Curly Girl Method – mistä metodissa on oikeasti kyse?

Kukaan ei varmasti ole voinut viimeviikkoina välttyä kuulemasta Curly Girl Methodista. Se tunkee esiin joka paikasta ja kaikki puhuvat siitä. Siis IHAN KAIKKI ja paitsi että siitä ovat villiintyneet naiset, ovat siitä villiintyneet myös miehet. Curly Girl Methodilla hoidetaan niin hiuksia kuin partaakin, jotka molemmat näyttävät kihartuvan aivan upeasti.

Curly Girl Method on saanut tottakai uteliaaksi myös minut. Rakastan syventyä asioihin perusteellisesti ja kokeilla uusia juttuja, joten olisi hyvin luontevaa, että perehtyisin tähänkin asiaan kunnolla. Fakta on kuitenkin myös se, että ihan ensisijaisesti juuri tällä hetkellä haluan käyttää pois vanhat hiustuotteeni enkä shoppailla uusia, Curly Girl -metodiin sopivia hiustuotteita. Tämän vuoksi en ole alkanut perehtyä Curly Girl -metodiin käytännön tasolla.

Koska aihe kuitenkin kiinnosti minua paljon päätin, että siitä täytyy saada blogiin postaus. Sen sijaan, että olisin yrittänyt itse opiskella hetkessä sen mestariksi päätin, että ulkoistan postauksen sisällön ja tieto-osuuden tyypille, joka oikeasti tietää kaiken hiuksista. Halusin saada faktoja ja tietoa asiaan hiukset tuntevalta tyypiltä enkä vain oppia pelkkien netistä luettujen, omia hiuksiaan käsittelevien ihmisten kokemuksien perusteella.

Cava hair and makeup kampaamo
Kuva: Instagram @cavahairmakeup

Tässä vaiheessa laitoin viestiä vanhalle opiskelukaverilleni Niina Räsäselle. Olemme Niinan kanssa samanikäisiä ja aloimme opiskella estenomiksi samaan aikaan syksyllä 2013, mutta eronamme oli se, että Niina lähti hommaan aivan hirveän insipiroivalla tahdilla suorittaen samanaikaisesti useamman vuosikurssin kursseja minun katsoessani vierestä tyypin tahtia silmät ihailusta pyöreinä. Omat olemattomat lahjani kemian suhteen nimittäin tarkoittivat, että opettajamme sanoi minulle suoraan, etten voisi ilman niitä nopeuttaa opintojani samalla tavalla.

Kun Niina oli paahtanut opintoja menemään kovalla tahdilla kuulin ensimmäisen opintovuoden lopulla, että hän oli saamassa lapsen. Siinä missä moni hidastaisi tahtia ja alkaisi valmistautua äitiyslomaan, vaikutti Niina vain ajattelevan, että parempi kerätä opintopisteitä mahdollisimman paljon ennen lapsen syntymää. Jo valmiiksi hurjan tahdin hidastamisen sijaan Niina näytti vain painavan kaasua kovempaa.

Aloitimme molemmat opintomme syksyllä 2013 ja siitä huolimatta, että Niina piti estenomiopinnoistaan hieman äitiyslomaa juuri syntyneen lapsensa kanssa, valmistui hän jo jouluna 2015 estenomiksi. Käytännössä hän siis painoi 3,5 vuoden opinnot reilussa kahdessa vuodessa yhdistäen sen vieläpä pienen vauvan äitiyteen.

Jos se on jo inspiroivaa, niin se vasta inspiroivaa onkin, että samalla kun Niina oli ”äitiyslomalla” ennen valmistumistaan, perusti hän vuonna 2015 Vaasaan keskustaan parturi-kampaamonsa CAVAn, jossa työskentelee nykyään 12 hius- ja kauneusalan ammattilaista. Paitsi että CAVA on kampaamo, kuuluvat sen palveluihin myös meikkaukset, microblading sekä kestopigmentointipalvelut. Hänen yrityksensä on siis kasvanut vain parissa vuodessa aivan hurjasti ja voitteko edes uskoa kun kerron, että kaiken sen aikana Niina on myös ehtinyt saada miehensä kanssa toisenkin lapsen?

Tarkkasilmäinen varmasti myös huomasi, että Niinan kampaamo ja perhe olivat Vaasassa, kun taas estenomiksi opiskellaan Vantaalla, eli toisella puolella Suomea. Tällaisia tyyppejä sivusta seuratessa ei voi kuin hiljaa mielessään ajatella, että taidanpa lakata sanomasta, etten muka voi tehdä jotain, koska minulla ei ole aikaa siihen.

