Näin aloin nauttia liikunnasta, jota ennen inhosin

*Sis. mainoslinkin

Kerroin blogissa viime kuussa, kuinka joitakin kuukausia sitten jouduin laittamaan elämääni hieman jäihin työuupumuksen myötä.

Sittemmin olen löytänyt runsaasti keinoja sekä oman työuupumukseni hoitoon että ennen kaikkea myös ennaltaehkäisyyn, jotta en joutuisi samaan tilanteeseen uudelleen.

Näiden asioiden työstäminen on vienyt jo useita kuukausia ja prosessi jatkuu monella tavalla vielä varmasti pitkään, sillä opin jatkuvasti uutta itsestäni.

Itselleni ratkaisevimpia asioita on kuitenkin ollut löytää ne hyvältä tuntuvan elämän peruspalikat, jotka minun on pitänyt laittaa kuntoon, jotta voin voida hyvin sekä henkisesti että myös fyysisesti.

Listasinkin vähän aikaa sitten omat kuusi vinkkiäni uupumuksen hoitoon ja ehkäisyyn. 

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Yksi listalla olleista asioista oli liikunta – tuo ihana, kamala sana, johon minulla on ollut vuosien varrella hyvin erilaisia suhtautumistapoja ja josta en oikeastaan koskaan ollut oppinut tykkäämään.

En muistanut, että olisin koskaan lapsuuden harrastusten jälkeen kokenut liikunnan iloa. Liikunta oli minulle aina suoritus, jonka ainoa ilo oli se, mitä siitä seurasi.

Jossakin elämäntilanteessa iloitsin sen kehoa muokkaavasta vaikutuksesta, jossakin taas ne ajatukset olivat toissijaisia, mutta iloitsin edelleen vain siitä, että liikunnan jälkeen tiesin tehneeni itselleni hyvää.

En ollut löytänyt minua innostavia lajeja ja varsinkaan korona-aikaan mahdollisuudet niiden kokeiluun olivat rajalliset.

Tiesin kuitenkin, että minun pitäisi liikkua, sillä joka puolella toitotettiin sitä.

Liikkuminen on hyvästä fyysisen terveyden kannalta, mutta viime aikoina yhä useammin on noussut esiin myös sen yhteys mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin sekä ylipäätään arjessa jaksamiseen.

Luin paljon työuupumuksesta ja jokaisessa kirjassa sekä kaikkien lääkärillä käyneiden kokemuksissa toistui suositus siitä, että päivittäinen liikunta tekisi hyvää ja olisi jopa suorastaan välttämättömyys.

Sitten kuuntelin Anders Hansenin aivan mahtavan Aivovoimaa-kirjan ja sen jälkeen minulle oli täysin selvää, että minun on liikuttava.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Ajattelinkin liikunnan aluksi lääkkeenä.

Voisin valita hoitaa terveyttäni nyt liikumalla tai myöhemmin olla pakotettu hoitamaan liikunnan puutteesta johtuvaa sairauttani jollakin toisella keinolla, joten jos voin nyt teoreettisesti valita, valitsen liikkua – liikunnan hyödyistä kun on kuitenkin olemassa niin paljon tutkimustietoa.

Olimme itseasiassa alkaneet mieheni kanssa liikkua jo viime vuonna yhdessä (hän on toki ollut kaikki nämä vuodet melko aktiivinen liikkuja) ja kävimme varsinkin kesäaikaan usein pitkillä kävelyillä, mutta kävelylenkeillä kerrytetty liikunta ei silti ollut päivittäistä.

Jos sää oli vähänkin huono, oli se loistava syy olla poistumatta kotoa ja olla liikkumatta.

Koska tein töitä kotoa, ei arkiliikuntaa juurikaan varsinkaan korona-aikaan tullut ellen sitten itse valinnut tietoisesti liikkua ja mielelläni en niin tehnyt.

Teoriassa puhelimeni terveyssovellus tiesi kertoa, että liikuin viime vuonna päivittäin vähän alle neljä kilometriä ja heinä-syyskuussa luku oli jopa kuudesta kahdeksaan kilometriä päivässä, mutta lukujen tarkempi tarkastelu paljasti totuuden.

