistaa yllä mainituista asioista, tunnistaa heidät usein myös heidän lähestymistavastaan.
Oikea, hommaa tosissaan tekevä vaikuttaja ymmärtää, että yritystä lähestyessä tulee osata kertoa, mitä hyötyä yritykselle on yhteistyöstä.
Jos osaa kertoa, että tilillä on viisituhatta tyypillisesti noin parikymmpistä seuraajaa, jotka ovat todella kiinnostuneita henkilön meikkitutoriaaleista ja ne ovat olleet todella suosittuja ja vaikuttaja olisi siksi kiinnostunut mahdollisuudesta yhteistyöhön, on se todella hyvä alku. Sen sijaan pelkkä viesti ”Moi, mulla on 60 000 seuraajaa ja ajattelin että voisitteko lähettää mulle tuotteita niin näyttäsin niitä Instassa” -viesti ei sytytä ketään.
Jos henkilö ei edes itse ole vaivautunut ottaman selvää, kenelle someaan päivittää ja miksi, niin minkä vuoksi jonkun muun pitäisi siihen ryhtyä?
Isompien yritysten kannalta ongelma ei minusta ole niinkään se, että feikkiseuraajille lähetettäisiin tuotteita vaan se, että feikkiseuraajilla täytettyjen tilien pitäjien lähettämien yhteydenottojen läpikäyminen vie palkkaa saavilta työntekijöiltä hyödyllistä työaikaa.
Ehkä feikkiseuraajilla voi harhauttaa ulkomaalaista yritystä, mutta koska feikkiseuraajien bongaaminen suomalaiselta tililtä suomalaisen PR-henkilön toimesta on helppoa, on niiden seulomiseen menevä aika vain lähinnä rasite yrityksille.
Pienyrittäjille ostetut Instagram-seuraajat voivat kuitenkin olla isompi ongelma, sillä harva pientä yritystä useamman roolin takaa pyörittävä on niin perillä näistä asioista ja saattaa tarjota ilmaisia tuotteita tai palveluja häntä lähestyneelle vaikuttajalle, jonka tili on täynnä pelkkiä ostettuja seuraajia. Tällaisessa tapauksessa yrittäjä lähtee hommaan hyötyä tavoitellen ja huijarivaikuttaja vain ilmaiseksi jotain yrittäjältä saadakseen.
Iltalehti uutisoi onneksi vähän aikaa sitten, että Instagram yrittää jatkossa puuttua näihin feikkitykkäyksiin enemmän. Toivotaan, että sillä on vaikutusta!
Tätä mieltä itse olen aiheesta
Minusta seuraajien ostaminen on huvittavaa, mutta ehkä olen kuitenkin väärä ja ymmärtämätön ihminen kommentoimaan tätä, sillä minulla ei ole suunnatonta himoa saada ilmaisia tuotteita eikä se tunnu minusta erikoiselta.
Olen ollut kosmetiikka-alalla jo yli 13 vuotta, eli kosmetiikkatuotteilla ei ole minulle liiemmin arvoa, joten en osaa eläytyä sellaisen ihmiset rooliin, joka haluaa palavasti saada vaikkapa sitä ilmaista kosmetiikkaa. Ilmeisesti tällaisia ihmisiä on kuitenkin valtavasti ja ilmaisen tavaran vuoksi ollaan valmiita mitä mielenkiintoisimpiin temppuihin.
En jaksa itse enää nykyään liiemmin päivittää Instagramiini kuvia, sillä nykyään kuvia katsotaan paljon vähemmän ja niihin reagointi on varsinkin pienentynyt.
Tavallisesti yritykset mittaavat some-vaikuttajien seuraajien sitoutumista verkosta löytyvillä mittareilla, jotka analysoivat, kuinka paljon tykkäyksiä ja kommentteja kuvapäivitykset saavat suhteessa profiilin seuraajamääriin. Omalla kohdallani tämä luku on todella pieni, eli noin kuudella tuhannella seuraajalla saan vain sadasta pariin sataan tykkäystä yhdelle kuvalle.