Cava hair and makeup kampaamo
Kuva: Instagram @cavahairmakeup

Minua inspiroi se, että Niinasta näkee selvästi, että hänellä on intohimoa siihen, mitä hän tekee ja tietäen sekä hänen kampaajan ja estenomin opintotaustansa, 13 vuoden alan työkokemuksen sekä kaiken sen työn ja muun ohella tulleen kokemuksen, on Niina todellakin se tyyppi, jolta halusin itse kuulla faktoja Curly Girl -metodista. Minä voin opiskella hiusten rakennetta teoriassa, mutta Niina tuntee myös erilaisten hiusten käyttäytymisen ja tietää käytännön kautta niin paljon sellaista, mitä itse en voisi ilman tuota kokemusta ikinä tietää.

Olen itse lukenut Curly Girl Methodista blogipostauksista ja kollegani kirjoitti meille Elevenin verkkokauppaan aiheesta erinomaisen artikkelin sekä loi loistavan tietopaketin, joka summaa homman idean ja kokoaa siihen sopivat tuotteet. Jos metodi ei siis ole tuttu muuten kuin nimihirviönä, suosittelen lukemaan nuo linkittämäni jutut.

Kaikesta lukemastani huolimatta minusta kuitenkin tuntui, että haluan kuulla, mistä tässä on kyse estenomiksi opiskelleen kampaajan näkökulmasta katsottuna. Esitin siis Niinalle toiveen jakaa blogissani ajatuksiaan, sillä minulle oli jotenkin välittynyt mielikuva, että puoli Suomea on hurahtanut hiusten taipuisuutta korostavaan Curly Girl Metodiiin ja halusin kuulla, kenen hiuksissa se oikeasti toimisi ja voisiko se muka taianomaisesti muuttaa jokaisen suorat hiukset kauniiksi kiharapilveksi, kuten moni tuntui uskovan.

Tässä siis Curly Girl Method hiusalan asiantuntijan Niina Räsäsen vinkkelistä esitettynä:

Cava hair and makeup kampaamo
Kuva: Instagram @cavahairmakeup

Mistä Curly Girl Methodissa on kyse?

Tiivistettynä Curly Girl Method on luonnonkiharoiden hiusten hoitomenetelmä. Lyhykäisyydessään Curly Girl -metodin ohjeet ovat seuraavat: 

  • Vältä hiustuotteita, jotka sisältävät sulfaatteja, ei-vesiliukoisia silikoneja sekä kuivattavia alkoholeja
  • Älä harjaa hiuksia kuivana
  • Käytä hiusten pesussa hoitoainetta tai sulfaatitonta shampoota ja hoida hiukset hoitoaineella tai hiusnaamiolla sekä hiuksiin jätettävällä hoitoaineella
  • ”Ploppaa” eli ns. alkukuivata hiukset kietomalla ne esimerkiksi T-paidan sisään
  • Älä käytä hiusten muotoiluun kuumia muotoiluvälineitä
  • Rutistele hiusten pesun ja alkukuivauksen jälkeen metodiin sopivaa geeliä tai muuta muotoilutuotetta märkiin hiuksiin ja ilmakuivaa tai kuivaa hiukset miedolla lämmöllä diffuuserin avulla saadaksesi kiharat korostumaan
  • Puristele hellästi hiuksista niiden kuivuttua pois ”cast” eli kovettunut geeli tai muu muotoilutuote, jotta hiukset eivät jää koviksi ja jäykiksi

Kenelle Curly Girl Method sopii?

Näin kampaajan näkökulmasta metodissa suositellut ohjeet ovat juurikin erinomaisia kiharan hiuksen esiin tuomiseksi. Kampaajavuosieni aikana olen lukemattomia kertoja todennut asiakkaalle, että ”Hei, sinullahan näyttäisi täällä olevan luonnontaipuisuutta, jonka varmasti saisi kauniille kiharoille oikeilla tuotteilla ja muotoilutavoilla!”

Valitettavasti vuosikausia vallalla on ollut suoristusrautojen aikakausi, minkä vuoksi ihmiset eivät ole halunneetkaan kuulla kiharan muotoilusta pitkään aikaan, joten minusta on mahtavaa, että luonnonkiharan hiuksen omaavat naiset ovatkin nyt innostuneet nauttimaan kiharoistaan.

Curly Girl Method Ostolakossa
Kuva: Pixabay

Mitä Curly Girl Methodissa käytettävät tuotteet eivät saa sisältää?