Saatoin käydä yhtenä päivänä 15 kilometrin kävelyllä ja olla sitten pari päivää niin, että kävelin vain sohvan ja jääkaapin väliä.

Vuosi sitten huhtikuussa koronan iskettyä päälle sovellus tiesi kertoa, että kävelin päivässä tuskin kahtakaan kilometriä (joskin silloin hankimme kyllä pyörät, joilla pyöräilimme ehkä kerran tai pari viikossa lyhyehköjä matkoja).

Tiesin siis, että tarvitsen säännöllistä liikuntaa ja päivittäinen kävely kuulosti fiksulta tavalta aloittaa se.

Olen periaatteessa aina kuitenkin pitänyt kävelystä ja ulkomaille matkustaessa voin hyvin kävellä kaksikymmentä kilometriä päivässä uusia paikkoja tutkien. Kotona se vain tuntui tylsältä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Täydellisen kimmokkeen päivittäiselle kävelylle antoi (koittakaa pysyä perässä) mieheni veljen vaimon veli.

En tunne häntä enkä ole oikeastaan koskaan edes tavannut häntä, sillä ruotsalaisen mieheni veli asuu brittiläisen vaimonsa kanssa Norjassa.

Mieheni on kuitenkin veljensä kanssa hyvin läheinen ja he juttelevat lähes päivittäin. He ovat toisilleen rakkaita, mutta heidän välillään on selvä veljesten keskinen (toki täysin hyväntahtoinen) kilpailu lähes kaikesta – toistaiseksi se on vain onneksi kuitenkin inspiroinut molempia parempaan elämään.

Vuodenvaihteen paikkeilla puolisoni kertoi, että hänen veljensä vaimon veli oli tehnyt liikuntaan liittyvän uudenvuodenlupauksen.

Hän ei ollut kuulemma kummoisessa kunnossa, mutta hän oli päättänyt, että vuoden 2021 aikana hän juoksee yhteensä matkan, joka kuulemma vastaa teitä pitkin kuljettuna sitä, että hän kulkisi kotimaansa päästä päähän.

Käytännössä tämä tarkoitti keskimäärin noin neljän kilometrin päivittäistä lenkkiä ja mieheni veli innostui lähtemään haasteeseen mukaan. Veljesten välisen kilpailun vuoksi mieheni ei tietenkään voinut olla huonompi ja hänkin päätti lähteä haasteeseen.

Mietin matkaa hetken mielessäni ja totesin, että minä en lähde juoksemaan, mutta itseasiassa keskimäärin neljän kilometrin päivittäinen kävely voisi olla minulle juuri sopiva matka ja täydellinen haaste tässä elämäntilanteessa kaikin tavoin.

Omassa arjessani neljän kilometrin kävely tarkoitti, että minun olisi tosiaan tietoisesti päätettävä, että lähden ulos ja liikun, sillä minulla oli hyvin vähän tarpeita liikkua yhtään minnekään – olihan lähikauppaan vain viitisen sataa metriä ja bussilla pääsi kaikkialle.

Neljä kilometriä vaatisi siis toimeen ryhtymistä, mutta se ei silti tuntuisi kohtuuttomalta määrältä kävellä joka päivä.

Se olisi myös päivittäisenä keskiarvona sopiva määrä kilometrejä kiriä kiinni, jos jonain päivänä en voisikaan esimerkiksi sään tai sairastumisen vuoksi kävellä.

Kilometreissä mitattu liikunta oli sitä paitsi minulle ajallista määrettä mukavampi, sillä ajattelin, että voisin joko päättää, kävelenkö sen jonain päivänä hitaasti löntystäen vai pikavauhtia kipittäen.

Mieheni tuumi haastetta hetken ja päätti sitten myös, että hänkin lähtee haasteeseen minun tavallani, eli laskee myös kävelylenkeiltä kerrytetyt kilometrit eikä pelkkiä juostuja kilometrejä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Tämän seurauksena aloimme sitten yhä useammin tehdä pidempiä kävelylenkkejä ruokakaupoille.

