Suunnittelin Bangkokiin muuttaessani valehtelematta pakkauslistaani useita viikkoa. Tavallisesti olen tyyppiä, joka lähtee reissuun heittelemällä kamat laukkuun edellisenä päivänä, mutta koska kyseessä ei ollut ihan tavallinen matka, vaan aikeissa oli pysyä kohteessa puoli vuotta, yritin olla suunnitelmallisempi.
Matkaan mukaan pakatut tavarat eivät loppujen lopuksi poikenneet tavalliseen reissuun pakkaamistani tavaroista suuresti. Lähes saman setin voisin pakata mukaani useamman viikon lomallekin.
En ole tavallisesti ollut tarkka siitä, että käsimatkatavaroideni paino jää tarkalleen kymmeneen kiloon, mutta jouduttani viime syksynä Soulista palatessani maksamaan kentällä 70 euroa siitä, että minun oli laitettava painorajoitusten ylittymisen vuoksi käsipakaasini ruumaan opin läksyni ja olin tarkkana, että pysyisin rajoitusten sisällä. Ne rajoitukset tulivat kyllä vastaan melko helposti, sillä mukanani oli kaksi läppäriä ja niihin kuuluvat varustukset, iPad ja kaksi kännykkää sekä kamera ja sen vaihtolinssit. Kun nämä yhdistettiin muutamaan lennolla tarpeelliseen esineeseen, oli käsipakaasilla ja käsilaukulla yheispainoa helposti jo se 10 kg.
Kun itse tyhjä matkalaukkukin jo painoi nelisen kiloa ja sinne piti mahduttaa kamerajalkaa, fööniä, muotoilurautaa, lenkkareita ja arkivaatteita, oli laukku yllättävän helposti täynnä. Lähdin matkaan vaatteiden osalta hyvin simppelillä varustuksella, johon kuului pari shortsihaalaria, pari mekkoa, shortsit ja pari toppia. Valitsin monikäyttöisiä vaatteita ja olin jopa innoissani ajatuksesta, että voisin seuraavan puolen vuoden ajan pukeutua vain muutamaan vaatekappaleeseen.
Suurimman haasteen pakkaamisessa aiheutti tietysti kosmetiikka, sillä minulla oli paha dilemma: minkä verran tuotteita olisi järkevää ottaa mukaan.
Minulle on kertynyt kotiin ihan mukavan kokoiset kosmetiikkavarastot, joten niitä oli järkevää kuluttaa ja kotoa oli fiksua ottaa mukaan sen verran kosmetiikkaa, että sillä pääsisi kohteessa käyntiin. Olisi typerää raahata Ruotsista mukanaan kosmetiikkaa, jota voisi ostaa Bangkokistakin, mutta toisaalta olen ehkä hieman poikkeustapaus varastojeni suhteen, joten olisi myös typerää jättää kaikki jo omistamani tuotteet vain kotiin puoleksi vuodeksi ja hankkia niiden tilalle uusia.
Loppujen lopuksi sain mahdutettua laukkuuni noin 7 kg kosmetiikkaa, mikä tuntui oikein hyvältä määrältä.
Tukkatuotteiden suhteen lähdin hyvin pienellä varustuksella ja pomin mukaani vain blogin kautta saamani Whamisan Oily Scalp –shampoon ja Organic Seeds Hair Treatment -hoitoaineen sekä Balmainin ravitsevan Silk Pefume -hiusparfyymin. Lisäksi pakkasin mukaan hiuksia asteittain vaalentavan L’Oréal Paris Casting Sunkiss Jelly -tuotteen (postaus täällä) siltä varalta, ettei aurinko tekisi Bangkokissa temppujaan ja kirkastaisi hiusteni väriä.
Myös kroppatuotteiden osalta homma oli melko selkeää. Laukkuun lähtivät kesällä Singaporesta kokeiluun hankitut antiperspiranttiliinat, pieni Molton Brown -suihkugeeli sekä kätevät saippuapaperit, joista postasin tässä aiemmassa postauksessani.