Kosmetiikan kemiaa opiskelleen estenomin näkökulmasta on hieman harmillista, että raaka-aineiden osalta metodissa on unohdettu, että olisi vähintäänkin yhtä oleellista, ellei jopa oleellisempaa ajatella, mitä raaka-aineita tuote sisältää, kuin mitä se ei sisällä. Mutkia on siis metodin idean summauksessa hieman vedetty suoriksi.

Luonnostaan kihara ja suora hius ovat rakenteeltaan ja läpileikkaukseltaan jo lähtökohtaisesti hieman erilaisia. Luonnonkihara hius on luontaiselta rakenteeltaan nimenomaan kuiva ja tämän vuoksi se kaipaa kosteutusta enemmän kuin rakenteeltaan suora hius.

Käyännössä tämä tarkoittaa, että luonnonkiharan omaavan kannattaa käyttää hiuksiinsa tuotteita, jotka sisältävät kosteuttavia ja kosteutta sitovia ainesosia. Tämä taas on asia, joka ei toteudu sillä, että vain etsitään tuotteita, jotka eivät sisällä tiettyjä raaka-aineita. Onkin siis itseasiassa tärkeintä keskittyä huomioimaan, sisältääkö tuote niitä raaka-aineita, joita oma hius tarvitsee, jotta kihara on jäntevä ja kosteutettu.

Otetaan esimerkkinä omasta kylppäristäni löytämäni vaurioituneelle värjätylle hiukselle tarkoitettu sulfaatiton shampoo, joka Curly Girl -metodin oppien mukaisesti sopisi käytettäväksi. Kyseisen shampoon ainesosaluetteloa tutkiessani totesin seuraavan:

Neljä ensimmäistä raaka-ainetta ovat sulfaattien korvaajia, peseviä, vaahdottavia ja pinta-aktiivisia aineita (Aqua, Sodium Lauroyl Methyl Isethionate, Sodium Methyl Cocoyl Taurate, Cocamidopropyl Betaine, Layryll Glucoside). Kaksi seuraavaa ovat emulsion koostumukseen ja viskositeettiin vaikuttavia aineita (Glycol Distearate, Peg-120 Methyl Glucose Dioleate), joiden jälkeen tulee ensimmäinen ja itseasiassa tuotteen ainoa kosteuttava raaka-aine (Glycerin). Lisäksi tuotteesta löytyy yksi pehmittävä aine (Glyceryl Caprylate) ja loput tuotteen raaka-aineet ovat hajusteita, säilöntäaineita sekä pari hiusta hoitavaa proteiinia.

Toisin sanoen, tästä tuotteesta on tiputettu sulfaatit pesevyytensä takia pois, jotta hiusväri pysyisi paremmin hiuksessa, mutta hiuksen kosteutukseen tuotteessa ei olla keskitytty lainkaan. Curly Girl Methodin sääntöjen mukaan se siis sopii metodiin, mutta tosiasiassa se ei silti ole oikeasti paras mahdollinen tuote korostamaan hiusten kiharuutta.

Paras lopputulos ei synnykään vain välttelemällä tiettyjä ainesosia

Tutkiessani muutamaa kampaamossamme myytävää, hiuksia kosteuttavaa tai kiharille hiuksille tarkoitetun tuotteen ainesosaluetteloa huomaan, että tuotteissa on pääsääntöisesti ainoastaan pari ensimmäistä raaka-ainetta peseviä ainesosia, eli tässä tapauksessa sulfaatteja, mutta jo heti seuraavat raaka-aineet ovat kosteuttavia ainesosia, joita tuotteissa on useampia. Lisäksi nämä tuotteet sisältävät useita pehmittäviä, sähköisyyttä poistavia, hiusta selvittäviä ja hoitavia ainesosia.

Pelkän ainesosaluettelon perusteella ei tietenkään voi tietää tuotteessa olevien raaka-aineiden pitoisuuksia, vaan ainesosalista kertoo vain sen, missä järjestyksessä raaka-aineiden pitoisuusmäärät laskevat. Edellisen perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että esimerkiksi kosteuttavissa, kiharoille suunnatuissa tuotteissa kosteuttavien raaka-aineiden pitoisuudet ovat suurempia kuin muun tyyppisille hiuksille suunnatuissa tuotteissa, vaikka tuotteet sisältäisivätkin Curly Girl -metodissa kiellettyjä sulfaatteja.

Toinen esimerkki voi olla sulfaatteja sisältävä shampoo,  joka kuitenkin saattaakin sisältää kokonaispitoisuudeltaan huomattavasti vähemmän peseviä (kuivattavia) ainesosia kuin tuote, jossa miedommin peseviä raaka-aineita on jouduttu käyttämään huomattavasti enemmän, jotta sama pesevyys on saatu aikaan.