En löytänyt hommasta aluksi millään tavalla liikunnan iloa, vaan iloitsin vain siitä, että vietimme laatuaikaa yhdessä, kauppareissut olivat hyvä syy ottaa sille aikaa ja lisäbonuksena oli tietysti se, että näin toimimalla säästyi kaupassa rahaa, kun saatoimme toistuvasti tehdä edullisia löytöjä.

Nyt kauppareissuille ei enää myöskään tarvinnut varata erillistä arkea ”häiritsevää” aikaa, kun ne olivat kokonaisuutena hauska juttu ja nopeat, parin minuutin pyrähdykset kaupoissa tarkoittivat, ettei kaupassa tarvinnut enää viettää turhaa aikaa isompia ostoksia keräillen tai näin korona aikaan muiden läheisyydessä aikaa liiemmin viettäen.

Toista kuukautta päivittäiset kävelyreissut olivatkin minulle hyvin pitkälti paitsi itse itselleni määräämää lääkettä, mutta myös käytännön kannalta hyvä juttu.

En nauttinut niistä itse liikunnan vuoksi, vaan siksi, että tiesin niiden hyödyttävän minua monella tavalla.

Emme tietenkään joka päivä kävelleet kauppaan, mutta välillä kohteenani oli kirjasto, välillä taas metsä tai luonnossa oleva muu paikka, jonka halusin nähdä. Kävelylläni oli kuitenkin aina joku suunniteltu määränpää ja tarkoitus.

Kävimme niillä usein yhdessä, mutta välillä myös yksin, sillä kummankin ollessa jatkuvasti kotona tuntui hyvältä saada kävelyjen kautta omaa aikaa.

Tammi-helmikuussa kävelin joka päivä ja keskimäärin noin kahdeksan kilometriä – tiesin tämän, sillä kävelyn lopuksi tarkastin tietysti aina kännykkäni sovelluksesta, minkä verran olin liikkunut, eli kuinka olin suoriutunut.

 Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

En ollut koskaan ymmärtänyt, mitä ihmiset tarkoittavat sillä, että liikunnasta tulee hyvä olo.

En ollut ikinä kokenut sellaista muuten kuin korkeintaan sen kautta, että ajatuksen tasolla tunsin tyytyväisyyttä hyvästä suorituksestani – tai pettymystä siitä, etten ollut suoriutunut toivomallani tavalla, eli yltänyt niihin numeroilla mitattaviin tavoitteisiin, jotka olin itselleni asettanut ja joiden kautta arvioin, oliko kyse hyvästä vai huonosta suorituksesta.

Mitattavissa oleva lopputulos määritti siis tyytyväisyyteni.

Kävelypäivänä numero 40 kävelin kuitenkin yksin neljän kilometrin päähän kauppaan ja olin puolivälissä matkaa takaisin kotiin, kun yhtäkkiä tajusin, että minusta tuntuu hyvältä. 

Se oli outo tunne, sillä se tuntui jotenkin päässäni. 

Se ei ollut sitä tavanomaista hyvää oloa, joka seuraa, jos olen ollut tyytyväinen suoritukseeni tai onnellinen jostakin, vaan minusta vain yksinkertaisesti tuntui hyvältä, että tein sitä, mitä sillä hetkellä tein.

Se ei ollut mikään suuri ja ekstaattinen euforian tunne, mutta häivähdys jotain jännittävää ja minulle uutta.

Orastava tunne herätti uteliaisuuteni ja jatkoin sen houkuttelemana kävelyjäni.

Aloinkin seuraavina päivinä huomata, että tunnen tunnetta aina jonkin aikaa liikuttuani, se oli voimistunut ja siitä oli tullut jotenkin koukuttava – itseasiassa niinkin koukuttava, että kun päivänä numero 50 satoi, en enää ensimmäistä kertaa elämässäni pitänyt sitä hyvänä (teko)syynä olla menemättä ulos, vaan odotin vain, että sade vähenee edes hieman, sillä halusin päästä ulos liikkumaan.

Niillä paikkeilla suhteeni liikuntaan alkoi muuttua. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden harrastusten koin, että liikuin siksi, että nautin siitä, mitä sillä hetkellä tein.

Liikunta ei enää tuntunut suoritukselta, johon minun piti itseni houkutella tai karvaalta lääkkeeltä, joka minun oli pakko ottaa, vaan ihanalta itsessään.