Sen sijaan Instagram Stories -videoitani katsoo lähes poikkeuksetta yli 3000 seuraajaa. Sillä puolella myös sataa kokoajan kysymyksiä ja kommentteja, joten itseasiassa seuraajieni sitoutumisprosentti on varsin suuri – sitä ei vain kukaan ulkopuolinen näe.
Minusta olisi itseasiassa mahtavaa, jos Instagram tekisi päivityksen, jonka myötä myös tarinoiden näyttömäärästä tulisi julkista tietoa, sillä nekin kiinnostavat yhteistyökumppaneita.
Tykkään itse päivittää Instagram Stories -klippejä ”pienelle” porukalle, sillä se tuntuu mukavan intiimiltä. Jaan sinne blogia helpommin spontaaneja tuntemuksia, huonolla kuvalaadulla olevia juttuja, nopeita fiiliksiä ja kokemuksia sekä tuuletan vähän tunteitakin ja välillä jopa puran raivoakin, sillä klipit eivät jää elämään verkkoon.
Vaikka koen bloginkin puolella olevan aito minä, on Instagram Stories kuitenkin paikka, jossa olen ihan kaikkein aidoimmillani ja siellä syntyy myös eniten vuorovaikutusta. Vähän kuin juttelisi kaveriporukassa.
(En ole itse jaksanut alkaa viedä hommaa sille tasolle, että klikkailisin estolistalle uusia seuraajia, jotka eivät vaikuta aidoilta. Tavallisesti ne kyllä katoavat nimittäin lähes yhtä nopeasti kuin ovat seuraajiksi tulleetkin.)
Minulla onkin monen mielestä jopa naurettavan pieni määrä seuraajia Instagramissa blogini lukijamäärään verrattuna. Esimerkiksi täällä Ruotsissa vaikuttajia mitataan nykyään oikeastaan vaan sillä, kuinka paljon Instagram-seuraajia tai YouTube-seuraajia heillä on eikä kukaan edes puhu siitä, minkä verran heidän blogiaan seurataan.
Joissakin tilanteissa minusta on jopa hieman tuntunut, että Ruotsissa jo pelkkä ihmisarvokin mitataan Instagram-tilin seuraajamäärän perusteella.
Parkymmentätuhatta seuraajaa Instagramissa on siis Ruotsissa vähän ja niitä pitäisi mielellään olla parisataatuhatta. Täällä Ruotsissa aiheuttaa lähinnä ihmetystä ja hämmennystä se, että minulla on vain niin vähän seuraajia ja välillä jopa aistin, että ihmiset luulevat minun huijaavan blogini lukijamäärän kanssa, kun se ei peilaudu Instagram-seuraajieni määrään ollenkaan.
Siinä missä voin Suomessa kertoa tyytyväisenä kirjoittavani Suomen luetuinta kosmetiikkablogia (noin 80 000 uniikkia kävijää kuukaudessa), totesi toki juuri eräs tapaamani ruotsalainen PR-ihminen blogini lukijamäärän kuultuaan sen olevan Ruotsissa mikrovaikuttajan tasolla.
Ruotsissa ei tosin muutenkaan ihan ymmärretä, miksi meillä Suomessa edes halutaan tehdä töitä vaikuttajien kanssa, jotka tavoittavat ”vain” 5 000 – 20 000 seuraajaa, sillä siellä liikutaan numeroiden kanssa aivan eri sfääreissä ja lukuihin vähintään lisätään perään yksi nolla.
Suomessa taas mikrovaikuttajia suositaan nykyään yhä enemmän ja enemmän, sillä heidän kauttaan tavoitetaan parhaiten aidossa vuorovaikutuksessa olevia ja aiheesta kiinnostuneita oikeita ihmisiä.