Raaka-aineasiat eivät siis olekaan ihan niin yksinkertaisia kuin miltä saattaisi kuulostaa eikä paras lopputulos vain automaattisesti synny välttelemällä tiettyjä ainesosia.

Curly Girl Method Ostolakossa
Kuva: Pixabay

Sopiiko Curly Girl Method kaikille?

Curly Girl -metodi on mielestäni erinomainen tapa hoitaa luonnostaan kuivia, taipuisia hiuksia, mutta ei suinkaan paras tapa hoitaa hiusta kuin hiusta. Ensimmäinen asia, joka on tärkeää ymmärtää on, ettei rakenteeltaan suora hius muutu kiharaksi millään muulla tavalla kuin joko mekaanisesti tai kemiallisesti sen niin muotoilemalla.

Curly Girl -metodin on väitetty jopa muuttavan suorat hiukset kihariksi, mikä on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Sen, onko hius suora vai kihara, määrää hiustupen muoto hiuspohjassa. Jos hiustuppi on rakenteeltaan luonnostaan pyöreä, on hius suora ja jos taas hiustuppi on soikea, on hius kihara tai laineikas. Näin ollen myös kiharan ja suoran hiuksen muoto on läpileikkaukseltaan erilainen. Se, onko hius luonnostaan kihara vai suora ei muutu, hoiti hiusta sitten miten tahansa. 

Curly Girl Method -villityksen aikaansaama harhaluulo siitä, että jokaisen hiuksista voi tulla metodin avulla kiharat on syntynyt kahdesta syystä:

  1. Suorahiuksiset ovat metodin myötä rutistelleet hiuksensa ns. taitoksille ja nukkuneet ns. ananas päässään, jolloin lopputulos muistuttaa laineita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hiukset olisivat alkaneet luonnostaan kihartua, vaan ilmiö on sama kuin esimerkiksi märkien hiusten letitys: kun teet suoraan hiukseen märkänä letin, annat hiuksen kuivua ja avaat letin, niin kyllähän se kiharalla on.
  2. Joillekin laineikkaan hiuksen omaaville on voinut käydä niin, että he eivät ole aiemmin huomanneet hiustensa luonnontaipuisuutta, sillä samoin kuin suoran hiuksen voi kuivattaa kiharaan muotoon, myös laineikas hius kuivuu suoraksi, jos sen suihkun jälkeen harjaa suoraksi ja antaa kuivua. 

Onko Curly Girl Methodin suosio mielestäsi hyvä juttu?

Suurimpia syitä, miksi Curly Girl Metodin suosio on mielestäni erinomainen juttu on se, että kiharan hiuksen omaavat ovat nyt tosissaan heränneet hoitamaan kiharaansa. Curly Girl -metodiin liittyy nimenomaan se, että hiuksessa hoitoaineen vaikutusajat ovat pidempiä, hiusten hoidossa käytetään hiusnaamioita sekä niiden lisäksi vielä hiuksiin jätettäviä hoitoaineita.

Uskaltaisinkin jopa väittää, että useimmat nyt Curly Girl -metodilla hiuksiaan käsittelevät eivät ole aiemmin käyttäneet näin monia hoitotuotteita hiuksiinsa, joten on vain luonnollista, että hiukset ovat nyt paremmassa kunnossa kuin aiemmin riippumatta siitä, sisältävätkö tuotteet sulfaatteja tai kuivattavia alkoholeja.

Toinen syy siihen, että pidempään metodia käyttäneiden hius voi jatkuvasti paremmin on puhtaasti se, että kuumat muotoiluvälineet on jätetty pois eikä niinkään se, mitä tuotteita hiuksiin käytetään.

Voiko hiusten kosteutus siis pelastaa kaikkien hiukset?

On tärkeää ymmärtää, että kosteuttavat tuotteet eivät pelasta hiusta kuin hiusta, eivätkä näin ollen ole paras vaihtoehto kaikkeen. Jos hiukset ovat esimerkiksi vaalennetut, tarvitsevat ne nimenomaan rakennepaikkausta eivätkä niinkään kosteutusta. Curly Girl -metodissa puhuttaisiin tässä yhteydessä high porosity -hiuksista, eli huokoisista, vaurioituneista hiuksista.

Vaalennuksessa hiuksesta katkeaa rikkisiltoja, jotka eivät hiukseen palaudu, vaikka niihin syöttäisi kosteutta millä mitalla tahansa. Tällöin hyviä hoitavia ja silottavia raaka-aineita ovat esimerkiksi nimenomaan metodissa ”pelätyt” silikonit. Silikonit ovat myös yksi raaka-aine, joka nimenomaan tekee hiukseen kosteutta hiuksissa pidättävän pinnan. Useimmat laadukkaissa hiustenhoitotuotteissa käytetyt silikonit ovat joko vesiliukoisia tai shampoopesussa pois peseytyviä, eli toisin kuin moni uskoo, ne eivät kerry hiuksiin tai hiuspohjaan.