Pakkasin mukaan myös yhden tuoksun eli Dior Miss Dior Parfum Hair Mist -hiustuoksun, joka on suosikkejani, sillä se on paljon kepeämpi kuin saman tuoksun varsinainen hajuvesi. (Postaus tuoksusta täällä.) Kroppavoidepurkin kanssa olin ahne, sillä en halunnut olla pakkaamatta mukaani Chanel Chance eau Tendre -vartalovoidetta siitä huolimatta, että 200 ml purkki painoi noin 400 grammaa. Purkki on odottanut niin pitkään käyttöään, että pelkäsin sen jo menevän vanhaksi ellen käytä sitä nyt.
Sopivat putsarit oli helppoa pakata mukaan. Parille Ole Henriksenin ja Cliniquen Pep-Start-puhdistusliinoille oli käyttöä jo koneessa, kaksi Laneigen matkakokoista öljyputsaria olivat mukavia kokeilla ja Neogen Green Tea Real Fresh Cleansing Stick -puhdistuspuikko olisi nyt vihdoin aika käyttää loppuun. (Postaus puhdistuspuikosta löytyy täältä.) Testiin pääsi myös Langeigen matkakokoinen Multi Cleanser sekä blogikokeiluun saamani Whamisa Organic Flowers Foaming Gel.
Otin mukaan myös minikokoisen Avènen miselliveden, ihanan Hada Labo Hydrating Lotion -hoitoveden sekä Laneige Fresh Calming Toner -kasvoveden.
Silmänympäryksille pakkasin mukaan minikokoisen Laneige Water Bank Eye Gel -silmänympärysgeelin rippeet, ihanan ravitsevan Innisfree Orchid Eye Cream -silmänympärysvoiteen sekä Laneige Eye Sleeping Mask -yösilmänympärysnaamion.
Seerumien kanssa oli vaikeaa hillitä itseäni ja pakkasin mukaan useita erilaisia minikokoja. Mukaan lähti myös Klairs Midnight Blue -yöseerumi, Blossom Jejun seerumi sekä kaksi lemppariani COSRX-tuotteista eli BHA Blackhead Power Liquid (postaus täällä) ja Advanced Snail 96 Muscin Power Essence (postaus täällä), joista jälkimmäisten pulloissa ei tosin enää ollut jäljellä kuin reilusti alle puolet.
Kosteusvoiteiden osalta suosin minikokoja, joilla pärjäisin alkuun ja pääsisin selville, kuinka kevyitä tai täyteläisiä koostumuksia ihoni täällä kaipaa. Mukaan lähti niin blogikokeiluun saatua Whamisaa kuin Laneigenkin tuotteita. Mizonin All in one Snail Repair Cream on yksi uusimpia etanaihastuksiani ja kotimainen Lumenen VALO Overnight Bright -yövoide on sekin suosikkituotteitani.
Pakkasin laukkuun myös jo pitkään käyttämäni LiLash-ripsenkasvattajan (postaus täällä), pienen Sensain huulivoiteen, minikokoisen kasvosuihkeen, kätevän Neogen White Truffle Laycure Oil Stick -kosteuspuikon (postaus siitä täällä), jättituubin Bepanthen Emulsiovoidetta sekä finnien hoitoon tarkoitettuja korealaisia finnitarroja.
Ihonhoitoa tehostamaan lähti muutamia erilaisia kasvonaamioita, joiden kanssa pääsisin kohteessa käyntiin (ja joista osasta halusin päästä tekemään blogiini postauksen) sekä kasvonaamioiden kiinnitykseen tarkoitettu uusi silikoninen kiinnitysnaamio (josta löytyy postaus täältä).
Mukaan lähti myös paljon muuta pientä kivaa korealaiselta Wish Formula -tuotemerkiltä, jonka tuotteista minun pitänyt postata jo pitkään, mutta joista en ole koskaan oikein ehtinyt kirjoittaa. Ehkäpä nyt vihdoin ehtisin!