Toisaalta Ruotsissa jättimäiset, satojen tuhansien seuraajien vaikuttajat saavat myös PR-yhteistöillään aikaan aivan valtavia myyntipiikkejä, eli heillä on helppoa tehdä rahaa. Ruotsalaiset kuluttajat ovat nimittäin paljon suomalaisia kuluttajia helpommin vaikuttajamarkkinoinnin vietävissä.
Tästä hyvä esimerkki ovat esimerkiksi ruotsalaisvaikuttajien lanseeraamat hajuvedet, joita voidaan myydä tuhansia ja tuhansia vain muutamissa tunneissa niiden julkaisun jälkeen verkkokaupan kautta, vaikka kukaan ei ole koskaan aiemmin edes päässyt haistamaan tuoksua.
Minulle tämä on jotain aivan käsittämätöntä, sillä en vain osaisi ajatella aikuisia suomalaisia ihmisiä ostamaan hulluna vaikkapa juurikin sitä useamman kymmenen euron hajuvettä, jota kukaan ei ole koskaan haistanut, mutta jonka vaikuttaja on juuri laittanut nimellään myyntiin.
Voisin nähdä teinit tekemässä näin halpistuoksun kanssa, mutta en aikuisia. Ruotsalaiset taas eivät ymmärrä, miksi minä en ymmärrä tätä ja pitävät minua varmasti jotenkin tyhmänä.
Pitäisinkin itse mielelläni Suomen somen mukavana lintukotona, jossa on vain aitoja seuraajia ja aitoa meininkiä. Toivotaan, että homma on jatkossakin enemmän kallellaan siihen suuntaan.
Korostan tähän loppuun nyt kuitenkin varmuuden vuoksi, että lauon näitä kommenttejani ja ajatuksiani yksityishenkilönä, vaikka näenkin asiaa paljon työni puolesta. En vastaa itse näistä jutuista työssäni vaan kuten sanoin, ovat ne siellä todellisen ammattilaisen vastuulla.
Lue myös:
Kuinka paljon blogin mainoslinkeillä tienaa?
Just katsoin. 1 julkaisu, 14 seuraajaa ja 59 seurattavaa. Hahhaa. Eikun ostamaan muutama (paljonhan maksaa?) seuraaja ja bisnes pystyyn… Tiedä vaikka Eleven lähettäisi mulle jonku purkin ilmaseksi! Ehkä sitten tulisi se toinenkin julkaisu.
…Tai sitten ei. Niinkuin voi arvata, olen ihmeissäni koko härdellistä, en ole kovin aktiivinen somettaja.
…Mutta hei… Sanoit, että ”olen ollut bloggaaja–vuotta joten kosmetiikalla ei ole itselleni arvoa..”. Toisaalta sanot, että olet luopunut paljosta, mutta kosmetiikka on se mistä saat iloa, etkä luovu siitä..hmm
Tarkoitan tuolla sitä, että en laske silmät kiiluen, että oh my, nyt sain maahantuojalta 400 eurolla tuotteita tai mieti, että annoin eteenpäin 17 kiloa kosmetiikkaa, jonka arvo on useita tuhansia euroja ja itkisin ”menetettyjä rahoja”. Ne ovat siis vain tuotteita, mutta eivät mitään, millä on rahallista arvoa minulle muuten kuin rahantekovälineinä. 🙂 Kun aloitin alalla mietin paljon enemmän sitä, että ooh, sain koulutuksesta juuri tuotteita 300 eurolla tai vautsi, näiden maahantuojan minulle antamien tuotteiden arvo on 200 euroa. 🙂
Mä tappelin vuos sitte venäläisen kaverini kanssa siitä, miksi suomessa vaikuttajat ei tee mainoksia. Ihmettelin hetken ja kaveri kerto että joku venäläinen oli mainostanu jotain ilmavoimia ja siihen liittyvää ja kysyin et onko tyyppi ite käyny. Kaveri katto mua kuin tyhmää että ”no ei, miks se nyt sinne haluis mennä?” pointtina se että että ihan mainoksen tyyppisesti myydään ja tiedot tuotteesta. Yritin viel sanoa että netistä näkee sitte ne tiedot. Ei auttanut, eikä ymmärtäny miksi suomalaiset mielellään kuulisi kokemuksia ennen ostoa ja että pelkät mainospuheet ei riitä. Hermostuin sit niin et totesin et ei puhuta aiheesta enään koskan xD
Jännää hommaa toi insta tykkääjien ostaminen, mutta kaipa siinä on myös sitä että halutaan että meistä tykätään. Hassua kyllä, mutta varsinkin nuoret tuntuu myös mittaavan omaa arvoaan siinä.