Lue myös: Tämän vuoksi silikoneja ei kannata vältellä

Curly Girl Method Ostolakossa blogi
Kuva: Pixabay

Onko Curly Girl -metodista hyöytyä, jos hiukset eivät ole kuivat ja käsitellyt?

Jos hiukset ovat lähtökohtaisesti hyväkuntoiset, mutta painavat, ei niihin kannata käyttää erityisen kosteuttavia tuotteita, sillä ne tekevät hiuksista entistä raskaammat ja toisin sanoen lättänämmät.

Tällöin voi esimerkiksi huoletta valita käyttöönsä pesevämmän, vaikka sitten niitä sulfaatteja sisältävän tuuheuttavan shampoon ja toteuttaa vain Curly Girl -metodiin liittyviä muotoilutapoja: ploppausta, rutistelua, hiusten kuivana kampaamisen välttämistä jne.Tällöin hiuksiin voi myös käyttää huoletta voimakkaampia muotoilutuotteita kuten esimerkiksi hiuslakkoja kiharien ja kampauksen kiinnitykseen. Lopputuloksena on varmasti upeat kiharat, jos sellaiset luonnostaan sieltä pohjalta löytyy.

Eräs asiakkaani oli vuosia tyytyväisenä käyttänyt kiharoille tarkoitettua muotoiluvoidetta, joka tarjoaa juuri kiharan tarvitsemia ominaisuuksia kuten aineita, jotka tekevät kiharasta jäntevämmän ja siloittavat hiusten pörröisyyttä. Metodista innostuneena hän kuitenkin joutui sen periaatteiden vuoksi jättämään muotoiluvoiteen pois, sillä se sisälsi Phenoxyethanolia, eli säilöntä-ainetta, jota EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaan saa tuotteessa olla maksimissaan 1%.

Kun tämän tiedon vie todellisiin mittasuhteisiin on totuus, että vaikka tuote sattuisi sisältämään jopa maksimimäärän tuota nimenomaista ainesosaa, menisi sitä hiuksiin yhdellä käyttökerralla vain olemattoman pieni määrä, eli n. 0,05 ml. Tästä voi päätellä, mikä tuon tuotteessa olevan nimenomaisen alkoholin kuivattava merkitys lopputuloksen kannalta todellisuudessa on ja miettiä, onko järkevää luopua hyväksi havaitun tuotteen käytöstä vain metodin sääntöjen vuoksi.

Millaisia neuvoja antaisit Curly Girl -metodista innostuneille hiusalan ammattilaisen näkökulmasta?

Neuvoisin niitä, joilla on tavalla tai toisella ongelmia Curly Girl -metodin kanssa kokeilemaan metodia siten, että toteuttaa vaiheet ja muotoilun metodin mukaisesti, mutta tuotevalinnoissa valitsee kuitenkin juuri omalle hiuslaadulleen sopivat tuotteet, riippumatta siitä sisältävätkö ne metodiin sopivia raaka-aineita vai ei. Mikäli oman hiuslaadun analysointi tai tuotevalinnat tuntuvat vaikealta, ammattitaitoinen kampaaja on tässä paras apu. 

Myös hiusten leikkauksella on suuri merkitys kiharan esille tulon avustuksessa. Jos hiukset ovat tasapitkät, on kiharan vaikeaa nousta kauniisti ja tasaisesti esiin. Jos hiukset haluaa aina pitää kiharalla, voi käsiinsä etsiä kampaajan, joka toteuttaa hiuksiin Curly Girl -metodin mukaisen kiharan kuivaleikkauksen. Jos taas haluaa pitää hiuksia välillä kuitenkin myös suorana, on niin sanottu perinteinen kerrostusleikkaus parempi vaihtoehto ja näin hiukset toimivat hyvin niin kiharana kuin suoranakin. Niin tai näin, kiharalle kerrostus on pop!

Summasummarum: Jos omaat luonnonkiharat tai taipuisat hiukset, nauti niistä, kosteuta ja helli niitä, muotoile ne metodin avulla loistoonsa, jos se sinulle sopii. Jos taas koet metodin ongelmalliseksi, kokeile toteuttaa sitä rennommalla otteella: Etsi sinulle sopivat kiharan hoitotavat ja tuotteet sekä poimi sinulle sopivat metodin opit muistaen, että ne eivät ole kaikille hiuslaaduille ”ainoat oikeat”. Mikäli taas omaat suorat hiukset, käytä hiuslaatusi mukaisia tuotteita, nauti niistä ja kiharra ne silloin kuin siltä tuntuu!