Poimin mukaan jopa muutamia saamiani Whamisa-näytteitä, sillä sillä merkin tuotteet ovat herättäneet kiinnostukseni kovasti ja haluan testata niitä mahdollisimman paljon.
Laukkuun tuli tietysti pakatuksi myös muutama aurinkosuojatuote. Päätin olla raahaamatta mukanani vartalolle tarkoitettuja pulloja, mutta muutama kasvoille tarkoitettu tuntui silti fiksulta pakata mukaan, sillä minulla oli niitä kotona useita. Näistä Heimish Artless Glow Base SPF50 -tuote tulee taatusti saamaan vielä oman hypetyspostauksen, mutta Misshan tuote osoittautui täällä yllätyksekseni pettymykseksi, vaikka olinkin käyttänyt sitä jo hyvällä menestyksellä Tukholmassa.
Tarvitsin kauneudenhoitooni myös muutamia apuvälineitä, joista kaikki ovat suosikkejani. Minikokoisesta, kuivasta ilmasta kärsivää ihoa kosteuttavasta ilmankosteuttajasta voi lukea lisää täältä, kasvojen hierontaan tarkoitetusta gua sha -lastasta puolestaan täältä ja FOREO LUNA 2 -ihonpuhdistuslaitteesta puolestaan täältä. Mukaan tulivat myös maailman parhaat Tweezerman-pinsetit, mustapääpinsetit (postaus täällä), kasvokarvojen poistoon tarkoitettu veitsi, poskinukan poistaja (postaus täällä) sekä epilaattori (postaus täällä).
Ihonpuhdistukseeni kuuluu olennaisena osana myös konjac-sieni, joten pakkasin mukaan upouuden sienenkin. Tämä versio on ostettu Sephorasta, jonka sienet ovat ajaneet asiansa oikein mallikkaasti. Konjac-sienestä voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani. Pakkasin vielä mukaan myös paketillisen loistavia Klairs Toner Mate 2 in 1 Cotton Pad -vanulappuja, joista voi lukea lisää täältä.
Näillä tuotteilla pääsin hyvin alkuun, mutta tottakai uusia tuotteita on jo tarvinnut hieman hankkia. Palataan niihin sekä mukaan pakattuihin meikkituotteisiin toisessa postauksessa!
Millaista kosmetiikkaa te ottaisitte mukaan, jos lähtisitte matkaan puoleksi vuodeksi?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
En ole tästä asiasta oikein selvillä, voit varmaan siinä auttaa. Olen katsonut että olet ottanut reissuun mukaan kosmetiikkaa jonkun verran. Se mikä minua ihmetyttää on se, kun itse lähdin matkalle ja tuli vastaan nesterajoitus. Eräs vartalovoide jäi siis kentälle kun en saanut mukaan ottaa. Mitä tämä siis tarkoittaa, sinulla se raja olisi mennyt varmaan jo rikki, mutta minulla oli mukana vain se yksi vartalovoide. Olisi kiva matkalle mukaan ottaa muutamia kosmetiikkatuotteita tai jos kohdemaasta löytyy jotain ostettavaa kosmetiikan puolelta. Kiitos paljon vastauksesta jo etukäteen 🙂
Ruumaan menevään laukkuun voi tosiaan pakata miten paljon nesteitä vaan kunhan laukun paino pysyy rajoitusten mukaisena. Käsipakaasissa saa kuitenkin olla vain litra nesteitä ja yksittäisen tuotteen koko saa olla korkeintaan 100 ml eli arvaan, että vartalovoiteesi koko on ollut enemmän kuin desi? 🙂 Itse pakkasin käsipakaasiin vain tästä aiemmasta postauksestani löytyvät tuotteet, jotka mahtuivat hyvin litran nesterajoitusten sisään pienien pakkausten ansisota. Lähes kaikki tässä postauksessa olevat tuotteet olivat siis ruumassa. 🙂
Ahaa, no sehän selittää asian 😀 ihanaa, nyt voin siis huoletta pakata kosmetiikkaa mukaan kunhan menee ruumaan. Kiitos paljon sinulle 🙂
Mielenkiintoista! Monenlaista sait mahtumaan mukaan ja kätevää kun ovat pienessä koossa. Viime Thaimaan reissulla opin, että en tarvitse niin paljon kosteusvoiteita tai seerumeita ja toisaalta Thaimaasta löytyy mielenkiintoista kosmetiikkaa, jota voisi hankkia tarpeen mukaan.