Sinun insta stoorit ovat ihan parasta. Rakastan sinun aitoa otetta asiohin, myös niihin ruotsalaisiin…
Aivan loistava postaus!! Itse kirjoitin myös samaisesta aiheesta jokunen viikko takaperin: https://iinesaaltonen.fi/2018/11/06/mielipiteeni-kasittamattomasta-ilmiosta-someseuraajia-keinoja-kaihtamatta/
Jännä juttu, miten tilanne voi olla noinkin erilainen Ruotsissa, vaikka ollaan naapurimaita. Myös itselläni IG on blogiin verrattuna huomattavasti pienempi kanava ja välillä ottaa kieltämättä päähän semmoinen ihminen yleistäminen seuraajamäärien perusteella. Monesti luullaan, että jos sinua seuraa IG:ssä 5000 käyttäjää, on se sama kuin blogisi lukijamäärät 😀 Mutta olen niin iloinen, että tätä ilmiötä nostetaan esille ja yrityksetkin alkavat enemmän heräämään tähän ja siihen, ettei kaikki välttämättä ole aina sitä miltä näyttää. Ja toisaalta myös melko epäammattimainen näkökulma yrityksiltä ottaa huomioon pelkästään seuraajaMÄÄRÄT, koska harvemmin ne juuri kertovat mitään yleisösi ”koostumuksesta” ja siitä, tavoittaako tili oikeasti ne potentiaaliset asiakkaat, vai pelkästään Intian sedät.
Sitouttamisen suhteen olen huomannut täysin saman storiesin suhteen. Tuntuu, että kuvat keräävät nykyään huomattavasti vähemmän tykkäyksiä ja kommentteja kuin aikaisemmin. Itselläni on myös niihin verrattuna huimasti enemmän katsojia ja kommentteja Storiesin puolella, sinäänsä tosiaan harmillista, etteivät nämä statsit näy missään ulospäin :/
Kivaa viikonloppua!
Olisikohan Ruotsin ja Suomen ero noissa tuntemattomien tuotteiden massamyynneissä siinä, että suomalaiset ovat super-skeptisiä individualisteja ja ruotsalaiset ovat massan mukana meneviä laumasieluja, näin niinkuin kärjistetysti ja kaunistelemattomasti sanottuna ja anteeksi siitä 😀
Käytännössä tarkoitan sitä, että suomalainen ei usko mitään ennenkuin itse näkee ja kokee, ja sama vielä pari-kolme kertaa uudestaan ennen päätöksentekoa. Ruotsalaisilla ei tunnu olevan moista estettä, hyvässä tai pahassa.
Suomalainen käytäntö haittaa taloutta, ruotsalainen kohentaa sitä. Kumpi tapa loppuviimeksi on parempi, jää nähtäväksi, mutta ainakin Ruotsin taloudella menee kovaa vuosikymmenestä toiseen, kun taas Suomi rämpii lamasta toiseen vuosikymmenestä toiseen.