En kokenut, että minun tarvitsi enää harhauttaa mieltäni äänikirjoilla tai musiikin kuuntelulla, jotta lenkki sujuisi mukavammin ja olisi nopeammin ohi.

Halusin yhä useammin liikkua kaikessa hiljaisuudessa vain ajatusteni kanssa.

En myöskään enää kokenut, että minun tarvitsisi seurata puhelimestani, että varmasti liikun riittävästi, vaan aloin vain tehdä sen pituisia lenkkejä, jotka tuntuivat hyviltä – sovelluksen tarkastelu välillä jälkikäteen kuitenkin osoitti, että juuri ne pidemmät, keskimäärin noin kahdeksan kilometrin liikkumiset ovat tuntuneet minusta hyvältä.

Toisaalta olen liikkumisen ilon myötä myös oppinut, että lenkin pituudesta kertova numero on tosiaan vain numero, joka toteaa vain numeraalisen faktan, mutta ei millään tavalla määritä, oliko lenkki hyvä tai huono. Se on joka tapauksessa aina onnistunut.

Aina ennen minulla oli lenkilleni tavoite, jonka piti täyttyä ja vain jos se täyttyi, saatoin olla täysin tyytyväinen suoritukseeni. Nyt liikunta ei enää ollut suoritusta, vaan pieni osa arjen iloa ja arkeen hyvää oloa tuova tekijä.

Liikunnallani ei enää useinkaan ole ennalta määriteltyä määränpäätä ellen sitten ole kauppareissulla, vaan menen sinne, minne jalkani minua vievät ja mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Kun aloin kävellä, sain usein kuulla kysymyksiä siitä, eikö minulla ollut erillisiä liikuntavaatteita, sillä niin monella oli sellaiset eivätkä he pärjäisi ilman.

Minulla ei ollut niitä, sillä en ollut tarvinnut niitä – enhän edes pitänyt liikunnasta.

Vaatekaapistani löytyi sellaisia vaatteita, joita saatoin käyttää sekä liikkuessani että vapaa-ajallani. Kävelin pitkähköjä lenkkejä, mutta loppujen lopuksi melko sopivalla tahdilla.

Pikkuhiljaa lenkkien tahti alkoi huomaamattani nousta ja kun helmikuun puolivälin jälkeen huomasin pitäväni liikunnasta, hankin lopulta second hand -kaupasta itselleni liikuntavaatteet.

Ne tulivat tarpeeseen, sillä liikunnassa käyttämäni vaatteet olivat alkaneet olla liikunnan jälkeen hikisiä.

Koinkin, että oli paljon järkevämpää hankkia ensin kiinnostus liikuntaan ja liikkua aluksi niillä varusteilla, jotka minulla jo oli ja joissa saatoin liikuntaa omalla tavallani harrastaa.

Ennen olen usein hankkinut ihanat liikuntavaatteet ensin itselleni motivaatioksi, mutta kokemus on opettanut, että kiinnostuksen liikuntaan on minulla tultava jostain paljon syvemmältä kuin kivoihin vaatteisiin pukeutumisesta, sillä se ei kanna pitkälle, kun ollaan tekemässä pysyvää muutosta elämäntavoissa.

Tällä kertaa kiinnostus liikuntaan tuli pohjimmiltaan arvoistani.

Vapaus ja terveys ovat minulle kaksi isoa arvoa, sillä en voi elää täysin vapaasti, jos en huolehdi terveydestäni ja joudun omien valintojeni myötä tilanteeseen, jossa vapauttani rajoittavat vaikkapa säännölliset lääkärissä käynnit tai muut terveydelliset ongelmat, joilta olisin voinut ehkä välttyä liikkumalla.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Nyt, kahden ja puolen kuukauden päivittäisen liikkumisen jälkeen olen paitsi rakastunut kävelyyn, mutta löytänyt myös muita tapoja liikkua.

Liikunnasta on ennen kaikkea tullut minulle ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden asia, joka itsessään tuottaa minulle iloa ja jota teen siksi, että nautin itse tekemisestä – en siksi, että mielessäni olisi vain lopputulos tai edes se, että ylläpidän terveyttäni.