Odotan jo innolla mitä olet sieltä hankkinut.
Minä olin ajatellut, että täällä on niin lämmintä ja kosteaa, että minulle riittäisi kevyet koostumukset ja tuotteita kuluisi vähemmän, mutta yllätyksekseni ihoni on kuivunut tavallista enemmän ilmastointilaiteiden vaikutuksesta. Eli esimerkiksi kosteuttavia suihkeita, hoitonesteitä, seerumeita ja vartalovoiteita kuluu jopa enemmän kuin Ruotsin talvessa! 😀
Lupaan postailla noista hankinnoistani! 🙂
Hyvä pointti, että ilmastointi kuivattaa. Me asuttiin omassa vuokratalossa ja siellä ei ollut ilmastointia.. välillä viilennettiin vaan pumpuilla… nyt koto suomessa iho on rutikuiva:(
Jee…odotan niin postauksia Thaimaasta.
No onpa aika jännä, että siellä menee enemmän rasvaa . Itse olen lähdössä 3 viikoksi Kreikkaan kesällä. Olen jo nyt (!!) kirjoittanut listaa.. Pitää (pitäisi..) pysyä ihan perus-setissä, mutta ainakin otan keltaisuutta poistavia hiustenhoitotuotteita! Kloori ja putkivesikin siellä saa värin kamalaksi! Kasvonaamioita ja hyvän vartalorasvan. Mahdollisimman monesta pitäisi löytyä myös suojakerroin vaikka aurinkorasvat sitten erikseen. Olen nyt niin hurahtanu rasvoilla/seerumeilla lääräämiseen, että niitä tulee varmaan useampi. Jos sitten varsinaisia meikkejä ottaisi vain muutaman .. menis vaa ”el naturel”. Mutta mitä meikkejä sinä otit mukaan?
Olisi pitänyt itsekin ottaa tänne hopeatuotteet mukaan, sillä täältä ei saa kuin Lushin hopeashampoota ja hoitoainepalaa. :/
Lupaan palata noihin meikkeihin myöhemmin, melko basic-setillä lähdin kuitenkin. 🙂
Hei!
Mista sa olet saanut tuon Dr Botanicals Moroccan Rose Facial Oil tuotteen? 🙂
Se tuli ostamassani Lookfantasticin menneen joulun joulukalenterissa. 🙂
Tarrasin kiinni kohtaan, jossa mainitsit kangasnaamion kiinnitysnaamion. (oli ihan pakko lukasita juttu siitä) Just viimeviikon loppuna, kun laitoin tuttuun tapaan, kangasnaamion muistin, että minullahan on vielä jemmassa se Elevenin joulukalenterista tullut kuivanaamio. (Siinä oli tosi toimiva kiinnitys) En ollut vielä raaskinut heittää sitä pois, vaikka olenkin käytänyt sitä kolme tai neljä kertaa. Keksin laittaa sen kangasnaaamion päälle, että pysyy paremmin. Olipa toimiva konsti, joten kuivanaamio sai jäädä vielä palvelamaan seuraavankin kangasnaamion kanssa! 🙂
Hahha, joo auttaakin tosiaan varmasti kivasti pitämään sen paikoilaan! 🙂
Hassua, tuo Misshan aurinkovoide on ollut mulle yksi kaikkien aikojen parhaimmista kosmetiikkalöydöistä. En ymmärrä, miten aurinkovoide voi paitsi suojata ihoa myös tasoittaa ja kirkastaa sen sekä pitää kiillon kokonaan poissa – ihan käsittämätön tuote. Kiinnostaisi lukea ajatuksiasi ja kokemuksiasi aurinkosuojista, erityisesti jos tapaat lisätä niitä jotenkin päivän mittaan meikin päälle! Tuo suojan ylläpitäminen taitaa olla monelle aktiiviselle suojautujallekin kompastuskivi. Itselleni Biothermin Wonder Mist on ollut oikeastaan ainoa tarkoitukseen sopiva tuote, joten mielelläni kuulisin muistakin.
