Puoli vuotta elevenillä

Parin kuukauden tukholmalainen työharjoitteluni on venynyt jo puoli vuotta kestäneeksi ja nykyään ihan pysyväksi työsuhteeksi, mikä alkaa jo olla ihan sopiva ajanjakso kyetä kertomaan, millaista Ruotsissa työskentely on ollut.

Pakko heti myöntää, etten vieläkään puhu töissä kollegoilleni ruotsia. Kaikki kyllä puhuvat minulle ruotsia, mutta minä vastaan heille yhä aina englanniksi. Se tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta, mutta tiedän, että siitä pitäisi luopua. Joo, pikkuhiljaa…

Yksi suurimmista ja konkreettisimmista eroista Suomeen verrattuna on työpäivän pituus. Me suomalaiset olemme yleensä tottuneet, että normaali täysi työviikko käsittää 37,5 h töitä, eli viisi 7,5 tunnin työpäivää, joihin kuuluu lisäksi vielä puolen tunnin palkaton ruokatauko.

Yksi suurimmalta tuntuva eroavaisuus Suomen ja Ruotsin välillä olikin juuri tuo työaika. Ruotsissa vastaava viikkotuntumäärä on normaalisti kuulemma yleensä 40 työtuntia, eli 8 työtuntia päivässä, minkä lisäksi ainakin meillä päivään sisältyy tunnin palkaton ruokatauko. Aivan kuten Suomessakin, on käytännöissä tietysti eroja, mutta tyypillisesti työpaikalla vietetään siis päivästä 9 tuntia aikaa, mikä tuntuu oikeasti melko paljolta jo ilman ylitöidenkin tekemistä.

Myönnän olleeni aiemmissa työpaikoissani ”vain töissä”, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että tein töitä sovitun tuntimäärän tarkastaen aina välillä kellosta, kuinka monta tuntia hommia oli vielä paiskittava ja miettien, kuinka monta päivää työputkea olikaan vielä jäljellä. Usein aika mateli ja päivän loppumista odotti kovasti.

Nykyään menen töihin ja hups, onkin jo lounasaika. Maltan harvoin pysyä pöytäni äärestä pois koko ruokatuntia ja usein vaan tyydynkin hakemaan ruuan tietokoneeni eteen. Jatkan töiden tekoa ja katson jossakin vaiheessa kauhistuen kelloa: apua, joko työaika muka loppuu, enhän minä vielä voi lähteä! (Enkä usein sitten edes maltakaan lähteä.) Ensin on maanantaiaamu ja yhtäkkiä onkin jo perjantai-ilta. Mihin kaikki aika aina katoaa?

Toistaiseksi töissä onkin siis ollut niin mukavaa, ettei pidempi työviikko ole tuntunut pahalta. Välillä ajattelen, että laivalla työskennellessäni normaalit 10 tunnin työpäivät tuntuivat toki pitkiltä, mutta niitä seurasivat sentään tasapainoksi monien päivien vapaat. Vaikka työpäiväni nykyään venyvätkin usein samoihin pituuksiin, ei samanlaisia vapaita silti tule, minkä voisi kuvitella harmittavan, mutta toistaiseksi en ole vielä kertaakaan edes miettinyt, että olisiko pitänyt jäädä laivalle töihin. Ei olisi.

Jos ruotsalainen työviikkoni on pidempi, niin varsinkin joulun aikaan pyhien aikaansaamat työpäivien lyhennykset tasapainottivat sitä mainiosti. Ruotsissa on ilmeisesti ainakin konttorityössä normaali käytäntö (?), että arkipyhiä edeltävänä päivänä työntekijät tekevät vain puolikkaan työpäivän ja esimerkiksi uuden vuoden aatto oli täällä kokonaan pyhäpäivä, jota edelsi puolikas työpäivä. Tämä on tietysti ihanaa, mutta suomalaisen yrityksen maapäällikölle täältä käsin hieman hankalaa: kun minulla on vielä teknisesti Suomessa menossa tavallinen arkipäivä, jona asioiden pitäisi hoitua normaalisti, ovat ruotsalaiset kollegani jo mukavasti rynnänneet vapaalle.

Paitsi että kollegojani hymyilyttää hämmennykseni ruotsalaista työaikaa kohtaan (kerroin toimitusjohtajallemme jo alussa, että meille suomalaisille riittäisi lyhyempi työviikko, sillä olemme ihan pirun tehokkaita) hymyilyttää heitä tietysti myös suomen kieli. Konsernimme operoi neljällä kielellä ja toimittaa tuotteita ympäri Eurooppaa (sekä jopa tarvittaessa Euroopan ulkopuolelle) ja on tärkeää, että eri maiden markkinointimateriaali  on yhteneväistä. Täytyy kuitenkin myöntää, että jos muut operointikielet ovat rakenteeltaan melko yhtenevät ruotsi, norja ja englanti, on suomen kanssa niiden rinnalla taiteilu välillä lievästi sanottuna haastavaa…

Kaikki markkinointimateriaalimme tehdään keskitetysti Tukholman konttorillamme ja ruotsalaiset työkaverini ovatkin jo omatoimisesti ottaneet oletusarvoksi, että suomenkieliset tekstit tarvitsevat aina enemmän tilaa ja tuskailevat sanajärjestyksiämme ja sanojen taivutusta.