Liikun, koska liikunta tekemisenä tuo minulle hyvää oloa monella tapaa.

Tämän tunteen kokemisen kautta olen oppinut yhä paremmin tunnistamaan monia muitakin asioita, joita haluan tehdä itse tekemisen vuoksi enkä vain siksi, että lopputulos merkitsisi.

On ollut ihanaa löytää asioita, joita en tee siksi, että lopputuloksella olisi väliä, vaan ihan vain puhtaasti siksi, että itse nautin niistä.

Liikunnasta on onneksi vihdoin tullut minulle yksi sellainen asia.

***

Postauksessa mainitsemani Anders Hansenin kirja Aivovoimaa löytyy esimerkiksi BookBeatista, jonne voi uutena käyttäjänä lunastaa maksuttoman 30 päivän kokeilun *tämän linkin kautta.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Onko siellä muita liikuntaa ennen inhonneita, jotka ovat jollakin tavalla löytäneet liikunnan ilon?

14 kommenttia artikkeliin ”Näin aloin nauttia liikunnasta, jota ennen inhosin”

  1. Millaiset liikuntavaatteet ovat hyvät kävelylenkeillä? Tykkään itsekin kävellä, mutta en ole hankkinut mitään vaatteita.
    Juoksukengät ovat ostoslistalla, mutta niitäkään minulla ei ole ennen ollut, joten en oikein tiedä mitkä ovat hyvät. Ehkä ne kävisivät myös kävelyyn. Asfaltti ON aika kova alusta.

    Vastaa
    • Itse opin omista kokemuksistani sen, että kyse on täysin makuasiasta. Kun itse vain kävelin rauhallisesti, käytin ihan samoja strech-farkkuja tai jopa mekkoa ja sukkiksia kuin muuallakin.

      Sitten kun kävelytahti alkoi reipastua ja alkoi tuntua, että hikoilen niissä sen verran, että olisi mukavampaa olla erilliset vaatteet hikoiluun, niin ostin second handista liikuntaan tarkoitetut legginsit ja pitkähihaisen paidan.

      Kenkinä minulla oli kävellessä ihan tavalliset lenkkarit, kunnes innostuin slow jogging -hölkästä ja löysin siihen sopivat lenkkarit, joita taidetaan kutsua suomeksi polkujuoksukengiksi. Näiden kanssa sanoisin, että varmasti urheiluliikkeessä myyjä osaa suositella parhaiten, millaiset kengät voisivat olla hyvät omiin tarpeisiin. Itse koin asfaltilla kävellessä, että omat hyviltä tuntuvat arkikenkäni riittivät loistavasti ja viime kesänä kävelin pitkiäkin kävelyjä second handista ostetuissa loafereissa.

      Eli minusta urheiluvaatteet eivät ole välttämättömät, mutta sanoisin omasta kokemuksesta, että sen huomaa, jos niitä alkaa kaivata. Minä en todella pitkään kaivannut niitä ollenkaan. 🙂

      Vastaa
      • Kiitos pitkästä vastauksesta! Polkujuoksu on sattumoisin kiinnostanut pitkään, mutta asun kaupungissa, niin ei oikein kannata. En tiennyt, että siihenkin on omat kengät. Tai no mihin ei olisi? 😀 Pitää lukea tuosta slow joggingista.

        Vastaa
        • Teen tuosta slow joggingista blogiin varmasti lähtitulevaisuudessa juttua, koska olen ihan hullaantunut siihen. <3

          Vastaa
    • Ihan vain omilla arkikengillä on varmasti hyvä aloittaa! Jos kävelylenkit alkavat muuttua pidemmiksi ja jalkojen tai itse asiassa selän säryt kävelyn jälkeen antavat itsestään merkkejä, kannattaa siinä vaiheessa harkita kenkäkauppaan lähtöä.