Minulla tuo on toiminut Tukholmassa meikin alla kun olen käyttänyt sitä melko pienenä määränä. Täällä kunnon paahteessa sitä pitäisi kuitenkin käyttää kasvoilla se reilu milli, jotta oikeasti suojaa kunnolla ja tekee reilummin annosteltuna ihosta valkean vaaleanpunaisella taitolla. Tuntuu myös silloin klähmäiseltä, mutta ei liiemmin kuitenkaan kosteuta, joten kuiva sisäilma saa ihon kiristelemään. Toimii siis ruotsalaisessa arjossa, mutta ei täällä. :/
Vietän itse todella vähän aikaa auringossa ilman meikkiä (lähinnä siis vain kaupngilla kävellessä) ja meikkipohjatuotteet sisältävät runsaasti fysikaalisia aurinkosuoja-ainesosia, joten en ota stressiä niiden lisäämisestä meikin päälle. Jos käytän paljon auringossa ollessani meikkiä, käytän nykyään tavallisesti tyynymeikkivoidetta, jossa on hyvä suojakerroin ja sitä on helppoa lisätä iholle vanhan meikin päälle. Tuo Biothermin suihke on kyllä kätevä tuote, hankin sen juuri itsekin. Viime kesänä ostin myös L’orealin yhtä hienojakoisen aurinkosuojasuihkeen ja täällä Aasian markkinoilla näyttää olevan paljon noita ohuita suihkeita, joita voi suihkia meikin päälle. 🙂
Näyttää järkevältä kombinaatiolta reissuun! 🙂 Olisi muuten yksi kysymys korealaiseen rutiiniin liittyen jota olen pohtinut. Kun käy rutiinia läpi ja lisää kosteuttavia tuotteita, saako niitä laittaa yksi toisensa perään vai pitääkö kunkin tuotteen antaa ensin vaikuttaa hetken aikaa? Kiitos jos ehdit vastata!
Uuden tuotteen voi levittää iholle lähes välittömästi ja tuotteet usein jopa imeytyvät paremmin, kun iho on hieman kostea, eli edellisen tuotteen ei ole tarvinnut imeytyä täysin ennen uuden levitystä. Toki joskus voi olla, ettei esimerkiksi rasvainen voidekoostumus levity iholle hyvin, jos iho on vielä liian kostea ja voidenokare vaan liukuu ihon pinnalla, mutta heti kun tuote levittyy päälle niin voi kyllä laittaa uuden ilman, että tarvitsee odotella. Ainoa poikkeus ovat hoitonesteet ja seerumit, joissa on AHA- tai BHA-happoja, sillä hapot vaativat vaikuttaakseen hieman happaman pH:n ja tuotteiden koostumukset on formuloitu sen mukaan. Jos niiden päälle levittää heti muita tuotteita, neutralisoivat niiden ihoneutraalit koostumukset happotuotteen koostumuksen eikä se pääse vaikuttamaan yhtä hyvin. Kannattaakin odottaa iholle jätettävän happotuotteen jälkeen n. 15-20 min jos tahtoo parhaan vaikutuksen. 🙂
Kiitoksia, tämä auttoi paljon! 🙂