Kiva että joku ottaa asian esille! En halua syyttää syytöntä mutta jotakin hämärää on yhden nimeltämainitsemattoman superjulkun seuraajissa. Viikon sisällä kahtena iltana on tapahtunut niin, että silmänräpäyksessä kuvalle on räpsähtänyt sivutolkulla kommentteja, jotka sisältävät vain pelkkiä emojeita tai yhden ainoan sanan. Samanaikaisesti seuraajamäärät on pomppaa at ylöspäin. Kun näitä kommentoijien profiileja katsoo tarkemmin, ne ovat useimmiten intialaisia tai turkkilaisia. Se sekä kommenttien yhtä aikaisuus ja samankaltaisuus pistää vähän ihmettelemään. Tuntuisi aika lyhytnäköiseltä, ettå tämä paljon matkusteleva kaunotar olisi syyllistynyt vilppiin, saattaisko takana olla jonkinmoinen kiusanteko. Niin tai näin mutta yhteistyökumppaneita ajatellen ikävä tilanne.
Aistin katkeruutta 😉 ja samalla vähän omakehu haisee. Ei jatkoon.
En nyt ihan ymmärtänyt, mitä halusit sanoa. 🙂 Katkeruutta siitä, että en ole itse tajunnut ostaa seuraajia ja huijata yrityksiä tai ettei Suomen vaikuttajamarkkinoinnin vaikutus ole Suomessa samalla tasolla kuin Ruotsissa..? Omakehukin meni nyt vähän ohi jutun pointista – varsinkin kun puhuttiin, kuinka pieni someni on. Vai tarkoitatko, ettei omista luvuista saisi puhua ääneen? Minä mielelläni nimenomaan kannustan kaikkia heittämään luvut tiskiin avoimesti, niin homma on läpinäkyvää kaikille tahoille. Kuinka kukaan vaikuttaja voi ikinä osata suhteuttaa lukujaan mihinkään, jos jokainen vaikenee omistaan?
Tästä saa varmasti mielenkiintoista keskustelua aikaan jos voit vielä tarkentaa, mitä halusit sanoa. 🙂
Itseppä aistin katkeruutta tuossa alkuperäisessä kommentissa. 😉 Taitaa olla sen kirjoittaja niitä, jotka ovat ostaneet omia seuraajiaan ja nyt kihisee harmista kun nostit aiheen esiin.
En ole itse yrittäjä, mutta voin uskoa tämän olevan ongelma nimenomaan heille. Hirveää jos tällaista oikeasti tapahtuu. Tosi hyvä, että nostit kissan pöydälle! Avoimuus kannattaa aina!
Huomasin tämän saman asian. Ihmettelen itse sitä että kerran blogisi on Suomen suosituin kosmetiikkablogi niin miksei se ole sidoksissa instagramiisi? Itselläni on (tosin aivan toiseen kategoriaan kuuluva) reilut 20.000 Instagram seuraajaa ja blogi ja nämä tosiaan kulkevat käsi kädessä. Jos oletetaan että ihmisellä on vain Instagram tili, voi saavuttaa seuraajia mutta on harvinaista että tilanne on muka noin päin kun sinulla. Paljon bloginlukijoita mutta ei seuraajia Instagramissa. Ehkä sisältösi ei sitten oikeasti kiinnosta kerran nämä valtavat lukijamassat eivät tahdo sinua seurata ig maailmassa.
Minusta tämä on hyvin loogista kyllä, sillä blogiini tulee suurin osa liikenteestä Googlesta ihmisten etsiessä tietoa jostakin aiheesta, josta olen kirjoittanut. Blogin suuren lukjamäärän syynä on siis tottakai osaksi hakukoneoptimointi ja kymmenen vuoden artikkelien viljely nettiin. Ihmiset eivät siis suoraan vain tule etusivulleni katsomaan, mitä minulle juuri sillä hetkellä kuuluu, mitä ajattelen tai mitä olen pukenut pääleni kuten vaikka lifestyle-puolella tapahtuu. 🙂 Karkkipäivän Sanni totesi ihan samaa tuossa linkittämässäni postauksessa, eli hänelläkin on lukijamäärältään valtava blogi, mutta Instagramissa pienempi tili. Tykkään toki itse siitä ajatuksesta, että liikenne blogiin tulee nimenomaan siksi, että kirjoittamani postaukset kiinnostavat ihmisiä ja niitä luetaan vielä pitkään. En koe ihmisenä olevani niin kiinnostava, että yhtä suurta määrää voisi edes kiinnostaa seurata päivittäisiä kuulumisia – enhän kuitenkaan ole mikään lifestyle-bloggaaja. 🙂 Ruotsissa on kuitenkin taas enemmän juuri niitä kiinnostavia ihmisiä, joita seurataan reaaliaikaisesti.