      Lenkille (niin juoksu- kuin kävely-) lähtemistä helpotti kylmään aikaan minulla mukavat sadevaatteet. Pienessä tihkussa kävely muuttuikin virkistäväksi! Toki suuria investointeja ei kannata tehdä, jos vaatteille todellisuudessa ole käyttöä. 😊

      Vastaa
  2. Niin samaa mieltä! Olen yrittänyt aloittaa liikuntaharrastuksen miljoona kertaa, mutta aina se on lopahtunut alun jälkeen, koska itse suoritus on ollut tuskaa, eikä se jälkikäteen tullut hyvänolon tunne ole ollut riittävä motivaattori. Yhden ainoa kerran olen päässyt siihen euforiseen fiilikseen, joten tiedän kyllä, että se on mullekin mahdollista, mutta silti lorvikatarri vaivaa.

    Mutta nyt sun innoittamana aion yrittää vielä kerran! Ja tällä kertaa en anna periksi, kiitos Virve!

    Vastaa
    • Toivottavasti löydät oman keinon, jolla saat homman käyntiin. <3

      Itselläni tosiaan oli suureksi avuksi se, että päätin ihan vain konkreettisen jutun, minkä vuoksi kävelen, eli aluksi kävelystä seurasi joku "palkinto", joka motivoi tekemään sen. Sitten lopulta siitä palkinnosta tuli toissijainen, kun itse tekemisen hyödyn alkoi tuntea ja nauttia siitä. Samaa keinoa olen käyttänyt myös muidenkin uusien, minulle hyödyllisten, mutta silti helposti tekemättä jäävien juttujen tavaksi saamiseen.

      Loistava kirja tällaiseen elämäntapamuutokseen, jossa jonkun uuden tavan haluaa juurruuttaa osaksi elämäänsä on minusta Anu Tevalinnan elämäntapamuutokseen ohjaava kirja Hyvinvointia mielelläsi – arvoista suunta elämäntapamuutokseen. Siitä sain itse sekä konkreettisia vinkkejä että hyvää pohdittavaa siihen, millaisten asioiden pohjalle tällaiset muutokset kannattaa rakentaa, jotta niistä tulee pysyviä eivätkä alkuinnon jälkeen katoa elämästä. 🙂

      Tsemppiä hommaan! <3

      Vastaa
    • Cookie, kuntosalit antavat yleensä 1-2 viikon ilmainen tutustumisjaksoja. Käytä niitä hyväksi ja käy mahdollisimman monella erilaisella kuntosalilla ja tunneilla tutustumassa tarjontaan. Kokeile barrea, se on parasta! 🙂
      (Riippuu tietysti vähän millä alueella olet, mutta suuri osa liikuntapaikoista on auki. )

      Vastaa
  3. Kiva että olet löytämässä liikunnan riemun. Minua jäi tekstissä hiukan vaivaamaan se, olisiko sitä koskaan löytynyt ilman miehesi olemassaoloa? Ihan itsenäisesti, rohkeasti itseä haastaen, uutta tuntematonta maastoa tutkiskellen ja mukavuusalueelta omin neuvoin poistuen? Lähtemällä ulkoilemaan, vaikka ei ole seuraa tai kumppania joka kannustaa mukaan tai inspiroi omalla esimerkillään – löytämällä voiman, kipinän ja inspiraation ihan omasta itsestään?

    Vastaa
    • Kiitos, liikunnan riemu on tosiaan ollut ihanaa löytää! <3

      Tähän on tietysti mahdotonta tietää absoluuttista vastausta, mutta sen perusteella, että minä olen ollut meistä kahdesta 100% aina se aloitteen tekijä alusta lähtien liikkumaan (ja kauppareissuille) lähtemiseen uskoisin, ettei se olisi ollut este, jos puolisoni ei olisi innostunut mukaan. Kuten myös minulla, hänelläkin on omat juttunsa ja minä olen ollut näissä asioissa se, joka olen kertonut, että haluaisin lähteä metsään katsomaan uutta paikkaa tai kauppaan hakemaan tarjouksia, tuleeko hän mukaani vai menenkö yksin (tai sitten hän on kysynyt, että minne olen menossa, saako hän tulla mukaan).

      Mutta tottakai kävelyillä on ollut mukavampaa, kun on ollut juttuseuraa ja se on parantanut parisuhdettakin. Voin siis olla kiitollinen siitä, että minulla on ollut kumppani, joka olisi varmasti myös auttanut minua lähtemään ulos, jos olisin pyytänyt häntä tekemään sen ja olemaan tukenani.