Niinan CAVA Hair & Makeup -parturikampaamo löytyy Vaasan keskustasta osoitteesta Vaasanpuistikko 14. CAVAn verkkosivut ja ajanvaraus löytyvät täältä. 

Suosittelen laittamaan seurantaan CAVAn Instagramin, sillä siellä on todella upeita hiusmuutoksia. Jos siis olette innostuneet Curly Girl Methodista ja etsitte kampaajaa, joka osaa suositella siihen sopivia tuotteita ja vieläpä leikata hiukset niin, että kiharat korostuvat, niin suosittelen ehdottomasti varaamaan ajan Niinalle!

——

Olen itse lukenut Curly Girl -metodista paljon, mutta täytyy sanoa, että homma aukesi minulle aivan uudella tavalla, kun Niina sai puheenvuoron. Vaikka ole itsekin ainesosanörtti ja estenomi, en olisi itsenäisesti yhtään tajunnut ajatella asiaa Niinan esittämästä vinkkelistä, sillä en ole kampaaja. Kaiken Niinan sanoman jälkeen en kuitenkaan voinut kuin nyökkäillä todeten, että juuri noinhan se on ja nyt minäkin näen ja ymmärrän sen.

Oma lopputulokseni onkin, että kun Niina selvensi minulle, miksi Curly Girl -metodin testaaminen ei vaadi sitä, että jättäisin käyttämättä kaikki jo omistani hiustuotteet kiinnostuin hommasta aivan uudella tavalla. Voi siis olla, että Curly Girl Method lähtee täälläkin kokeiluun!

Jos haluat lukea kokemuksia Curly Girl Metodista, suosittelen klikkaamaan Miia Ezenin blogiin ja lukemaan nämä Miian postaukset:

Curly Girl Method luonnonkosmetiikalla

Curly Girl -metodiin helpotusta

Curly Girl Method: Uusia oivalluksia

Miksi lopetin Curly Girl Metodin?

Cava hair and makeup kampaamo
Kuva: Cava.fi

Onko teillä kokemuksia Curly Girl Methodista?

15 kommenttia artikkeliin ”Curly Girl Method – mistä metodissa on oikeasti kyse?”

  1. Ihan huikea postaus! 🙂 Kiva kun tuotiin Curly Girl Methodia esille myös tältä kantilta, sillä joka puolella aina vain kerrotaan mitä ainesosia pitää välttää ja niitä kommentteja löytyy välillä jopa hysteerisyyteen asti.

  2. Otin pari viikkoa sitten käyttöön vain nämä käsittelyohjeet jatkaen omien tuotteiden käyttöä. Lähinnä koska tiedä hiusteni olevan aivan suorat; niihin voi laittaa vaikka mitä tököttiä ja muutaman tunnin päästä ovat taas suorat (muutama kampaaja on ottanut haasteen vastaan kampauksissa). Mutta hyvät hiuspäivät ovat lisääntyneet huimasti. Minua kiusanneet vauvahiukset asettuvat paljon paremmin ja hius on ihanan sileä.

  3. Hei,minua kiinnostaa että voiko se hiustuppi muuttaa muotoaan elämän aikana. Minulla on ollut suorat hiukset lapsuudesta asti ja hups, luonnon kosmetiikan shamppoota käytettyäni nyt noin10v ovat hiukseni alkaneet kihartumaan.Aluksi sen huomasin vain kampaaja kun hiukset pesun jälkeen olivat kosteat,mutta nyt huomaan jo itsekin kun kiharuus on levinnyt takahiuksista sivulle. Mistähän tämä muutos mahtaisi johtua?

    • Pyysin tähän vastauksen Niinalta:

      ”Kyllä se on mahdollista, mutta ei ulkoisista syistä kuten shampoosta johtuen. Suora hius voi muuttua kiharaksi johtuen esimerkiksi hormonaalisista syistä. Naisilla tämä on yllättävän yleistäkin esim. raskaudesta tai vaihdevuosista johtuen.”

      🙂

  4. Curly Girl -metodia testailtu, mutta ei ehdi ploppailla ja leikkiä casteillä – sen verran pehkoa päässä, että ilmakuivaus vie helposti 6-8 tuntia. Hoitoainepesu kyllä yllättäen saa hiuksista kevyemmän oloiset ja hiukset pysyvät pidempään puhtaina. Jännää myös, ettei hius enää takkuunnu kuten ennen. Eli olen niin sanotusti poiminut rusinat pullasta ja tällä mennään 🙂 .