Voisitko linkittää Instagram-tilisi ja blogisi, olisi mielenkiintoista selvittää lisää sitä, että millaisissa kaikissa kategorioissa nuo kulkevat käsi kädessä Suomessa? 🙂
Taas kivasti kirjotettu, Virve! Taytyykin alkaa seuraa sua instagramissa 🙂
Mielenkiintoista. Vähän asian vierestä, mutta mulla itselläni on pieni blogi, jota kirjoittelen silloin tällöin (joskus kerran viikossa, joskus kerran kolmessa kuukaudessa), seuraajia vain reilu parisataa. Blogillani on Facebook-sivut, ja siellä olen joskus boostannut julkaisujani neljän-viiden euron summalla; ihan vain mielenkiinnosta, koska halusin nähdä kuinka se vaikuttaa tykkäyksiin Facessa ja sen, että kasvaako klikkaukset blogiini sponsoroidun mainonnan myötä. Valitsen kohderyhmäksi ainoastaan kaverit ja heidän kaverinsa. Muutamana kertana tykkääjät ovat olleet ainoastaan ulkomaalaistaustaisia pikkutyttöjä (blogini on suomenkielinen), yhtenä kertana ainoastaan yliviisikymppisiä sinkkumiehiä. Tykkääjien ”outous” on silmiinpistävää. Muutaman kertana tykkäyksiä on tullut vain muutama, ja silloin enemmän aidontuntuisilta profiileilta. Yritin Googlata aiheesta, mutta en ole löytänyt juurikaan tietoa ja olisikin mielenkiintoista kuulla, tiedätkö sinä jotakin tällaisesta toiminnasta? Itse mietin sitä, että kun blogini on niin pieni, en edes maksetun mainonnan avulla tavoita monia, mutta Face haluaa kuitenkin rahani ja tästä syystä käyttää maksettuja valetykkääjiä, jotta tarvittava klikkimäärä saadaan täyteen mainoksen pyörimisen ajaksi ja Face saa koko mainosbudjettini (sen ruhtinaallisen neljä-viisi euroa siis). Olisi mielenkiintoista kuulla, jos joku tietäisi asiasta enemmän.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt miten jollekin ihan ns tavalliselle ihmiselle näiden instagram-seuraajien määrällä voi olla niin suuri merkitys, mutta nyt ehkä ymmärrän. Itselläni on instassa profiili, mutta käytän sitä lähinnä mielenkiintoisten ihmisten ja yritysten seuraamiseen (okei instagramin koiravideoterapia on aika must raskaiden työpäivien jälkeen!). Seuraan itse 118 käyttäjää ja itselläni on jopa hurjat 18 seuraajaa, vaikka mitään en ole itse instagramiin postannutkaan 😀 Lieköhän sitten näitä feikkikäyttäjiä.. En tiedä onko tämä seuraajien ja seurattavien epäsuhta nyt sitten jotenkin huolestuttavaa tai säälittävää, mutta en koe sitä missään nimessä syyksi olla seuraamatta jotain mielenkiintoista käyttäjää siellä instassa 🙂
Oikein hyvä kirjoitus ja tärkeä! Mutta sen verran pitää korjsta, että tykkäyksien ja kommenttien määrä ei kyllä paljasta mitään, ehkä jopa enemmänkin juuri toisinpäin kun tuossa kirjoitat.