      Nyt kun katson taaksepäin ja mietin, niin puolet käveyistä ja kauppareissuista olen kuitenkin tehnyt yksin, sillä kuten tosiaan mainitsin, ovat ne olleet ihanaa omaa aikaa. 🙂

      Eli olet ihan oikeassa siinä, että sen kipinän on tultava omasta itsestään. Minulle se tuli juuri siitä, että minun piti pitää huoli omasta terveydestäni ja liikunta oli se, mitä minun piti siksi alkaa harjoittaa. Olen ollut onnekas, että puolisoni on ollut kiinnostunut tekemään asioita kanssani sekä oman hyvinvointinsa että parisuhteemme parantamisen kannalta ja se on ollut tässä se ihana bonus. <3

      Onkin itseasiassa hauskaa jälleen todeta, että kuinka lähtökohtaisesti "itsekkäistä syistä", eli puhtaasti oman hyvinvoinnin kannalta aloitettu elämäntapamuutos on vaikuttanut positiivisesti myös puolisoon ja meidän molempien hyvinvoinnin parannuttua myös parisuhteeseen. Molempien hyvinvointi vaikuttaa sitten myös parisuhteen ulkopuolelle muihin ihmisiin oman käytöksen kautta, joten omalle hyvinvoinnille ajan ottaminen ei loppujen lopuksi olekaan yhtään itsekästä, vaikka itse ennen niin helposti ajattelin. 🙂

      Vastaa
  4. Perus- ja yläasteen ajan liikunnan takia klassinen ”valitaan aina viimeisenä joukkuepeleihin” trauma seurasi suunnilleen parikymmentä vuotta. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin kokeiltua kuntosalia ja ryhmätunteja. Parannuin liikuntakammosta, sillä kyse ei ollut enää numeroista ja arvostelusta. Nyt käyn säännöllisesti barre, jooga, lihaskunto ja jos missä tunneilla. Hienoa, että löysit oman tapasi liikkua!

    Vastaa
  5. Kiitos innoituksesta – hyvin pitkälle sun instastoryjen ansiosta olen nyt ottanut ekan stepin ja perustanut blogin! Nähtäväksi jää, hautautuuko blogi vain fantasiaminäni haihatteluksi, mutta tiukasti aion nyt pistää sille tyypille kampoihin ja oikeasti jatkaa blogin pitämistä, kenties auttaa itseäni ja muita ja tietenkin ansaita ovista ja ikkunoista niitä paljon puhuttuja passiivisia tuloja.

    Blogin pitäminen ei ole mulle uutta, olen aktiivisesti blogannut blogien aamunkoitossa noin 10-15 vuotta sitten. Jestas miten paljon asiat ovat muuttuneet simppelimmäksi! Olen aivan innoissani kaikista näistä uusista työkaluista mitä on! Tästä tulee kivaa!

    Vastaa
    • Vautsi, onneksi olkoon! Piti heti mennä lukemaan ja tykästyin välittömästi tyyliisi kirjoittaa! Aiheet kuulostavat todella kiinnostavilta, joten täältä sait heti yhden lukijan! <3

      Vinkkaan tähänkin yhteyteen Anu Tevalinnan Hyvinvointia mielelläsi -kirjasta, josta voisi varmasti saada hyviä ajatuksia sekä noihin blogissa mainitsemiisi aiheisiin, mutta ennen kaikkea myös siihen, että kuinka tapa pitää blogia pysyy yllä silloinkin, jos alkuhuumalle sattuisi käymään jotain. Uskon kyllä, että koska asioiden kirjoittaminen blogiin ja niiden käsittely sen kautta auttaa varmasti tukemaan omaa hyvinvointiasi niin paljon, niin energiaa jatkaa blogin pitämistä kyllä varmasti löytyy, mutta itseasiassa juuri sitä tuo kirja oikeastaan käsitteleekin. 🙂 (Anteeksi, tyrkytän tätä kirjaa nykyään aina abaut kaikille, mutta se on vain niin hyödyllinen. 😀 )

      Vastaa

Jätä kommentti