  5. Kiitos tästä! Juuri tänään katsoin useita videoita tästä metodista ja mietin pitäiskö testata. Lapsena mulla oli kiharat…mutta nyt vain taipuisuutta ja hyvin kuivat hiukset. Parasta on, että asun Vaasassa…ja vakkarikampaaja hakusessa, joten Cava vois olla vastaus siihen pulmaan.

  6. Itse tiedän ettei mun piikkisuoralla lasimaisella hiuksella kannata edes haaveilla kiharoista, mutta se minkä opin tuolta Curly Girl ryhmästä oli se, että vesilasitestin perusteella mulla on ”low porosity” hiukset, eli että ne eivät vaan ime kosteutta itseensä mitä olen vuosia ihmetellyt lätkiessäni päähän Lanzaa, Joicoa, Bonacurea, Redkeniä… että miksi mun hius ei tunnu eikä näytä yhtään paremmalta vaikka kuinka käytän rahaa sen hoitoon. Noh, tämä selvensi sitä, ja voin jatkossa säästää rahani kun tiedän että nuo tuotteet ovat mun hiuslaadulla turhia.

    Ostin sit tämän todettuani marketista jonkun 4 euron Garnierin hiusnaamion ja voi luoja, mun hiukset ei ole ikinä näyttäneet tai tuntuneet näin pehmeiltä ja kiiltäviltä 😀 On ihan sika TYHMÄ olo kun ajattelen miten paljon olen vuosien mittaan tuhlannut rahojani kampaamotuotteisiin hyötymättä niistä juuri mitään.Että kuitenkin jotain hyötyä oli mullekin Curly Girliin perehtymisestä 🙂

  7. Kokeiltu on T-paita-pyyhkeilyä ja hoitavia aineita.. kyllähän hiuksen kunto näyttää parantuneen, mutta ei se silti pysy loivana kiharana. Sama ponnari / ponihäntä-kombo edelleen 🙂
    Hyvä idea sinänsä tuo hoitavien lisääminen ja kuivattavien välttely, se sopii varmasti useimpien hiuslaatujen hoitoon. Lättänäksi muuttumista ei voi välttää omien kohdalla mitenkään.

  8. Olin joskus ostanut Lorealin ’Elvital Low’ sulfaatitonta shampoota johon tartuin pari kuukautta sitten saadakseni sen käytettyä loppuun vihdoin. Huomasin viime aikoina että vauvahiuksia alkoi kasvaa mitä en ollut sitten teini-iän nähnyt ja lisäksi tietty taipuisa ”pyörre” palasi hiusrajaan! Pohdin johtuiko tämä siitä että tuota shampoota ohjeistettiin hieromaan päänahkaan hellästi mutta perusteellisesti, joka sitten stimuloi päänahkaa, vai oliko kyse sulfaatittomaan vaihtamisesta…

    • Sulfaatit ovat peseviä aineita, jotka kärjistetysti sanottuna vain vaikuttavat siihen, kuinka puhtaat hiuksista tulee, eli ne eivät voi vaikuttaa hiusten kasvuun hillitsemällä sitä yms. 🙂

  9. Hei, tuli postaustoiveidea tämän postauksen myötä. Eli kun viittasit blondattuihin hiuksiin ja siihen miten sitä pitäisi hoitaa, niin siitä olis kiinnostava lukea enemmän, etenkin kun erilaiset blondaukset on pitkään olleet pinnalla. Eli miten parhaiten hoitaa vaalennettua hiusta kun se jokatapauksessa vahingoittuu vaalennuksessa. Ja tähän vielä huomio, eli monikaan ei ymmärrä, että vaalennus on tosi rankka prosessi hiukselle. Minä oon ihan ns. asiakas vaan, mutta mulla on ihana kampaaja kenen kanssa ollaan näistä juteltu ja hän pitää huolta, että mä pidän jälleen blondatusta tukastani huolta. Mutta omista tutuistakaan moni ei edes tiennyt että hius vahingoittuu vaalennuksessa, väitettiin jopa vastaan… eli suhteellisen tärkeä aihe :). Kiitos hyvistä jutuista, luen säännöllisesti <3

  10. Kiitos tästä jutusta. Huomasin että olen jo vuosia hoitanut käkkärääni juurikin tämän metodin voimin joten omalla kohdallani ei olekaan syytä muuttaa mitään, edes nimeä sille kuinka hoidan kutreja. Tärkeäksi kohdaksi olen huomannut nimen omaan kampaamisen märkänä, hiusnsamion ja hiuksiin jätettävän hoitoaineen.