Meillä on aito ja tunnettu tili, joka on kerännyt pikkuhiljaa yli 20 000 seuraajaa, mutta tykkäyksiä ja kommentteja tulee nihkeästi. Käsi sydämellä, yhtäkään seuraajaa emme ole ostaneet, emmekä osta!
Kommentteja js tykkäyksiä tuntuu tulevan hulluna joillekin tuntemattomille ”vaikuttajille” jotka ovat 100% varmuudella ostaneet seuraajat. Koska juuri niin kun tuossa sanot… MIKSI 20 000 ihmistä seuraisi Mirkkua jyväskylästä? Vaikka hänellä olisikin hieno keittiönpöytä kuvassa ja nätti naama. Niin on monella muullakin.
Toisaamta myös julkkikset ostavat seuraajia, kilpailu on kovaa. Sen huomaa kun vertaa julkkisten instaseuraajien määrää. Kahdella yhtä tunnetuilla voi toisella olla 10 000 seuraajaa ja toisella 200 000 seuraajaa. Eikö tämä ihmetytä ketään?
No tärkeintä on itse pysyä rehellisenä!
Tärkeä aihe, mutta sitten kuitenkin paljon asiaa mikä ei pitänyt paikkaansa. Itselläni on IG tili, jossa melkein 27 000 seuraajaa, eikä yhtään ostettua. Seuraajat tulevat yrityksen tunnettavuuden kautta.
Silti kommentteja saattaa olla muutamasta kappaleesta sataan ja tykkäyksiäkin välillä vain sata. Eli tuo väitteesi, että siitä tunnistaa feikkitilin, ei esimerkiksi meillä paikkaansa.
Minusta paras keino on miettiä, miksi Marjatta Jyväskylästä on haalinut 40 000 seuraajaa. Kuvat ja Marjatta on nättejä, mutta niin on moni muukin, Marjatta on kampaaja ja ottaa kuvia itsestään. En oikein ymmärrä kuinka tyhmiä yritykset ovat tämän asisn kanssa.
Toisaalta ehkä se on ihan oikein yrityksille, jos itse ovat niin typeriä, että tarjoavat vaikuttajille työstä palkkioksi pelkkiä tuotteita. Siinähän huijaavat kaikki sitten toisiaan ristiin…
Todella hyvä pointti! Tämä postaus on julkaistu pari vuotta sitten (2018) ja silloin minusta ainakin Instagramissa vielä kommentoitiin ja tykättiin ahkerammin seuraajamäärään nähden kuin nyt vuonna 2020. Nykyään Instagram Stories -klipit ovat paljon suositumpi juttu ja itse ainakin enää vain harvoin selaan feediä ja tuskin koskaan kommentoin tai tykkään muiden kuvista. 🙂
Nämä postauksen kohdat ovat muutenkin vain esimerkkejä, joiden avulla asiaa voi päätellä, mutta kannattaa tietysti aina arvioida kokonaisuutta eikä yksittäisistä kohdista voi aina suoraan tehdä johtopäätöstä. Sinullakin on niin tunnettu, pitkän linjan blogi ja yhteisö, että sen aitous on selvää, vaikka nykyään niin moni ei enää reagoikaan päivityksiin välttämättä yhtä aktiivisesti kuin ennen. 🙂
Mulla on hyvin sama tilanne. Blogilla uniikkeja lukijoita parhaimmillaan yli 100 000/kk mutta blogin omassa IG:ssä vain 12 000 seuraajaa.
Olen seurannut tätä ostamista ja erityisen hämmentynyt olen yritysten tyhmyydestä. Joillakin tileillä on ollut sama 20 0000 seuraajaa kohta 5 vuotta putkeen… eikö se hämmästytä ketään?
Ja juuri tuo mitä kirjoitit, että miksi Minnalla olisi 20 000 seuraajaa kun kukaan ei edes tiedä Minnaa mistään.