”Hei, tarvitsisin sivustolle tuotteiden yhteyteen pienen suomenkielisen tägin. Kuinka sanotaan ’natural’ suomeksi?”

”Luonnonmukainen.”

”Okei… voisiko sen sanoa lyhyemmin kun se on melkein kaikilla muilla kielillä abaut sama?”

”Ei.”

”Voinko vaan sanoa ’eko’?”

”Et. Mutta huomasitko, kuinka lyhen vastauksen sentään viimein sait!”

Kaikki markkinointimateriaalimme tuotetaan keskitetysti Tukholman konttorilla ja ruotsalaisille graafikoillemme tuottaa tuskaa erityisesti suomenkielen sanajärjestys. Kun markkinointimateriaali on samasta puusta veistettyä ja kaikilla muilla kielillä mainosbannerin teksti voi päättyä näyttävästi brändin nimeen, tahtoisi Suomen tiimimme taivutella sitä, lisätä sen perään vielä tarkentavan sanan tai jopa kääntää sanajärjestyksiä päälaelleen, mikä ei aina visuaalisista syistä noin vaan onnistukaan. Ruotsalaisille myös on käsittämätöntä, ettemme voi käyttää prepositioita samalla lailla kuin muissa yrityksemme kielissä käytetään, vaan kuulemma vääntelemme itse sanoja ”ennalta-arvaamattomalla tavalla”.

Ylivoimaisesti hauskin prepositioihin liittyvä kielellinen kohtaaminen tapahtui hieman ennen lanseeraustamme, kun ruotsinkielinen esimieheni tuli vakavissaan luokseni ilmeestä päätellen varsin tärkeän kysymyksen kanssa:

”Mikä tämä juttu oikein on, että yrityksen nimeä on menty muuntelemaan eri materiaaleissa?”

”Ööh, onko niissä kirjoitusvirheitä..?”

”No siis täällä on joku eleveniltä, elevenille, elevenin… vaikka kuinka monta erilaista versiota!”

”Niin siis suomen kieli toimii niin. Prepositioiden käytön sijaan taivutamme usein itse sanaa emmekä lisäile sen eteen liitteitä.”

”Jaa..? No mutta kuinka kukaan sitten voi ikinä tietää, mikä yrityksen nimi ihan oikeasti on?”

”No joo, me suomalaiset nyt vaan tiedämme, koska olemme niin pirun fiksuja…”

Keskustelun lopuksi sain vielä toimittaa esimiehelleni pari kuvakaappausta Applen ja Microsoftin verkkosivuilta, jotta hän todellakin uskoi, että globaalit yrityksetkin taivuttavat nimeään suomenkielen vaatimusten mukaisesti verkkosivuillaan.

Myös suomenkielen sukupuolineutraali hän-sana jaksaa ihmetyttää, ”atomipommi” on kuulemma maailman suloisin sana ja eräs kollegani jaksaa aina uudelleen ja uudelleen pyytää minua sanomaan sanan ”värikosmetiikkatuotteistamme”, sillä hänestä on vaan hykerryttävän hauskaa, että yhdessä sanassa voi olla niin monta kirjainta.

Työt siis maistuvat ja niitä kyllä riittää. Samalla on ollut mukavaa seurata ruotsalaisen emoyhtiömme arkea, sillä siellä todellakin tapahtuu ja paljon! Viimeisimpänä virallisena tietona voin kertoa, että eleven osti pienehkön ruotsalaisen kemppariketjun ja Ruotsissa on tiedossa on pian myös fyysisiä eleven-myymälöitä!

Olen ollut iloinen, kuinka hyvin eleven on otettu Suomessa vastaan ja emoyhtiössämme ollaan oltu jopa todella yllättyneitä kaikki odotukset ylittäneistä myynneistä. Haasteita tuovat vielä kuluttajien maiden väliset pienet mieltymyserot  ja ruotsissa jaksetaan hämmästellä, kuinka heillä varsin pienillä myyntiosuuksilla menevät sarjat ovat meillä Suomessa suosittuja tai kuinka monet Ruotsin hittisarjat eivät puolestaan liiemmin myy Suomessa. Ruotsalaiset sisäänostajamme ihmettelevät, kuinka suomalaiset suosivat 30 ml hajuvesiä ja myös suomalaisten kiinnostus luonnonkosmetiikkaa kohtaan jaksaa hämmentää heitä.

Paljon on siis vielä opettamista (ja toki myös opittavaa), mutta eiköhän tilanne edisty, kun myyntien kasvamisen myötä saamme tulevaisuudessa Tukholmankin tiimiimme lisää suomalaisedustusta!