  11. Minulla on selvästi kiharat hiukset, mutta valitettavasti aivan kamalan pörröiset. Hiuslaatu on aivan kuin vauvoilla ja hiuksia on tosi vähän. Siis aivan sellainen noita-akan tukka. Lentää vienossakin tuulessa aivan minne sattuu ja sähköisyy talvella niin, että on välillä pitkin päätä ja poskia ja välillä suoraan kohti kattoa. Olen jo yli 50 vuotta yrittänyt keksiä, miten hiuksistani saisi edes kohtuullisesti sivistyneen ihmisen kuontalon.

    En ole minkään kampaajan neuvoilla onnistunut. He kauppaavat aina jotain käänteen tekevää tuotetta, joka useimmiten pilaa hiukseni taas leikkuukuntoon. Yleensä leikkaan hiukseni itse, koska kampaajat eivät ymmärrä hiusteni toimintaa. Useimmiten tulos on ollut kamala. N. 25 ikäisenä luovuin kampaamojen palveluista lähes kokonaan. Sen jälkeen olen käynyt muutaman kymmenen kertaa, vain yhden kerran olen ollut tyytyväinen vielä seuraavan pesun jälkeen.

    Koska hiukset ovat hentoista ja niitä on vähän, ne rasvoittuvat päänahan läheltä nopeasti, mutta latvat kuivuvat kaikesta käsittelystä. Latvat muuttuvat muutaman huolimattoman käsittelyn jälkeen hampuksi, eikä siihen auta kuin sakset. Olen lopettanut kaiken lämpökäsittelyn jo 15 v. Ikäisenä. Muotoilutuotteet jätin pois vähän sen jälkeen.joskus myöhemmin kokeilin suoristusrautaa, mutta muutaman viikon jälkeen jouduin leikkaamaan pitkät hiukseni lyhyiksi, kun paloivat aivan pilalle. Kokeilin myös papiljoteija pörroisyyden nujertamiseen. En kuivanut hiuksia, vaan annoin kuivua omia aikojaan, mutta sekin kulutti hiuksia nopeasti, ja luovuin siitäkin, kun hiukset alkoivat näyttää nyhdetyiltä. Kaikenlaiset hiuslaitteet kuluttavat myös hiuksia. Jonkin määrätyn ”pinnan” tms. käyttö nyhtää hiuksia samoin kuin monet muut kösittelytavat.

    Olen kokeillut pelkällä hoitoaineella pesua, mutta rasvoittuvat hiukseni olivat kuin vanhalla deekulla. Liimautuivat päätämyöten ja sinnetänne sojotti pörröisiä säkkäröitä. Kasvoihin alkoi ilmestyä finnejä vaikka olin jo pitkällä keski-iässä. Hajukin oli kuvottava. Muutaman kuukauden kokeilun jälkeen pesin hiukseni kunnolla ja palasin shampoo hoitoaine yhdistelmään. Kokeilin joskus myös nokkosuutetta hoitoaineena, mutta se oli aivan turha. Sooda oli kaikista kokeiluista toimivin, mutta sekin jätti hiukset jonkinverran likaisiksi ja haiseviksi.

    Ainoa toimiva on värjättyjen hiusten shampoo (en ole muutamaa kokeilua lukuunottamatta värjännyt hiuksiani, väriaine poltti hiukset aivan karrelle. Kokeilin väriä ja valkaisua, kumpikin yhtä paha) ja sen jälkeen runsas, mutta lyhyt käsittely vaurioituneiden hiusten hoitoaineella. Joskus vielä lisäkäsittely latvoille.

    Joitakin merkkejä olen todennut erityisen huonoiksi. Valitettavasti tässä ei voine kertoa merkkejä. Mutta sen voinen kertoa, että mm. apteekista ostetut herkän ihon/hiusten tuotteet ovat huonoimpien joukossa. Samoin erityiset luomu- ja luonnontuotteet marketeista/kemikalioista.

    Curry girl-metodissa on varmasti paljon hyviä ominaisuuksia, mutta tärkeintä olisi löytää oikea tapa hoitaa juuri omia hiuksia. Valitettavasti kenenkään hiuksille ei voi olla hyväksi voimakkaat lämpökäsittelyt tai muotoilukemikaalit. Kemikaalit on pestävä usein pois, joten pesukertoja kertyy paljon, verrattuna ilman kemikaaleja. Olisikin kai löydettävä sellainen hiusmalli, ettei muotoilua juurikaan tarvitse. Tähän tarvitsisin oikean ammattilaisen. En erilaisia tuotteita myyvää bisneshenkilöä, vaan muotoilun taitajan.

Kommentointi on suljettu.